YLE:"Julkisen alan työntekijät uudelleen lakkoon – Koulut ja päiväkodit jäämässä ilman ruokaa ay-väen uudessa vastaiskussa hallitukselle"
"Julkisten työntekijöiden JHL on ilmoittanut kahden päivän työtaistelusta hallituksen irtisanomislakiaikeita vastaan."
https://yle.fi/uutiset/3-10461041
Hyvä.
Juha ei tajua kuin yleislakkoa.
Kommentit (136)
Vierailija kirjoitti:

Niin. Poliittinen lakko AY-pomojen aseman pönkittämiseksi, vaalikampanja SDP:n tapaan.
Valintoja, valintoja. Työläinen tämänkin maksaa selkänahastaan, kun työpaikka menee alta ulkomaille. SDP ay-pomoineen sensijaan tulee voimaan paksusti jatkossakin.
SDP tarvitsee ne työttömien massat ja harventuvat aatteen puolesta marssivat työmuurahaisensa. Puoluetta kiinnostaa vain valta ja raha ja asema.
Sipilän toimien takia pitää vanhusten päättää ostaako ruokaa vai lääkkeitä. Sipilä on vienyt ruuan monelta vähätuloiselta vuosiksi ei pariksi päiväksi,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin sitä ajatteli, että punikit ja sosialistit olisivat jo hävinneet nykysuomesta. Tätä topikkia lukiessa huomaa kuinka väärässä olinkaan :(
Kokoomushan se nyky sosialismia harjoittaa, kaikki olemme samanarvoisia terveydenhuollon edessä, toiset vaan vähän tasa-arvoisempia kuin toiset. Niin ja enemmän osakkeita taskussa hallintarekisterin turvin.
Et sevästikään tiedä tästä hallintarekisteriasiasta hölkäsen pölyä.
Koulujen syyslomaviikko joten meidän perheessä vaikutus nolla. Muutoinkin kun 200 000 jäsenen liitosta lakkoon menee noin 10 000 henkilöä niin melkoista teatteria.
Vierailija kirjoitti:
Koulujen syyslomaviikko joten meidän perheessä vaikutus nolla. Muutoinkin kun 200 000 jäsenen liitosta lakkoon menee noin 10 000 henkilöä niin melkoista teatteria.
Lakot toimivat vain jos yksityisellä puolella työssäkäyvät menevät lakkoon. Monia julkisen puolen palveluita saa ostettuja yksityisiltäkin tai sitten niitä pystyy kompensoimaan muilla tavoilla.
Vierailija kirjoitti:
Koulujen syyslomaviikko joten meidän perheessä vaikutus nolla. Muutoinkin kun 200 000 jäsenen liitosta lakkoon menee noin 10 000 henkilöä niin melkoista teatteria.
Tämä, missä yleislakko?
Ainiin, koska siitä ei ole porvaridemareille mitään hyötyä.
Vasemmistoliitto on se, jota duunarin pitäisi äänestää. Harmi vaan kun liitot on demareiden leikkikenttiä.

Ei se niin toimi, että heti mennään yleislakkoon. Ihan oikein lenkkiä kiristetään pikku hiljaa tiukemmalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulujen syyslomaviikko joten meidän perheessä vaikutus nolla. Muutoinkin kun 200 000 jäsenen liitosta lakkoon menee noin 10 000 henkilöä niin melkoista teatteria.
Tämä, missä yleislakko?
Ainiin, koska siitä ei ole porvaridemareille mitään hyötyä.
Vasemmistoliitto on se, jota duunarin pitäisi äänestää. Harmi vaan kun liitot on demareiden leikkikenttiä.
Yleislakko olisi SAK:n ja koko AY-kentän uskottavuuden loppu. Yleislakolle kävisi lopulta, kuten SAK:n paljon rummuttamalle aktiivimallia vastustavalle mielenosoituksellekin eli lopulta osallistuminen jäisi vähäiseksi ja melkein varmasti alle 50% työllisistä mukaan edes lähtisi (ja miksi lähtisikään?), ja voitte arvata mitä tuollainen tekisi SAK:n uskottavuudelle.
Koska lakot ei toimi, boikotoin pienyrittäjiä, vaikka sydäntä särkeekin.
