Pitäiskö avioehdon tulla pakolliseksi jokaiseen avioliittoon?

Oletetaan, että lapseton pariskunta on naimisissa lyhyen ajan, vaikka 2 vuotta. Toisella on omaisuutta vaikka 500.000 euroa ja toisella ei ollenkaan avioliittoon astuessa ja oletetaan vielä, että varallisuus ei kerry kummallakaan lisää avioliton aikana. Mikäli ei avioehtoa, köyhempi vie 250.000 euroa.

Köyhemmälle 29 euron veroton tuntipalkka koko ajalta 24/7. Elämä on.

Avioehtoa ei tarvitse pakottaa kenellekään, mutta lain oletusarvoa voisi muuttaa. Nykyaikana oletusarvo voisi jo olla, että kukin pitää omaisuutensa erossa. Toki lakiinkin voisi mahdollisesti ottaa loivennusta esim. siitä, että on saatu x kpl lapsia yhdessä. Jäisihän sitten se nykyinenkin sopimusvapaus, jossa pari voisi valita sopimuksella nykytilanteen eli kaikki on yhteistä.

Olisi suotavaa muuttaa lainsäädäntö niin että avioliiton päättyessä kumpikin osapuoli oletusarvoisesti pitää oman omaisuutensa, koska nyt avioehto jää usein rakkauden huumassa tekemättä. Halukkaille olisi sitten tarjolla omaisuuden tasaussopimuksia. Erityisesti nykyään kun kaikkialla on vain mitä kummallisimpia uusperheitä ja kaikki naivat pitkin ja poikin eikä pitkäikäisiä avioliittoja enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni mies ei halunnut avioehtoa. Hän ilmoitti, että se on merkki siitä, että liitossa ei ole edes tarkoitusta pysyä.

Ero tuli kuitenkin ja miehen yllätys oli melkoinen kun hän tajusi, että vanhempani olivat testamentilla suojanneet perintömme. Siskon erossa jaettavaksi tuli siten vain käytännössä miehen rahoilla hankittu kesämökki (sisko oli ollut lasten kanssa kotona 5v) ja auto, yhteinen koti ja pari sijoituasuntoa oli hankittu siskon saamalla perinnöllä.

Lankomies luuli, että koska mökki oli hänen nimissään ja hänen rahoillaan hankittu, niin hän tietenkin saa sen pitää. Väärässäpä oli. Avioehto "mikä on maksamani, on omani" olisi suojannut nimenomaan häntä, ei siskoa.

Siskosi olisi halutessaan voinut olla kohtuullinen ja katsoa että ex-miehensä olisi saanut reilusti oman osansa eikä kyniä häntä vaikka se lain mukaan oikein varmasti menikin.

Toisaalta sisko olisi voinut todeta, että olet asunut ilmaiseksi omistamassani talossa vähän yli 10 vuotta ja matkustellut ympäri Eurooppaa kustannuksellani, joten on varsin kohtuullista, että erossa laitamme kaiken mahdollisen tasan, puoliksihan sinäkin halusit laittaa kaikki kulut avioliiton aikana.

Näinkin voi ajatella. Mikä nyt tuossa nimenomaisessa tapauksessa oikeasti olisi kohtuullista.

Sitähän ei voi sivullinen oikeasti tietää eikä varsinkaan tällaisella palstalla.

Minulla ja miehellä on omakotitalo ja mökki.

Omakotitaloon olemme satsanneet suunnilleen yhtä paljon niin aikaa kuin rahaakin mutta mökkiin on mennyt enemmän miehen rahaa ja varsinkin aikaa kun sitä on itse rakennettu.

Ei avioehtoa.

Olen ajatellut että vaikka mies pettäisi ja jättäisi minut rumasti , niin silti katsoisin että hän saa mökistä isomman osan ( miten se sitten käytännössä hoidettaisiinkaan) kohtuullisuuden vuoksi.

