Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meitä mummoja on joka junaan ja asemallekin jää! Itse mummona olen niin tyytyväinen, kun saan ojentaa itkevän lapsen hänen nuorille ja jaksaville vanhemmilleen, eikä minun tarvitsekaan saada itkevää rauhoittumaan! Toisin se oli ennen. Nyt vain nautin mummoudesta. :-)
ps. täytyy myöntää, jos näen joitain selkeitä virheitä lastenlasteni hoidossa, esim lapset liian myöhään valveilla, yms. kiusaus on suuri kipakastikin asiasta huomauttaa.
Liian myöhään suhteessa mihin?
Me ollaan saatu vääntää isovanhempien kanssa toiseen suuntaan, isäni lähes loukkaantuu jos laitan pienet lapset mökillä nukkumaan klo 20-21 enkä anna "nauttia elämästä" vaan "aina nipotan".
Puhun klo 23-24 ajasta. Siihen aikaan mielestäni lasten tulisi olla unten mailla. Olivatpa mummulassa, tai kotona.
Jos lapsenlapset käyvät harvoin mummolassa, joka on kaukana, syyt siihen myöhempään valvomiseen on tilanteen outous (menevät kierroksille) ja pitkä matka (ovat nukkuneet siinä matkalla).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei mene rikki siitä että valvoo satunnaisesti pidempään.
Miten niin satunnaisesti? Jos näkee vanhempien piut paut välittävän säännöllisistä nukkumaanmenoajoista, ruokailuhetkistä ja ulkoilusta niin kyllä se ulkopuolisia hirvittää. Tässä on mietittävä lapsen etua.
Jos perhe on kylässä ja lapset siellä valvoo pidempään, ei ulkoile tai syö jotenkin ”väärin”, se ei kerro yhtikäs mitään perheen arjesta, eikä lapsi tuollaisesta poikkeuksesta mene rikki.
Kyllä se valitettavasti kertoo arjestakin jotain. Vertailukohtana minulla muut lasten perheet. Tämä yksi boheemi poikkeus. Nykyisin heilläkin tilanne muuttunut parempaan pakosta, koska työt, eskarit ym alkaneet.

Olet siis narsistimummokin vielä. Kilpailutat lapsiasi.

Seli seli. Kyylämummo pitää jatkossa huolen omista asioistaan. Älä päästä kylään jos hetkellinen rutiinittomuus noin ahdistaa.
Äidit kännykät naamalla täällä jahtaamassa mummoja ja lapset vierellä yrittää kiinnittää äidin huomion. Että hyvin priorisoitu, sinä lapsesi täydellisimmin ymmärtävä äiti! Vai onko lapset kuitenkin hoidossa sillä mummolla kun aikaa täällä riittää.

Mitäs sinä sitten täällä teet?
Joo, kauhulla katson niitä vanhempia keiden perheissä eletään "lasten ehdoilla" eli ei mitään säännöllisyyttä nukkumisessa, ruokailussa tai ulkoilussa. Lapsen ehdot tarkoittaa etteivät vanhemmat viitsi. He uskovat yksilön vapaaseen tahtoon mikä näkyy ikävästi silloin kun he tulevat kyläilemään. Viipyvät myös pitkään koska ruoka tulee valmiina pöytään ja isovanhemmat huolehtii heidän kupeittensa hedelmät.
Vierailija kirjoitti:
Äidit kännykät naamalla täällä jahtaamassa mummoja ja lapset vierellä yrittää kiinnittää äidin huomion. Että hyvin priorisoitu, sinä lapsesi täydellisimmin ymmärtävä äiti! Vai onko lapset kuitenkin hoidossa sillä mummolla kun aikaa täällä riittää.