Voin kuvittella miten siitä seuraa, jos tämä uudistus menee läpi. Wannabe-trump alkaa uhkailemaan potkuilla jos työntekijä ei suostu lisäksi ostamaan tavaroita liikkeestä jossa käy töissä. Uhkailee potkuilla, jos työntekijä asioi kilpailevassa yrityksessä. Kaljamahaiset 50v. ällösetäyrittäjät alkavat kiristämään nuorilta naistyöntekijöiltä haaraväliä uhkailemalla potkuilla, jne jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa nykyään on lähes mahdoton päästä luuserista eroon. Tarvitaan ehdottomasti huomattavasti paremmat ja helpommat välineet työnantajalle irtisanoa ihmisiä. Sipilän ajama suunta on oikea, mutta liian lepsu. Nämä yleislakot muistuttavat meitä kotikommunisteista, mitä Suomessa valitettavasti on edelleen. Poliittiset lakot pitäisi kieltää lailla.
Etkö tajua, että irtisanomisten helpotukset laajennetaan kohta kaikkiin työtäkäyviin?
Eikai tylppä kokkarien kannattaja sitä tajua.
Miten muuten saisivat lähes 20% kannatuksen vaikka ajavat korkeintaan 5% etuja?
Osa meistä on sen verta hyviä työntekijöitä ettei tarvitse pelätä potkuja, yritys ei hyödy mitään siitä että potkii pihalle arvokkaat ja hyvät työntekijät. Jos itse teet huonosti työsi, saikutat ja ilmaannut kännissä töihin niin ehkä silloin sietääkin pelätä että yhtäkkiä työnantajalla onkin mahdollisuus päästä sinusta eroon. :)
Pelkkää soopaa taas.
Alkoholistista pääsee kyllä eroon.
Aikamoista alkaa puoltamaan fasistisia toimia koska "joku voi joskus olla ongelma".
Muistanpa takavuosina sellaisenkin casen, missä ahtaaja ajaa päräytti päin seiniä ja jai rysän päältä kiinni kännissä töissä olemisesta. Pomo passitti kaverin kotiin. Solidaariset työkaverit pistivät tietenkin lakon pystyyn.

Juuri näin. Tehkää työnne hyvin, niin ei tarvitse pelätä potkuja.
Onko "mielivalta" tuttu sana?
Liian sofistikoitunut varmaan ymmärtää.
Jos pomo on mielivaltainen m*lkku, niin tuskin sellaisessa työpaikassa edes viihtyisi.
Eli win-win.
En olisi huolissani. Hyvä työntekijä löytää aina hyvän työpaikan.
Tarkoitat siis onnekas?
Koska jos et tajua että max 30 000 avointa työpaikkaa versus 300 000 työtöntä ei mahdollista oikeudenmukaista kohtelua.
Sitäpaitsi, miksi niitä työntekijöitä tarvis kenkiä enempi pihalle jos kerran lusmut ovat jo työttömänä?
Edelleen kysymys kuuluu että ketä tulee tilalle?
Nytkin jo avoimet työpaikat päätyvät 70% paikanvaihtajille, liikkuvuutta riittää.
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa, lakkoilijat sitten parin kuukauden päästä YT-neuvotteluissa pihalle, niin saavat mitä tilasivat.
Laitonta juniori, laitonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa nykyään on lähes mahdoton päästä luuserista eroon. Tarvitaan ehdottomasti huomattavasti paremmat ja helpommat välineet työnantajalle irtisanoa ihmisiä. Sipilän ajama suunta on oikea, mutta liian lepsu. Nämä yleislakot muistuttavat meitä kotikommunisteista, mitä Suomessa valitettavasti on edelleen. Poliittiset lakot pitäisi kieltää lailla.
Etkö tajua, että irtisanomisten helpotukset laajennetaan kohta kaikkiin työtäkäyviin?
Eikai tylppä kokkarien kannattaja sitä tajua.
Miten muuten saisivat lähes 20% kannatuksen vaikka ajavat korkeintaan 5% etuja?
Osa meistä on sen verta hyviä työntekijöitä ettei tarvitse pelätä potkuja, yritys ei hyödy mitään siitä että potkii pihalle arvokkaat ja hyvät työntekijät. Jos itse teet huonosti työsi, saikutat ja ilmaannut kännissä töihin niin ehkä silloin sietääkin pelätä että yhtäkkiä työnantajalla onkin mahdollisuus päästä sinusta eroon. :)
Pelkkää soopaa taas.
