Oletko kokenut helpon ja lähes kivuttoman synnytyksen? Kerro positiivinen synnytystarina.

up

En tiiä onko mun helppo mutta itse koin helpoksi ja ei jäänyt mitään traumaa todellakaan . Alko vesien menolla ja siitä kolmen tunnin päästä alkoi ponnistusvaihe, joka kesti lähes tunnin . Piti leikata eppari , silti repes ja tuli paljon tikkejä. Ei kuitenkaan mitään pidätys - tai laskeumaongelmia. Kesti toki paraneminen mut hyvin sit lopulta parani .

Parasta tässä oli nopea avautuminen. Epiduraali autto hyvin kipuihin ja ei sattunut epparin leikkaus eikä tikkaus.

Toisen lapsen syntyessä sain spinaalipuudutusen sekä pudendaalipuudutuksen. Helpoin synnytys todellakin.

Tulin äitini toosasta eräänä kesäisenä iltapäivänä hieman yliaikaisena, en muista tunteneeni kipua tai muitakaan negatiivisia asioita synnytyksen yhteydessä. Tosin en muista siitä mitään muutakaan, kaikki tietoni asiasta on toisen käden tietoa.

En kivutonta,mutta huomattavasti kivuttomamman kuin etukäteen kuvittelin.Synnytyksestä on lähes 30v aikaa joten ihan tarkkaa faktaa ei ole muistissa.

Synnytys alkoi lapsiveden menolla olin jo valmiiksi sairaalassa ,koska lapsi oli yliaikainen.Koko show kesti n.8h .Sain jossain välissä petidiiniä kipuun (nykyään kai kielletty) ja epiduraalikin piti antaa,mutta tarkastettuaan tilanteen kätilö totesi että nyt saliin ,tämä lapsi syntyy ihan kohta.

En impannut ilokaasua,ei kyllä tarjottukaan.Epitosomia,ei repeämiä.Lapsi 4,5 kg 54cm.Istuin ilman uimarengasta seuraavana päivänä.

Kipu oli erittäin kovaa kuukautiskipua sellaista kouristelua. Siinä ei ollut mitään uutta,tietysti se oli kovempaa kuin kertaakaan kuukautisissa.

Lapsiveden meno heti alussa varmaan myös nopeutti.

Ainoa vamma oli lapsen murtunut solisluu,joka napsahti poikki synnytyskanavassa ? niin,että kätilökin sen kuuli.Se parani itsestään n.parissa kk.

Ei ole kokemusta helposta tai miellyttävästä synnytyksestä,mutta sen sanon että vältä käynnistystä viimeiseen asti. Kun keho pakotetaan synnyttämään vaikkei se ole vielä valmis,lopputulos harvoin on muutakuin äärimmäisen kivulias.

Tokan lapsen synnytys oli helppo. Meni niin paljon nopeampaa kuin eka ja oli tuttua se avautumiskipu joten pystyin keskittymään rentoutumiseen. Olin iloinen kun supistukset koveni koska tajusin että tää synnytyshän etenee!

Alun hetkellisen epätoivon (kestääkö tää 2 päivää) jälkeen en edes harkinnut epiduraalia joten täysin kestettävä oli.

Ponnistusvaiheessa sattui minuutin silleen että aloin jo nähdä mustaa, mutta se kesti ihan mitättömän hetken ja sit vauva oliki jo ulkona joten all good :)

Mulla supistusten kovenemisesta ja tihenemisestä, kuitenkin edelleen siedettävä kipu, meni kolme tuntia lapsen syntymään. Eli nopea synnytys ja siksi helppo, vaikka kivunlievitystä en ehtinyt saamaan ja pieni repeämäkin tuli. Oli kuitenkin niin nopeasti ohi ja kipu ei missään vaiheessa ollut sietämätöntä, ilokaasua sain myös ponnistus vaiheessa kun pyysin. Kävelin itse synnytyssalista vuodeosastolle ja pystyin istumaan heti.

