Lue keskustelun säännöt.
Jo ihan pienestä lapsesta näkee millainen siitä on tulossa
Kommentit (51)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin näkee. Mä tunsin sen jo mahassa lapsistani osittain.
Yllättävää, mutta kyllä. Nyt kun lapset ovat aikuisia, niin sen tajuaa.
Vierailija kirjoitti:
luonne, temperamentti
Ehkä joistain, mutta ei todellakaan kaikista.
Esim. lapseni tytär oli 1-5 vuotiaana ihan saatanallinen hirviö, sai ihan tolkuttomia raivareita aivan joka asiasta ja oli niin sekaisin, että saattoi purra itseäänkin raivopäissään.
Nyt teininä on rauhallisin, ystävällisin, kohteliain ja hyväkäytöksisin ihminen jonka tiedän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
luonne, temperamentti
Ehkä joistain, mutta ei todellakaan kaikista.
Esim. lapseni tytär oli 1-5 vuotiaana ihan saatanallinen hirviö, sai ihan tolkuttomia raivareita aivan joka asiasta ja oli niin sekaisin, että saattoi purra itseäänkin raivopäissään.
Nyt teininä on rauhallisin, ystävällisin, kohteliain ja hyväkäytöksisin ihminen jonka tiedän.
Teini, muttei aikuinen vielä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmankos vanhempasi pistivät kaikki paukut siskoosi.
Mä muistan kun päiväkodissa oli yks poika eikä sen pinna kestänyt mitään vaan kaikkeen vastaus oli kiukuttelu ja kaunan kantaminen viikkokausia. Se on ihan samanlainen nyt päälle 30kymppisenä ja täysin alkoholisoitunut lääkkeiden käyttäjä. Ei kestä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä jo vauvasta näkee perusluonteen, mutta sen, mitä on nähnyt, osaa tulkita kunnolla vasta isompana, kun lapsi voi puhua tunteistaan ja ajatuksistaan.
Mulla on kolme lasta, ja kaikki ovat olleet jo vatsassa omanlaisiaan. Silti tuntuu, että olisi helpottanut kauheasti, jos vauvaa/taaperoa hoitaessa olisi ollut jokin aikakone, jolla olisi voinut käydä tulevaisuudessa katsomassa että millainen tyyppi se on :)
Näin on.
Mun tyttö oli aurinkoinen ja iloinen lapsi. On tosi ihmisystävällinen aikuisenakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin on. Kun on kasvattanut neljä lasta aikuiseksi huomaa miten vähän kasvatuksella on merkitystä. Lapsen temperamentti on geeneissä ja sitä hyvin vähän pystyy muutamaan. Säätelytaidot kehittyy iän myötä mutta peruspersoona pysyy.
Parivuotias poika katsoi minua kylmällä, ivallisella katseella joka jäi mieleeni koska se tuntui niin harvinaiselta. Aikuisena tutustuin häneen ja hän on aivan jäätävä ihminen. Epäempaattinen mies joka nauraa ihmisten kärsimyksille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun poika oli pienenä koheltaja. Meni mutaisena ja räkä poskella. Nyt aikuisena voi lähteä ulos vetskari auki, ja hukkaa kaikki tavaransa. Koheltaa edelleen siis, näkyy vain vähän eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Parivuotias poika katsoi minua kylmällä, ivallisella katseella joka jäi mieleeni koska se tuntui niin harvinaiselta. Aikuisena tutustuin häneen ja hän on aivan jäätävä ihminen. Epäempaattinen mies joka nauraa ihmisten kärsimyksille.
En oikein usko siihenkään, että kukaan syntyisi pahaksi. Parivuotiaaksi mennessä perusturvallisuus on kehittynyt tai jäänyt kehittymättä. Se ratkaisee, tuleeko epäempaattisesta persoonasta täysi sadisti vai hyvä muutosjohtaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei näe, jos sen tajuaa vasta jälkikäteen.
Jälkiviisaana sitä vain tulkitsee lapsuuden persoonaa myöhemmän valossa. Se hiljainen lapsi saattaa muistoissa olla rauhallinen ja kiltti tai sitten pelottavan salamyhkäinen, ihan siitä riippuen onko se aikuisena pyhimys vai pirulainen.
