Miksi K-kauppiaat ja miljönäärit ei järjestetä ruoka-apua oikeasti tarvitseville lapsille?
Nyt kyllä on K-Kauppias tarjomassa ruokaa koululaisille, mutta kummasti silti se ei kiinnosta tippaakaan, että Suomessa on tuhansia (kymmeniä tuhansia?) lapsia, jotka eivät oikeasti saa ruokaa kuin tarhassa tai koulussa, koska työttömillä vanhemilla ei ole rahaa ostaa ruokaa. Näille ei järjestetä mitään apua, vaan ennemmin pidetään ruokaa hyllyillä ja varastossa mädäntymispäivään asti ja sitten heitetään roskiin, kun ei ole enää myyntikelpoista.
Empä ole huomannut, että ne miljonääritkään järjestäisi viikonlopuksi soppatykkejä kylälle ja antaisivat ruokaa oikeasti tarvitseville lapsille. Silti nyt aletaan keräämään irtopisteitä maksamalla kalliit hotellisafkat lapsille, jotka kuitenkin saavat lämpimän aterian ja muuta ruokaa kotonaan aivan tarpeeksi, vaikka koulumoska jääkin väliin parilta päivältä. Entäs ne, jotka eivät saa kotona juuri mitään, lakko tai ei?
K-Kauppiaalta varsinkin harvinaisen vastenmielistä irtopisteiden keräämistä, kun se on kaikkien tiedossa, että K-Kauppiaat heittävät ennemmin ruokaa roskiin kuin jakavat sitä lapsille, jotka eivät oikeasti saa ruokaa muualla kuin koulussa tai tarhassa.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Suomessa on tuhansia (kymmeniä tuhansia?) lapsia, jotka eivät oikeasti saa ruokaa kuin tarhassa tai koulussa, koska työttömillä vanhemilla ei ole rahaa ostaa ruokaa."
Vähän rajaa jo tuohon liioitteluunkin. Ei teikäläisiä kummoisella järjellä ole siunattu, mutta tuon harhasi perusteella Suomessa on sitten tuhansia aliravittuja lapsia. Missähän ne mahtavat olla piilossa? Mihinkäs muuten ne runsaat sosiaaliavustukset sitten mahtavat mennä, jos ei ruokaan?
Lapsiköyhyys on Suomessa ihan aito ja oikea ilmiö, ei mikään keksitty juttu. Ei tuet nykyään riitä mihinkään, kun ne eivät ole seuranneet tulo- ja hintakehitystä, vaan ovat jääneet pahasti kehityksessä jälkeen. Tukitaso riittää "hyvin" korkeintaan yksineläjälle, joka osaa jonglöörata oikeissa kohdissa tarpeeksi hyvin, että minimimäärä rahaa riittää monen päivän tarpeisiin. Se ei ole mahdollista, jos taloudessa asuu lisäksi pari mukulaa.
Kyllä toimeentulotuen pitäisi riittää ihan hyvin kun otetaan huomioon että sossusta saa kaikki lääkkeet, lääkärit, sähkölaskut, vesilaskut..
Vuokran jälkeen jää reippaasti yli tonni käteen ja siihen päälle lapsilisät ja elarit 600€
No ei kyllä todellakaan jää vuokran jälkeen reippaasti yli tonnia käteen ja siihen päälle vielä lapsilisät ja elarit.
Mitä hatusta näitä summia oikein revitään, kun tällaista potaskaa näkee täällä päivästä toiseen?

Lapsilisät ja elarit lasketaan tuloiksi toimeentulotuessa. Jos saat 600 euroa elareita ja 200 euroa lapsilisää, ne vähennetään toimeentulotuen määrästä.
Lapsien tekeminen olisikin kannattavaa bisnestä Suomessa, jos saisit parin lapsen avulla yli tonnin toimeentulotuen perusosaa ja kylkiäiseksi 600 euroa elareita ja 200 euroa lapsilisää. Lähes parin tonnin nettotulot kuukaudessa. Perusduunarillakaan ei jää tuollaisia rahoja kuukaudessa käteen.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on kuitnkin hyvä, että kauppiailla tai kenelläkään ei ole pääsyä sellaisiin tietojärjestelmiin, joilla ne ”oikeasti tarvitsevat” erotellaan muista.
On niillä, eivät vain kerro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokran jälkeen jää reippaasti yli tonni käteen ja siihen päälle lapsilisät ja elarit 600€
Lapsilisät ja elarit lasketaan tuloiksi toimeentulotuessa. Jos saat 600 euroa elareita ja 200 euroa lapsilisää, ne vähennetään toimeentulotuen määrästä.