Olen synnyttänyt kaksi lasta ilman kivunlievitystä ja kuvailisin kipua kovaksi, mutta ehdottomasti siedettäväksi. Supistukset heijasin itseäni etukumarassa johonkin nojaten ja vaivuin omaan "kuplaan" jossa oli vain ne aaltoina tulevat kivut ja joiden välissä ehdin aina levätä ja kerätä voimia uuteen. Ponnistusvaihe tuntui pelottavalta, mutta kätilön tsemppaus oli ensiarvoista. Vaikka tuntui että p*rse repeää, niin kätilön sanat ja kannustus toi varmuuden että kaikki oli kunnossa ja tein oikein. Fiilis näiden urakoiden jälkeen oli uskomaton ja voimaannuttava. Kroppani toimi juuri siten kuin se on luotu toimimaan.

Ennalta en ollut suunnitellut luomusynnytystä, mutta en kokenut kipua missään vaiheessa niin pahaksi että olisin kokenut tarvitsevani puhdistuksia tms.

Tsemppiä!

Neljä synnytystä ja yhteensä alle 15 tuntia synnytystä supistusten alusta vauvan syliinsaamiseen. Yksi yö sairaalassa esikoisen kanssa, muut poliklinisiä. Eli 6 tuntia synnärillä tarkkailua vauvan ja äidin voinnista. Varsinkin toinen lapseni tuntui vain tulevan, ei ehtinyt edes ajatella kivunlievitystä. Sattui, muttei mitenkään pahasti. Kaksi ekaa siis ihan luomuna, kolmannessa sain kohdunkaulanpuudutuksen ja kuopuksessa hengittelin ilokaasua. Ekasta olisivat lähettäneet kotiin odottelemaan, mutta sanoin että vaikka supistukset alkoivat vasta tunti sitten, niin ovat jo säännöllisesti kolmen minuutin välein. Kätilö tarkisti onneksi ja 9 cm jo auki. Ja siitä 20 min ja vauva maailmassa. Pieni repeämä tuli, kun ei kätilö ehtinyt tehdä viiltoa. Sen paraneminen onkin ollut kivuliainta kaikessa.

Tiedän päässeeni todella helpolla ja lapsetkin ovat olleet helppoja. Kaikissa ponnistusvaihe on kestänyt vain muutaman minuutin.

Kaksi hyvin sujunutta alatiesynnytystä takana, kolmas sujuu toivottavasti vähintään yhtä hyvin ensi maaliskuussa.

Ensimmäistä synnytystä vähän pelkäsin, alkoi lapsivesien menolla, noin kahden tunnin kuluttua alkoivat heti säännöllisinä noin minuutin mittaiset supistukset 1-2 minuutin välein. Alkuun siis kivuttomia, mutta vähitellen alkoi tuntumaankin. Olimme supistusten kanssa kotona n. kaksi tuntia kunnes lähdimme taksilla sairaalaan. Sairaalassa käytin alkuun ilokaasua, mutta tosiaan supistukset olivat niin tiheitä, että aloin olla ihan pyörryksissä. Supistukset alkoivat olla jo todella kivuliaita ja noin pari tuntia sairaalaan tulosta sain epiduraalin. Kivut katosivat täysin tunnin ajaksi ja puudutuksen lakattua tulikin sopivasti aika ponnistaa. 15 min ja saimme tytön syliin. <3 Sain tosin pienen haavan häpyhuuliin ja siksi myös jälkeisten synnytys sattui/kirveli, siihen riitti kuitenkin pari sulavaa tikkiä ja palauduin hyvin.

