Äiti- ja isäpuolet! Mitä mieltä olette omasta lapsipuolesta?

Ihan tavallisia lapsia ovat. Ehkä vähän arkoja, mutta tottelevaisia.

Paremmin käyttäytyviä kuin omani. Johtuu myös vieraskoreudesta, ei vain kasvatuksesta, vaikka lasten äiti on tosi tiukka kasvattaja.

Lapsipuoleni on levoton, mutta olen hänelle äiti. Hänen äitinsä jätti hänet, kun huumeet veivät mennessään. Onneksi hänellä on isänsä ja minut. Huomaan eron biologisiin lapsiini, hänen puolisisaruksiinsa. Äidin huumeiden käyttö raskausaikanako nämä jäljet jätti? Hänen on hyvä kasvaa, suojelen häntä. Hän vaikuttaa iloiselta ja onnelliselta ja kutsuu minua äidikseen.

Mukava ihminen. Tullaan hyvin toimeen.

Vihaan ja vit uttaa. Täydellisesti tämän salaan, kukaan ei ole koskaan huomannut mitään. Huolehdin, vietän aikaa, ostan hemmottelulahjoja joskus, keskustelen, kuuntelen, tuen ja neuvon. Kakara tosin on rasavilli ja itsekeskeinen, tottelematon ja valittaja, mikään ei miellytä ja koskaan ei ole joutunut tekemään yhtään mitään ilman että joku ostaa "palkinnon" esim siivoamisesta. Minä en lahjo vaan käsken, siksi murjottaakin usein ja minulle ihan se ja sama. Minä EN halunnut äitipuoleksi, tämä lapsiyllätys selvisi kun olin vuoden seurustellut ja lopulta olinkin mukana tässä arkihässäkässä ja vielä mukana ollaan. Ikää 13 v lapsella.

Alapeukuttakaa sielunne kyllyydestä.

Mielestäni mieheni lapset ovat erittäin huonosti kasvatettuja. Toinen on luonteeltaan mukava, mutta koska lapset saatu kun vanhemmat oli vielä "baarivaiheessa" niin kaikki oikea kasvatus on jäänyt. Ei pestä käsiä, ei sanota kiitos, röyhtäillään ruokapöydässä ja koulusta nelosia. Toinen lapsista on varsinainen ihmishirviö. Täys psykopaatti ja agressiivinen jos joutuu tekemään jotain muuta kuin pelaamaan. Ovat jo aikuisia joten enää ei olla tekemisissä. Mies on myöntänyt useasti, että halusi lapsia vain koska kaveritkin saivat eli mitään motivaatiota ei ollut. Tosin nykyään on fiksu ja menestynyt ja alkotonkin vielä. Lasten äitiä en tunne lainkaan, mutta lasten puheista olen ymmärtänyt että eivät ole väleissä. Totta kai harmittaa, kun joillain lapsilla ei ole mitään rajoja, sillä se vain tekee lasten olon turvattomaksi. Mutta vanhempien ero tapahtui jo 15 vuotta sitten joten itse en olisi voinut mitään korjata enää siinä vaiheessa. Yhteisille lapsillemme mies on hyvä isä ja hoitaa kaikki lasten asiat.

Ei tulla oikein osata olla keskenämme, "kemiat eivät kohtaa" siis. Muuten ihan tavallinen ja fiksu lapsi. On vain sen tyyppinen persoona, etten oikein osaa olla vastaavantyyppisten aikuistenkaan kanssa. Pyrin kuitenkin normaaliin kanssakäymiseen, luonnollisesti. Mutta ei meistä mitään millään mittapuulla läheisiä tule, ellei sitten löydetä toisiamme jollain ilveellä kun hän kasvaa isommaksi. Tosin epäilen sitä.

Ei mitään kasvatusta tai rajoja ole ollut heillä. Perusasiatkin hukassa. Loputtomasti vaatimuksia ja valitusta. En ymmärrä miksi ihmiset ei kasvata lapsiaan. Minun on vaikea enää muuttaa asioita, ikää heillä 16 v.

Esiteini löytyy. Alkuun oli vaikeaa, koska kapinoi uutta ”äitiä” vastaan. Tulemme nykyään toimeen ja enkä tuputa itseäni hänelle äitinä mutta olen tehnyt selväksi että oli tilanne mikä tahansa, minuun hän saa turvautua vaikka en hänen oikean äiti olekaan. Pyrin kaikkeni tekemään että hän jonain päivänä tuntisi että olisimme perhettä.

