Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös kiristetään rahalla ja tavaralla. Viimeksi kiukuteltiin että ei annakaan vanhaa päiväpeittoaaan, jos lapset ei tule sinne tiettynä päivänä. Ihan niin kuin me jotenkin kuoltaisiin ilman jotain vanhaa päiväpeittoa.
Ehdottomasti paheksun tuota tapaa. Meillä anoppi oli leikellyt MINUN Me Naiset lehdistä kirjaimia niin, että lehdet oli ihan pilalla ja sitten lasten askarteluliimalla liimannut mieheni tärkeisiin työpapereihin (nurja puoli) kiristyskirjeitä "LASPET TÄNNE HETI LAUVANTAINA TAI ETTE SAA PÄVÄPEITTOA!!!! Terv. MUSTA KÄSI
Ketä anoppi oikein luulee huijaavansa?Tää oli päivän paras :D
Kiitos! Mua välillä tekee mieli pöyhäistä yksioikoista ajattelua. Kiistellään päiväpeitosta kun ei uskalleta puhua suoraan peloista ja toiveista, aikuiset ihmiset ja nämä ne opettaa lapsilleen vuorovaikustaidot. Vuorovaikutustaitojen pitäisi olla pakollinen aine koulussa koska muuten olemme yhteiskuntana suossa. Ja herää pieni epäilys kun yksi kommentoija jankuttaa minun kirjoittavan itselleni.. niin näinköhän taas ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös kiristetään rahalla ja tavaralla. Viimeksi kiukuteltiin että ei annakaan vanhaa päiväpeittoaaan, jos lapset ei tule sinne tiettynä päivänä. Ihan niin kuin me jotenkin kuoltaisiin ilman jotain vanhaa päiväpeittoa.
Ehdottomasti paheksun tuota tapaa. Meillä anoppi oli leikellyt MINUN Me Naiset lehdistä kirjaimia niin, että lehdet oli ihan pilalla ja sitten lasten askarteluliimalla liimannut mieheni tärkeisiin työpapereihin (nurja puoli) kiristyskirjeitä "LASPET TÄNNE HETI LAUVANTAINA TAI ETTE SAA PÄVÄPEITTOA!!!! Terv. MUSTA KÄSI
Ketä anoppi oikein luulee huijaavansa?Tää oli päivän paras :D
Kiitos! Mua välillä tekee mieli pöyhäistä yksioikoista ajattelua. Kiistellään päiväpeitosta kun ei uskalleta puhua suoraan peloista ja toiveista, aikuiset ihmiset ja nämä ne opettaa lapsilleen vuorovaikustaidot. Vuorovaikutustaitojen pitäisi olla pakollinen aine koulussa koska muuten olemme yhteiskuntana suossa. Ja herää pieni epäilys kun yksi kommentoija jankuttaa minun kirjoittavan itselleni.. niin näinköhän taas ;)
Kirjoittelet sittwn itselles enemmänkn. Skitsofreniaa?
siruliisa kirjoitti:
Hei, oletpa vaikeassa tilanteessa.
Itse en ole kokenut lasteni kanssa aivan samaa, mutta näin jälkeenpäin omien lasteni ollessa jo vanhempia, olen todennut :
- kun isoäiti vieraili monta kertaa viikossa vauvaa/pientä taaperoa hoitamassa
- olin toki kiitollinen avusta, pystyin sillä aikaa tekemään muita kotitöitä
Mutta,
- olen todennut, että oma suhteeni lasten kanssa hiukan kärsi tästä yli-innokkaasta isoäidistä - olisinpa silloin rohjennut pyytää isoäitiä osallistumaan pääasiassa kotitöihin, jotta itse olisin voinut hoitaa lastani ilman huolta odottavista kotitöistä
- oma suhteeni tähän rakkaaseen lapseeni jäi hiukan etäiseksi
- ja tuo on suuresti kaduttanut jälkeenpäin.
Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, en antaisi tämän liian avuliaan isoäidin ottaa niinkään hallitsevaa asemaa lapseni elämässä, pahaa tarkoittamatta ja pelkkää avuliaisuuttaan hän kuitenkin niin teki, enkä silloin sitä itse ymmärtänyt
- joten te nuoret äidit: te olette lastenne elämän keskipiste, tuki ja turva päivin ja öin, älkää antako kenenkään horjuttaa tätä maailman kullanarvoisinta tehtävää
- kertokaa kauniisti, mutta tiukasti liian avuliaille läheisille, omat rajanne ja toiveenne pienokaistenne hoidon suhteen
Tuo miehesi äidin suhtautuminen vaikuttaa, anteeksi vain, melko oudolta.
Sinuna miettisin asiaan vauvan kannalta:
- vauvanhan tulee henkisesti kiinnittyä vahvimmin äitiinsä ja isäänsä, vääristyykö kiinnittyminen isoäidin takertuvuuden vuoksi?
- paikkaileeko isoäiti tuolla takertuvuudellaan oman lapsensa aikoinaan saamaa, ehkä liian vähäistä huomiota tai hoivaa?
- miksi isoäiti haluaa vauvan yökylään???
- onko tämä vauvan kehittyvälle mielenterveydelle hyväksi?
- vauva ei ole hyödyke, josta imetään voimaa omaan jaksamiseen
- kun vauva kasvaa, tulee uhmaikään tai tulee muita haasteita vastaan, miten lapsi kokee sen, ettei hän ehkä olekaan enää niin arvokas isoäidin silmissä, kun hänen avullaan ei enää pystytä voimaantumaan vaan päinvastoin....
Toivon sinulle viisautta ja äidillistä lujuutta pitää puolesi tässä vaikeassa asiassa. Sinä, vauvasi ja teidän välinen suhteenne on tärkeintä. Isoäiti tekee väärin, jos syyllistää teidät siitä, ettei jaksa omassa työelämässään ilman takertumista lapsenlapseen. Ja loppujen lopuksi, isoäidin töissä jaksaminen on hänen omalla vastuullaan, ei teidän eikä varsinkaan lapsenne asia.
Voisiko miehesi puhua äidilleen tuosta käytöksestä?
Jos tilanteeseen ei tule muutosta, voisitko ottaa asian puheeksi esim. neuvolassa tai vastaavassa.
Joskus luin joltain psykologin palstalta, jossa suositeltiin liian tuppautuvien isovanhempien suhteen:
- lapsen omien vanhempien tulisi laittaa rajat ja aikataulut lastenlasten tapaamisille
- vakavaa keskustelua asian tiimoilta
- jos ei muutosta tule, niin tapaamiset vain silloin, kun lapsen omat vanhemmat oma-aloitteisesti haluavat tapaamisia
Toivottavasti saatte tilanteen hallintaanne, lapsenne ja omaksi parhaaksenne.
Voimia <3
228 sivua ja sinä tulet jauhaminen nämä samat itsestäänselvyydet, jotka on käyty ketjussa läpi sata kertaa! Voiko olla liian vaikeaa selata sitä ketjua ennen omaa, ah, niin uniikkia vastausta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Miehen äiti tekee juuri tuota. Alle vuotias meilläkin eikä kyläile anoppilassa ilman minua, just siksi kun anoppi on jopa pakkomielteinen näkemään lasta niin etten minä ole läsnä. En koe että hänelle pitää se ilo antaa.
Eli periaatteesta ja vallanhalusta estät mummon ja lapsen tapaamiset ilman sinua. Ihan vaan koska sinä haluat ja voit. Turha ihmetellä jos anoppi ei sinua jaksa,peili voi auttaa kun syypäätä haet, kun on huonot välit. Ärsyttävää lapsellista touhua.
Millä lailla? Mummon käytöshän on ihan sairasta ja silti saa lasta tavata.
Meillä samanlainen häirikkö. Istuu pimeellä pihalla ollakseen lapsen kanssa kahden.
Ihan mielenkiinnosta, mikä siinä on niin kauheaa, jos haluaa olla hetken kahdestaan lapsen kanssa? Toki ketjussa on paljon häiriintynyttäkin käytöstä tämän suhteen, mutta jos joskus haluaa olla? Ennen kuin haukutte minut otsasuonet pullistellen, niin koittakaa vastata? Jos se mummo on ihan normaali? Onko silloinkin kauheaa, jos haluaa olla joskus kaksin lapsen kanssa? Haluatte jokainen itsekin ajoittain olla kahdestaan lapsen, puolison, oman vanhemman tai vaikka kaverin kanssa. Miksi? Onko siinäkin jotain perverssiä mt-vivahdetta taustalla?
Miksi sen lapsen kanssa pitää olla kahden?
Miksi?
Miksei? Miksi sinun pitää olla vieressä kyttäämässä? Kyllä itsekin mieluummin vietän aikaa vaikka kaverini kanssa ilman, että mies tms . on siinä vieressä. Mieti nyt ihan oikeasti, mistä tuo sinun ihme mouhotuksesi kumpuaa.
Miksi sen pienen lapsen/vauvan kanssa pitää saada olla yksin?
Edelleen odotan syytä.
Onko sinulla oikeasti kaikki hyvin? Ei hyvänen aika. Voisiko olla vaikka, että ihmiset tykkäävät joskus olla ihan rauhassa, he pitävät eri asioista, eikä se lapsikaan siinä traumatisoidu jos saa hetkellisesti mummon/papan koko huomion ilman vieressä kökkivää äitiä? Jos sinun lapsesi moisesta särkyy, niin kannattaa ekaksi varmaan kiinnittää huomiota omaan vanhemmuuteensa, ei ole nimittäin todellakaan normaalia.
Hieman ohi mutta mun isän vaimo käyttää ilmaisuja "sulla ei taida olla kaikki hyvin" "et taida olla ihan kunnossa" aina kun olen erimieltä. Ilkeä ihminen kertakaikkiaan, kaikki hyvin jos ollaan samaa mieltä.
Tuolla kenelle vastasit on varmasti ihan ok. Mua kiinnostaa miksi puhua toiselle noin alentavasti?
Kun ei ole asiaan sanottavaa, puhutaan asian vierestä. Ihanan naisellista.
Ps. Ketään ei kiinnosta sun äitipuolesi käyttämät termit.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aiheesta Väestöliiton artikkeli lyhyen googlauksen perusteella, oli helppo löytää hakusanalla anoppi ja miniä. Kannattaa lukea, hyvää asiaa.
Unohtuuko lapsen etu?
VAIN HARVA osaa ennakoida, miten uudet vanhemmat ja isovanhemmat sujahtavat rooleihinsa. Siksi kaikkien vauvaperheen elämään vaikuttavien aikuisten tulisi jo raskausaikana hoitaa välejään yhdessä keskustellen ja uuden elämäntilanteen toimintatavoista sopien.