Alkoholistista pääsee kyllä eroon.
Aikamoista alkaa puoltamaan fasistisia toimia koska "joku voi joskus olla ongelma".
Muistanpa takavuosina sellaisenkin casen, missä ahtaaja ajaa päräytti päin seiniä ja jai rysän päältä kiinni kännissä töissä olemisesta. Pomo passitti kaverin kotiin. Solidaariset työkaverit pistivät tietenkin lakon pystyyn.
No miksei käskenyt työterveyteen?
Ahtaajat taitaa muutenkin olla todella kärjistetty esimerkki.
Vaikka työajat olis kurjat, harvasta ammatista saa parempaa liksaa kuin lääkärit, vaikka koulutus ei kestä kuin muutaman viikon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa nykyään on lähes mahdoton päästä luuserista eroon. Tarvitaan ehdottomasti huomattavasti paremmat ja helpommat välineet työnantajalle irtisanoa ihmisiä. Sipilän ajama suunta on oikea, mutta liian lepsu. Nämä yleislakot muistuttavat meitä kotikommunisteista, mitä Suomessa valitettavasti on edelleen. Poliittiset lakot pitäisi kieltää lailla.
Voi kuule, meillä on nykyään puolen vuoden mittaiset koeajat, jolloin kumpi tahansa osapuoli saa irtisanoa perusteettomasti sopimuksen irti. Jos tämä aika ei muka riitä luuserityöntekijän bongaamiseen, niin mikä sitten riittää? Epävarmalla alustalla keikkuvat työntekijät sitäpaitsi eivät kuluta niin voimakkaasti, mitä varmalla alustalla seisovat. Eikö tämä ole kuitenkin se tavoite mihin kulutusyhteiskunnassa tähdätään, eli siis koetetaan nostaa kulutusta? Jos kenelläkään ei ole varmuutta tulevaisuudesta, niin säästetään säästämisen perään. Työntekijöiden irtisanomisen helpottaminen on vain tekosyy, jotta saadaan eri mieltä olevat työntekijät potkittua pois, ettei vain esimiesten auktoriteetti ja ego koe liikaa kolauksia. No tulette huomaamaan, ettei työntekijöiden jatkuva irtisanominen ole toiminnallisesti katsottuna kannattavaa.
Uusien kouluttaminen se vasta kivaa onkin.
Niin?
Tarviiko sitä huonosti soveltuvaa katsella 5kk 20 päivää?
Eikös yrittäjän osaamiskenttään kuulu ihmistuntemus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa nykyään on lähes mahdoton päästä luuserista eroon. Tarvitaan ehdottomasti huomattavasti paremmat ja helpommat välineet työnantajalle irtisanoa ihmisiä. Sipilän ajama suunta on oikea, mutta liian lepsu. Nämä yleislakot muistuttavat meitä kotikommunisteista, mitä Suomessa valitettavasti on edelleen. Poliittiset lakot pitäisi kieltää lailla.
Etkö tajua, että irtisanomisten helpotukset laajennetaan kohta kaikkiin työtäkäyviin?
Eikai tylppä kokkarien kannattaja sitä tajua.
Miten muuten saisivat lähes 20% kannatuksen vaikka ajavat korkeintaan 5% etuja?
Osa meistä on sen verta hyviä työntekijöitä ettei tarvitse pelätä potkuja, yritys ei hyödy mitään siitä että potkii pihalle arvokkaat ja hyvät työntekijät. Jos itse teet huonosti työsi, saikutat ja ilmaannut kännissä töihin niin ehkä silloin sietääkin pelätä että yhtäkkiä työnantajalla onkin mahdollisuus päästä sinusta eroon. :)
Niin, sehän onkin työntekijästä kiinni sairastuuko vaikka syöpään. Kyllä potkut siihen päälle karenssin kera auttaa asiaa. Boikottiin pienyrittäjät.
Mäkin pistin pienyrittäjät boikottiin. En osta mitään niiltä.
Mitäs pienyrittäjiä mä käytän?
-Kampaajaa. Pystyn värjäämään kotonakin, mutsi saksikoon latvat.
-Nokisutaria. Vähän vaikea välttää, mutta jos siirtäisin kevääseen?