Äitinsä hylkäsi hänet 8 vuotiaana.

Vierastan tosi paljon sanaa äitipuoli ja lapsetkin ovat sanoneet, ettei heillä ole äitipuolta. Kuljen tässä taloudessa siis ihan vain omalla nimelläni. Lapsilla on jo äiti ja se riittää. Tietysti on sitten vaikeaa, kun joskus joutuu esittelemään itsensä vaikka vanhempainillassa, silloin sanon olevani äitipuoli. Harmittaa, ettei ole mitään neutraalimpia ilmaisua joka ei sisältäisi sitä äiti-sanaa.

Useimmiten tykkään lapsista, mutta onhan ne hirveän rasittavia välillä. Ja olen tosi mustasukkainen myös miehestäni lapsille, joka on ihan sairasta. Meillä on jossain asioissa aika erilaiset kasvatuskäsitykset ja ymmärrän kyllä, ettei se lasten vika ole että he ovat aina tottuneet saamaan kaiken haluamansa. Joten se ärsyttää, että kaikki otetaan itsestään selvyytenä ja mitään ei arvosteta. Muuten kyllä käyttäytyvät useimmiten hyvin, meillä on hauskaa toisinaan yhdessä ja ovat koulussa ahkeria oppilaita, joista tulee pelkkää hyvää palautetta.

En ole äitipuoli heille. Heillä on oma äiti.

Heidän äidillä oli uusi mies kuvioissa jo yli vuosi ennen kuin tavattiin mieheni kanssa. Silti tämä ihmiskunnan kukkanen hu oritteli minua. Ei olla ikinä tavattu, enkä halua häntä ikinä tavatakaan. En näytä mielipidettäni hänen lapsilleen, enkä puhu hänestä ikinä. Mieheni tietää mitä mieltä olen ja se riittää. Olisi ollut mukava joskus tavata ja tutustua, jos hän olisi normaali. Nyt kierrän kaukaa tuon sairaan tyypin. Lasten käytös on ollut erikoista, joten en yhtään ihmettelisi, jos äiti on syöttänyt valheita lasten mieliin. 

Lapset ovat mukavia. Omilla lapsillani enemmän rajoja.

Mun lapsipuoli on kasvanut ilman rajoja ja siksi meillä on paljon ongelmia kun meillä niitä rajoja on.

Lapsi myös nostelee koiraa kaulapannasta ilmaan (saa näin äidillänsä tehdä), mutta minua lyö kun kiellän.

Ja kun yritän selittää, että koira ei saa kunnolla henkeä, jos pannasta nostaa ilmaan, niin lapsi vain nauraa.

Ei välitä ollenkaan mistään ja rikkoo jatkuvasti sääntöjä.

Todella raskas vuosi ollut eikä ole yhtään helpottanut.

Meiltä löytyy aina välillä muutamia hyviä hetkiä yhdessä ja olen kadottanut omat lapsihaaveet jo ajat sitten kun olen alkanut miettimään, että en selviä omista lapsista, jos lapsipuoli on näin työläs ja entä jos omat lapsenikin oppisivat tälläistä sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierastan tosi paljon sanaa äitipuoli ja lapsetkin ovat sanoneet, ettei heillä ole äitipuolta. Kuljen tässä taloudessa siis ihan vain omalla nimelläni. Lapsilla on jo äiti ja se riittää. Tietysti on sitten vaikeaa, kun joskus joutuu esittelemään itsensä vaikka vanhempainillassa, silloin sanon olevani äitipuoli. Harmittaa, ettei ole mitään neutraalimpia ilmaisua joka ei sisältäisi sitä äiti-sanaa.

Useimmiten tykkään lapsista, mutta onhan ne hirveän rasittavia välillä. Ja olen tosi mustasukkainen myös miehestäni lapsille, joka on ihan sairasta. Meillä on jossain asioissa aika erilaiset kasvatuskäsitykset ja ymmärrän kyllä, ettei se lasten vika ole että he ovat aina tottuneet saamaan kaiken haluamansa. Joten se ärsyttää, että kaikki otetaan itsestään selvyytenä ja mitään ei arvosteta. Muuten kyllä käyttäytyvät useimmiten hyvin, meillä on hauskaa toisinaan yhdessä ja ovat koulussa ahkeria oppilaita, joista tulee pelkkää hyvää palautetta.

