Ihmisten seura kyllästyttää ja ahdistaa

Vierailija kirjoitti:

Itse olen rajua vaihdevuosimyllerrystä elävä nainen, jolla on myös sosiaaliset suhteet muuttuneet paljon. Nautin suuresti muutamien läheisten ystävien seurasta, jo heidän ajattelimisensakin saa aikaan iloa. Mutta samaan aikaan minusta on kehittymässä ihmis-inhoaja! En kestä enää lainkaan ihmisten typeriä ja joutavia juttuja. Tämä on yllättänyt itseni, sillä asiat eivät ole olleet näin aiemmin.

Luulen siis, että jotkut muutokset ihmisessä saattavat vaikuttaa koko hänen elämäänsä, sen kaikkiin osa-alueisiin.

Näin se varmasti on. Muutos on yllättänyt minutkin. Mutta ehkä se on hyvä oppia eri tavalla miettimään mihin kaikkeen aikansa haluaa käyttää.

Koska sait diagnoosin masennuksesta? Maailma muuttuu, kun oma mieli on apea.

Vierailija kirjoitti:

Koska sait diagnoosin masennuksesta? Maailma muuttuu, kun oma mieli on apea.

Mielestäni en ole masentunut. Ajoittain olen väsynyt, mutta oloni ei ole toivoton. Jaksan yleensä ihan hyvin.

On kyllä tärkeää miettiä mihin aikaansa käyttää. Silloinhan tulee elettyä itselleen mielekkäällä tavalla. Lisäksi, kun miettii että mitä ja miksi jotain haluaa tehdä, niin pääsee myös tutustumaan itseensä paremmin. Itsensä tunteminen ja ymmärtäminen ovat todella tärkeitä asioita. Että siinä mielessä kaikki muutokset ja murrokset ovat hyviä juttuja, kun ne vievät ihan väkisinkin uuden äärelle, myös sen muuttuvan minän luo.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä tärkeää miettiä mihin aikaansa käyttää. Silloinhan tulee elettyä itselleen mielekkäällä tavalla. Lisäksi, kun miettii että mitä ja miksi jotain haluaa tehdä, niin pääsee myös tutustumaan itseensä paremmin. Itsensä tunteminen ja ymmärtäminen ovat todella tärkeitä asioita. Että siinä mielessä kaikki muutokset ja murrokset ovat hyviä juttuja, kun ne vievät ihan väkisinkin uuden äärelle, myös sen muuttuvan minän luo.

Hyvin sanottu. Olen miettinyt tällaisia asioita paljon. Muutosvaiheet elämässä vain ovat aina haastavia, kun menee oma aikansa siihen, että ajatukset kirkastuvat.

Juu, muutokset ovat vaikeita ja pelottaviakin, kun se vanha ei enää päde eikä uudesta vielä tiedä. Mutta ainakin se on merkki elämästä! Toivon sulle ap oikein hyvää syksyn jatkoa.

Vierailija kirjoitti:

Juu, muutokset ovat vaikeita ja pelottaviakin, kun se vanha ei enää päde eikä uudesta vielä tiedä. Mutta ainakin se on merkki elämästä! Toivon sulle ap oikein hyvää syksyn jatkoa.

Kiitos, ihanaa syksyä myös sinulle!

Olet kyllästynyt itseesi.

Ai niin, tämä piti vielä sanoa: näin kun mulla on tietynlainen isommassa tuttavapiirissä liehuminen vähentynyt ja nykyisin tahdon tavata lähinnä läheisiä ystäviä ja sukulaisia, niin toisiin ihmisiin ja asioihin kerkee perehtymään paljon paremmin. Ihmissuhteet ovat siis syventyneet. Ja se on todella hienoa.

Lisäksi tämä vähentynyt sosiaalisuuteni ei ole estänyt uusien tuttavuuksien syntymistä, olen jopa saanut uuden ystävän! Mutta siis, oleminen näiden ihmisten kanssa tuntuu hyvin merkitykselliseltä, se on tärkeää, antoisaa ja kiinnostavaa. Sitä elämän jakamista.

Ja jos tuollaista ei oikeen ihmisten välillä tapahdu, niin ei vaan enää millään kiinnosta.

Minulle kävi noin kun läheisin ihmiseni yllättäen kuoli onnettomuudessa. Sen jälkeen jokin minussa (arvomaailmassani tms) muuttui perusteellisesti. Suurimman osan ihmisistä puheet ovat alkaneet kuulostaa turhalta löpinältä turhista asioista, jatkuvalta itsekkäältä jäkätykseltä omasta itsestä, omista saavutuksista, rahasta, materiasta ja muusta joka minusta nykyään tuntuu epäkiinnostavalta, pinnalliselta ja jopa valheelliselta (kun kukaan ei saa maallista mammonaa tai jotain suorituksia mukaansa kun täältä lähtee). Jaksan enää vain muutaman ihmisen seuraa, ja he ovat sellaisia, jotka ovat kokeneet elämässään todella kovia eikä heitä kiinnosta jauhaa ruokakaupoista tai uusista vaatteista tms, juoruilla sukulaisten sairauksista jne. 

Up

Olen irtaantunut lähestulkoon kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä ihmisten kanssa.

Sairastin syövän kymmenisen vuotta sitten, masennuin vakavasti samoihin aikoihin ja jotenkin koko elämänasenteeni muuttui täysin.

En halua elämääni vastuuta mistään enkä kenestäkään ja ihmisten seurustelu kuulostaa korvissani tyhjänpäiväiseltä jorinalta, suorastaan näyttelemiseltä. Kaikki nämä muutokset saivat minut hakeutumaan työkyvyttömyyseläkkeelle, sillä en yksinkertaisesti olisi enää kyennyt ottamaan osaa siihen päivittäiseen näytelmään jota työpaikoilla näytellään. Enkä enää halunnut ottaa sitä vastuuta joka työhöni kuului.

Myös muista ihmisistä, sillä en enää välittänyt kilin vittua mitä ihmisille tapahtuu tai on tapahtumatta.

Olen nyt elänyt näin kymmenisen vuotta ja aluksi "syytin" itseäni masentuneeksi, tunnevammaiseksi, persoonallisuushäiriöiseksi, kunnes tajusin, etten tuota kenellekään ongelmia vaikka elänkin tällä tavalla, vain sennäköistä elämää kuin itse haluan.

En tunne itseäni masentuneeksi, tiedän kyllä menneisyydestä mitä masennus on.

Ei vaan huvita ottaa kuunnella kenenkään kälätystä haistajaskan arvoisista asioista, eikä avautua kenellekään omista asioistasi.

They Shoot Horses, Don't They?

Good talking.