Toinen synnytys alkoi supistuksin, parina edellisenä yönä oli ollut harvakseltaan ennakoivia supistuksia. Sitten ne oikeat synnytyssupistukset oikeasti alkoivat illalla ja pelailimme miehen kanssa scrablea ja odottelimme josko ne tihentyisivät (tulivat siis vain 10-20 min välein, kesto jotain 20+s) Noin neljän tunnin kuluttua tuli edes vähän epämiellyttävä olo ja lähdimme sairaalaan. Meinasin nolona, että voimme kyllä lähteä takaisin kotiinkin, ei tämä taida vielä olla käynnissä. Olinkin 6 cm auki. Odoteltiin noin puoli tuntia kunnes siirryimme saliin. Kätilö suositteli spinaalia jos jonkin kivunlievityksen vielä halusin, en ollut varma, mutta hän sanoi, että lapsivesien mennessä supistukset kovenevat. Ja siinähän ne meni, pari kipeää supistusta ja sain spinaalin -> jalat aivan veteliksi, palelsi mutta sainpa lepäillä. Jotain miehen kanssa juteltiin noin tunti kunnes kätilö tuli tarkistamaan tilanteen ja pyysikin ponnistamaan. Noin 5 min kuluttua puudutus lakkasi ja 7 min kuluttua toinen tyttömme syntyi <3 Yllätyksekseni istukan synnytys ei tuntunut oikeastaan miltään.

Todella positiivisin mielin odotan, että tämä kolmaskin saadaan syliimme, en ole varma, mutta jos tuntuu hyvältä niin saatan yrittää synnyttää ilman kivunlievitystä tällä kertaa. Haluaisin olla vähän "aktiivisempi"/liikkua ja tuntisin mielelläni ponnistustarvetta mitä toisella kerralla en heti tuntenut. Jakkaralla synnytän ensi kerralla jos voin valita, toisaalta ei kyllä haittaisi vaikka olisi täydellinen kopio noista aiemmista synnytyskokemuksista.

Synnytys (esikoinen) alkoi neljältä yöllä vesien menolla ja supistuksilla 10 min välein ( ei sattunut juurikaan, lähinnä ärsyttävää "kipua" niinkuin esim. kyynerpään kolauttaminen oven pieleen) Lähdettiin sairaalaan kun supistuksia tuli 5 min välein noin 9:00. Olin 4cm auki ja menin altaaseen. Noin 11:30 katsottiin uudestaan, olin 9cm auki. Annettiin vielä epiduraalia ja hengitin ilokaasua. Ponnistamisen tarvetta alkoi tuntua n . 14:30. Ja vauva syntyi 15:00. Ponnistusvaihe oli superhelppo, ei repeämiä, ei hankaumia, ei mitään. Maha oli vähän sekaisin pari tuntia mutta muuten tuntui lähinnä siltä kuin olis ollut vatsatauti. Kätilö oli oikein hyvä, puhu vain tarpeelliset asiat ja keskittyi täysin työhönsä. Ei höpötellyt mitään ylimääräistä. Synnytyksen jälkeen oltiin miehen kanssa synnytyssalissa noin tunnin ja kävin itse suihkussa ja sitten perhehuoneeseen. Eli tosi helppo homma, olin odottanut jotain oikeaa kipua.

Toisen lapsen synnytys oli nopea ja helppo. Alkoi supistuksilla kuten ensimmäinenkin aikanaan, tasaisesti 5min välein. Synnärille lähdin miltei heti supistusten alettua, sillä pelkäsin syntyvän nopeammin kuin esikoinen (olin siis jo 7cm auki kun esikoista odottaessa saavuin sairaalaan ja 1,5h niin vauva oli jo sylissä). Pelkäsin myös, etten taaskaan ehtisi saamaan mitään kivunlievitystä.

