AY-liike lietsoo sotaa ja yrittää kaataa laillisen yhteiskuntajärjestyksen
Sivulliset ihmiset kärsivät kun lakkoilulla vahingoitetaan ihmisten elämää. Yrittäjä Matti Meikäläisellä ei ole mitään osaa siihen mitä eduskunnassa päätetään. Yrittäjä ei tee päätöksiä eduskunnassa, vaan kansanedustajat. AY-liike usuttaa työntekijät sivullista yrittäjää vastaan. Miksei Ay-liike osoita mieltään eduskunnalle Helsingissä? Siellähän se oikea kohde valitukselle on. Jokainen maalaisjärjellä varustettu ymmärtää tämän kuvion, joten tulee pahasti mieleen, että onko ihminen oikeasti niin tyhmä ettei tajua vai yksinkertaisesti ilkeä ihminen.
Logiikka: "Eduskunta säätää paskan lain" --> "Aha, kostanpas eduskunnan päätöksen työnantajalleni aiheuttamalla vahinkoa hänelle."
Syöpää! Sairasta ajattelua.
Lakkoilulla yritetään kumota laillinen yhteiskuntajärjestys Suomessa, eli Suomen eduskunnan valta. Jonkun on lait tehtävä tässä maassa ja se kuuluu eduskunnalle. Äänioikeutetut voivat asiaan vaikuttaa vaaleissa. Mutta kun vaalitulos ei kelpaakaan, otetaan uhittelu ja kiristys käyttöön ja yhteiskunnan halvaannuttaminen. Samaa muuten yritettiin 1918, kun kommunistit yrittävät ottaa valtaa Suomessa työläisille. Tätäkö ay-liike haluaa?
Miksi vaaleilla valittu eduskunta ja suomalaiset sallivat sen, että joku ulkopuolinen järjestö kaappaa vallan Suomessa? Eletäänkö täällä kuin banaanitasavallassa, että vaaleilla ei ole mitään merkitystä?
Suomessa tarvitaan laki, että jokainen työntekijä joutuu maksamaan lakkoilun omasta lompakostaan alkaen 1000€/päivältä ja lakkokenraalit vastuuseen. Lakkoilijat vastuuseen.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt jaksanut lukea kuin alun mutta vähä-älyinen on se ihminen joka tässä kääntyy sitä pienyrittäjän vastaan.
On siis vähä-älyistä ajaa omaa etuaan ja olla suostumatta lakiehdotukseen, joka antaa pienyrittäjälle mielivaltaiset oikeudet ja asettaa työntekijän orjan asemaan?
Ja onko pienyrittäjä sitten älykäs alkaessaan sotimaan työläisiä vastaan?
Ei kukaan halua "töihin", mistä voi saada NYT LAILLISESTI potkut pärstäkertoimella.
Mutta aktiivimallilla ilmeiseti näihinkin hyväksikäyttöhommiin ihmisiä yritetään pakottaa.
EI PERK"ELE.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on sitten se vaihtoehto vaikuttamiseen, jos taloudelliset painostuskeinot hallitusta kohtaan ovat kiellettyjä? Vaihtoehto jossa on ihan oikeaa vipuvartta, ei mitään EK-soopaa tyyliin "lakkoilkaa vapaa-aikana" :D. Mikä se on?
Ehdokkaiden asettaminen eduskuntavaaleihin. Äänestäminen eduskuntavaaleissa.
Siirrytään sitten suorademokratiaan, jossa näistä järjestetään kansanäänestys. Sitenhän tämä esitys olisi kaatunut aikoja sitten.
Kannatan. Olen totaalisen "vit"tuuntunut" siihen, että demokratia on yksi vitsi ja kansalaisten mielipiteitä ei oteta huomioon mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on sitten se vaihtoehto vaikuttamiseen, jos taloudelliset painostuskeinot hallitusta kohtaan ovat kiellettyjä? Vaihtoehto jossa on ihan oikeaa vipuvartta, ei mitään EK-soopaa tyyliin "lakkoilkaa vapaa-aikana" :D. Mikä se on?
Ehdokkaiden asettaminen eduskuntavaaleihin. Äänestäminen eduskuntavaaleissa.
Sovitaanko sitten samalla, että puolueiden on tehtävä läpinäkyvät vaaliohjelmat, joissa tavoitteet ja toimenpiteet on tarkasti eritelty ja siitä ohjelmasta on myös pidettävä orjallisesti kiinni? Ei sellaista, että puhutaan äänestäjille paskaa ja oikeita motiiveja ei kerrota perkeleelläkään, vaan sumutetaan viimeiseen asti.