Isovanhempi voi innostua ja hurahtaa uudesta roolistaan niin, että tarjoaa pyytämättä apua ja neuvoja. Vauvan lähipiiri voi kokea tämän tunkeilevana. Joskus vanhempi tuntee, ettei kukaan muu saa hoitaa hänen lastaan, eivät edes isovanhemmat, jotka kokevat tämän epäluottamuslauseen loukkaavana. Jompikumpi vanhemmista voi myös ilmoittaa puolisolleen, että vain hänen omat vanhempansa kelpaavat lapsenhoitoon. Unohtuuko lapsi, kun aikuiset alkavat itsekkäästi toteuttaa omia tarpeitaan?
Ainakaan vauva ei hyödy siitä, että eri sukupolvien aikuiset vihaisina vetäytyvät omiin poteroihinsa paheksumaan toisiaan. Vauvaa ei auta, jos isoäiti vain ilmoittaa tulevansa kylään tai tykittää neuvojaan pyytämättä ja näin loukkaa uutta äitiä. Vauvan etu ei ole sekään, että äiti kokee omistavansa vauvan ja etäännyttää isovanhempaa. Vauvakin kärsii, jos isä joutuu valitsemaan, kumman loukkaantuneen naisen puolelle milloinkin asettautuu. Jokaisella aikuisella on tässä peiliinkatsomisen paikka.
Mistä tarpeestani taistelen niin itsepintaisesti, että vaarannan vauvan mahdollisuuden läheisiin lämpimiin
sukulaissuhteisiin? Mikä on itsekkyyttä, ja milloin vauvan etu aidosti toteutuu? Ritvan ja Helin ei tarvitse
tavoitella ystävyyttä, neutraalit ja asialliset välit riittävät. Jos molemmat haluavat oikeasti toimia vauvan
parhaaksi, heidän kannattaa tarkastella toimintaansa ja muuttaa sitä. Molempien olisi yritettävä ymmärtää,
miltä toisesta tuntuu ja mitä oma käytös hänessä herättää. Tarinassa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaan ratkaistavissa oleva vaikeus ihmissuhteessa. Mikäli kaikki voivat toisiaan syyttämättä käydä rakentavaa keskustelua, muutoksia syntyy nopeastikin. Jos keskustelu ei onnistu, kannattaa varata aika ulkopuolisen ammattiavun pariin.Suhteet-sarjan tarinat on kirjoitettu Väestöliiton terapeuttien työssään kohtaamien ihmissuhdeongelmien pohjalta
Minä opiskelen psykoterapeutiksi ja olen psykiatrinen sh koulutukseltani. Vaikka jotain hyvää näinkin tuossa vastauksessa, niin mielestäni siinä on pari erityisen outoa näkökulmaa, kun mietitään esim. psykoanalyyttisen terapian näkökulmasta:
1) Vauvalle ei ole tarvetta isoäitiin, siis kehityspsykologisesta näkökulmasta
2) Äidin kuuluukin tuntea tervettä "omistajuutta" vauvastaan. Jos äiti estäisi vauvan isää hoitamasta tätä, niin se olisi kieltämättä jo ongelma
3) Kyllä miehen tulee valita aina puolisonsa äitinsä edelle, eikä "tasapainoilla" näiden välillä. Tämä on sellainen asia, mihin perheterapiassakin tähdätään
Totta vai hyvät suhteet ovat kuitenkin optimaalinen asia, ja kyllä isovanhemmillekin on kuitenkin suotavaa antaa armoa ja anteeksi hössötystään.
Sen sijaan oman lapsen hoitoon antamisen suhteen ei yhdenkään vanhemman pidä tehdä tunteitaan vastaan, varsinkin kun on kyse vauvasta. Tältä osin kummastelen vastausta aidosti, mikäli sen pitäisi pohjata jonkinlaiseen kehityspsykologiseen näkemykseen kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
siruliisa kirjoitti:
Hei, oletpa vaikeassa tilanteessa.
Itse en ole kokenut lasteni kanssa aivan samaa, mutta näin jälkeenpäin omien lasteni ollessa jo vanhempia, olen todennut :
- kun isoäiti vieraili monta kertaa viikossa vauvaa/pientä taaperoa hoitamassa
- olin toki kiitollinen avusta, pystyin sillä aikaa tekemään muita kotitöitä
Mutta,
- olen todennut, että oma suhteeni lasten kanssa hiukan kärsi tästä yli-innokkaasta isoäidistä - olisinpa silloin rohjennut pyytää isoäitiä osallistumaan pääasiassa kotitöihin, jotta itse olisin voinut hoitaa lastani ilman huolta odottavista kotitöistä
- oma suhteeni tähän rakkaaseen lapseeni jäi hiukan etäiseksi
- ja tuo on suuresti kaduttanut jälkeenpäin.
Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, en antaisi tämän liian avuliaan isoäidin ottaa niinkään hallitsevaa asemaa lapseni elämässä, pahaa tarkoittamatta ja pelkkää avuliaisuuttaan hän kuitenkin niin teki, enkä silloin sitä itse ymmärtänyt
- joten te nuoret äidit: te olette lastenne elämän keskipiste, tuki ja turva päivin ja öin, älkää antako kenenkään horjuttaa tätä maailman kullanarvoisinta tehtävää
- kertokaa kauniisti, mutta tiukasti liian avuliaille läheisille, omat rajanne ja toiveenne pienokaistenne hoidon suhteen
Tuo miehesi äidin suhtautuminen vaikuttaa, anteeksi vain, melko oudolta.
Sinuna miettisin asiaan vauvan kannalta:
- vauvanhan tulee henkisesti kiinnittyä vahvimmin äitiinsä ja isäänsä, vääristyykö kiinnittyminen isoäidin takertuvuuden vuoksi?
- paikkaileeko isoäiti tuolla takertuvuudellaan oman lapsensa aikoinaan saamaa, ehkä liian vähäistä huomiota tai hoivaa?
- miksi isoäiti haluaa vauvan yökylään???
- onko tämä vauvan kehittyvälle mielenterveydelle hyväksi?
- vauva ei ole hyödyke, josta imetään voimaa omaan jaksamiseen
- kun vauva kasvaa, tulee uhmaikään tai tulee muita haasteita vastaan, miten lapsi kokee sen, ettei hän ehkä olekaan enää niin arvokas isoäidin silmissä, kun hänen avullaan ei enää pystytä voimaantumaan vaan päinvastoin....
Toivon sinulle viisautta ja äidillistä lujuutta pitää puolesi tässä vaikeassa asiassa. Sinä, vauvasi ja teidän välinen suhteenne on tärkeintä. Isoäiti tekee väärin, jos syyllistää teidät siitä, ettei jaksa omassa työelämässään ilman takertumista lapsenlapseen. Ja loppujen lopuksi, isoäidin töissä jaksaminen on hänen omalla vastuullaan, ei teidän eikä varsinkaan lapsenne asia.
Voisiko miehesi puhua äidilleen tuosta käytöksestä?
Jos tilanteeseen ei tule muutosta, voisitko ottaa asian puheeksi esim. neuvolassa tai vastaavassa.
Joskus luin joltain psykologin palstalta, jossa suositeltiin liian tuppautuvien isovanhempien suhteen:
- lapsen omien vanhempien tulisi laittaa rajat ja aikataulut lastenlasten tapaamisille
- vakavaa keskustelua asian tiimoilta
- jos ei muutosta tule, niin tapaamiset vain silloin, kun lapsen omat vanhemmat oma-aloitteisesti haluavat tapaamisia
Toivottavasti saatte tilanteen hallintaanne, lapsenne ja omaksi parhaaksenne.
Voimia <3
228 sivua ja sinä tulet jauhaminen nämä samat itsestäänselvyydet, jotka on käyty ketjussa läpi sata kertaa! Voiko olla liian vaikeaa selata sitä ketjua ennen omaa, ah, niin uniikkia vastausta?
Mikä kärttynä siellä kiukuttelee? Olet pöhkö :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Miehen äiti tekee juuri tuota. Alle vuotias meilläkin eikä kyläile anoppilassa ilman minua, just siksi kun anoppi on jopa pakkomielteinen näkemään lasta niin etten minä ole läsnä. En koe että hänelle pitää se ilo antaa.
Eli periaatteesta ja vallanhalusta estät mummon ja lapsen tapaamiset ilman sinua. Ihan vaan koska sinä haluat ja voit. Turha ihmetellä jos anoppi ei sinua jaksa,peili voi auttaa kun syypäätä haet, kun on huonot välit. Ärsyttävää lapsellista touhua.
Millä lailla? Mummon käytöshän on ihan sairasta ja silti saa lasta tavata.
Meillä samanlainen häirikkö. Istuu pimeellä pihalla ollakseen lapsen kanssa kahden.
Tuliko lapselle trauma ulkona istumisesta? Asian ydin on suhteellisuuden taju. Mitä kauheata seuraa jos joskus tehään mummon mieliksi kuten miniä jää kotiin rauhassa jos tällanen toive on ollut. Ketä haittaa, lasta ei eli turha vastata sitä.
Antaisitko sinä lapses mulle hoitoon vaan jos mä haluan, lapselle ei tapahtuisi mitään ikävää, mulla on kaksi omaakin lasta, mutta sua mä en halua nähdä?
Tai jos sisaruksesi kumppani haluaisi lapsesi hoitoon itselleen niin ettei kukaan muu ole paikalla?
Tai lapsen täti tai setä tai isovaari. Mitään kauheaa ei tapahtuisi mutta kovasti lastasi haluttais saada hoitoon, mutta vain niin ettei kukaan muu ole paikalla etenkään sinä.Miksi se lapsi pitäisi antaa kenellekkään hoitoon, etenkin jos pyynnöt ja halut on noin outoja?
Vastaus on että kyllä antaisin ja lepäilisin itse sen aikaa. Meillä lapsia saa hoitaa kaikki innokkaat, ei tulisi mieleenkään alkaa tivaamaan että ai etkö halua minua paikalle, miksi en saa tulla paikalle jos lapsi pyydetään nimen omaan mummu-ajalle eli mummun ja lapsen omaa aikaa. Leipovat, leikkivät, kauheata tosiaan.
Lapsia ei kannata hankkia liikaa ja sitten panna niitä kiertopalkinnoiksi.
Eikä kannata myöskään kuvitella että muut on laiskoja ja huonoja äitejä vaikka itse on. Mikä helvetti edes on ”mummuaika” ja miten sellasta voidaan pyytää?
Luetun ymmärtäminen.. Mummu aika on sanan mukaisesti mummun ja lapsen kahden keskistä aikaa. Minä ainakin ymmärrän että kivempi lapsen kanssa on höpsötellä ilman että joku huohottaa niskaan ja kiljuu vääristä sana valinnoista ja väärät sukatkin meni jalkaan jne. Mummu on hoitanut omansa ihan hyvin ja minä arvostan omaa aikaa, koko elämän ei tarvitse olla äitikuplaa. Kertoo paljon sinusta kun sanot minua huonoksi äidiksi, oisko sinulla ongelmaa ihan sen itsetunnon kanssa. Kukaan muu ei saa olla lapsille tärkeä kuin äiti, niinkö? Lapset kiittää?
