Lue keskustelun säännöt.
Onko joku ihminen ollut sellainen että vaikka hänen ulkonäkönsä ei ole ollut ihan sinun makuusi, jokin hänessä on saanut sinut kiinnostumaan hänestä?
19.10.2018 |
Mikä se jokin oli? Puhetyyli tai-ääni? Kävelytyyli? Jokin ele? Pukeutumistyyli?
Mä olin kerran kiinnostunut eräästä miehestä joka oli vähän liian pyöreä minun makuuni, mutta hänen äänensä ja puhetyylinsä sai mun polvet ihan veteliksi. Mutta ei meidän jutusta silti mitään tullut.
Mutta huomasin että kyllä ihmisessä voi muitakin piirteitä olla jotka saa kiinnostuksen heräämään kuin pelkkä ulkonäkö.
Kommentit (65)
Joo. Ensimmäinen tyttöystäväni oli pullukka. En minä yleensä pidä pullukoista. Pieni pyöreys - jonka määrittelen aivan itse - ei häiritse, mutta yleensä suoranainen lihavuus on luotaantyöntävää. Tämä kyseinen tyttö oli älykäs ja aluksi hauskaa seuraa. Suhde alkoi rakoilla, koska hän komenteli ja koska hän ei koskaan nähnyt omissa toimissaan mitään vikaa, eikä näin ollen oikein kasvanut kantamaan omaa vastuutaan seurustelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on se sellainen lämmin säteily mikä tekee ihmisestä kiinnostavan (ainakin minulle), toki ulkonäkökin merkkaa jotain. Sielunkumppanuus on kuitenkin se juttu.
Mun ex-mies oli...no, ruma. Kaljuuntuva, silmäpussit, omaan makuun liian lyhyt, ja huonot hampaat. Silti, kun satuin juttusille hänen kanssaan baaritiskillä, miehessä oli ihan älytön KARISMA. Hän oli älykäs, huumorintajuinen (tilannehuumori mukaan lukien, hyvä supliikki) ja omasi ilkikuriset silmät. Se oli menoa saman tien. Päädyin hänen kanssaan jo samana iltana sänkyynkin :D
Tykkään tummista komeista sänkiposkista.
Mies johon tutustuin töissä oli silmälasipäinen, lähes kalju, mutta osasi puhua ja sanoa oikeat asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, molemmat miehet, joita olen rakastanut. Ulkonäkö ei ollut kummoinenkaan, en tiedä, mikä heissä olo. Ulkoisesti pidin esim kävelytyylistä ja olemuksesta ja tavasta liikkua ja ilmeistä kyllä. En kertakaikkiaan tiedä kuitenkaan, mikä niissä.oli ihmeellistä.
Useinkin. Yksi oli makuuni liian pitkä ja tukeva, toinen liian laiha ja en tykännyt vaatetyylistään, kolmannella oli väärän väriset hiukset ja oli makuuni turhan sliipattu...
Kaunista pintaa on kiva katsoa, mutta kiinnostus lopahtaa samantien jos paljastuu että päässä on pelkkää purua. Jos taas tyyppi ei ehkä ole se ulkoisesti minun ihanteeni, mutta juttu luistaa ja kemia pelaamuuten, niin eipä ne ulkonäön miinukset enää paina. Muuttuvat usein jopa jotenkin hellyttäviksi. Yhtä tällaista "ulkonäköviallista" olen katsellut onnellisena jo 20 vuotta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoittaako ap. ihmisiä yleensä, vai vastakkaista sukupuolta?
Kiinnostaako sinua vain kauniit ihmiset? Jos näin on, tulet elämään todella rajoittuneen elämän tuolla asenteella.
Nykyinen mieheni ei ole lähelläkään omaa ”miesihannetta”. Mutta härreguud, hänessä on kaikki muu! Olen uskomattoman onnellinen, että jo nuorempana katsoin persoonaa ennemmin. Hän saa minut syttymään koko ajan. Nyt 12v yhdessä.
Kun taas ensimmäinen mieheni oli aivan supersuperkomea mutta täysin tyhjä. Hän opetti minulle sen, ettei ulkonäkö ole kuin plussaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisin ratkaisee, mutta olen yllättänyt itseni sillä, että ihastuin tyylillisesti ja arvomaailmallisesti hyvin eri tyyppiseen ihmiseen kuin ylensä. Luulin, etten kiinnostu ihmisistä jotka eivät jaa kanssani tietyiltä osin ajatusmaailmaa.
Minulla oli joskus aivan mielettömän sensuelli naisystävä, joka ei kasvoistaan todellakaan ollut mikään kaunokainen. Kaveritkin ihmettelivät, että saisin paljon kauniimman. Mutta se olemus ja eleet olivat kerrassaan hurmaavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen persoona ajaa aina edelle ulkonäöstä, oli se sitten miten komea tai kaunis tahansa.
Luonne ja itsevarmuus on hyvin usein se ratkaiseva tekijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luonne ja itsevarmuus on hyvin usein se ratkaiseva tekijä.
Mikä itsevarmuudessa on niin hienoa?
Kerran oli yksi nainen, joka oli ulkonäöltään (jos siis kuvasta katsoisi) hyvin keskinkertainen.
Mutta voi hyvänen aika se luonne. Aina kun hän astui samaan huoneeseen tuntui siltä kuin aurinko olisi tullut myrskypilvien takaa näkyviin. Se luonteen lämpö ja läsnäolo oli jotain aivan käsittämätöntä.
Tutkitusti naisten silmissä 80% miehistä on keskivertoa rumempia, ja vain alle 1% komeita. Joten pääosa suhteista on sellaisia joissa nainen ei pitänyt miehen ulkonäöstä erityisemmin.
Jos mies on muilta osin kiinnostava, mutta ulkonäöltään vain naisen tasolla tai hieman yli (naisen silmissä ei-komea), voi hän kelvata.
Ihastuin omiin mielikuviin ja tyypin älykkyyteen. Lopulta alkoi neuvomaan liikaa ja pätemään kaikessa, hermoon otti. Lisäksi epämieluisa önisevä ääni, perverssi luonne ja tuttujen huomautukset hlö:n ulkonäöstä saivat ihastuksen katoamaan.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonne ja itsevarmuus on hyvin usein se ratkaiseva tekijä.
Mikä itsevarmuudessa on niin hienoa?
Se ettei tarvitse koko ajan kertoa toiselle tämän olevan hyvä ja että hänen kanssaan on onnellinen. Kun ihminen on terveellä tavalla itsevarma hän tartuttaa sitä myös puolisoonsa. Itsevarmat ovat myös oman kokemukseni mukaan helpompia ihmisiä. Heillä ei ole tarvetta todistella mitään joten draamaa on yleensä vähemmän kuin epävarmojen kanssa.
Puolisolleen täytyy kertoa, että tämä on hyvä, rakas ja että on onnellinen.. mutta se ei saa olla tyhja lause jota toistellaan vain koska toisen tarvitsee se kuulla joka tunti...
En oo ite kovin ulkonäkökeskeinen ihminen ja en ees osaa ajatellakkaan et joillekki OIKEESTI ulkoNÄKÖ on se, josta ne tosissaan kiinnostuu. ite voin ehkä leikilläni kiinnostuu mut en tosissaan, siis ulkonäöstä. ajatustki tuntuu jotenki typerältä :D