Lue keskustelun säännöt.
Jo ihan pienestä lapsesta näkee millainen siitä on tulossa
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
No jaa. Mun nuorempi lapsi (nyt neljä) oli pienempänä aivan valtavan ujo. Esim. kerran, kun hän oli nukkumassa päiväunia, vanhempani ja pikkuveljeni tulivat meille käymään. Kun lapsi heräsi, hän sai aivan valtavan itkukohtauksen, kun säikähti niin pikkuveljeäni, joka ei edes ollut hänelle mitenkään vieras. Lapsi jännitti liian läheltä kulkevia ihmisiä ym. Mutta kahden ja kolmen ikävuoden välillä tapahtui muutos: lapsesta kuoriutui todella rohkea ja ulospäinsuuntaunut tyyppi, joka aloittaa mielellään keskusteluja vieraiden kanssa ja ottaa hyvin välittömästi kontaktia sekä lapsiin että aikuisiin. Eipä olisi kaksi vuotta sitten uskonut. Hän on myös jännä sekoitus vilkkautta ja rauhallisuutta: ihan pienenä hän oli ihan päätön menijä, jota piti vahtia jatkuvasti äärestä, koska muuten hän joko tunki kaiken suuhunsa tai meni joka paikkaan. Kyllä hänessä edelleen on sitä vilkkautta (esim. jos on joku paikka, josta voi hypätä alas, hän käy aina sen paikan kautta, kun mennään johonkin – esim. tallin, jossa käymme, pihassa on sellainen pyörätuoliramppi, ja aina, kun tulemme pihaan tai lähdemme sieltä, lapsi juoksee pyörätuolirampille ja hyppää sieltä alas, muuten ei voi siirtyä paikasta toiseen), mutta päiväkodista hän saa jatkuvasti kiitosta rauhallisuudestaan (jos muut tekevät jotain pöllöä, hän ei koskaan mene siihen mukaan) ja jopa siitä, että olemuksellaan rauhoittaa muita lapsia.
Ihmispelko on voitettavissa oikealla tuella jota osasit lapsellesi antaa, sehän meni hyvin. Vanhemmat voi inhota lapsensa pelokkuutta ja ujoutta ja rankaisevat siitä tieten tai tiedostamattaan, eikä lapsikaan pääse siitä koskaan yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa. Mun nuorempi lapsi (nyt neljä) oli pienempänä aivan valtavan ujo. Esim. kerran, kun hän oli nukkumassa päiväunia, vanhempani ja pikkuveljeni tulivat meille käymään. Kun lapsi heräsi, hän sai aivan valtavan itkukohtauksen, kun säikähti niin pikkuveljeäni, joka ei edes ollut hänelle mitenkään vieras. Lapsi jännitti liian läheltä kulkevia ihmisiä ym. Mutta kahden ja kolmen ikävuoden välillä tapahtui muutos: lapsesta kuoriutui todella rohkea ja ulospäinsuuntaunut tyyppi, joka aloittaa mielellään keskusteluja vieraiden kanssa ja ottaa hyvin välittömästi kontaktia sekä lapsiin että aikuisiin. Eipä olisi kaksi vuotta sitten uskonut. Hän on myös jännä sekoitus vilkkautta ja rauhallisuutta: ihan pienenä hän oli ihan päätön menijä, jota piti vahtia jatkuvasti äärestä, koska muuten hän joko tunki kaiken suuhunsa tai meni joka paikkaan. Kyllä hänessä edelleen on sitä vilkkautta (esim. jos on joku paikka, josta voi hypätä alas, hän käy aina sen paikan kautta, kun mennään johonkin – esim. tallin, jossa käymme, pihassa on sellainen pyörätuoliramppi, ja aina, kun tulemme pihaan tai lähdemme sieltä, lapsi juoksee pyörätuolirampille ja hyppää sieltä alas, muuten ei voi siirtyä paikasta toiseen), mutta päiväkodista hän saa jatkuvasti kiitosta rauhallisuudestaan (jos muut tekevät jotain pöllöä, hän ei koskaan mene siihen mukaan) ja jopa siitä, että olemuksellaan rauhoittaa muita lapsia.