Nyt räjähdin nauruun, hauska oivallus :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meitä mummoja on joka junaan ja asemallekin jää! Itse mummona olen niin tyytyväinen, kun saan ojentaa itkevän lapsen hänen nuorille ja jaksaville vanhemmilleen, eikä minun tarvitsekaan saada itkevää rauhoittumaan! Toisin se oli ennen. Nyt vain nautin mummoudesta. :-)
ps. täytyy myöntää, jos näen joitain selkeitä virheitä lastenlasteni hoidossa, esim lapset liian myöhään valveilla, yms. kiusaus on suuri kipakastikin asiasta huomauttaa.
Liian myöhään suhteessa mihin?
Me ollaan saatu vääntää isovanhempien kanssa toiseen suuntaan, isäni lähes loukkaantuu jos laitan pienet lapset mökillä nukkumaan klo 20-21 enkä anna "nauttia elämästä" vaan "aina nipotan".
Puhun klo 23-24 ajasta. Siihen aikaan mielestäni lasten tulisi olla unten mailla. Olivatpa mummulassa, tai kotona.
Jos lapsenlapset käyvät harvoin mummolassa, joka on kaukana, syyt siihen myöhempään valvomiseen on tilanteen outous (menevät kierroksille) ja pitkä matka (ovat nukkuneet siinä matkalla).
Tämä sama trendi jatkui, vaikka olivat viikon lomalla. Äiskää ja iskää kun kiinnosti kännykkä enemmän, kuin lasten toimittaminen nukkumaan ihmisten aikoihin. Seurustella kyllä ehtii päivälläkin, ei sitä yöllä jaksa, eikä tarvitse tehdä.
Siitä valvomisesta oli vaan tullut tapa. Seuraava aamu sitten venähti sattumeesta syystä.
Onneksi nyt on parempi tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meitä mummoja on joka junaan ja asemallekin jää! Itse mummona olen niin tyytyväinen, kun saan ojentaa itkevän lapsen hänen nuorille ja jaksaville vanhemmilleen, eikä minun tarvitsekaan saada itkevää rauhoittumaan! Toisin se oli ennen. Nyt vain nautin mummoudesta. :-)
ps. täytyy myöntää, jos näen joitain selkeitä virheitä lastenlasteni hoidossa, esim lapset liian myöhään valveilla, yms. kiusaus on suuri kipakastikin asiasta huomauttaa.
Liian myöhään suhteessa mihin?
Me ollaan saatu vääntää isovanhempien kanssa toiseen suuntaan, isäni lähes loukkaantuu jos laitan pienet lapset mökillä nukkumaan klo 20-21 enkä anna "nauttia elämästä" vaan "aina nipotan".
Puhun klo 23-24 ajasta. Siihen aikaan mielestäni lasten tulisi olla unten mailla. Olivatpa mummulassa, tai kotona.
Minä laitan omani nukkumaan aika tiukassa rytmissä, koska toinen lapsista herää joka tapauksessa aina aikaisin ja reagoi voimakkaasti univelkaan, ja se toinen on helppo laittaa nukkumaan siinä samoilla vaihdeilla. Olen kyllä saanut kuulla miten joustamaton ilonpilaaja olen, mutta olkoon niin.
Veljeni lapset ovat ryhmiltään paljon joustavampia. He saattavat keikkua tuonne puolille öin, nukkua levollisesti venyneestä illasta huolimatta, nukkua aamulla pidempään ja voida hyvin vaikka joskus unet jäävätkin lyhyeksi. Ja palata rytmiin ilman tuskia poikkeusillan / reissun / loman jälkeen.
Kerrotko vielä, _miksi_ näiden lasten pitää olla aina nukkumassa ennen 23-24? Muiden häiriköiminen on oma juttunsa, mutta kuulostaa siltä että tämä on sellainen "no kun pitää koska pitää koska aina on pitänyt" -juttu mikä on aika tyhmää.
Vierailija kirjoitti:
Äidit kännykät naamalla täällä jahtaamassa mummoja ja lapset vierellä yrittää kiinnittää äidin huomion. Että hyvin priorisoitu, sinä lapsesi täydellisimmin ymmärtävä äiti! Vai onko lapset kuitenkin hoidossa sillä mummolla kun aikaa täällä riittää.