HALLITUSOHJELMAA ON NOUDATETTAVA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tähän typerän sokeaan, mutta surullisen yleiseen näkemykseen voi muuta sanoa, kuin että kannattaa hiukan perehtyä kuinka Suomen päätöksenteko toimii.
Suomessa on käytössä edustuksellinen demokratia ja tällä hallituskaudella eduskunnan enemmistönä ja sitten hallituspohjana on työnantajapuolen edustus.
Toisinsanoen, hallitus toteuttaa työnantajien edustamaa ja odottamaa politiikkaa.Edelleen. Se kampaaja- tai konepajayrittäjä voi välttää epävakaan työrauhan niin, että lakkaa äänestämästä eduskuntaan porukkaa joka on jatkuvasti palkansaajan kimpussa.
JUURIKIN NÄIN. Se on "viimeinen oljenkorsi". Oikeastaan ainut oljenkorsi enää.
Erittäin heikko sekin oljenkorsi on, koska jos äänestät politikkoa, äänestät sitä kuplaa jossa ne elää, sinänsä se ei vaihtamalla parane. Sdp myötäilee jo nyt hallituksen puuhia, joten se tullee olemaan pahhempi kuin edelliset, kun pääsee valtaan. Ensin kostetaan vihoollisille ja sitten omille, tosin nokkimisjärjestyksen mukaan. Vaalipuheet on täyttä valhetta, joten äänestäjä ei tiedä mitä äänestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdotonta vankeutta uhittelijoille kirjoitti:
Sivulliset ihmiset kärsivät kun lakkoilulla vahingoitetaan ihmisten elämää. Yrittäjä Matti Meikäläisellä ei ole mitään osaa siihen mitä eduskunnassa päätetään. Yrittäjä ei tee päätöksiä eduskunnassa, vaan kansanedustajat. AY-liike usuttaa työntekijät sivullista yrittäjää vastaan. Miksei Ay-liike osoita mieltään eduskunnalle Helsingissä? Siellähän se oikea kohde valitukselle on. Jokainen maalaisjärjellä varustettu ymmärtää tämän kuvion, joten tulee pahasti mieleen, että onko ihminen oikeasti niin tyhmä ettei tajua vai yksinkertaisesti ilkeä ihminen.
Logiikka: "Eduskunta säätää paskan lain" --> "Aha, kostanpas eduskunnan päätöksen työnantajalleni aiheuttamalla vahinkoa hänelle."
Syöpää! Sairasta ajattelua.
Lakkoilulla yritetään kumota laillinen yhteiskuntajärjestys Suomessa, eli Suomen eduskunnan valta. Jonkun on lait tehtävä tässä maassa ja se kuuluu eduskunnalle. Äänioikeutetut voivat asiaan vaikuttaa vaaleissa. Mutta kun vaalitulos ei kelpaakaan, otetaan uhittelu ja kiristys käyttöön ja yhteiskunnan halvaannuttaminen. Samaa muuten yritettiin 1918, kun kommunistit yrittävät ottaa valtaa Suomessa työläisille. Tätäkö ay-liike haluaa?
Miksi vaaleilla valittu eduskunta ja suomalaiset sallivat sen, että joku ulkopuolinen järjestö kaappaa vallan Suomessa? Eletäänkö täällä kuin banaanitasavallassa, että vaaleilla ei ole mitään merkitystä?
Suomessa tarvitaan laki, että jokainen työntekijä joutuu maksamaan lakkoilun omasta lompakostaan alkaen 1000€/päivältä ja lakkokenraalit vastuuseen. Lakkoilijat vastuuseen.
Pyydä lähihoitajaasi vaihtamaan sulle kuivat vaipat,vai siksikö kiukuttelet,kun se on lakossa
Eihän ne ole lakossa vaan ylityökiellossa eli pyydä sen työnantajaa palkkaamaan tarpeeksi väkeä. Ja muista olla kiitollinen että homma toimi tähän asti sen hoitajan hyvällä tahdolla kun jäi ylitöihin.
Ei sen hoitajan pitäis jäädä ylitöihin "velvolisuuden" tunnosta.

Vai että ihan hyvällä tahdolla,haha,kyllä se hoitaja mielellään tekee ylitöitä,rahanahne kun on,jos tekisi hyvällä tahdolla niin sitten tekisi ilmaiseksi

Mä kyllä luulen, että monet hoitajat olisivat mieluummin töissä ihan vain ne sovitut työajat kuin tekevät muutaman tunnin ylitöitä muutaman kympin takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt jaksanut lukea kuin alun mutta vähä-älyinen on se ihminen joka tässä kääntyy sitä pienyrittäjän vastaan.