Entäs kun se juurikin on se mummu joka huohottaa äidin niskaan ja kiljuu vääristä vaatteista ja tavoista hoitaa lasta? Ei täällä kukaan ole väittänyt ettikö lapselle kukaan muu saa olla tärkeä kuin äiti. Kyse on siitä että mummo vähättelee vanhempia jolloin vanhempien ei todellakaan tarvitse antaa lasta mummuaikaa viettämään kahden kesken.
-eri
Entäs entäs entäs entäs eipä juupa mutta kun MUN mielestä entäs.
Nyt_puhutiin_vanhemmista jotka ovat haukkana paikalla. Huohottavat mummot on teilattu jo meneen kertaan ketjussa.
Ja tässä ketjussa oli nimenomaan puhe niistä mummoista. Perusta oma ketju vanhemmista jos niin kovasti haluat heistä keskustella. Tänne on ihan turha tulla syyttämään vanhempia hulluista isonvanhemmista.
Joo, 220 sivua kaikukammiota edes yrittämättä ymmärtää eri puolia. Tuon tason puusilmäisyydestä pitäisi antaa tuomio. On tässä jo vertaistukea kerrakseen :D
Kyllä minä ymmärrän tätä ns. vastapuoltani.
Ymmärrän, että lapseni isoäiti haluaisi, että lapseni olisi läheisempi hänen kanssaan kuin toisten isovanhempien. Ymmärrän, että hän haluaisi päättää miten lapseni kasvatetaan. Ymmärrän, että hän haluaisi hoitaa lasta ilman vanhempia yön ylikin. Ymmärrän, että hänestä on oikein haukkua lapsenlapsensä äitiä. Ymmärrän, että hänestä on oikein tehdä lapsen kanssa juuri päinvastoin kun on sanottu jne.
Kuitenkaan mikään tämä määrä ymmärrystä ei muuta sitä, että minun ei tarvitse tuollaista käytöstä hyväksyä.Minäminäminulleminun. Ja tietysti aivan överiksi vedettynä.
No kenenkäs puolesta mun pitäisi kirjoittaa ellei omasta puolestani?
Minuakin vähän ehkä kiinnostaisi mikä kirjoituksessani oli överiä, niinkuin tuossa joku jo kysyikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Miehen äiti tekee juuri tuota. Alle vuotias meilläkin eikä kyläile anoppilassa ilman minua, just siksi kun anoppi on jopa pakkomielteinen näkemään lasta niin etten minä ole läsnä. En koe että hänelle pitää se ilo antaa.
Eli periaatteesta ja vallanhalusta estät mummon ja lapsen tapaamiset ilman sinua. Ihan vaan koska sinä haluat ja voit. Turha ihmetellä jos anoppi ei sinua jaksa,peili voi auttaa kun syypäätä haet, kun on huonot välit. Ärsyttävää lapsellista touhua.
Millä lailla? Mummon käytöshän on ihan sairasta ja silti saa lasta tavata.
Meillä samanlainen häirikkö. Istuu pimeellä pihalla ollakseen lapsen kanssa kahden.
Ihan mielenkiinnosta, mikä siinä on niin kauheaa, jos haluaa olla hetken kahdestaan lapsen kanssa? Toki ketjussa on paljon häiriintynyttäkin käytöstä tämän suhteen, mutta jos joskus haluaa olla? Ennen kuin haukutte minut otsasuonet pullistellen, niin koittakaa vastata? Jos se mummo on ihan normaali? Onko silloinkin kauheaa, jos haluaa olla joskus kaksin lapsen kanssa? Haluatte jokainen itsekin ajoittain olla kahdestaan lapsen, puolison, oman vanhemman tai vaikka kaverin kanssa. Miksi? Onko siinäkin jotain perverssiä mt-vivahdetta taustalla?
Miksi sen lapsen kanssa pitää olla kahden?
Miksi?
Miksei? Miksi sinun pitää olla vieressä kyttäämässä? Kyllä itsekin mieluummin vietän aikaa vaikka kaverini kanssa ilman, että mies tms . on siinä vieressä. Mieti nyt ihan oikeasti, mistä tuo sinun ihme mouhotuksesi kumpuaa.
Miksi sen pienen lapsen/vauvan kanssa pitää saada olla yksin?
Edelleen odotan syytä.
Onko sinulla oikeasti kaikki hyvin? Ei hyvänen aika. Voisiko olla vaikka, että ihmiset tykkäävät joskus olla ihan rauhassa, he pitävät eri asioista, eikä se lapsikaan siinä traumatisoidu jos saa hetkellisesti mummon/papan koko huomion ilman vieressä kökkivää äitiä? Jos sinun lapsesi moisesta särkyy, niin kannattaa ekaksi varmaan kiinnittää huomiota omaan vanhemmuuteensa, ei ole nimittäin todellakaan normaalia.
Hieman ohi mutta mun isän vaimo käyttää ilmaisuja "sulla ei taida olla kaikki hyvin" "et taida olla ihan kunnossa" aina kun olen erimieltä. Ilkeä ihminen kertakaikkiaan, kaikki hyvin jos ollaan samaa mieltä.
Tuolla kenelle vastasit on varmasti ihan ok. Mua kiinnostaa miksi puhua toiselle noin alentavasti?Kun ei ole asiaan sanottavaa, puhutaan asian vierestä. Ihanan naisellista.
Ps. Ketään ei kiinnosta sun äitipuolesi käyttämät termit.
Sulla ei taida olla kaikki hyvin.
P.s. Minua kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aiheesta Väestöliiton artikkeli lyhyen googlauksen perusteella, oli helppo löytää hakusanalla anoppi ja miniä. Kannattaa lukea, hyvää asiaa.
Unohtuuko lapsen etu?
VAIN HARVA osaa ennakoida, miten uudet vanhemmat ja isovanhemmat sujahtavat rooleihinsa. Siksi kaikkien vauvaperheen elämään vaikuttavien aikuisten tulisi jo raskausaikana hoitaa välejään yhdessä keskustellen ja uuden elämäntilanteen toimintatavoista sopien.
Isovanhempi voi innostua ja hurahtaa uudesta roolistaan niin, että tarjoaa pyytämättä apua ja neuvoja. Vauvan lähipiiri voi kokea tämän tunkeilevana. Joskus vanhempi tuntee, ettei kukaan muu saa hoitaa hänen lastaan, eivät edes isovanhemmat, jotka kokevat tämän epäluottamuslauseen loukkaavana. Jompikumpi vanhemmista voi myös ilmoittaa puolisolleen, että vain hänen omat vanhempansa kelpaavat lapsenhoitoon. Unohtuuko lapsi, kun aikuiset alkavat itsekkäästi toteuttaa omia tarpeitaan?
Ainakaan vauva ei hyödy siitä, että eri sukupolvien aikuiset vihaisina vetäytyvät omiin poteroihinsa paheksumaan toisiaan. Vauvaa ei auta, jos isoäiti vain ilmoittaa tulevansa kylään tai tykittää neuvojaan pyytämättä ja näin loukkaa uutta äitiä. Vauvan etu ei ole sekään, että äiti kokee omistavansa vauvan ja etäännyttää isovanhempaa. Vauvakin kärsii, jos isä joutuu valitsemaan, kumman loukkaantuneen naisen puolelle milloinkin asettautuu. Jokaisella aikuisella on tässä peiliinkatsomisen paikka.
Mistä tarpeestani taistelen niin itsepintaisesti, että vaarannan vauvan mahdollisuuden läheisiin lämpimiin
sukulaissuhteisiin? Mikä on itsekkyyttä, ja milloin vauvan etu aidosti toteutuu? Ritvan ja Helin ei tarvitse
tavoitella ystävyyttä, neutraalit ja asialliset välit riittävät. Jos molemmat haluavat oikeasti toimia vauvan
parhaaksi, heidän kannattaa tarkastella toimintaansa ja muuttaa sitä. Molempien olisi yritettävä ymmärtää,
miltä toisesta tuntuu ja mitä oma käytös hänessä herättää. Tarinassa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaan ratkaistavissa oleva vaikeus ihmissuhteessa. Mikäli kaikki voivat toisiaan syyttämättä käydä rakentavaa keskustelua, muutoksia syntyy nopeastikin. Jos keskustelu ei onnistu, kannattaa varata aika ulkopuolisen ammattiavun pariin.Suhteet-sarjan tarinat on kirjoitettu Väestöliiton terapeuttien työssään kohtaamien ihmissuhdeongelmien pohjalta
Minä opiskelen psykoterapeutiksi ja olen psykiatrinen sh koulutukseltani. Vaikka jotain hyvää näinkin tuossa vastauksessa, niin mielestäni siinä on pari erityisen outoa näkökulmaa, kun mietitään esim. psykoanalyyttisen terapian näkökulmasta:
1) Vauvalle ei ole tarvetta isoäitiin, siis kehityspsykologisesta näkökulmasta
2) Äidin kuuluukin tuntea tervettä "omistajuutta" vauvastaan. Jos äiti estäisi vauvan isää hoitamasta tätä, niin se olisi kieltämättä jo ongelma
3) Kyllä miehen tulee valita aina puolisonsa äitinsä edelle, eikä "tasapainoilla" näiden välillä. Tämä on sellainen asia, mihin perheterapiassakin tähdätäänTotta vai hyvät suhteet ovat kuitenkin optimaalinen asia, ja kyllä isovanhemmillekin on kuitenkin suotavaa antaa armoa ja anteeksi hössötystään.
Sen sijaan oman lapsen hoitoon antamisen suhteen ei yhdenkään vanhemman pidä tehdä tunteitaan vastaan, varsinkin kun on kyse vauvasta. Tältä osin kummastelen vastausta aidosti, mikäli sen pitäisi pohjata jonkinlaiseen kehityspsykologiseen näkemykseen kuitenkin.
Sinun täytyy varmaan keskustella Väestöliiton asiantuntijatiimin kanssa aiheesta tarkemmin, minä vain kopion artikkelin, jonka olivat kirjoittaneet tiimissä Väestöliiton terapeutit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aiheesta Väestöliiton artikkeli lyhyen googlauksen perusteella, oli helppo löytää hakusanalla anoppi ja miniä. Kannattaa lukea, hyvää asiaa.
Unohtuuko lapsen etu?
VAIN HARVA osaa ennakoida, miten uudet vanhemmat ja isovanhemmat sujahtavat rooleihinsa. Siksi kaikkien vauvaperheen elämään vaikuttavien aikuisten tulisi jo raskausaikana hoitaa välejään yhdessä keskustellen ja uuden elämäntilanteen toimintatavoista sopien.
Isovanhempi voi innostua ja hurahtaa uudesta roolistaan niin, että tarjoaa pyytämättä apua ja neuvoja. Vauvan lähipiiri voi kokea tämän tunkeilevana. Joskus vanhempi tuntee, ettei kukaan muu saa hoitaa hänen lastaan, eivät edes isovanhemmat, jotka kokevat tämän epäluottamuslauseen loukkaavana. Jompikumpi vanhemmista voi myös ilmoittaa puolisolleen, että vain hänen omat vanhempansa kelpaavat lapsenhoitoon. Unohtuuko lapsi, kun aikuiset alkavat itsekkäästi toteuttaa omia tarpeitaan?