No jaa. Mun nuorempi lapsi (nyt neljä) oli pienempänä aivan valtavan ujo. Esim. kerran, kun hän oli nukkumassa päiväunia, vanhempani ja pikkuveljeni tulivat meille käymään. Kun lapsi heräsi, hän sai aivan valtavan itkukohtauksen, kun säikähti niin pikkuveljeäni, joka ei edes ollut hänelle mitenkään vieras. Lapsi jännitti liian läheltä kulkevia ihmisiä ym. Mutta kahden ja kolmen ikävuoden välillä tapahtui muutos: lapsesta kuoriutui todella rohkea ja ulospäinsuuntaunut tyyppi, joka aloittaa mielellään keskusteluja vieraiden kanssa ja ottaa hyvin välittömästi kontaktia sekä lapsiin että aikuisiin. Eipä olisi kaksi vuotta sitten uskonut. Hän on myös jännä sekoitus vilkkautta ja rauhallisuutta: ihan pienenä hän oli ihan päätön menijä, jota piti vahtia jatkuvasti äärestä, koska muuten hän joko tunki kaiken suuhunsa tai meni joka paikkaan. Kyllä hänessä edelleen on sitä vilkkautta (esim. jos on joku paikka, josta voi hypätä alas, hän käy aina sen paikan kautta, kun mennään johonkin – esim. tallin, jossa käymme, pihassa on sellainen pyörätuoliramppi, ja aina, kun tulemme pihaan tai lähdemme sieltä, lapsi juoksee pyörätuolirampille ja hyppää sieltä alas, muuten ei voi siirtyä paikasta toiseen), mutta päiväkodista hän saa jatkuvasti kiitosta rauhallisuudestaan (jos muut tekevät jotain pöllöä, hän ei koskaan mene siihen mukaan) ja jopa siitä, että olemuksellaan rauhoittaa muita lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Ei näe, jos sen tajuaa vasta jälkikäteen.
Jälkiviisaana sitä vain tulkitsee lapsuuden persoonaa myöhemmän valossa. Se hiljainen lapsi saattaa muistoissa olla rauhallinen ja kiltti tai sitten pelottavan salamyhkäinen, ihan siitä riippuen onko se aikuisena pyhimys vai pirulainen.
Sen tajuaa jälkikäteen, koska sitä ei vain tajunnut silloin aikanaan. Sitä luuli, että itse voi kasvattaa lapsesta tietynlaisen.
Vierailija kirjoitti:
Mun poika oli pienenä koheltaja. Meni mutaisena ja räkä poskella. Nyt aikuisena voi lähteä ulos vetskari auki, ja hukkaa kaikki tavaransa. Koheltaa edelleen siis, näkyy vain vähän eri tavalla.
No etpä ollut kummoinen kasvattaja. Minunkin poikani rypi ravassa pienenä, mutta nykyään on aivan siisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parivuotias poika katsoi minua kylmällä, ivallisella katseella joka jäi mieleeni koska se tuntui niin harvinaiselta. Aikuisena tutustuin häneen ja hän on aivan jäätävä ihminen. Epäempaattinen mies joka nauraa ihmisten kärsimyksille.
En oikein usko siihenkään, että kukaan syntyisi pahaksi. Parivuotiaaksi mennessä perusturvallisuus on kehittynyt tai jäänyt kehittymättä. Se ratkaisee, tuleeko epäempaattisesta persoonasta täysi sadisti vai hyvä muutosjohtaja.
Olisitpa nähnyt friiltä dokumentin, jossa äiti kertoi pojastaan josta näki pienenä lapsena jo , että ei hyvää tule. Kaikki pelot kävivät toteen kun poika aikuistui ehti kyllä lapsen teettää ja tappoi sit vaimonsa. Äiti oli pitkän aikaa tappouhan alla myös. Äiti oli helpottunut kun poika päätyi vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun poika oli pienenä koheltaja. Meni mutaisena ja räkä poskella. Nyt aikuisena voi lähteä ulos vetskari auki, ja hukkaa kaikki tavaransa. Koheltaa edelleen siis, näkyy vain vähän eri tavalla.
No etpä ollut kummoinen kasvattaja. Minunkin poikani rypi ravassa pienenä, mutta nykyään on aivan siisti.
Onko käsityksesi siis se, että ihmisestä tulee juuri sellainen, mikä hänestä kasvatetaan? Että persoonallisuus ei vaikuta niinkään, vaan ihmisestä tulee aikuisena juuri sitä, millaisia ominaisuuksia vanhemmat ovat hänelle kasvattaessaan antaneet? (Selvyyden vuoksi, en ole se henkilö, jolle kommentoit.)
Joo