Miksi K-kauppiaat ja miljönäärit ei järjestetä ruoka-apua oikeasti tarvitseville lapsille?
Nyt kyllä on K-Kauppias tarjomassa ruokaa koululaisille, mutta kummasti silti se ei kiinnosta tippaakaan, että Suomessa on tuhansia (kymmeniä tuhansia?) lapsia, jotka eivät oikeasti saa ruokaa kuin tarhassa tai koulussa, koska työttömillä vanhemilla ei ole rahaa ostaa ruokaa. Näille ei järjestetä mitään apua, vaan ennemmin pidetään ruokaa hyllyillä ja varastossa mädäntymispäivään asti ja sitten heitetään roskiin, kun ei ole enää myyntikelpoista.
Empä ole huomannut, että ne miljonääritkään järjestäisi viikonlopuksi soppatykkejä kylälle ja antaisivat ruokaa oikeasti tarvitseville lapsille. Silti nyt aletaan keräämään irtopisteitä maksamalla kalliit hotellisafkat lapsille, jotka kuitenkin saavat lämpimän aterian ja muuta ruokaa kotonaan aivan tarpeeksi, vaikka koulumoska jääkin väliin parilta päivältä. Entäs ne, jotka eivät saa kotona juuri mitään, lakko tai ei?
K-Kauppiaalta varsinkin harvinaisen vastenmielistä irtopisteiden keräämistä, kun se on kaikkien tiedossa, että K-Kauppiaat heittävät ennemmin ruokaa roskiin kuin jakavat sitä lapsille, jotka eivät oikeasti saa ruokaa muualla kuin koulussa tai tarhassa.
Kommentit (72)
ruoka avussa on ihan tavallisia ihmisiä. työttömiä, eläkeläisiä, opiskelijoita, perheellisiä töissäkäyviä yms.
maa hanmuuttajia siellä ei juuri näy. (poislukien venäläiset)
Vierailija kirjoitti:
Koska se ei ole mediaseksikästä. Oikeesti apua tarvitsevat lapset/sairaat/ikäihmiset/köyhät ovat vaan porhojen mielestä ällöttäviä. Mutta jos pääsee lehteen niin sit toki autetaan!!
sulla ei ole bisnesälyä tipan vertaa.
esim. isot kauppaketjut saa rahansa ja tulonsa juuri noilta eläkeläisiltä ja muilta tavallisilta ihmisiltä.
Koska eivät saa mainosta luusereilla. Nyt he ruokkivat virkaa tekevien lapsia.
Vierailija kirjoitti:
ruoka avussa on ihan tavallisia ihmisiä. työttömiä, eläkeläisiä, opiskelijoita, perheellisiä töissäkäyviä yms.
maa hanmuuttajia siellä ei juuri näy. (poislukien venäläiset)
Kiitos Sipilän hallituksen.

Onko jokaisesta ketjusta pakko tehdä poliittinen?
Olen töissä eräänlaisessa hyväntekeväisyysjärjestössä ja meillä on ruoka-apua tarjolla myös. Kyllä niitä lahjoituksia tulee rikkailta ja kauppiailta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ruoka avussa on ihan tavallisia ihmisiä. työttömiä, eläkeläisiä, opiskelijoita, perheellisiä töissäkäyviä yms.
maa hanmuuttajia siellä ei juuri näy. (poislukien venäläiset)
Kiitos Sipilän hallituksen.
Ruokajonoja oli jo kauan ennen nykyhallitusta arvon pälli eikä ne tuntuneet aiemmin vasemmistoa huolestuttavan. Nykyään vasemmisto haluaa ottaa nekin kontrolliin ja rekisteröidä niissä kävijät. Tämä tietty poistanee jonot aika tehokkaasti muttei ratkaise varsinaista ongelmaa (nälkä) mitenkään.
Siksi kun keskusta ja kokoomus ei hyötyisi siitä mitään, toisin kuin tästä kilttipesusta.
Vierailija kirjoitti:
liian kallista? kirjoitti:
Nyt kyllä on K-Kauppias tarjomassa ruokaa koululaisille, mutta kummasti silti se ei kiinnosta tippaakaan, että Suomessa on tuhansia (kymmeniä tuhansia?) lapsia, jotka eivät oikeasti saa ruokaa kuin tarhassa tai koulussa, koska työttömillä vanhemilla ei ole rahaa ostaa ruokaa. Näille ei järjestetä mitään apua, vaan ennemmin pidetään ruokaa hyllyillä ja varastossa mädäntymispäivään asti ja sitten heitetään roskiin, kun ei ole enää myyntikelpoista.