Ihmispelko on voitettavissa oikealla tuella jota osasit lapsellesi antaa, sehän meni hyvin. Vanhemmat voi inhota lapsensa pelokkuutta ja ujoutta ja rankaisevat siitä tieten tai tiedostamattaan, eikä lapsikaan pääse siitä koskaan yli.
Joo, mutta se muutos on oikeasti tosi suuri, ei pelkästään niin, että lapsi ei ole ujo, vaan hän on erittäin sosiaalinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parivuotias poika katsoi minua kylmällä, ivallisella katseella joka jäi mieleeni koska se tuntui niin harvinaiselta. Aikuisena tutustuin häneen ja hän on aivan jäätävä ihminen. Epäempaattinen mies joka nauraa ihmisten kärsimyksille.
En oikein usko siihenkään, että kukaan syntyisi pahaksi. Parivuotiaaksi mennessä perusturvallisuus on kehittynyt tai jäänyt kehittymättä. Se ratkaisee, tuleeko epäempaattisesta persoonasta täysi sadisti vai hyvä muutosjohtaja.
Olisitpa nähnyt friiltä dokumentin, jossa äiti kertoi pojastaan josta näki pienenä lapsena jo , että ei hyvää tule. Kaikki pelot kävivät toteen kun poika aikuistui ehti kyllä lapsen teettää ja tappoi sit vaimonsa. Äiti oli pitkän aikaa tappouhan alla myös. Äiti oli helpottunut kun poika päätyi vankilaan.
Tästähän juuri kertoo Poikani Kevin -elokuva. Äiti näkee pienessä lapsessa vain pahaa, ja tulee kasvattaneeksi hirviön.
Päiväkodissa nähdään jo tulevat rikolliset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parivuotias poika katsoi minua kylmällä, ivallisella katseella joka jäi mieleeni koska se tuntui niin harvinaiselta. Aikuisena tutustuin häneen ja hän on aivan jäätävä ihminen. Epäempaattinen mies joka nauraa ihmisten kärsimyksille.
En oikein usko siihenkään, että kukaan syntyisi pahaksi. Parivuotiaaksi mennessä perusturvallisuus on kehittynyt tai jäänyt kehittymättä. Se ratkaisee, tuleeko epäempaattisesta persoonasta täysi sadisti vai hyvä muutosjohtaja.
Enpä tiedä onko ongelman ydin perusturvallisuuden puute, hän itse sanoo olleensa perheensä lellikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei näe, jos sen tajuaa vasta jälkikäteen.
Jälkiviisaana sitä vain tulkitsee lapsuuden persoonaa myöhemmän valossa. Se hiljainen lapsi saattaa muistoissa olla rauhallinen ja kiltti tai sitten pelottavan salamyhkäinen, ihan siitä riippuen onko se aikuisena pyhimys vai pirulainen.
Ja samoin menee metsään, jos kuvittelee lapsensa olevan muuttumaton olento, jonka persoonan pystyy selvittämään tyhjentävästi jo esikielellisessä vaiheessa. Ihmiset ja ihmissuhteet ovat monimutkaisia ja muuttuvia, eikä koskaan pitäisi lyödä leimoja lapseen. Mutta tietyt piirteet säilyvät; kyllä minun vilkkain lapseni oli vilkkain jo kohdussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näe, jos sen tajuaa vasta jälkikäteen.
Jälkiviisaana sitä vain tulkitsee lapsuuden persoonaa myöhemmän valossa. Se hiljainen lapsi saattaa muistoissa olla rauhallinen ja kiltti tai sitten pelottavan salamyhkäinen, ihan siitä riippuen onko se aikuisena pyhimys vai pirulainen.
Sen tajuaa jälkikäteen, koska sitä ei vain tajunnut silloin aikanaan. Sitä luuli, että itse voi kasvattaa lapsesta tietynlaisen.
Sanotaan näin, että ensimmäisen lapsensa kohdalla ei tajua, mikä on oma vaikutus lapsen kasvuun. Luonnetta ei voi muuttaa, kypsymistä ei voi nopeuttaa, mutta itsetuntoon voi vaikuttaa.
Väitän, että 90 prosenttia vanhemmista toivoo jälkikäteen , että ei olisi "kasvattanut" esikoista niin paljon. Näin toivon minäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parivuotias poika katsoi minua kylmällä, ivallisella katseella joka jäi mieleeni koska se tuntui niin harvinaiselta. Aikuisena tutustuin häneen ja hän on aivan jäätävä ihminen. Epäempaattinen mies joka nauraa ihmisten kärsimyksille.