Lapsien tekeminen olisikin kannattavaa bisnestä Suomessa, jos saisit parin lapsen avulla yli tonnin toimeentulotuen perusosaa ja kylkiäiseksi 600 euroa elareita ja 200 euroa lapsilisää. Lähes parin tonnin nettotulot kuukaudessa. Perusduunarillakaan ei jää tuollaisia rahoja kuukaudessa käteen.
Ei vähennetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Suomessa on tuhansia (kymmeniä tuhansia?) lapsia, jotka eivät oikeasti saa ruokaa kuin tarhassa tai koulussa, koska työttömillä vanhemilla ei ole rahaa ostaa ruokaa."
Vähän rajaa jo tuohon liioitteluunkin. Ei teikäläisiä kummoisella järjellä ole siunattu, mutta tuon harhasi perusteella Suomessa on sitten tuhansia aliravittuja lapsia. Missähän ne mahtavat olla piilossa? Mihinkäs muuten ne runsaat sosiaaliavustukset sitten mahtavat mennä, jos ei ruokaan?
Lapsiköyhyys on Suomessa ihan aito ja oikea ilmiö, ei mikään keksitty juttu. Ei tuet nykyään riitä mihinkään, kun ne eivät ole seuranneet tulo- ja hintakehitystä, vaan ovat jääneet pahasti kehityksessä jälkeen. Tukitaso riittää "hyvin" korkeintaan yksineläjälle, joka osaa jonglöörata oikeissa kohdissa tarpeeksi hyvin, että minimimäärä rahaa riittää monen päivän tarpeisiin. Se ei ole mahdollista, jos taloudessa asuu lisäksi pari mukulaa.
Kyllä toimeentulotuen pitäisi riittää ihan hyvin kun otetaan huomioon että sossusta saa kaikki lääkkeet, lääkärit, sähkölaskut, vesilaskut..
Vuokran jälkeen jää reippaasti yli tonni käteen ja siihen päälle lapsilisät ja elarit 600€
No ei kyllä todellakaan jää vuokran jälkeen reippaasti yli tonnia käteen ja siihen päälle vielä lapsilisät ja elarit.
Mitä hatusta näitä summia oikein revitään, kun tällaista potaskaa näkee täällä päivästä toiseen?
No katso itse kelan sivuilta.
Olen köyhä syöpähoitojen jälkeen, joten yritän ymmärtää aloitusta. En käsitä, miksi vanhempien työttömyys ja mahdollinen huono perheenhoito on K-kauppiaiden ja miljonäärien syytä.
Käy saatana ite lahjottamassa niille ruokaa jos luulet sen olevan niin halpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Suomessa on tuhansia (kymmeniä tuhansia?) lapsia, jotka eivät oikeasti saa ruokaa kuin tarhassa tai koulussa, koska työttömillä vanhemilla ei ole rahaa ostaa ruokaa."
Vähän rajaa jo tuohon liioitteluunkin. Ei teikäläisiä kummoisella järjellä ole siunattu, mutta tuon harhasi perusteella Suomessa on sitten tuhansia aliravittuja lapsia. Missähän ne mahtavat olla piilossa? Mihinkäs muuten ne runsaat sosiaaliavustukset sitten mahtavat mennä, jos ei ruokaan?
Lapsiköyhyys on Suomessa ihan aito ja oikea ilmiö, ei mikään keksitty juttu. Ei tuet nykyään riitä mihinkään, kun ne eivät ole seuranneet tulo- ja hintakehitystä, vaan ovat jääneet pahasti kehityksessä jälkeen. Tukitaso riittää "hyvin" korkeintaan yksineläjälle, joka osaa jonglöörata oikeissa kohdissa tarpeeksi hyvin, että minimimäärä rahaa riittää monen päivän tarpeisiin. Se ei ole mahdollista, jos taloudessa asuu lisäksi pari mukulaa.
Kyllä toimeentulotuen pitäisi riittää ihan hyvin kun otetaan huomioon että sossusta saa kaikki lääkkeet, lääkärit, sähkölaskut, vesilaskut..
Vuokran jälkeen jää reippaasti yli tonni käteen ja siihen päälle lapsilisät ja elarit 600€
No ei kyllä todellakaan jää vuokran jälkeen reippaasti yli tonnia käteen ja siihen päälle vielä lapsilisät ja elarit.