Empä ole huomannut, että ne miljonääritkään järjestäisi viikonlopuksi soppatykkejä kylälle ja antaisivat ruokaa oikeasti tarvitseville lapsille. Silti nyt aletaan keräämään irtopisteitä maksamalla kalliit hotellisafkat lapsille, jotka kuitenkin saavat lämpimän aterian ja muuta ruokaa kotonaan aivan tarpeeksi, vaikka koulumoska jääkin väliin parilta päivältä. Entäs ne, jotka eivät saa kotona juuri mitään, lakko tai ei?
K-Kauppiaalta varsinkin harvinaisen vastenmielistä irtopisteiden keräämistä, kun se on kaikkien tiedossa, että K-Kauppiaat heittävät ennemmin ruokaa roskiin kuin jakavat sitä lapsille, jotka eivät oikeasti saa ruokaa muualla kuin koulussa tai tarhassa.
olet täysin pihalla.
k- ketjun kauppiaaton juuri niitä hyväntekijöitä jotka kaikessa hiljaisuudessa jakavat joka päivä ruokaa ruoka-apuun. Olenollut vuosia tässä toiminnassa mukana ympäri suomea.
s ketju ei jaa yhtään mitään. <--- s ketju on se joka pistää tuoreet ruuat roskiin.
1) Lopeta provoaminen ja valehtelu.
2) Opettele isojen alkukirjainten käyttö.
3) Tutustu Suomen lainsäädäntöön.
Suomessa maksetaan veroja, joilla kustannetaan myös niiden köyhien ruoat. Se K-kauppias maksaa veroja yhtälailla, ja lisäksi hän palkkaa ihmisiä töihin, eivätkä nämä palkansaajat silloin ole köyhiä ja nälkäisiä. Se kauppias itse kyllä voi olla, sillä hän saa käyttöönsä ne rahat, jotka jäljelle jäävät palkkojen ja verojen ja muiden menojen jälkeen. Se summa on aika usein pienempi kuin kassahenkilön palkka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
liian kallista? kirjoitti:
Nyt kyllä on K-Kauppias tarjomassa ruokaa koululaisille, mutta kummasti silti se ei kiinnosta tippaakaan, että Suomessa on tuhansia (kymmeniä tuhansia?) lapsia, jotka eivät oikeasti saa ruokaa kuin tarhassa tai koulussa, koska työttömillä vanhemilla ei ole rahaa ostaa ruokaa. Näille ei järjestetä mitään apua, vaan ennemmin pidetään ruokaa hyllyillä ja varastossa mädäntymispäivään asti ja sitten heitetään roskiin, kun ei ole enää myyntikelpoista.
Empä ole huomannut, että ne miljonääritkään järjestäisi viikonlopuksi soppatykkejä kylälle ja antaisivat ruokaa oikeasti tarvitseville lapsille. Silti nyt aletaan keräämään irtopisteitä maksamalla kalliit hotellisafkat lapsille, jotka kuitenkin saavat lämpimän aterian ja muuta ruokaa kotonaan aivan tarpeeksi, vaikka koulumoska jääkin väliin parilta päivältä. Entäs ne, jotka eivät saa kotona juuri mitään, lakko tai ei?
K-Kauppiaalta varsinkin harvinaisen vastenmielistä irtopisteiden keräämistä, kun se on kaikkien tiedossa, että K-Kauppiaat heittävät ennemmin ruokaa roskiin kuin jakavat sitä lapsille, jotka eivät oikeasti saa ruokaa muualla kuin koulussa tai tarhassa.
olet täysin pihalla.
k- ketjun kauppiaaton juuri niitä hyväntekijöitä jotka kaikessa hiljaisuudessa jakavat joka päivä ruokaa ruoka-apuun. Olenollut vuosia tässä toiminnassa mukana ympäri suomea.
s ketju ei jaa yhtään mitään. <--- s ketju on se joka pistää tuoreet ruuat roskiin.
1) Lopeta provoaminen ja valehtelu.
2) Opettele isojen alkukirjainten käyttö.
3) Tutustu Suomen lainsäädäntöön.
mee sinä oikeesti edes päiväksi mukaan sinne hommiin niin näet mistä kaupoista tulee ja mitä.
k ketjusta ne kaikki tulee.
K-kauppias suostuu luopumaan vain kaikista halvimmista (paskimmista) vanhenemista tuotteistaan. Kaikki vähänkin kalliimpi (parempi) ruoka pidetään -30%-lapulla viimeiseen asti myynnissä, jos sen joku sattuisi ostamaan ja sitten loput näistä hyvistä tuotteista ovat kauppiaan kannalta ilmaisia bonareita kaupan työntekijöille, joilla olisi varaa ostaa niitä. Vain ne halvat jämät menee ruoka-apuun.