Synnärillä olinkin vasta 3cm auki. Pöh! Tallustin portaita ylös ja alas muutaman tunnin. Sitten alkoi supistukset tulla pisimmillään 3min välein ja alkoi portaiden kävely kivun vuoksi pelottaa. En muista tarkalleen, pääsinkö tuosta jo saliin, jossa loppuavautumista odoteltiin. Ihana kätilö kertoi kivunlievitysvaihtoehdoista ja koska odotettiin nopeaa synnytystä, päädyttiin spinaaliin (vaikutusaika tunnin). Kun kipu alkoi olemaan sietämisen rajamailla, sain anestesialääkäriltä puudutteen ja kipu loppui siihen. Sain tosin allergisen kutinareaktion, joka sitten nauratti kun jalat olivat kuitenkin ihan tunnottomat mutta kutisivat siltin. Viimeisen tunnin naureskelin (ja palelin), ponnistusvaihe kesti niinkin pitkään kuin 1min, yksi työntö. Tikkejä tuli muutama, vauva syöksyi maailmaan käsiojossa kuin teräsmies konsanaan.

Kiittelin kovasti kätilöä ja merkkailin hymynaamoja jokaiseen palautelappuun. Hyvät muistot, ei traumoja tästä synnytyksestä!

Ap on Vauva-lehden toimittaja.

Kiitos kaikille vastauksista!

ap

Vierailija kirjoitti:

Ap on Vauva-lehden toimittaja.

Vauva-lehden sivuilla on usein kaikenlaisia kyselyjä juttuja varten, joten miksi synnytyksestä kysely tänne laitettaisiin?

ap

up

Esikoisen kohdalla lähdin sairaalaan, koska kun kävin vessassa, jäi paperiin verta. Sairaalaan saapuessani olin 8 cm auki. En edes tiennyt synnytyksen olevan käynnissä.

Kuopuksen kohdalla osasin ennakoida merkkejä, eli säännöllisiä supistuksia. Lähdin sairaalaan, eivät olisi ottaneet minua sisään. Kätilö oli hämillään, että kun käyrää katsoo, niin sen mukaan minä synnytän. Kun naamaani katsoo, niin sen mukaan en synnytä.

Sain jäädä yöksi. Nukuin sikeästi ja heräsin vatsanvääntöihin. Ei mennyt kauaa, että vauva oli ulkona.

Voisin sanoa, että olen, molemmat. Kivunlievitys onnistui (epiduraali), vaadin sen tarpeeksi aikaisin ja lisäksi se ei haitannut olemistani siis en kokenut tarvetta liikuskelulle. Inhottavaa puuhaahan synnyttäminen aina on, mutta ei sitä tuon ansiosta kauhukokemukseksi voi sanoa. Sanotaan niin, että se on parhaimmillaankin inhottavaa. Joka muuta väittää on pipi sekopä.

Ensimmäisessä synnytyksessä tarjosivat epiduraalia enkä kehdannut kieltäytyä kun päivystävä lääkäri tuli kotoaan laittamaan jo naapurihuoneeseen. Ajattelin että laittakoon niin ei tartte ainakaan minun takia tulla uusiksi. Kipuja oli mutta ei pahasti.

Toinen synnytys alkoi vesien menolla. Mentiin sitten pian synnärille ja vietin noin 3tunnin avautumisvaiheen vedessä. Vesi auttoi todella hyvin kipuihin. Suihkuttelin mahaani hieman altaan muuta vettä kylmempää vettä ja se vei kivut. Tarkoitus oli nousta kuivalle maalle ponnistamaan mutta en halunnutkaan. Kakkonen syntyi helposti veteen luomuna. En muista juurikaan kipuja.

Kolmas oli niin nopea etten kerennyt ammeeseen (vauva syntyi jo kun ammeessa vasta 15 cm vettä). Tämä nopein ja kipujakin oli mutta toisaalta noin 45 min kivut kesti hyvin kun sitten helppo ponnistus ja vauva sylissä. Enkä kerennytsaada tai haluta Kivunlievityksiä.

Voisin lähteä vaikka heti synnyttämään jo lapsi luku ei olisi muista syistä täynnä. Mielenkiintoinen kokemus.