Jos suhteen alussa pitää jo välillä erota, onko suhteella tulevaisuutta?

Ihmetteletkö nyt omaa suhdetta vai jonkun toisen?

Kyllä minäkin olen taipuvainen ajattelemaan, että jos se on jo alussa tuollaista, niin ei se siitä paremmaksikaan muutu.

Mutta minulla on kokemusta yhdestä vaikeasta ihmissuhteesta. Ja se oli vähän tuollaista, että välillä piti ottaa pesäeroa. Ei se sitten lopulta ollut niin kamalaa, kun siitä oli puhuttu yhdessä. Tiedettiin, että välillä tarvitaan etäisyyttä, sitä ei enää pelätty niin kovasti. Ja tiedettiin myös, että ei kuitenkaan haluta erota, vaan tarvitaan vain aikaa sulatella ja sopeutua asioihin.

Ei sitä nyt maailman parhaaksi suhteeksi voi kutenkaan kutsua. Mutta hyvää oli paljon enemmän, joten kokonaisuus jäi plussalle.

Jos toinen jo heti alussa - se lisäksi että on "ihana, hellä ja huomaavainen" - vaatii jatkuvasti huomiotoa sekä räyhää ja riehuu mustasukkaisena, en kyllä kovin suuria toiveita suhteelle asettaisi. (Oletan että olet tuo, joka on jo muutaman muunkin ketjun aiheesta avannut.)

Jos olet joutunut jo rakastumisen huumassa eroamaan niin uskon että silmäsi aukeavat parin vuoden päästä totaalisesti. Ei vaikuta unelmalta.

Pitää kato hoidella muutama roikkumaan jäänyt "tapaus" loppuun siinä alkuvaiheessa. On helpompi heilutella vilttiä muualla kun on itkuisat huolenrypyt otsalla suoltanut syvällistä peetä sulattelusta yms.

Kuinka tyhmäksi sitä ihminen voikaan mennä?