Tämänkin apua tarjoavan K-kauppiaan tarjoama apu olisi satavarmasti näkynyt siinä, että sitten avustusjärjestöille menee samassa suhteessa vähemmän ruokaa. Oikeasti tarvitseville oltaisiin tarjottu ei oo:ta, kun ne menivät keskituloisten ipanoille, jotka eivät apua pienestä katkosta huolimatta apua tarvitse. Onneksi tämä tajuttiin estää, jotta apu menee oikeasti tarvitseville.
Vierailija kirjoitti:
Järjestä itse. Luuletko, että kauppiaan ammatin valinneella on suurempi velvollisuus auttaa toisia kuin Sinulla?
Ei ole. Mutta on sinällänsä tekopyhää yrittä tarjota ruoka-apua niille jotka eivät sitä tarvitse, kun monet tarvitsevat näkevät samalla nälkää, koska kauppias heittää kohta pilaantuvaa ruokaa roskiin.
Nämä miljioonäreiltä ja K-kauppiailta juuri nyt isoon ääneen tarjottavat avut ovat vain vastenmielistä poliittista peliä, missä lapsia käytetään pelinappuloina.
Koska se kuuluu vanhempien tehtäväksi. Jos vanhemmat ei siihen pysty, tulee tehdä huostaanotto.
"Suomessa on tuhansia (kymmeniä tuhansia?) lapsia, jotka eivät oikeasti saa ruokaa kuin tarhassa tai koulussa, koska työttömillä vanhemilla ei ole rahaa ostaa ruokaa."
Vähän rajaa jo tuohon liioitteluunkin. Ei teikäläisiä kummoisella järjellä ole siunattu, mutta tuon harhasi perusteella Suomessa on sitten tuhansia aliravittuja lapsia. Missähän ne mahtavat olla piilossa? Mihinkäs muuten ne runsaat sosiaaliavustukset sitten mahtavat mennä, jos ei ruokaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi k-kauppiailla on velvollisuus syöttää köyhien lapset, eikö vanhemmilla ole ensisijainen hoitovastuu?
ei se ole velvollisuus. he päättää itse hyvää hyvyyttään auttaan sen sijaan että heittäisivät ruuat roskiin kuten s ketju tekee.
miettikää nyt, tuoreita lihoja yms. menee roskiin.
eläimiä tapettu niitä varten yms.
Ei ne nyt sitä hyvää hyvyyttään tee. Ruoan hävittäminen ei ole ilmaista. Siinä säästää kun antaa niitä pois eikä heitä roskiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järjestä itse. Luuletko, että kauppiaan ammatin valinneella on suurempi velvollisuus auttaa toisia kuin Sinulla?
Ei ole. Mutta on sinällänsä tekopyhää yrittä tarjota ruoka-apua niille jotka eivät sitä tarvitse, kun monet tarvitsevat näkevät samalla nälkää, koska kauppias heittää kohta pilaantuvaa ruokaa roskiin.
Mitö sinä itse teet asian hyväksi? Mangut palstalla ja haukut avuntarjoajia!
Kuka tässä on tekopyhä?
Kauppias heittää pilaantuvaa ruokaa roskiin koska meillä on laki ettei sitä saa antaa. Kaikki mitkä pystytään antamaan eteenpäin varmasti annetaan, niin k- kuin s- puolellakin.
Itse olen näitä ruoka-avustuksia Turun seudulla hakenut!
Vierailija kirjoitti:
"Suomessa on tuhansia (kymmeniä tuhansia?) lapsia, jotka eivät oikeasti saa ruokaa kuin tarhassa tai koulussa, koska työttömillä vanhemilla ei ole rahaa ostaa ruokaa."
Vähän rajaa jo tuohon liioitteluunkin. Ei teikäläisiä kummoisella järjellä ole siunattu, mutta tuon harhasi perusteella Suomessa on sitten tuhansia aliravittuja lapsia. Missähän ne mahtavat olla piilossa? Mihinkäs muuten ne runsaat sosiaaliavustukset sitten mahtavat mennä, jos ei ruokaan?
Lapsiköyhyys on Suomessa ihan aito ja oikea ilmiö, ei mikään keksitty juttu. Ei tuet nykyään riitä mihinkään, kun ne eivät ole seuranneet tulo- ja hintakehitystä, vaan ovat jääneet pahasti kehityksessä jälkeen. Tukitaso riittää "hyvin" korkeintaan yksineläjälle, joka osaa jonglöörata oikeissa kohdissa tarpeeksi hyvin, että minimimäärä rahaa riittää monen päivän tarpeisiin. Se ei ole mahdollista, jos taloudessa asuu lisäksi pari mukulaa.