En oikein usko siihenkään, että kukaan syntyisi pahaksi. Parivuotiaaksi mennessä perusturvallisuus on kehittynyt tai jäänyt kehittymättä. Se ratkaisee, tuleeko epäempaattisesta persoonasta täysi sadisti vai hyvä muutosjohtaja.
Enpä tiedä onko ongelman ydin perusturvallisuuden puute, hän itse sanoo olleensa perheensä lellikki.
Perusturvallisuuteen liittyy se, että lapsella on rajat. En voi yksittäisestä tuntemastasi ihmisestä sanoa mitään, mutta psykopatia yleensä vaatii sekä geneettisen taipumuksen että altistavan ympäristön.
Luovuus on sitä etttä ihminen leikkii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parivuotias poika katsoi minua kylmällä, ivallisella katseella joka jäi mieleeni koska se tuntui niin harvinaiselta. Aikuisena tutustuin häneen ja hän on aivan jäätävä ihminen. Epäempaattinen mies joka nauraa ihmisten kärsimyksille.
En oikein usko siihenkään, että kukaan syntyisi pahaksi. Parivuotiaaksi mennessä perusturvallisuus on kehittynyt tai jäänyt kehittymättä. Se ratkaisee, tuleeko epäempaattisesta persoonasta täysi sadisti vai hyvä muutosjohtaja.
Enpä tiedä onko ongelman ydin perusturvallisuuden puute, hän itse sanoo olleensa perheensä lellikki.
Perusturvallisuuteen liittyy se, että lapsella on rajat. En voi yksittäisestä tuntemastasi ihmisestä sanoa mitään, mutta psykopatia yleensä vaatii sekä geneettisen taipumuksen että altistavan ympäristön.
Mitäs pahaa siinä psykopatiassa on jos ei ole haitaksi muille tai itselleen? Minä rakastan koiranpentuja, mutta voisin polttaa kaikki ihmiset elävältä ajatuksissani. Olenko hyvä vai paha?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parivuotias poika katsoi minua kylmällä, ivallisella katseella joka jäi mieleeni koska se tuntui niin harvinaiselta. Aikuisena tutustuin häneen ja hän on aivan jäätävä ihminen. Epäempaattinen mies joka nauraa ihmisten kärsimyksille.
En oikein usko siihenkään, että kukaan syntyisi pahaksi. Parivuotiaaksi mennessä perusturvallisuus on kehittynyt tai jäänyt kehittymättä. Se ratkaisee, tuleeko epäempaattisesta persoonasta täysi sadisti vai hyvä muutosjohtaja.
Enpä tiedä onko ongelman ydin perusturvallisuuden puute, hän itse sanoo olleensa perheensä lellikki.
Perusturvallisuuteen liittyy se, että lapsella on rajat. En voi yksittäisestä tuntemastasi ihmisestä sanoa mitään, mutta psykopatia yleensä vaatii sekä geneettisen taipumuksen että altistavan ympäristön.
Mitäs pahaa siinä psykopatiassa on jos ei ole haitaksi muille tai itselleen? Minä rakastan koiranpentuja, mutta voisin polttaa kaikki ihmiset elävältä ajatuksissani. Olenko hyvä vai paha?
Ei tuo ole mikään psykopatian määritelmä. Ajatukset ja teot ovat aivan eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta. Olin lapsena arka ja olen edelleen. :D Päiväkotivihkossa lukee, että minulla on vaikeuksia katsoa hoitajia silmiin ja niin se on edelleen ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun poika oli pienenä koheltaja. Meni mutaisena ja räkä poskella. Nyt aikuisena voi lähteä ulos vetskari auki, ja hukkaa kaikki tavaransa. Koheltaa edelleen siis, näkyy vain vähän eri tavalla.
No etpä ollut kummoinen kasvattaja. Minunkin poikani rypi ravassa pienenä, mutta nykyään on aivan siisti.
Kaikki ei ole vanhempien syytä.
Kaikki ei myöskään ole vanhempien ansiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parivuotias poika katsoi minua kylmällä, ivallisella katseella joka jäi mieleeni koska se tuntui niin harvinaiselta. Aikuisena tutustuin häneen ja hän on aivan jäätävä ihminen. Epäempaattinen mies joka nauraa ihmisten kärsimyksille.