Ainakaan vauva ei hyödy siitä, että eri sukupolvien aikuiset vihaisina vetäytyvät omiin poteroihinsa paheksumaan toisiaan. Vauvaa ei auta, jos isoäiti vain ilmoittaa tulevansa kylään tai tykittää neuvojaan pyytämättä ja näin loukkaa uutta äitiä. Vauvan etu ei ole sekään, että äiti kokee omistavansa vauvan ja etäännyttää isovanhempaa. Vauvakin kärsii, jos isä joutuu valitsemaan, kumman loukkaantuneen naisen puolelle milloinkin asettautuu. Jokaisella aikuisella on tässä peiliinkatsomisen paikka.
Mistä tarpeestani taistelen niin itsepintaisesti, että vaarannan vauvan mahdollisuuden läheisiin lämpimiin
sukulaissuhteisiin? Mikä on itsekkyyttä, ja milloin vauvan etu aidosti toteutuu? Ritvan ja Helin ei tarvitse
tavoitella ystävyyttä, neutraalit ja asialliset välit riittävät. Jos molemmat haluavat oikeasti toimia vauvan
parhaaksi, heidän kannattaa tarkastella toimintaansa ja muuttaa sitä. Molempien olisi yritettävä ymmärtää,
miltä toisesta tuntuu ja mitä oma käytös hänessä herättää. Tarinassa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaan ratkaistavissa oleva vaikeus ihmissuhteessa. Mikäli kaikki voivat toisiaan syyttämättä käydä rakentavaa keskustelua, muutoksia syntyy nopeastikin. Jos keskustelu ei onnistu, kannattaa varata aika ulkopuolisen ammattiavun pariin.Suhteet-sarjan tarinat on kirjoitettu Väestöliiton terapeuttien työssään kohtaamien ihmissuhdeongelmien pohjalta
Minä opiskelen psykoterapeutiksi ja olen psykiatrinen sh koulutukseltani. Vaikka jotain hyvää näinkin tuossa vastauksessa, niin mielestäni siinä on pari erityisen outoa näkökulmaa, kun mietitään esim. psykoanalyyttisen terapian näkökulmasta:
1) Vauvalle ei ole tarvetta isoäitiin, siis kehityspsykologisesta näkökulmasta
2) Äidin kuuluukin tuntea tervettä "omistajuutta" vauvastaan. Jos äiti estäisi vauvan isää hoitamasta tätä, niin se olisi kieltämättä jo ongelma
3) Kyllä miehen tulee valita aina puolisonsa äitinsä edelle, eikä "tasapainoilla" näiden välillä. Tämä on sellainen asia, mihin perheterapiassakin tähdätäänTotta vai hyvät suhteet ovat kuitenkin optimaalinen asia, ja kyllä isovanhemmillekin on kuitenkin suotavaa antaa armoa ja anteeksi hössötystään.
Sen sijaan oman lapsen hoitoon antamisen suhteen ei yhdenkään vanhemman pidä tehdä tunteitaan vastaan, varsinkin kun on kyse vauvasta. Tältä osin kummastelen vastausta aidosti, mikäli sen pitäisi pohjata jonkinlaiseen kehityspsykologiseen näkemykseen kuitenkin.
Sinun täytyy varmaan keskustella Väestöliiton asiantuntijatiimin kanssa aiheesta tarkemmin, minä vain kopion artikkelin, jonka olivat kirjoittaneet tiimissä Väestöliiton terapeutit.
Miksi sinä sen kopioit?
Ootko muuten varma että kirjoittajat on terapeutteja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aiheesta Väestöliiton artikkeli lyhyen googlauksen perusteella, oli helppo löytää hakusanalla anoppi ja miniä. Kannattaa lukea, hyvää asiaa.
Unohtuuko lapsen etu?
VAIN HARVA osaa ennakoida, miten uudet vanhemmat ja isovanhemmat sujahtavat rooleihinsa. Siksi kaikkien vauvaperheen elämään vaikuttavien aikuisten tulisi jo raskausaikana hoitaa välejään yhdessä keskustellen ja uuden elämäntilanteen toimintatavoista sopien.
Isovanhempi voi innostua ja hurahtaa uudesta roolistaan niin, että tarjoaa pyytämättä apua ja neuvoja. Vauvan lähipiiri voi kokea tämän tunkeilevana. Joskus vanhempi tuntee, ettei kukaan muu saa hoitaa hänen lastaan, eivät edes isovanhemmat, jotka kokevat tämän epäluottamuslauseen loukkaavana. Jompikumpi vanhemmista voi myös ilmoittaa puolisolleen, että vain hänen omat vanhempansa kelpaavat lapsenhoitoon. Unohtuuko lapsi, kun aikuiset alkavat itsekkäästi toteuttaa omia tarpeitaan?
Ainakaan vauva ei hyödy siitä, että eri sukupolvien aikuiset vihaisina vetäytyvät omiin poteroihinsa paheksumaan toisiaan. Vauvaa ei auta, jos isoäiti vain ilmoittaa tulevansa kylään tai tykittää neuvojaan pyytämättä ja näin loukkaa uutta äitiä. Vauvan etu ei ole sekään, että äiti kokee omistavansa vauvan ja etäännyttää isovanhempaa. Vauvakin kärsii, jos isä joutuu valitsemaan, kumman loukkaantuneen naisen puolelle milloinkin asettautuu. Jokaisella aikuisella on tässä peiliinkatsomisen paikka.
Mistä tarpeestani taistelen niin itsepintaisesti, että vaarannan vauvan mahdollisuuden läheisiin lämpimiin
sukulaissuhteisiin? Mikä on itsekkyyttä, ja milloin vauvan etu aidosti toteutuu? Ritvan ja Helin ei tarvitse
tavoitella ystävyyttä, neutraalit ja asialliset välit riittävät. Jos molemmat haluavat oikeasti toimia vauvan
parhaaksi, heidän kannattaa tarkastella toimintaansa ja muuttaa sitä. Molempien olisi yritettävä ymmärtää,
miltä toisesta tuntuu ja mitä oma käytös hänessä herättää. Tarinassa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaan ratkaistavissa oleva vaikeus ihmissuhteessa. Mikäli kaikki voivat toisiaan syyttämättä käydä rakentavaa keskustelua, muutoksia syntyy nopeastikin. Jos keskustelu ei onnistu, kannattaa varata aika ulkopuolisen ammattiavun pariin.Suhteet-sarjan tarinat on kirjoitettu Väestöliiton terapeuttien työssään kohtaamien ihmissuhdeongelmien pohjalta
Minä opiskelen psykoterapeutiksi ja olen psykiatrinen sh koulutukseltani. Vaikka jotain hyvää näinkin tuossa vastauksessa, niin mielestäni siinä on pari erityisen outoa näkökulmaa, kun mietitään esim. psykoanalyyttisen terapian näkökulmasta:
1) Vauvalle ei ole tarvetta isoäitiin, siis kehityspsykologisesta näkökulmasta
2) Äidin kuuluukin tuntea tervettä "omistajuutta" vauvastaan. Jos äiti estäisi vauvan isää hoitamasta tätä, niin se olisi kieltämättä jo ongelma
3) Kyllä miehen tulee valita aina puolisonsa äitinsä edelle, eikä "tasapainoilla" näiden välillä. Tämä on sellainen asia, mihin perheterapiassakin tähdätäänTotta vai hyvät suhteet ovat kuitenkin optimaalinen asia, ja kyllä isovanhemmillekin on kuitenkin suotavaa antaa armoa ja anteeksi hössötystään.
Sen sijaan oman lapsen hoitoon antamisen suhteen ei yhdenkään vanhemman pidä tehdä tunteitaan vastaan, varsinkin kun on kyse vauvasta. Tältä osin kummastelen vastausta aidosti, mikäli sen pitäisi pohjata jonkinlaiseen kehityspsykologiseen näkemykseen kuitenkin.
Sinun täytyy varmaan keskustella Väestöliiton asiantuntijatiimin kanssa aiheesta tarkemmin, minä vain kopion artikkelin, jonka olivat kirjoittaneet tiimissä Väestöliiton terapeutit.
Miksi sinä sen kopioit?
Ootko muuten varma että kirjoittajat on terapeutteja?
Täällä kovasti toivottiin artikkeleita aiheesta kun kaikki eivät osanneet itse hakea niin ajattelin olla avuksi. Kyllä, yritin soittaa Väestöliittoon ja kysyä, että pitääkö nämä tiedot heidän sivuillaan paikkansa mutta kukaan ei vastannut. Yritän kohta uudestaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aiheesta Väestöliiton artikkeli lyhyen googlauksen perusteella, oli helppo löytää hakusanalla anoppi ja miniä. Kannattaa lukea, hyvää asiaa.
Unohtuuko lapsen etu?
VAIN HARVA osaa ennakoida, miten uudet vanhemmat ja isovanhemmat sujahtavat rooleihinsa. Siksi kaikkien vauvaperheen elämään vaikuttavien aikuisten tulisi jo raskausaikana hoitaa välejään yhdessä keskustellen ja uuden elämäntilanteen toimintatavoista sopien.
Isovanhempi voi innostua ja hurahtaa uudesta roolistaan niin, että tarjoaa pyytämättä apua ja neuvoja. Vauvan lähipiiri voi kokea tämän tunkeilevana. Joskus vanhempi tuntee, ettei kukaan muu saa hoitaa hänen lastaan, eivät edes isovanhemmat, jotka kokevat tämän epäluottamuslauseen loukkaavana. Jompikumpi vanhemmista voi myös ilmoittaa puolisolleen, että vain hänen omat vanhempansa kelpaavat lapsenhoitoon. Unohtuuko lapsi, kun aikuiset alkavat itsekkäästi toteuttaa omia tarpeitaan?
Ainakaan vauva ei hyödy siitä, että eri sukupolvien aikuiset vihaisina vetäytyvät omiin poteroihinsa paheksumaan toisiaan. Vauvaa ei auta, jos isoäiti vain ilmoittaa tulevansa kylään tai tykittää neuvojaan pyytämättä ja näin loukkaa uutta äitiä. Vauvan etu ei ole sekään, että äiti kokee omistavansa vauvan ja etäännyttää isovanhempaa. Vauvakin kärsii, jos isä joutuu valitsemaan, kumman loukkaantuneen naisen puolelle milloinkin asettautuu. Jokaisella aikuisella on tässä peiliinkatsomisen paikka.