Mutta ikinä en olisi alkanut enkä ala mihinkään suhteeseen sellaisen miehen kanssa joka ei suostu omistamaan yhteistä kotia yhdessä ilman avioehtoa.

Kaikki muu olkoon avioehdolla suojattua jos näyttää tarpeelliselta.

- Valitettavasti siinä vaiheessa jos se ero tulee, niin useista pariskunnista paljastuu paljon ikäviä piirteitä. Vaikka etukäteen olisikin miettinyt toisin, voi valitettavasti eron jälkeen olla toisella päällä....

Itselläni oli avoero, jossa mies (+minä) pimahti ihan totaalisesti. Mun piti siis miehen mukaan antaa mm. mun monta vuotta vanha puhelin hänelle (, koska hän oli sen minulle työpaikkansa poistokuormasta antanut). Siinä sitten uhkailtiin rikosilmoituksilla yms ("olen varastanut puhelimen hänen työpaikaltaan")., ja riitaisaksihan homma äityi. Tilanne kärjistyi, ja kun pakkasin tavaroitani niin otin mukaani miehen ostamista kasveista kukkaruukutkin, koska ne taasen oli mun ostamia... Summasummarum, ei munkaan ollut tarkoitus "seota", ja tapella jostain euron kukkaruukuista, mutta tilanne kärjistyi todella nopeasti todella ikävästi.

Vaikka nyt ajatteletkin, että mies ottakoon isomman osuuden mökistä, niin sekä toisesta osapuolesta, että itsestäsi voi löytyä epämiellyttäviä piirteitä, joiden takia vanhat periaatteet hylätään.

Kannatan avioehtoa, ja jos joskus menen naimisiin aion tehdä sellaisen. Ongelma on vaan siinä, että haluaisin avioehdon olevan tasa-arvoinen. Ja pitääkö siihen listata kaikki yksityiskohtaisesti? "Iittalan valkoiset teemat ja kastehelmi-astiat kuuluvat naiselle, mustat teemat taasen miehelle. Moottoripyörä ja moottoripyörä tarvikkeet kuuluvat eron sattuessa miehelle, mutta kaunis ruokapöytä kuuluu naiselle".

Ei. En kannata sitä että yhteiskunta holhoaa. Enemmänkin pitäisi olla vastuuta tehdä itse valintansa.

mitä te sössötätte jostain avioehdosta.

jokaisen oma valinta tekeekö sellaisen vai ei.

rajotetaan lisää vaan kaikkea ihmisiä tuntuu olevan nykypäivänä ihan  vit usti

Lisäksi aivan erinomaista aviopuolison vanhempien on rajata lasten aviopuolisot pois perinnöstä. Koskaan ei siis voi tietää miten elämä menee. Ei voi ennustaa, tuleeko riitaisa avioero, kostomentaliteetti ja kaikki muu mahdollinen paha.

Avioerossa varakkaampi joutuu pulittamaan köyhemmällä omaisuudestaan tietyn osuuden. Osuuden voi antaa rahana, tai omaisuutena. Perintö pitäisi rajata jo ennalta pois.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi. Näitä köyhiä yh-äitejä on liikaa. Mikäli lapsen hankintaan ja kasvatuksen pitäisi panostaa myös itse rahallisesti, olisi perhesuunnittelu harkitunpaa. Naisen pitäisi myös käydä töissä, jotta voi lapsen itse tarvittaessa elättää.

Harkitumpaa? Mitähän on se kohina ja paniikki, että syntyvyys laskee alle nälkävuosien ja naiset ei enää suostu synnyttämään? Taitaa olla vähän liiankin harkittua. On päästy tilanteeseen, jossa köyhillä ei ole varaa tehdä lapsia ja koulutetut ei ehdi. Eli eikö tämän nyt pitäisi olla se unelmatilannE?

Ei, koska olisi typerää sopia avioehdossa siitä käytännöstä, joka on nyt ilman avioehtoa. Jotkut nimittäin haluavat niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Jos toinen puolisko mahdollistaa toiselle urakehityksen ja omaisuuden kartuttamisen jäämällä kotiin lapsia hoitamaan, on epäoikeudenmukaista, jos lapsista hoitovastuun ottanut jää nuolemaan näppejään erossa.