Itse asiassa on mummolassa, ovat siellä noin 4 kertaa vuodessa mummon kutsusta ja silloin minä saatan loikka aamulla pitkään sängyssä ja lukea vaikka vauva av:tä. Hui!
Ja nyt ruikutus käännetään puhelimien käyttöön kun rutiineista valittaminen ei toiminut. Hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Joo, kauhulla katson niitä vanhempia keiden perheissä eletään "lasten ehdoilla" eli ei mitään säännöllisyyttä nukkumisessa, ruokailussa tai ulkoilussa. Lapsen ehdot tarkoittaa etteivät vanhemmat viitsi. He uskovat yksilön vapaaseen tahtoon mikä näkyy ikävästi silloin kun he tulevat kyläilemään. Viipyvät myös pitkään koska ruoka tulee valmiina pöytään ja isovanhemmat huolehtii heidän kupeittensa hedelmät.
Tämäpä juuri! Leväperäisyys esim. nukkumisessa häiritsee koko talon elämää, kun ovat kylässä, silloin se ei ole "vain heidän asiansa", vaan mummon, ukin, toisen lapsen perheen, ym.
En pidä ollenkaan hyvänä asiana, että 1-2 vuotiaiden lasten annetaan riekkua, edes poikkeusoloissa, puoleen yöhön saakka.

Kyllä sen kestää kerran vuodessa. Hyvää tekee vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meitä mummoja on joka junaan ja asemallekin jää! Itse mummona olen niin tyytyväinen, kun saan ojentaa itkevän lapsen hänen nuorille ja jaksaville vanhemmilleen, eikä minun tarvitsekaan saada itkevää rauhoittumaan! Toisin se oli ennen. Nyt vain nautin mummoudesta. :-)
ps. täytyy myöntää, jos näen joitain selkeitä virheitä lastenlasteni hoidossa, esim lapset liian myöhään valveilla, yms. kiusaus on suuri kipakastikin asiasta huomauttaa.
Liian myöhään suhteessa mihin?
Me ollaan saatu vääntää isovanhempien kanssa toiseen suuntaan, isäni lähes loukkaantuu jos laitan pienet lapset mökillä nukkumaan klo 20-21 enkä anna "nauttia elämästä" vaan "aina nipotan".
Puhun klo 23-24 ajasta. Siihen aikaan mielestäni lasten tulisi olla unten mailla. Olivatpa mummulassa, tai kotona.
Minä laitan omani nukkumaan aika tiukassa rytmissä, koska toinen lapsista herää joka tapauksessa aina aikaisin ja reagoi voimakkaasti univelkaan, ja se toinen on helppo laittaa nukkumaan siinä samoilla vaihdeilla. Olen kyllä saanut kuulla miten joustamaton ilonpilaaja olen, mutta olkoon niin.
Veljeni lapset ovat ryhmiltään paljon joustavampia. He saattavat keikkua tuonne puolille öin, nukkua levollisesti venyneestä illasta huolimatta, nukkua aamulla pidempään ja voida hyvin vaikka joskus unet jäävätkin lyhyeksi. Ja palata rytmiin ilman tuskia poikkeusillan / reissun / loman jälkeen.
Kerrotko vielä, _miksi_ näiden lasten pitää olla aina nukkumassa ennen 23-24? Muiden häiriköiminen on oma juttunsa, mutta kuulostaa siltä että tämä on sellainen "no kun pitää koska pitää koska aina on pitänyt" -juttu mikä on aika tyhmää.
Siksi, koska he eivät ole yksin meillä, vaan talossa on muitakin ihmisiä ja lapsia, jotka haluaisivat kenties nukkua!!! Onko tämä niin vaikea ymmärtää???

Niin. Se on silti ihan vaan sinun ongelmasi.