Mistä tarpeestani taistelen niin itsepintaisesti, että vaarannan vauvan mahdollisuuden läheisiin lämpimiin
sukulaissuhteisiin? Mikä on itsekkyyttä, ja milloin vauvan etu aidosti toteutuu? Ritvan ja Helin ei tarvitse
tavoitella ystävyyttä, neutraalit ja asialliset välit riittävät. Jos molemmat haluavat oikeasti toimia vauvan
parhaaksi, heidän kannattaa tarkastella toimintaansa ja muuttaa sitä. Molempien olisi yritettävä ymmärtää,
miltä toisesta tuntuu ja mitä oma käytös hänessä herättää. Tarinassa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaan ratkaistavissa oleva vaikeus ihmissuhteessa. Mikäli kaikki voivat toisiaan syyttämättä käydä rakentavaa keskustelua, muutoksia syntyy nopeastikin. Jos keskustelu ei onnistu, kannattaa varata aika ulkopuolisen ammattiavun pariin.Suhteet-sarjan tarinat on kirjoitettu Väestöliiton terapeuttien työssään kohtaamien ihmissuhdeongelmien pohjalta
Minä opiskelen psykoterapeutiksi ja olen psykiatrinen sh koulutukseltani. Vaikka jotain hyvää näinkin tuossa vastauksessa, niin mielestäni siinä on pari erityisen outoa näkökulmaa, kun mietitään esim. psykoanalyyttisen terapian näkökulmasta:
1) Vauvalle ei ole tarvetta isoäitiin, siis kehityspsykologisesta näkökulmasta
2) Äidin kuuluukin tuntea tervettä "omistajuutta" vauvastaan. Jos äiti estäisi vauvan isää hoitamasta tätä, niin se olisi kieltämättä jo ongelma
3) Kyllä miehen tulee valita aina puolisonsa äitinsä edelle, eikä "tasapainoilla" näiden välillä. Tämä on sellainen asia, mihin perheterapiassakin tähdätäänTotta vai hyvät suhteet ovat kuitenkin optimaalinen asia, ja kyllä isovanhemmillekin on kuitenkin suotavaa antaa armoa ja anteeksi hössötystään.
Sen sijaan oman lapsen hoitoon antamisen suhteen ei yhdenkään vanhemman pidä tehdä tunteitaan vastaan, varsinkin kun on kyse vauvasta. Tältä osin kummastelen vastausta aidosti, mikäli sen pitäisi pohjata jonkinlaiseen kehityspsykologiseen näkemykseen kuitenkin.
Sinun täytyy varmaan keskustella Väestöliiton asiantuntijatiimin kanssa aiheesta tarkemmin, minä vain kopion artikkelin, jonka olivat kirjoittaneet tiimissä Väestöliiton terapeutit.
Miksi sinä sen kopioit?
Ootko muuten varma että kirjoittajat on terapeutteja?
Täällä kovasti toivottiin artikkeleita aiheesta kun kaikki eivät osanneet itse hakea niin ajattelin olla avuksi. Kyllä, yritin soittaa Väestöliittoon ja kysyä, että pitääkö nämä tiedot heidän sivuillaan paikkansa mutta kukaan ei vastannut. Yritän kohta uudestaan!
Täällä kysyttiin erään kirjoittajan kirjoja ja artikkeleita yms joilla hän perusteli väitteitään. Ei oo muuten näkynyt.
Ei pyydetty sinua googlettelemaan huuhaata.
Tuossahan lukee että se on kirjoitettu terapiatyön pohjalta. Ei edes että terapeutit ois ton typerän sepustuksen laatineet.
Ja mikä auktoriteetti sulle on Väestöliitto?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aiheesta Väestöliiton artikkeli lyhyen googlauksen perusteella, oli helppo löytää hakusanalla anoppi ja miniä. Kannattaa lukea, hyvää asiaa.
Unohtuuko lapsen etu?
VAIN HARVA osaa ennakoida, miten uudet vanhemmat ja isovanhemmat sujahtavat rooleihinsa. Siksi kaikkien vauvaperheen elämään vaikuttavien aikuisten tulisi jo raskausaikana hoitaa välejään yhdessä keskustellen ja uuden elämäntilanteen toimintatavoista sopien.
Isovanhempi voi innostua ja hurahtaa uudesta roolistaan niin, että tarjoaa pyytämättä apua ja neuvoja. Vauvan lähipiiri voi kokea tämän tunkeilevana. Joskus vanhempi tuntee, ettei kukaan muu saa hoitaa hänen lastaan, eivät edes isovanhemmat, jotka kokevat tämän epäluottamuslauseen loukkaavana. Jompikumpi vanhemmista voi myös ilmoittaa puolisolleen, että vain hänen omat vanhempansa kelpaavat lapsenhoitoon. Unohtuuko lapsi, kun aikuiset alkavat itsekkäästi toteuttaa omia tarpeitaan?
Ainakaan vauva ei hyödy siitä, että eri sukupolvien aikuiset vihaisina vetäytyvät omiin poteroihinsa paheksumaan toisiaan. Vauvaa ei auta, jos isoäiti vain ilmoittaa tulevansa kylään tai tykittää neuvojaan pyytämättä ja näin loukkaa uutta äitiä. Vauvan etu ei ole sekään, että äiti kokee omistavansa vauvan ja etäännyttää isovanhempaa. Vauvakin kärsii, jos isä joutuu valitsemaan, kumman loukkaantuneen naisen puolelle milloinkin asettautuu. Jokaisella aikuisella on tässä peiliinkatsomisen paikka.
Mistä tarpeestani taistelen niin itsepintaisesti, että vaarannan vauvan mahdollisuuden läheisiin lämpimiin
sukulaissuhteisiin? Mikä on itsekkyyttä, ja milloin vauvan etu aidosti toteutuu? Ritvan ja Helin ei tarvitse
tavoitella ystävyyttä, neutraalit ja asialliset välit riittävät. Jos molemmat haluavat oikeasti toimia vauvan
parhaaksi, heidän kannattaa tarkastella toimintaansa ja muuttaa sitä. Molempien olisi yritettävä ymmärtää,
miltä toisesta tuntuu ja mitä oma käytös hänessä herättää. Tarinassa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaan ratkaistavissa oleva vaikeus ihmissuhteessa. Mikäli kaikki voivat toisiaan syyttämättä käydä rakentavaa keskustelua, muutoksia syntyy nopeastikin. Jos keskustelu ei onnistu, kannattaa varata aika ulkopuolisen ammattiavun pariin.Suhteet-sarjan tarinat on kirjoitettu Väestöliiton terapeuttien työssään kohtaamien ihmissuhdeongelmien pohjalta
Minä opiskelen psykoterapeutiksi ja olen psykiatrinen sh koulutukseltani. Vaikka jotain hyvää näinkin tuossa vastauksessa, niin mielestäni siinä on pari erityisen outoa näkökulmaa, kun mietitään esim. psykoanalyyttisen terapian näkökulmasta:
1) Vauvalle ei ole tarvetta isoäitiin, siis kehityspsykologisesta näkökulmasta
2) Äidin kuuluukin tuntea tervettä "omistajuutta" vauvastaan. Jos äiti estäisi vauvan isää hoitamasta tätä, niin se olisi kieltämättä jo ongelma
3) Kyllä miehen tulee valita aina puolisonsa äitinsä edelle, eikä "tasapainoilla" näiden välillä. Tämä on sellainen asia, mihin perheterapiassakin tähdätäänTotta vai hyvät suhteet ovat kuitenkin optimaalinen asia, ja kyllä isovanhemmillekin on kuitenkin suotavaa antaa armoa ja anteeksi hössötystään.
Sen sijaan oman lapsen hoitoon antamisen suhteen ei yhdenkään vanhemman pidä tehdä tunteitaan vastaan, varsinkin kun on kyse vauvasta. Tältä osin kummastelen vastausta aidosti, mikäli sen pitäisi pohjata jonkinlaiseen kehityspsykologiseen näkemykseen kuitenkin.
Sinun täytyy varmaan keskustella Väestöliiton asiantuntijatiimin kanssa aiheesta tarkemmin, minä vain kopion artikkelin, jonka olivat kirjoittaneet tiimissä Väestöliiton terapeutit.
Miksi sinä sen kopioit?
Ootko muuten varma että kirjoittajat on terapeutteja?
Täällä kovasti toivottiin artikkeleita aiheesta kun kaikki eivät osanneet itse hakea niin ajattelin olla avuksi. Kyllä, yritin soittaa Väestöliittoon ja kysyä, että pitääkö nämä tiedot heidän sivuillaan paikkansa mutta kukaan ei vastannut. Yritän kohta uudestaan!
Täällä kysyttiin erään kirjoittajan kirjoja ja artikkeleita yms joilla hän perusteli väitteitään. Ei oo muuten näkynyt.
Ei pyydetty sinua googlettelemaan huuhaata.
Tuossahan lukee että se on kirjoitettu terapiatyön pohjalta. Ei edes että terapeutit ois ton typerän sepustuksen laatineet.
Ja mikä auktoriteetti sulle on Väestöliitto?
Voisitko ystävällisesti kumota artikkelin ja perustella väitteesi viittaamalla artikkeleihin, kirjallisuuteen ja ammatti-ihmisiin, kiitos. Minä odotan vastaustasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aiheesta Väestöliiton artikkeli lyhyen googlauksen perusteella, oli helppo löytää hakusanalla anoppi ja miniä. Kannattaa lukea, hyvää asiaa.
Unohtuuko lapsen etu?
VAIN HARVA osaa ennakoida, miten uudet vanhemmat ja isovanhemmat sujahtavat rooleihinsa. Siksi kaikkien vauvaperheen elämään vaikuttavien aikuisten tulisi jo raskausaikana hoitaa välejään yhdessä keskustellen ja uuden elämäntilanteen toimintatavoista sopien.
Isovanhempi voi innostua ja hurahtaa uudesta roolistaan niin, että tarjoaa pyytämättä apua ja neuvoja. Vauvan lähipiiri voi kokea tämän tunkeilevana. Joskus vanhempi tuntee, ettei kukaan muu saa hoitaa hänen lastaan, eivät edes isovanhemmat, jotka kokevat tämän epäluottamuslauseen loukkaavana. Jompikumpi vanhemmista voi myös ilmoittaa puolisolleen, että vain hänen omat vanhempansa kelpaavat lapsenhoitoon. Unohtuuko lapsi, kun aikuiset alkavat itsekkäästi toteuttaa omia tarpeitaan?
Ainakaan vauva ei hyödy siitä, että eri sukupolvien aikuiset vihaisina vetäytyvät omiin poteroihinsa paheksumaan toisiaan. Vauvaa ei auta, jos isoäiti vain ilmoittaa tulevansa kylään tai tykittää neuvojaan pyytämättä ja näin loukkaa uutta äitiä. Vauvan etu ei ole sekään, että äiti kokee omistavansa vauvan ja etäännyttää isovanhempaa. Vauvakin kärsii, jos isä joutuu valitsemaan, kumman loukkaantuneen naisen puolelle milloinkin asettautuu. Jokaisella aikuisella on tässä peiliinkatsomisen paikka.