Omista valinnoistaan ei pidä syyttää toista. Kyllä naisella on ihan sama velvollisuus ansaita elantonsa. Minusta työelämän ulkopuolelle miestensä elätettäväksi jättäytyvät naiset ovat tyhmiä.Jos veronmaksajat ovat mahdollistaneet koulutuksen, pitää se myös korvata takaisin olemalla töissä mieluummi yksityisellä sektorilla  ja auttamalla bruttokansantuotteen nostamisessa. Pirttiviljely  ei ole se oikea tie, se on toisten kustannuksella elämistä.

Mutta eihän se ole pelkkää omaa valintaa, vaan yleensä tuollaiset päätökset tehdään YHDESSÄ. Missä ajassa elät, jos kuvittelet, että naiset yleisestikkin jämähtävät ikuisesti kotiin niitä lapsia hoitamaan? Kun lapsi syntyy se vauva nyt vain on huollettava siten, että ainakin toinen vanhemmista on kotona. Se on pakko, joten ei mikään toisen osapuolen valinta, jonka täytyy kantaa koko riski yksin. Se riski kuuluu molemmille vanhemmilla, mikä tarkoittaa että riski tasataan, vaikka nyt sitten ne tulonmenetykset. Ensimmäisen vuoden jälkeen suurin osa palaa takaisin töihin. Tosin voihan sekin olla ettei ole enää työpaikkaa mihin palata raskauden takia. Sekin on varmaan oma valinta. Ihmeellistä miten tämän tajuaminen voi joillekin olla niin vaikeaa.

Aika moni täällä luulee että perii aviopuolisonsa.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni täällä luulee että perii aviopuolisonsa.

Sulla on nyt tainnut mennä sekaisin avioero ja kuolema.

Kohtuus kirjoitti:

Oletetaan, että lapseton pariskunta on naimisissa lyhyen ajan, vaikka 2 vuotta. Toisella on omaisuutta vaikka 500.000 euroa ja toisella ei ollenkaan avioliittoon astuessa ja oletetaan vielä, että varallisuus ei kerry kummallakaan lisää avioliton aikana. Mikäli ei avioehtoa, köyhempi vie 250.000 euroa.

Köyhemmälle 29 euron veroton tuntipalkka koko ajalta 24/7. Elämä on.

Avioehtoa ei tarvitse pakottaa kenellekään, mutta lain oletusarvoa voisi muuttaa. Nykyaikana oletusarvo voisi jo olla, että kukin pitää omaisuutensa erossa. Toki lakiinkin voisi mahdollisesti ottaa loivennusta esim. siitä, että on saatu x kpl lapsia yhdessä. Jäisihän sitten se nykyinenkin sopimusvapaus, jossa pari voisi valita sopimuksella nykytilanteen eli kaikki on yhteistä.

Noin lyhyessä liitossa ei omaisuutta jaeta noin, jos rikkaampi niin ei halua.

Kohtuus kirjoitti:

Oletetaan, että lapseton pariskunta on naimisissa lyhyen ajan, vaikka 2 vuotta. Toisella on omaisuutta vaikka 500.000 euroa ja toisella ei ollenkaan avioliittoon astuessa ja oletetaan vielä, että varallisuus ei kerry kummallakaan lisää avioliton aikana. Mikäli ei avioehtoa, köyhempi vie 250.000 euroa.

Köyhemmälle 29 euron veroton tuntipalkka koko ajalta 24/7. Elämä on.

Avioehtoa ei tarvitse pakottaa kenellekään, mutta lain oletusarvoa voisi muuttaa. Nykyaikana oletusarvo voisi jo olla, että kukin pitää omaisuutensa erossa. Toki lakiinkin voisi mahdollisesti ottaa loivennusta esim. siitä, että on saatu x kpl lapsia yhdessä. Jäisihän sitten se nykyinenkin sopimusvapaus, jossa pari voisi valita sopimuksella nykytilanteen eli kaikki on yhteistä.