Sinä olet ihana ja rehellinen ihminen.

Minä aloin juuri miettimään, että voiko lapsi muuttaa yhtäkkiä meille täytettyään 12vuotta jos näin haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä aloin juuri miettimään, että voiko lapsi muuttaa yhtäkkiä meille täytettyään 12vuotta jos näin haluaa.

Nämä on kyllä hauskoja, varsinki jos isällä uus perhe.

Lapsihan haluaa muuttaa "isin luokse" eikä siis "isän perheeseen".

Siinä se soppa on sitte valmis.

Ihanan avoimesti ihmiset kertovat.

Haluaisin tykätä miehen tyttärestä enemmän mutta koen että se on melko mahdotonta. Nykyään tytär on jo aikuinen ja olen huokaissut helpotuksesta kun hän ei enää tule meille joka toinen viikonloppu, koko ajan piti kävellä varpaillaan ettei vaan prinsessalle tule paha mieli. Ja tuo tarkoitti erityiskohtelua tilanteissa joissa omille lapsilleni en olisi moista suonut.

En ole äitipuoli, heillä on äiti jonka varpaille en astu. Olen yksi turvallinen aikuinen lisää heidän elämässään ja otan jonkin verran kasvatusvastuuta kun täällä ovat. Ihania lapsia, rakastan heitä ja he rakastavat minua. Lasten äidistä on tullut minulle ystävä ja on minun ja mieheni yhteisen lapsen sylikummi. :)

Mulla oli kaksi lapsipuolta, tyttöjä. Toinen hurmaava ja helppo, hänen kanssa tehtiin tyttöjen juttuja. Toinen todella vaikea, rehellisyyden nimissä vain hänen äitinsä jaksaa häntä, eikä aina äitikään. Häntä opin vuosien myötä inhoamaan, koska hän oli niin itsekeskeinen, ja laittoi isänsä tosi koville. Vaikka on nykyään exmies ja hyvistä syistä, niin on aina tehnyt parhaansa ollakseen hyvä isä, ja aidosti rakastaa kaikkia lapsiaan ja haluaa heille hyvää. Eniten minua syletti miten tämä toinen tytär käytti hyväkseen isänsä syyllisyyttä erosta. Joka siis oli tapahtunut jo vuosia ennen minua. Mutta isänsä kärsii lopun ikää, että on joutunut eroamaan myös lapsistaan.

No enpä arvannut että puolustan exää, jota yleensä nykyään vain haukun.

Molemmat tyttäret nykyään aikuisia, hurmaavalla on hyvä työ ja ihana mies. Tällä kitkerällä ja itsekkäällä ei työtä, ystäviä eikä parisuhdetta, ja vanhempansa maksavat hänen vuokraansa. Epäkiitollinen ihminen.

Itselläni on jo elämä muualla.

Vierailija kirjoitti:

Lapsipuoleni on levoton, mutta olen hänelle äiti. Hänen äitinsä jätti hänet, kun huumeet veivät mennessään. Onneksi hänellä on isänsä ja minut. Huomaan eron biologisiin lapsiini, hänen puolisisaruksiinsa. Äidin huumeiden käyttö raskausaikanako nämä jäljet jätti? Hänen on hyvä kasvaa, suojelen häntä. Hän vaikuttaa iloiselta ja onnelliselta ja kutsuu minua äidikseen.

<3

Vierailija kirjoitti:

En ole äitipuoli, heillä on äiti jonka varpaille en astu. Olen yksi turvallinen aikuinen lisää heidän elämässään ja otan jonkin verran kasvatusvastuuta kun täällä ovat. Ihania lapsia, rakastan heitä ja he rakastavat minua. Lasten äidistä on tullut minulle ystävä ja on minun ja mieheni yhteisen lapsen sylikummi. :)

Oispa outoa, että nyxän exä on sylikummi.

Ja tarkoitan, että jos meillä olisi näin niin yhteisen lapsemme sylikummi olisi narkkari alkoholisti, siksi lapsipuolikin meillä asuu.