Mistä tarpeestani taistelen niin itsepintaisesti, että vaarannan vauvan mahdollisuuden läheisiin lämpimiin
sukulaissuhteisiin? Mikä on itsekkyyttä, ja milloin vauvan etu aidosti toteutuu? Ritvan ja Helin ei tarvitse
tavoitella ystävyyttä, neutraalit ja asialliset välit riittävät. Jos molemmat haluavat oikeasti toimia vauvan
parhaaksi, heidän kannattaa tarkastella toimintaansa ja muuttaa sitä. Molempien olisi yritettävä ymmärtää,
miltä toisesta tuntuu ja mitä oma käytös hänessä herättää. Tarinassa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaan ratkaistavissa oleva vaikeus ihmissuhteessa. Mikäli kaikki voivat toisiaan syyttämättä käydä rakentavaa keskustelua, muutoksia syntyy nopeastikin. Jos keskustelu ei onnistu, kannattaa varata aika ulkopuolisen ammattiavun pariin.Suhteet-sarjan tarinat on kirjoitettu Väestöliiton terapeuttien työssään kohtaamien ihmissuhdeongelmien pohjalta
Minä opiskelen psykoterapeutiksi ja olen psykiatrinen sh koulutukseltani. Vaikka jotain hyvää näinkin tuossa vastauksessa, niin mielestäni siinä on pari erityisen outoa näkökulmaa, kun mietitään esim. psykoanalyyttisen terapian näkökulmasta:
1) Vauvalle ei ole tarvetta isoäitiin, siis kehityspsykologisesta näkökulmasta
2) Äidin kuuluukin tuntea tervettä "omistajuutta" vauvastaan. Jos äiti estäisi vauvan isää hoitamasta tätä, niin se olisi kieltämättä jo ongelma
3) Kyllä miehen tulee valita aina puolisonsa äitinsä edelle, eikä "tasapainoilla" näiden välillä. Tämä on sellainen asia, mihin perheterapiassakin tähdätäänTotta vai hyvät suhteet ovat kuitenkin optimaalinen asia, ja kyllä isovanhemmillekin on kuitenkin suotavaa antaa armoa ja anteeksi hössötystään.
Sen sijaan oman lapsen hoitoon antamisen suhteen ei yhdenkään vanhemman pidä tehdä tunteitaan vastaan, varsinkin kun on kyse vauvasta. Tältä osin kummastelen vastausta aidosti, mikäli sen pitäisi pohjata jonkinlaiseen kehityspsykologiseen näkemykseen kuitenkin.
Sinun täytyy varmaan keskustella Väestöliiton asiantuntijatiimin kanssa aiheesta tarkemmin, minä vain kopion artikkelin, jonka olivat kirjoittaneet tiimissä Väestöliiton terapeutit.
Miksi sinä sen kopioit?
Ootko muuten varma että kirjoittajat on terapeutteja?
Täällä kovasti toivottiin artikkeleita aiheesta kun kaikki eivät osanneet itse hakea niin ajattelin olla avuksi. Kyllä, yritin soittaa Väestöliittoon ja kysyä, että pitääkö nämä tiedot heidän sivuillaan paikkansa mutta kukaan ei vastannut. Yritän kohta uudestaan!
Täällä kysyttiin erään kirjoittajan kirjoja ja artikkeleita yms joilla hän perusteli väitteitään. Ei oo muuten näkynyt.
Ei pyydetty sinua googlettelemaan huuhaata.
Tuossahan lukee että se on kirjoitettu terapiatyön pohjalta. Ei edes että terapeutit ois ton typerän sepustuksen laatineet.
Ja mikä auktoriteetti sulle on Väestöliitto?
Voisitko ystävällisesti kumota artikkelin ja perustella väitteesi viittaamalla artikkeleihin, kirjallisuuteen ja ammatti-ihmisiin, kiitos. Minä odotan vastaustasi.
Ei minun tarvitse. Tuollahan se edellä jo ammuttiin alas.
Mutta tässä sulle pari vastausta:
Miksi sinä ton sepustuksen laitoit? Tyhmyyttäsi löhdit kouhottamaan.
Mikä auktoriteetti Väestöliitto on? Ei mikään.
Ja tää ketju käsittelee mt-ongelmaisia mummoja. Eli mitä ihmettä sinä sössäät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aiheesta Väestöliiton artikkeli lyhyen googlauksen perusteella, oli helppo löytää hakusanalla anoppi ja miniä. Kannattaa lukea, hyvää asiaa.
Unohtuuko lapsen etu?
VAIN HARVA osaa ennakoida, miten uudet vanhemmat ja isovanhemmat sujahtavat rooleihinsa. Siksi kaikkien vauvaperheen elämään vaikuttavien aikuisten tulisi jo raskausaikana hoitaa välejään yhdessä keskustellen ja uuden elämäntilanteen toimintatavoista sopien.
Isovanhempi voi innostua ja hurahtaa uudesta roolistaan niin, että tarjoaa pyytämättä apua ja neuvoja. Vauvan lähipiiri voi kokea tämän tunkeilevana. Joskus vanhempi tuntee, ettei kukaan muu saa hoitaa hänen lastaan, eivät edes isovanhemmat, jotka kokevat tämän epäluottamuslauseen loukkaavana. Jompikumpi vanhemmista voi myös ilmoittaa puolisolleen, että vain hänen omat vanhempansa kelpaavat lapsenhoitoon. Unohtuuko lapsi, kun aikuiset alkavat itsekkäästi toteuttaa omia tarpeitaan?
Ainakaan vauva ei hyödy siitä, että eri sukupolvien aikuiset vihaisina vetäytyvät omiin poteroihinsa paheksumaan toisiaan. Vauvaa ei auta, jos isoäiti vain ilmoittaa tulevansa kylään tai tykittää neuvojaan pyytämättä ja näin loukkaa uutta äitiä. Vauvan etu ei ole sekään, että äiti kokee omistavansa vauvan ja etäännyttää isovanhempaa. Vauvakin kärsii, jos isä joutuu valitsemaan, kumman loukkaantuneen naisen puolelle milloinkin asettautuu. Jokaisella aikuisella on tässä peiliinkatsomisen paikka.
Mistä tarpeestani taistelen niin itsepintaisesti, että vaarannan vauvan mahdollisuuden läheisiin lämpimiin
sukulaissuhteisiin? Mikä on itsekkyyttä, ja milloin vauvan etu aidosti toteutuu? Ritvan ja Helin ei tarvitse
tavoitella ystävyyttä, neutraalit ja asialliset välit riittävät. Jos molemmat haluavat oikeasti toimia vauvan
parhaaksi, heidän kannattaa tarkastella toimintaansa ja muuttaa sitä. Molempien olisi yritettävä ymmärtää,
miltä toisesta tuntuu ja mitä oma käytös hänessä herättää. Tarinassa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaan ratkaistavissa oleva vaikeus ihmissuhteessa. Mikäli kaikki voivat toisiaan syyttämättä käydä rakentavaa keskustelua, muutoksia syntyy nopeastikin. Jos keskustelu ei onnistu, kannattaa varata aika ulkopuolisen ammattiavun pariin.Suhteet-sarjan tarinat on kirjoitettu Väestöliiton terapeuttien työssään kohtaamien ihmissuhdeongelmien pohjalta
Minä opiskelen psykoterapeutiksi ja olen psykiatrinen sh koulutukseltani. Vaikka jotain hyvää näinkin tuossa vastauksessa, niin mielestäni siinä on pari erityisen outoa näkökulmaa, kun mietitään esim. psykoanalyyttisen terapian näkökulmasta:
1) Vauvalle ei ole tarvetta isoäitiin, siis kehityspsykologisesta näkökulmasta
2) Äidin kuuluukin tuntea tervettä "omistajuutta" vauvastaan. Jos äiti estäisi vauvan isää hoitamasta tätä, niin se olisi kieltämättä jo ongelma
3) Kyllä miehen tulee valita aina puolisonsa äitinsä edelle, eikä "tasapainoilla" näiden välillä. Tämä on sellainen asia, mihin perheterapiassakin tähdätäänTotta vai hyvät suhteet ovat kuitenkin optimaalinen asia, ja kyllä isovanhemmillekin on kuitenkin suotavaa antaa armoa ja anteeksi hössötystään.
Sen sijaan oman lapsen hoitoon antamisen suhteen ei yhdenkään vanhemman pidä tehdä tunteitaan vastaan, varsinkin kun on kyse vauvasta. Tältä osin kummastelen vastausta aidosti, mikäli sen pitäisi pohjata jonkinlaiseen kehityspsykologiseen näkemykseen kuitenkin.
Sinun täytyy varmaan keskustella Väestöliiton asiantuntijatiimin kanssa aiheesta tarkemmin, minä vain kopion artikkelin, jonka olivat kirjoittaneet tiimissä Väestöliiton terapeutit.
Miksi sinä sen kopioit?
Ootko muuten varma että kirjoittajat on terapeutteja?
Täällä kovasti toivottiin artikkeleita aiheesta kun kaikki eivät osanneet itse hakea niin ajattelin olla avuksi. Kyllä, yritin soittaa Väestöliittoon ja kysyä, että pitääkö nämä tiedot heidän sivuillaan paikkansa mutta kukaan ei vastannut. Yritän kohta uudestaan!
Täällä kysyttiin erään kirjoittajan kirjoja ja artikkeleita yms joilla hän perusteli väitteitään. Ei oo muuten näkynyt.
Ei pyydetty sinua googlettelemaan huuhaata.
Tuossahan lukee että se on kirjoitettu terapiatyön pohjalta. Ei edes että terapeutit ois ton typerän sepustuksen laatineet.
Ja mikä auktoriteetti sulle on Väestöliitto?
Voisitko ystävällisesti kumota artikkelin ja perustella väitteesi viittaamalla artikkeleihin, kirjallisuuteen ja ammatti-ihmisiin, kiitos. Minä odotan vastaustasi.
Ei minun tarvitse. Tuollahan se edellä jo ammuttiin alas.
Mutta tässä sulle pari vastausta:
Miksi sinä ton sepustuksen laitoit? Tyhmyyttäsi löhdit kouhottamaan.
Mikä auktoriteetti Väestöliitto on? Ei mikään.
Ja tää ketju käsittelee mt-ongelmaisia mummoja. Eli mitä ihmettä sinä sössäät?
Nyt meni ihan ohi, kerrotko vielä millä tavalla "ammuttiin ohi"? Kyllä kääntyminen ammattiterapeutin puoleen auttaa tässä tapauksessa. Viittaan nyt ihan lainaamaani artikkeliin, joka on vain yksi esimerkki. En siis kehoittanut sinua kääntymään ammattiterapeutin puoleen vaikka eihän siitä kenellekään haittaa ole jos on ongelmia mitä itse ei pysty käsittelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aiheesta Väestöliiton artikkeli lyhyen googlauksen perusteella, oli helppo löytää hakusanalla anoppi ja miniä. Kannattaa lukea, hyvää asiaa.
Unohtuuko lapsen etu?