Jos tullaan pitkä matka tuonikäisten kanssa, se rytmi sekoaa ihan sen matkan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kauhulla katson niitä vanhempia keiden perheissä eletään "lasten ehdoilla" eli ei mitään säännöllisyyttä nukkumisessa, ruokailussa tai ulkoilussa. Lapsen ehdot tarkoittaa etteivät vanhemmat viitsi. He uskovat yksilön vapaaseen tahtoon mikä näkyy ikävästi silloin kun he tulevat kyläilemään. Viipyvät myös pitkään koska ruoka tulee valmiina pöytään ja isovanhemmat huolehtii heidän kupeittensa hedelmät.
Tämäpä juuri! Leväperäisyys esim. nukkumisessa häiritsee koko talon elämää, kun ovat kylässä, silloin se ei ole "vain heidän asiansa", vaan mummon, ukin, toisen lapsen perheen, ym.
Kyllä sen kestää kerran vuodessa. Hyvää tekee vaan.
Meillä lapset kyläilee onneksi useammin. Siksi se nukkumisongelma häiritsee, mutta silti tykkään, kun käyvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meitä mummoja on joka junaan ja asemallekin jää! Itse mummona olen niin tyytyväinen, kun saan ojentaa itkevän lapsen hänen nuorille ja jaksaville vanhemmilleen, eikä minun tarvitsekaan saada itkevää rauhoittumaan! Toisin se oli ennen. Nyt vain nautin mummoudesta. :-)
ps. täytyy myöntää, jos näen joitain selkeitä virheitä lastenlasteni hoidossa, esim lapset liian myöhään valveilla, yms. kiusaus on suuri kipakastikin asiasta huomauttaa.
Liian myöhään suhteessa mihin?
Me ollaan saatu vääntää isovanhempien kanssa toiseen suuntaan, isäni lähes loukkaantuu jos laitan pienet lapset mökillä nukkumaan klo 20-21 enkä anna "nauttia elämästä" vaan "aina nipotan".
Puhun klo 23-24 ajasta. Siihen aikaan mielestäni lasten tulisi olla unten mailla. Olivatpa mummulassa, tai kotona.
Minä laitan omani nukkumaan aika tiukassa rytmissä, koska toinen lapsista herää joka tapauksessa aina aikaisin ja reagoi voimakkaasti univelkaan, ja se toinen on helppo laittaa nukkumaan siinä samoilla vaihdeilla. Olen kyllä saanut kuulla miten joustamaton ilonpilaaja olen, mutta olkoon niin.
Veljeni lapset ovat ryhmiltään paljon joustavampia. He saattavat keikkua tuonne puolille öin, nukkua levollisesti venyneestä illasta huolimatta, nukkua aamulla pidempään ja voida hyvin vaikka joskus unet jäävätkin lyhyeksi. Ja palata rytmiin ilman tuskia poikkeusillan / reissun / loman jälkeen.
Kerrotko vielä, _miksi_ näiden lasten pitää olla aina nukkumassa ennen 23-24? Muiden häiriköiminen on oma juttunsa, mutta kuulostaa siltä että tämä on sellainen "no kun pitää koska pitää koska aina on pitänyt" -juttu mikä on aika tyhmää.
Siksi, koska he eivät ole yksin meillä, vaan talossa on muitakin ihmisiä ja lapsia, jotka haluaisivat kenties nukkua!!! Onko tämä niin vaikea ymmärtää???
Vika ei siis "virhe lastenhoidossa" ja liian myöhään valvomisesta (minkä voi tehdä myös mölyttä). Et ole huolissasi lasten saamasta hoivassa niin kuin marttyytimummomaisesti esität vaan omien uniesi häiritsemisestä. Mikä on ok! Mutta miksei voi vain sanoa että huomautan kipakasti jos häiritsevät valonväkeä?
En ole varsinaisesti yllättynyt siitä että asuvat kaukana. Kaikkitietävä omasta mielestään lastenhoitokonkari-mummo on siedettävä vain pienissä annoksissa silloin tällöin. Etkö tajua että jos harvoin käyvät niin kyseessä lasten kannalta "loma" eli rutiinit toiset kuin kotona.