-Suutaria. Roskiin risat kengät.
-Ompelijaa. Osaan itsekin.
-Kioskinpitäjää. Helppo välttää.
-Pieniä nettikauppoja. Helppo välttää.
-Kosmetologia. Tulee vältettyä muutenkin, kallista.
-Sorakuskia. Onneksi tilasin jo tänä kesänä sorat pihaan.
Eihän näitä ees oo paljoo.
Eikös noi kaikki ole yksityisyrittäjiä, jotka ei palkkaa työvoimaa?
Myös parturi-kampaajat ovat usein yksinyrittäjiä, vaikka samassa liiketilassa useampia toimisikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa nykyään on lähes mahdoton päästä luuserista eroon. Tarvitaan ehdottomasti huomattavasti paremmat ja helpommat välineet työnantajalle irtisanoa ihmisiä. Sipilän ajama suunta on oikea, mutta liian lepsu. Nämä yleislakot muistuttavat meitä kotikommunisteista, mitä Suomessa valitettavasti on edelleen. Poliittiset lakot pitäisi kieltää lailla.
Etkö tajua, että irtisanomisten helpotukset laajennetaan kohta kaikkiin työtäkäyviin?
Eikai tylppä kokkarien kannattaja sitä tajua.
Miten muuten saisivat lähes 20% kannatuksen vaikka ajavat korkeintaan 5% etuja?
Osa meistä on sen verta hyviä työntekijöitä ettei tarvitse pelätä potkuja, yritys ei hyödy mitään siitä että potkii pihalle arvokkaat ja hyvät työntekijät. Jos itse teet huonosti työsi, saikutat ja ilmaannut kännissä töihin niin ehkä silloin sietääkin pelätä että yhtäkkiä työnantajalla onkin mahdollisuus päästä sinusta eroon. :)
Juuri näin. Tehkää työnne hyvin, niin ei tarvitse pelätä potkuja.
Onko "mielivalta" tuttu sana?
Liian sofistikoitunut varmaan ymmärtää.
Jos pomo on mielivaltainen m*lkku, niin tuskin sellaisessa työpaikassa edes viihtyisi.
Eli win-win.
En olisi huolissani. Hyvä työntekijä löytää aina hyvän työpaikan.
Mistäs tiedät ettei tämä rohkaise holtittomaan toimintaan johdon osalta?
Koska Sipilähän antaa hopeatarjottimella kaiken työnantajapuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa nykyään on lähes mahdoton päästä luuserista eroon. Tarvitaan ehdottomasti huomattavasti paremmat ja helpommat välineet työnantajalle irtisanoa ihmisiä. Sipilän ajama suunta on oikea, mutta liian lepsu. Nämä yleislakot muistuttavat meitä kotikommunisteista, mitä Suomessa valitettavasti on edelleen. Poliittiset lakot pitäisi kieltää lailla.
Etkö tajua, että irtisanomisten helpotukset laajennetaan kohta kaikkiin työtäkäyviin?
Eikai tylppä kokkarien kannattaja sitä tajua.
Miten muuten saisivat lähes 20% kannatuksen vaikka ajavat korkeintaan 5% etuja?
Osa meistä on sen verta hyviä työntekijöitä ettei tarvitse pelätä potkuja, yritys ei hyödy mitään siitä että potkii pihalle arvokkaat ja hyvät työntekijät. Jos itse teet huonosti työsi, saikutat ja ilmaannut kännissä töihin niin ehkä silloin sietääkin pelätä että yhtäkkiä työnantajalla onkin mahdollisuus päästä sinusta eroon. :)
Pelkkää soopaa taas.
Alkoholistista pääsee kyllä eroon.
Aikamoista alkaa puoltamaan fasistisia toimia koska "joku voi joskus olla ongelma".
Paska työntekijä ei ole mikään harvinainen "joskus joku" ilmiö vaan todellinen. Siksi pk-yritykset ei palkkaa työntekijöitä koska ei ole varaa pitää sitä paska-toopea siellä töissä jos se ei tuota mitään. Yritys ei palkkaa työntekijää hyvää hyvyyttään tarjotakseen työntekjälle töitä vaan työntekijän täytyy tuottaa palkkansa verran hyötyä yrittäjälle jotta palkkaaminen on kannattavaa. Tällöin tehdään mieluummin pienemmällä porukalla itse enemmän kuin otetaan riski sen paska-toopen kanssa että sille pitää maksaa palkkaa ilman samanveroista hyötyä.