Mitä hatusta näitä summia oikein revitään, kun tällaista potaskaa näkee täällä päivästä toiseen?
No katso itse kelan sivuilta.
Siellä nimenomaan sanotaan, että ne lasketaan tuloiksi.
Ketju ruokkii leipäjonot 99 pros.
Prosentti muualta. Faktaa.
No kelan toimeentulolaskurilla kun tein seuraavat:
2 lasta
1000€ vuokra
60 vesi
50 sähkö
25 vakuutus
Tulot 0€
Niin olen oikeutettu saamaan erilaisia tukia 2275€ ja tähän on sisällytetty kaikki (lapsilisä, elarit, asumistuki, toomeentulotuki, työttömyysraha)
Kyllä tuolla pitäisi toimeen tulla jos osaa vähän laskea mihin käyttää ja kun ei tarvitse sairaalakuluja ja lääkkeitä maksaa.
Joo k ketju on paras.
S ketju on aivottomille lampaille jotka luulee saavansa boonuksia. Oikeesti maksavat bonukset kalliimpana kuluina ja liittymusmalsuna. Ihan tyhmiä ne.
Älkää huoliko arvon kansalaiset medborgare. Pari vuotta ja sosturva on ajettu alas ja olemme kaikki miljonäärien hyväntahtoisuuden varassa.
Vierailija kirjoitti:
No kelan toimeentulolaskurilla kun tein seuraavat:
2 lasta
1000€ vuokra
60 vesi
50 sähkö
25 vakuutus
Tulot 0€Niin olen oikeutettu saamaan erilaisia tukia 2275€ ja tähän on sisällytetty kaikki (lapsilisä, elarit, asumistuki, toomeentulotuki, työttömyysraha)
Kyllä tuolla pitäisi toimeen tulla jos osaa vähän laskea mihin käyttää ja kun ei tarvitse sairaalakuluja ja lääkkeitä maksaa.
Kyllä, mutta kun tuosta pitää maksaa se tonnin vuokra. Täällä joku yrittää väittää, että vuokran, sähkön ja vedenkin päälle saa muka reippaasti yli tonnin toimeentulotuen perusosaa + elarit ja lapsilisät elämiseen. Eli lähes pari tonnia ihan kauppaan tuhlattavaksi. Ei todellakaan jää niin paljon, vaan kahden lapsen yh:n pitää pärjätä kuukausi kaupassa reilulla tonnilla ja se ei ole kovin häävi summa.

Mutta ei sillä myöskään nälkää joudu näkemään niinkuin joku väittää.

Kahden lapsen työtön yh saa Suomessa toimeentulotuen perusosaa 1134 euroa elämiseen. Jos saat lapilisät ja elarit, ne vähennetään tosta 1134 eurosta. Se on se osa, millä pitää pystyä ruokkimaan kaksi lasta ja itsensä. Kyllä suomihinnoilla saa asioida prismassa vähän stanan tarkasti, 30%-tuotteina kyttäillen, että sillä saa koko kuukauden ruoat kahdelle lapselle ja itselle. Siltikään ei riitä, vaan joutuu hakemaan ruoka-apua.

Ja tästä summasta täytyy maksaa lisäksi netti- ja puhelinliittymät, jotka ovat käytännössä pakollisia, jos haluaa hoitaa asioitaan.
Miksi pitäisi? Roskaväki olkoot lisääntymättä jos ei pysty lapsiaan ruokkimaan. Itse olen joskus menneisyydessä elänyt tukien varassa ja tiedän kyllä, että ne riittää ruokaan. Lopettaisivat polttamisen ja ryyppäämisen niin ei ole niin vaikeaa.
Miksi rikkaiden pitäisi aina antaa omistaan köyhille? Ne maksaa muutenkin jo veroja ihan riittävästi, se riittäköön. Köyhä eo tajua, että rikkaat on rikkaita syystä ja rikkaaksi ei pääse siten, että jakelee omistaan koko ajan muille.
Tuosta lehdessä olleesta tuli kyllä vastenmielinen kuva, piti päästä lehteen itseään mainostamaan!
Cutymarket, jossa olen töissä, laittaa monta kertaa viikossa suuren määrän syömäkelpoista hävikkiruokaa vähävaraisille, mutta se tapahtuu ilman iltapäivälehtiin soittamista!
Suomessa ei kukaan näe nälkää. Meillä on kela ja jokainen vähävarainen saa sieltä jotain. Hursti jakaa safkaa Kallion kulmilla. Kirkkokin kantaa kortensa kekoon.