Ei ole mikään pakko mennä naimisiin. Rahojaan rakastavat voivat elää hyvin avoliitossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni mies ei halunnut avioehtoa. Hän ilmoitti, että se on merkki siitä, että liitossa ei ole edes tarkoitusta pysyä.

Ero tuli kuitenkin ja miehen yllätys oli melkoinen kun hän tajusi, että vanhempani olivat testamentilla suojanneet perintömme. Siskon erossa jaettavaksi tuli siten vain käytännössä miehen rahoilla hankittu kesämökki (sisko oli ollut lasten kanssa kotona 5v) ja auto, yhteinen koti ja pari sijoituasuntoa oli hankittu siskon saamalla perinnöllä.

Lankomies luuli, että koska mökki oli hänen nimissään ja hänen rahoillaan hankittu, niin hän tietenkin saa sen pitää. Väärässäpä oli. Avioehto "mikä on maksamani, on omani" olisi suojannut nimenomaan häntä, ei siskoa.

Siskosi olisi halutessaan voinut olla kohtuullinen ja katsoa että ex-miehensä olisi saanut reilusti oman osansa eikä kyniä häntä vaikka se lain mukaan oikein varmasti menikin.

Miten niin kyniä? Mies asunut vaimon maksamassa kämpässä ilmaiseksi ja siten saanut maksettua kesämökin. Käytännössähän tuossa on vaimo maksanut 50%, miksi hän ei siis saisi omaa osuuttaan mökistä? Mies olisi voinut ennakoida tilanteen ja laittaa nimensä avioehtoon, eli ihan oma moka.

No ei tietenkään? Jokaisen oma päätös.

No ei todellakaan pidä. Jokaisen parin oma asia joka ei kuulu yhteiskunnalle pätkääkään. Sama juttu kuin näissä pakollisen isyystestin vaatimisissa - mahdollisuus on jo annettu kaikille ja sen pitää riittää. Avioliitto on lähtökohtaisesti eri asia kuin avoliitto. Jos ei tätä hyväksy, niin voi jättää joko menemättä naimisiin, tai vaihtoehtoisesti käyttää näitä jo nykyisellään laajoja mahdollisuuksia räätälöidä parisuhteestaan juuri sellainen leikkiliitto kuin itsestä sattuu tuntumaan. Jos haluat avoliiton, bileet ja sormukset ja vielä väittää olevasi naimisissa, niin sekin on nykyään täysin mahdollista. Mitä se teille kuuluu, miten se naapuri haluaa oman liittonsa hoitaa?

Kyllä jos se oletuksena suojaa petettyä osapuolta. Pettäjä jääköön nuolemaan näppejään.

En kannata pakolisuutta, mutta jos joskus menen naimisiin, aion tehdä avioehdon. Minulla on arvokasta omaisuutta(asuntoha ja muuta varallisuutta) , joista en halua luopua mahdollisen erkn tullessa.

Kyllä on liikaa vaadittu, että aviopuoliso saisi mitään perinnöstä. Täälläkin näyttää olevan näitä perinnön kärkkyjiä.

Vierailija kirjoitti:

Ei missään tapauksessa. Avioehto voi johtaa hyvin epäreiluun jakoon esim. tilanteessa, jossa toisen tuloilla on maksettu ruokaa ja vaatteita ja toisen tuloilla hankittu omaisuutta maksajan nimiin.

Meillä on avioehto ja se on  ihan sen takia, että minä olen omaisuuteni kerännyt ennen kuin tapasin vaimoni. Jos ero tulee, niin saa pitää kaikki mitä nyt ympärillämme on. Minä muutan tasan ne vaatteet päällä mitä on. En aio ottaa yhtään mitään mukaan, mutta se mitä olen itse saavuttanut ja asiani hoitanut, niin siihen ei pääse kukaan käsiksi.