En oikein usko siihenkään, että kukaan syntyisi pahaksi. Parivuotiaaksi mennessä perusturvallisuus on kehittynyt tai jäänyt kehittymättä. Se ratkaisee, tuleeko epäempaattisesta persoonasta täysi sadisti vai hyvä muutosjohtaja.
Enpä tiedä onko ongelman ydin perusturvallisuuden puute, hän itse sanoo olleensa perheensä lellikki.
Perusturvallisuuteen liittyy se, että lapsella on rajat. En voi yksittäisestä tuntemastasi ihmisestä sanoa mitään, mutta psykopatia yleensä vaatii sekä geneettisen taipumuksen että altistavan ympäristön.
Mitäs pahaa siinä psykopatiassa on jos ei ole haitaksi muille tai itselleen? Minä rakastan koiranpentuja, mutta voisin polttaa kaikki ihmiset elävältä ajatuksissani. Olenko hyvä vai paha?
Aika paha, etkö rakasta aikuisia koiria?
Vierailija kirjoitti:
Näin on. Kun on kasvattanut neljä lasta aikuiseksi huomaa miten vähän kasvatuksella on merkitystä. Lapsen temperamentti on geeneissä ja sitä hyvin vähän pystyy muutamaan. Säätelytaidot kehittyy iän myötä mutta peruspersoona pysyy.
Mullakin on neljä lasta ja olen täysin eri mieltä. Lapseen pystyy paljon vaikuttamaan, yllätttävän paljon. Olen aina ihmetellyt tätä väitettä.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs pahaa siinä psykopatiassa on jos ei ole haitaksi muille tai itselleen? Minä rakastan koiranpentuja, mutta voisin polttaa kaikki ihmiset elävältä ajatuksissani. Olenko hyvä vai paha?
Kunhan et oikeasti ala ketään polttamaan niin tuskin on aihetta huoleen. Monilla ihmisillä on "pahoja" ajatuksia, itsellänikin. Mutta en kyllä pysty kuvittelemaan että tappaisin jonkun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parivuotias poika katsoi minua kylmällä, ivallisella katseella joka jäi mieleeni koska se tuntui niin harvinaiselta. Aikuisena tutustuin häneen ja hän on aivan jäätävä ihminen. Epäempaattinen mies joka nauraa ihmisten kärsimyksille.
En oikein usko siihenkään, että kukaan syntyisi pahaksi. Parivuotiaaksi mennessä perusturvallisuus on kehittynyt tai jäänyt kehittymättä. Se ratkaisee, tuleeko epäempaattisesta persoonasta täysi sadisti vai hyvä muutosjohtaja.
Enpä tiedä onko ongelman ydin perusturvallisuuden puute, hän itse sanoo olleensa perheensä lellikki.
Perusturvallisuuteen liittyy se, että lapsella on rajat. En voi yksittäisestä tuntemastasi ihmisestä sanoa mitään, mutta psykopatia yleensä vaatii sekä geneettisen taipumuksen että altistavan ympäristön.
Jep, poliisit sitten saa korjailla näiden aikuisten perusturvallisuuden puutetta. Minusta olisi kaikille selkeämpää puhua näissä yhteyksissä juuri kurin puutteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun poika oli pienenä koheltaja. Meni mutaisena ja räkä poskella. Nyt aikuisena voi lähteä ulos vetskari auki, ja hukkaa kaikki tavaransa. Koheltaa edelleen siis, näkyy vain vähän eri tavalla.
No etpä ollut kummoinen kasvattaja. Minunkin poikani rypi ravassa pienenä, mutta nykyään on aivan siisti.
Sinä vasta surkea olet, mun pojat ei ole edes pienenä ryvenneet ravassa.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodissa nähdään jo tulevat rikolliset.
Mutta onko vika kasvatuksessa vai luonteessa?
Nykyäänhän tuota empatiakykyä seulotaan neuvolassa (tai ainakin yritetään). On näyttöä siitä, että jos lapsella todetaan empatiakyvyn puutetta (psykopatia on myös aivojen rakenteellinen ominaisuus, ei pelkästään kasvatuksen tulosta), empatiakyvyn kehittymistä voidaan tukea varhaisella puuttumisella.