Ja siitä alkoholististakin on hemmetin vaikeaa päästä eroon, onnistuu melko pitkällisten toimenpiteiden jälkeen kyllä. Paska-toopen kanssa tuskin silloinkaan.
Kerrotkos vielä montako kertaa se alkoholisti voi olla ilman todistusta pois töistä ennenkuin saa kenkää?
Koska "alkoholisti" tarkoittaa henkilöä joka ei suoriudu tehtävistään ja aikatauluista ryyppyputkien takia.
Älä puhu paskaa. Aloholisti voi todellakin ilmaantua töihin ja tehdä hommia kännissä, kun toleranssi kasvaa niin lähes normaalilta vaikuttava ihminen voi puhaltaa 2 promillea. Useat alkoholistit nimenomaan eivät menetä toimintakykyään täysin ja siksi he eivät näekään mitään ongelmaa siinä että ovat töissä kännissä. Ihan vaan muutaman kännisen lääkärin ja hoitajan nähnyt sen 15 vuoden aikana mitä olen sairaalassa työskennellyt.
Nyt puhut sitten alkoholiongelmaisista suurkuluttajista.
Aito alkoholisti EI suoriudu työ- tai muistakaan aikataluista.
Ahaa, nykyisin on siis VALEalkoholistejakin. Kyllä maailma on kummalliseksi mennyt. Miten erottaa aidon alkoholistin valealkoholistista?
Suurkuluttaja on myös olemassa.
Eikä kännissä töissä oleva välttis ole alkoholisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa nykyään on lähes mahdoton päästä luuserista eroon. Tarvitaan ehdottomasti huomattavasti paremmat ja helpommat välineet työnantajalle irtisanoa ihmisiä. Sipilän ajama suunta on oikea, mutta liian lepsu. Nämä yleislakot muistuttavat meitä kotikommunisteista, mitä Suomessa valitettavasti on edelleen. Poliittiset lakot pitäisi kieltää lailla.
Etkö tajua, että irtisanomisten helpotukset laajennetaan kohta kaikkiin työtäkäyviin?
Eikai tylppä kokkarien kannattaja sitä tajua.
Miten muuten saisivat lähes 20% kannatuksen vaikka ajavat korkeintaan 5% etuja?
Osa meistä on sen verta hyviä työntekijöitä ettei tarvitse pelätä potkuja, yritys ei hyödy mitään siitä että potkii pihalle arvokkaat ja hyvät työntekijät. Jos itse teet huonosti työsi, saikutat ja ilmaannut kännissä töihin niin ehkä silloin sietääkin pelätä että yhtäkkiä työnantajalla onkin mahdollisuus päästä sinusta eroon. :)
Niin, sehän onkin työntekijästä kiinni sairastuuko vaikka syöpään. Kyllä potkut siihen päälle karenssin kera auttaa asiaa. Boikottiin pienyrittäjät.
Mäkin pistin pienyrittäjät boikottiin. En osta mitään niiltä.
Mitäs pienyrittäjiä mä käytän?
-Kampaajaa. Pystyn värjäämään kotonakin, mutsi saksikoon latvat.
-Nokisutaria. Vähän vaikea välttää, mutta jos siirtäisin kevääseen?
-Suutaria. Roskiin risat kengät.
-Ompelijaa. Osaan itsekin.
-Kioskinpitäjää. Helppo välttää.
-Pieniä nettikauppoja. Helppo välttää.
-Kosmetologia. Tulee vältettyä muutenkin, kallista.
-Sorakuskia. Onneksi tilasin jo tänä kesänä sorat pihaan.
Eihän näitä ees oo paljoo.
-Kahvilaa. En mee.
-Baarit. Voin ryypätä kotonakin.
-Luontaistuotekaupat. Samat tuotteet saa jo isoista marketeistakin.
Apteekkia ei valitettavasti pysty välttämään.
Apteekkarit tekevät hyvää tiliä.
Kannattaa valita apteekki joka ei ole suureksi osaksi luontaistuotekauppa.
Kiertävät veroja työntekijöiden avulla niissä.