VAIN HARVA osaa ennakoida, miten uudet vanhemmat ja isovanhemmat sujahtavat rooleihinsa. Siksi kaikkien vauvaperheen elämään vaikuttavien aikuisten tulisi jo raskausaikana hoitaa välejään yhdessä keskustellen ja uuden elämäntilanteen toimintatavoista sopien.
Isovanhempi voi innostua ja hurahtaa uudesta roolistaan niin, että tarjoaa pyytämättä apua ja neuvoja. Vauvan lähipiiri voi kokea tämän tunkeilevana. Joskus vanhempi tuntee, ettei kukaan muu saa hoitaa hänen lastaan, eivät edes isovanhemmat, jotka kokevat tämän epäluottamuslauseen loukkaavana. Jompikumpi vanhemmista voi myös ilmoittaa puolisolleen, että vain hänen omat vanhempansa kelpaavat lapsenhoitoon. Unohtuuko lapsi, kun aikuiset alkavat itsekkäästi toteuttaa omia tarpeitaan?
Ainakaan vauva ei hyödy siitä, että eri sukupolvien aikuiset vihaisina vetäytyvät omiin poteroihinsa paheksumaan toisiaan. Vauvaa ei auta, jos isoäiti vain ilmoittaa tulevansa kylään tai tykittää neuvojaan pyytämättä ja näin loukkaa uutta äitiä. Vauvan etu ei ole sekään, että äiti kokee omistavansa vauvan ja etäännyttää isovanhempaa. Vauvakin kärsii, jos isä joutuu valitsemaan, kumman loukkaantuneen naisen puolelle milloinkin asettautuu. Jokaisella aikuisella on tässä peiliinkatsomisen paikka.
Mistä tarpeestani taistelen niin itsepintaisesti, että vaarannan vauvan mahdollisuuden läheisiin lämpimiin
sukulaissuhteisiin? Mikä on itsekkyyttä, ja milloin vauvan etu aidosti toteutuu? Ritvan ja Helin ei tarvitse
tavoitella ystävyyttä, neutraalit ja asialliset välit riittävät. Jos molemmat haluavat oikeasti toimia vauvan
parhaaksi, heidän kannattaa tarkastella toimintaansa ja muuttaa sitä. Molempien olisi yritettävä ymmärtää,
miltä toisesta tuntuu ja mitä oma käytös hänessä herättää. Tarinassa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaan ratkaistavissa oleva vaikeus ihmissuhteessa. Mikäli kaikki voivat toisiaan syyttämättä käydä rakentavaa keskustelua, muutoksia syntyy nopeastikin. Jos keskustelu ei onnistu, kannattaa varata aika ulkopuolisen ammattiavun pariin.Suhteet-sarjan tarinat on kirjoitettu Väestöliiton terapeuttien työssään kohtaamien ihmissuhdeongelmien pohjalta
Minä opiskelen psykoterapeutiksi ja olen psykiatrinen sh koulutukseltani. Vaikka jotain hyvää näinkin tuossa vastauksessa, niin mielestäni siinä on pari erityisen outoa näkökulmaa, kun mietitään esim. psykoanalyyttisen terapian näkökulmasta:
1) Vauvalle ei ole tarvetta isoäitiin, siis kehityspsykologisesta näkökulmasta
2) Äidin kuuluukin tuntea tervettä "omistajuutta" vauvastaan. Jos äiti estäisi vauvan isää hoitamasta tätä, niin se olisi kieltämättä jo ongelma
3) Kyllä miehen tulee valita aina puolisonsa äitinsä edelle, eikä "tasapainoilla" näiden välillä. Tämä on sellainen asia, mihin perheterapiassakin tähdätäänTotta vai hyvät suhteet ovat kuitenkin optimaalinen asia, ja kyllä isovanhemmillekin on kuitenkin suotavaa antaa armoa ja anteeksi hössötystään.
Sen sijaan oman lapsen hoitoon antamisen suhteen ei yhdenkään vanhemman pidä tehdä tunteitaan vastaan, varsinkin kun on kyse vauvasta. Tältä osin kummastelen vastausta aidosti, mikäli sen pitäisi pohjata jonkinlaiseen kehityspsykologiseen näkemykseen kuitenkin.
Sinun täytyy varmaan keskustella Väestöliiton asiantuntijatiimin kanssa aiheesta tarkemmin, minä vain kopion artikkelin, jonka olivat kirjoittaneet tiimissä Väestöliiton terapeutit.
Miksi sinä sen kopioit?
Ootko muuten varma että kirjoittajat on terapeutteja?
Täällä kovasti toivottiin artikkeleita aiheesta kun kaikki eivät osanneet itse hakea niin ajattelin olla avuksi. Kyllä, yritin soittaa Väestöliittoon ja kysyä, että pitääkö nämä tiedot heidän sivuillaan paikkansa mutta kukaan ei vastannut. Yritän kohta uudestaan!
Täällä kysyttiin erään kirjoittajan kirjoja ja artikkeleita yms joilla hän perusteli väitteitään. Ei oo muuten näkynyt.
Ei pyydetty sinua googlettelemaan huuhaata.
Tuossahan lukee että se on kirjoitettu terapiatyön pohjalta. Ei edes että terapeutit ois ton typerän sepustuksen laatineet.
Ja mikä auktoriteetti sulle on Väestöliitto?
Voisitko ystävällisesti kumota artikkelin ja perustella väitteesi viittaamalla artikkeleihin, kirjallisuuteen ja ammatti-ihmisiin, kiitos. Minä odotan vastaustasi.
Ei minun tarvitse. Tuollahan se edellä jo ammuttiin alas.
Mutta tässä sulle pari vastausta:
Miksi sinä ton sepustuksen laitoit? Tyhmyyttäsi löhdit kouhottamaan.
Mikä auktoriteetti Väestöliitto on? Ei mikään.
Ja tää ketju käsittelee mt-ongelmaisia mummoja. Eli mitä ihmettä sinä sössäät?
Nyt meni ihan ohi, kerrotko vielä millä tavalla "ammuttiin ohi"? Kyllä kääntyminen ammattiterapeutin puoleen auttaa tässä tapauksessa. Viittaan nyt ihan lainaamaani artikkeliin, joka on vain yksi esimerkki. En siis kehoittanut sinua kääntymään ammattiterapeutin puoleen vaikka eihän siitä kenellekään haittaa ole jos on ongelmia mitä itse ei pysty käsittelemään.
Alas. Ei ohi. Lukutaito?
Ammattilainen vastas jo edellä tuohon sinun kopsaamaasi sössötykseen.
Ja kun sitähän ei edes väitetä terapeuttien kirjoittamaksi. Se on vaan sössötys.
Ja miksi sinä tunget sitkeästi tänne juttuja asian vierestä? Aihe on hullut mummot. Usko jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aiheesta Väestöliiton artikkeli lyhyen googlauksen perusteella, oli helppo löytää hakusanalla anoppi ja miniä. Kannattaa lukea, hyvää asiaa.
Unohtuuko lapsen etu?
VAIN HARVA osaa ennakoida, miten uudet vanhemmat ja isovanhemmat sujahtavat rooleihinsa. Siksi kaikkien vauvaperheen elämään vaikuttavien aikuisten tulisi jo raskausaikana hoitaa välejään yhdessä keskustellen ja uuden elämäntilanteen toimintatavoista sopien.
Isovanhempi voi innostua ja hurahtaa uudesta roolistaan niin, että tarjoaa pyytämättä apua ja neuvoja. Vauvan lähipiiri voi kokea tämän tunkeilevana. Joskus vanhempi tuntee, ettei kukaan muu saa hoitaa hänen lastaan, eivät edes isovanhemmat, jotka kokevat tämän epäluottamuslauseen loukkaavana. Jompikumpi vanhemmista voi myös ilmoittaa puolisolleen, että vain hänen omat vanhempansa kelpaavat lapsenhoitoon. Unohtuuko lapsi, kun aikuiset alkavat itsekkäästi toteuttaa omia tarpeitaan?
Ainakaan vauva ei hyödy siitä, että eri sukupolvien aikuiset vihaisina vetäytyvät omiin poteroihinsa paheksumaan toisiaan. Vauvaa ei auta, jos isoäiti vain ilmoittaa tulevansa kylään tai tykittää neuvojaan pyytämättä ja näin loukkaa uutta äitiä. Vauvan etu ei ole sekään, että äiti kokee omistavansa vauvan ja etäännyttää isovanhempaa. Vauvakin kärsii, jos isä joutuu valitsemaan, kumman loukkaantuneen naisen puolelle milloinkin asettautuu. Jokaisella aikuisella on tässä peiliinkatsomisen paikka.
Mistä tarpeestani taistelen niin itsepintaisesti, että vaarannan vauvan mahdollisuuden läheisiin lämpimiin
sukulaissuhteisiin? Mikä on itsekkyyttä, ja milloin vauvan etu aidosti toteutuu? Ritvan ja Helin ei tarvitse
tavoitella ystävyyttä, neutraalit ja asialliset välit riittävät. Jos molemmat haluavat oikeasti toimia vauvan
parhaaksi, heidän kannattaa tarkastella toimintaansa ja muuttaa sitä. Molempien olisi yritettävä ymmärtää,
miltä toisesta tuntuu ja mitä oma käytös hänessä herättää. Tarinassa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaan ratkaistavissa oleva vaikeus ihmissuhteessa. Mikäli kaikki voivat toisiaan syyttämättä käydä rakentavaa keskustelua, muutoksia syntyy nopeastikin. Jos keskustelu ei onnistu, kannattaa varata aika ulkopuolisen ammattiavun pariin.Suhteet-sarjan tarinat on kirjoitettu Väestöliiton terapeuttien työssään kohtaamien ihmissuhdeongelmien pohjalta
Minä opiskelen psykoterapeutiksi ja olen psykiatrinen sh koulutukseltani. Vaikka jotain hyvää näinkin tuossa vastauksessa, niin mielestäni siinä on pari erityisen outoa näkökulmaa, kun mietitään esim. psykoanalyyttisen terapian näkökulmasta:
1) Vauvalle ei ole tarvetta isoäitiin, siis kehityspsykologisesta näkökulmasta
2) Äidin kuuluukin tuntea tervettä "omistajuutta" vauvastaan. Jos äiti estäisi vauvan isää hoitamasta tätä, niin se olisi kieltämättä jo ongelma
3) Kyllä miehen tulee valita aina puolisonsa äitinsä edelle, eikä "tasapainoilla" näiden välillä. Tämä on sellainen asia, mihin perheterapiassakin tähdätäänTotta vai hyvät suhteet ovat kuitenkin optimaalinen asia, ja kyllä isovanhemmillekin on kuitenkin suotavaa antaa armoa ja anteeksi hössötystään.
Sen sijaan oman lapsen hoitoon antamisen suhteen ei yhdenkään vanhemman pidä tehdä tunteitaan vastaan, varsinkin kun on kyse vauvasta. Tältä osin kummastelen vastausta aidosti, mikäli sen pitäisi pohjata jonkinlaiseen kehityspsykologiseen näkemykseen kuitenkin.
Sinun täytyy varmaan keskustella Väestöliiton asiantuntijatiimin kanssa aiheesta tarkemmin, minä vain kopion artikkelin, jonka olivat kirjoittaneet tiimissä Väestöliiton terapeutit.
Miksi sinä sen kopioit?
Ootko muuten varma että kirjoittajat on terapeutteja?
Täällä kovasti toivottiin artikkeleita aiheesta kun kaikki eivät osanneet itse hakea niin ajattelin olla avuksi. Kyllä, yritin soittaa Väestöliittoon ja kysyä, että pitääkö nämä tiedot heidän sivuillaan paikkansa mutta kukaan ei vastannut. Yritän kohta uudestaan!
Täällä kysyttiin erään kirjoittajan kirjoja ja artikkeleita yms joilla hän perusteli väitteitään. Ei oo muuten näkynyt.
Ei pyydetty sinua googlettelemaan huuhaata.
Tuossahan lukee että se on kirjoitettu terapiatyön pohjalta. Ei edes että terapeutit ois ton typerän sepustuksen laatineet.
Ja mikä auktoriteetti sulle on Väestöliitto?
Voisitko ystävällisesti kumota artikkelin ja perustella väitteesi viittaamalla artikkeleihin, kirjallisuuteen ja ammatti-ihmisiin, kiitos. Minä odotan vastaustasi.
Ei minun tarvitse. Tuollahan se edellä jo ammuttiin alas.
Mutta tässä sulle pari vastausta:
Miksi sinä ton sepustuksen laitoit? Tyhmyyttäsi löhdit kouhottamaan.
Mikä auktoriteetti Väestöliitto on? Ei mikään.
Ja tää ketju käsittelee mt-ongelmaisia mummoja. Eli mitä ihmettä sinä sössäät?
Nyt meni ihan ohi, kerrotko vielä millä tavalla "ammuttiin ohi"? Kyllä kääntyminen ammattiterapeutin puoleen auttaa tässä tapauksessa. Viittaan nyt ihan lainaamaani artikkeliin, joka on vain yksi esimerkki. En siis kehoittanut sinua kääntymään ammattiterapeutin puoleen vaikka eihän siitä kenellekään haittaa ole jos on ongelmia mitä itse ei pysty käsittelemään.
Alas. Ei ohi. Lukutaito?
Ammattilainen vastas jo edellä tuohon sinun kopsaamaasi sössötykseen.
Ja kun sitähän ei edes väitetä terapeuttien kirjoittamaksi. Se on vaan sössötys.
Ja miksi sinä tunget sitkeästi tänne juttuja asian vierestä? Aihe on hullut mummot. Usko jo.
Siis se terapeutiksi opiskeleva? Hän ei ihan vielä ole alan ammattilainen mutta hyvää opiskelua hänelle. Niin, odotan nyt mielenkiinnolla sinun viittauksia artikkeleihin, kirjoihin ja ammatti-ihmisiin.
Se ei ihan riitä perustelemaan mielipidettäsi kun mainitset "sössötys" ja mene pois ketjusta, eihän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aiheesta Väestöliiton artikkeli lyhyen googlauksen perusteella, oli helppo löytää hakusanalla anoppi ja miniä. Kannattaa lukea, hyvää asiaa.
Unohtuuko lapsen etu?
VAIN HARVA osaa ennakoida, miten uudet vanhemmat ja isovanhemmat sujahtavat rooleihinsa. Siksi kaikkien vauvaperheen elämään vaikuttavien aikuisten tulisi jo raskausaikana hoitaa välejään yhdessä keskustellen ja uuden elämäntilanteen toimintatavoista sopien.
Isovanhempi voi innostua ja hurahtaa uudesta roolistaan niin, että tarjoaa pyytämättä apua ja neuvoja. Vauvan lähipiiri voi kokea tämän tunkeilevana. Joskus vanhempi tuntee, ettei kukaan muu saa hoitaa hänen lastaan, eivät edes isovanhemmat, jotka kokevat tämän epäluottamuslauseen loukkaavana. Jompikumpi vanhemmista voi myös ilmoittaa puolisolleen, että vain hänen omat vanhempansa kelpaavat lapsenhoitoon. Unohtuuko lapsi, kun aikuiset alkavat itsekkäästi toteuttaa omia tarpeitaan?
Ainakaan vauva ei hyödy siitä, että eri sukupolvien aikuiset vihaisina vetäytyvät omiin poteroihinsa paheksumaan toisiaan. Vauvaa ei auta, jos isoäiti vain ilmoittaa tulevansa kylään tai tykittää neuvojaan pyytämättä ja näin loukkaa uutta äitiä. Vauvan etu ei ole sekään, että äiti kokee omistavansa vauvan ja etäännyttää isovanhempaa. Vauvakin kärsii, jos isä joutuu valitsemaan, kumman loukkaantuneen naisen puolelle milloinkin asettautuu. Jokaisella aikuisella on tässä peiliinkatsomisen paikka.
Mistä tarpeestani taistelen niin itsepintaisesti, että vaarannan vauvan mahdollisuuden läheisiin lämpimiin
sukulaissuhteisiin? Mikä on itsekkyyttä, ja milloin vauvan etu aidosti toteutuu? Ritvan ja Helin ei tarvitse
tavoitella ystävyyttä, neutraalit ja asialliset välit riittävät. Jos molemmat haluavat oikeasti toimia vauvan
parhaaksi, heidän kannattaa tarkastella toimintaansa ja muuttaa sitä. Molempien olisi yritettävä ymmärtää,
miltä toisesta tuntuu ja mitä oma käytös hänessä herättää. Tarinassa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaan ratkaistavissa oleva vaikeus ihmissuhteessa. Mikäli kaikki voivat toisiaan syyttämättä käydä rakentavaa keskustelua, muutoksia syntyy nopeastikin. Jos keskustelu ei onnistu, kannattaa varata aika ulkopuolisen ammattiavun pariin.Suhteet-sarjan tarinat on kirjoitettu Väestöliiton terapeuttien työssään kohtaamien ihmissuhdeongelmien pohjalta
Minä opiskelen psykoterapeutiksi ja olen psykiatrinen sh koulutukseltani. Vaikka jotain hyvää näinkin tuossa vastauksessa, niin mielestäni siinä on pari erityisen outoa näkökulmaa, kun mietitään esim. psykoanalyyttisen terapian näkökulmasta:
1) Vauvalle ei ole tarvetta isoäitiin, siis kehityspsykologisesta näkökulmasta
2) Äidin kuuluukin tuntea tervettä "omistajuutta" vauvastaan. Jos äiti estäisi vauvan isää hoitamasta tätä, niin se olisi kieltämättä jo ongelma
3) Kyllä miehen tulee valita aina puolisonsa äitinsä edelle, eikä "tasapainoilla" näiden välillä. Tämä on sellainen asia, mihin perheterapiassakin tähdätäänTotta vai hyvät suhteet ovat kuitenkin optimaalinen asia, ja kyllä isovanhemmillekin on kuitenkin suotavaa antaa armoa ja anteeksi hössötystään.
Sen sijaan oman lapsen hoitoon antamisen suhteen ei yhdenkään vanhemman pidä tehdä tunteitaan vastaan, varsinkin kun on kyse vauvasta. Tältä osin kummastelen vastausta aidosti, mikäli sen pitäisi pohjata jonkinlaiseen kehityspsykologiseen näkemykseen kuitenkin.
Sinun täytyy varmaan keskustella Väestöliiton asiantuntijatiimin kanssa aiheesta tarkemmin, minä vain kopion artikkelin, jonka olivat kirjoittaneet tiimissä Väestöliiton terapeutit.
Miksi sinä sen kopioit?
Ootko muuten varma että kirjoittajat on terapeutteja?
Täällä kovasti toivottiin artikkeleita aiheesta kun kaikki eivät osanneet itse hakea niin ajattelin olla avuksi. Kyllä, yritin soittaa Väestöliittoon ja kysyä, että pitääkö nämä tiedot heidän sivuillaan paikkansa mutta kukaan ei vastannut. Yritän kohta uudestaan!
Täällä kysyttiin erään kirjoittajan kirjoja ja artikkeleita yms joilla hän perusteli väitteitään. Ei oo muuten näkynyt.
Ei pyydetty sinua googlettelemaan huuhaata.
Tuossahan lukee että se on kirjoitettu terapiatyön pohjalta. Ei edes että terapeutit ois ton typerän sepustuksen laatineet.
Ja mikä auktoriteetti sulle on Väestöliitto?
Voisitko ystävällisesti kumota artikkelin ja perustella väitteesi viittaamalla artikkeleihin, kirjallisuuteen ja ammatti-ihmisiin, kiitos. Minä odotan vastaustasi.
Ei minun tarvitse. Tuollahan se edellä jo ammuttiin alas.
Mutta tässä sulle pari vastausta:
Miksi sinä ton sepustuksen laitoit? Tyhmyyttäsi löhdit kouhottamaan.
Mikä auktoriteetti Väestöliitto on? Ei mikään.
Ja tää ketju käsittelee mt-ongelmaisia mummoja. Eli mitä ihmettä sinä sössäät?
Nyt meni ihan ohi, kerrotko vielä millä tavalla "ammuttiin ohi"? Kyllä kääntyminen ammattiterapeutin puoleen auttaa tässä tapauksessa. Viittaan nyt ihan lainaamaani artikkeliin, joka on vain yksi esimerkki. En siis kehoittanut sinua kääntymään ammattiterapeutin puoleen vaikka eihän siitä kenellekään haittaa ole jos on ongelmia mitä itse ei pysty käsittelemään.
Alas. Ei ohi. Lukutaito?
Ammattilainen vastas jo edellä tuohon sinun kopsaamaasi sössötykseen.
Ja kun sitähän ei edes väitetä terapeuttien kirjoittamaksi. Se on vaan sössötys.
Ja miksi sinä tunget sitkeästi tänne juttuja asian vierestä? Aihe on hullut mummot. Usko jo.
Siis se terapeutiksi opiskeleva? Hän ei ihan vielä ole alan ammattilainen mutta hyvää opiskelua hänelle. Niin, odotan nyt mielenkiinnolla sinun viittauksia artikkeleihin, kirjoihin ja ammatti-ihmisiin.
Se ei ihan riitä perustelemaan mielipidettäsi kun mainitset "sössötys" ja mene pois ketjusta, eihän.
Miksi minun pitäisi sinun kanssas kinata jostain random artikkelista, joka ei edes käsittele ketjun aihetta?
Ootko ite ton sössötuksen kirjoittanut kun sitä tänne tunget hysteerisesti?
Tuolla ketjun alussa on jo hyvät neuvot ap:lle ja muille siitä, miten hulluihin mummoihin pitää suhtautua.
Alue: Aihe vapaa
Niin. Kun se lapsi on miniän. Ei anopin. Mitä överiä tuossa muka on?