On siis vähä-älyistä ajaa omaa etuaan ja olla suostumatta lakiehdotukseen, joka antaa pienyrittäjälle mielivaltaiset oikeudet ja asettaa työntekijän orjan asemaan?
Ja onko pienyrittäjä sitten älykäs alkaessaan sotimaan työläisiä vastaan?
Ei kukaan halua "töihin", mistä voi saada NYT LAILLISESTI potkut pärstäkertoimella.
Mutta aktiivimallilla ilmeiseti näihinkin hyväksikäyttöhommiin ihmisiä yritetään pakottaa.
EI PERK"ELE.
Tästä ollaan nyt rakentamassa samanlaista himmeliä, jota kukaan ei tiedä etukäteen, ja sitten välistävetäjät ja huijarit korjaa potin niin kuin somemate mallissakin. Siis yhdistetty maakunta ja sosiaali malli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdotonta vankeutta uhittelijoille kirjoitti:
Sivulliset ihmiset kärsivät kun lakkoilulla vahingoitetaan ihmisten elämää. Yrittäjä Matti Meikäläisellä ei ole mitään osaa siihen mitä eduskunnassa päätetään. Yrittäjä ei tee päätöksiä eduskunnassa, vaan kansanedustajat. AY-liike usuttaa työntekijät sivullista yrittäjää vastaan. Miksei Ay-liike osoita mieltään eduskunnalle Helsingissä? Siellähän se oikea kohde valitukselle on. Jokainen maalaisjärjellä varustettu ymmärtää tämän kuvion, joten tulee pahasti mieleen, että onko ihminen oikeasti niin tyhmä ettei tajua vai yksinkertaisesti ilkeä ihminen.
Logiikka: "Eduskunta säätää paskan lain" --> "Aha, kostanpas eduskunnan päätöksen työnantajalleni aiheuttamalla vahinkoa hänelle."
Syöpää! Sairasta ajattelua.
Lakkoilulla yritetään kumota laillinen yhteiskuntajärjestys Suomessa, eli Suomen eduskunnan valta. Jonkun on lait tehtävä tässä maassa ja se kuuluu eduskunnalle. Äänioikeutetut voivat asiaan vaikuttaa vaaleissa. Mutta kun vaalitulos ei kelpaakaan, otetaan uhittelu ja kiristys käyttöön ja yhteiskunnan halvaannuttaminen. Samaa muuten yritettiin 1918, kun kommunistit yrittävät ottaa valtaa Suomessa työläisille. Tätäkö ay-liike haluaa?
Miksi vaaleilla valittu eduskunta ja suomalaiset sallivat sen, että joku ulkopuolinen järjestö kaappaa vallan Suomessa? Eletäänkö täällä kuin banaanitasavallassa, että vaaleilla ei ole mitään merkitystä?
Suomessa tarvitaan laki, että jokainen työntekijä joutuu maksamaan lakkoilun omasta lompakostaan alkaen 1000€/päivältä ja lakkokenraalit vastuuseen. Lakkoilijat vastuuseen.
Pyydä lähihoitajaasi vaihtamaan sulle kuivat vaipat,vai siksikö kiukuttelet,kun se on lakossa
Eihän ne ole lakossa vaan ylityökiellossa eli pyydä sen työnantajaa palkkaamaan tarpeeksi väkeä. Ja muista olla kiitollinen että homma toimi tähän asti sen hoitajan hyvällä tahdolla kun jäi ylitöihin.
Vai että ihan hyvällä tahdolla,haha,kyllä se hoitaja mielellään tekee ylitöitä,rahanahne kun on,jos tekisi hyvällä tahdolla niin sitten tekisi ilmaiseksi
Aikatörkeä väite, että hoitajat olisivat mieluummin työpaikalla ilmaiseksi kuin kotona perheen parissa. Hyvä kuitenkin, että te duunarit olette noin tyhmiä ja kateellisia. Se tietää hyviä aikoja meille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs hyötyä lakosta on, jos se ei mitenkään arjen sujumiseen vaikuttaisi.
Varsinainen einstein siellä taas.Voihan sitä muillakin tavoilla lakkoilla, esim. maksulakolla. Käydään töissä ja työpäivän jälkeen mennään isolla porukalla kauppaan ja kävellään törkeästi kassan ohi maksamatta mistään.
Miksi haluat vahingoittaa niitä jotka eivät liity asiaan?
Liityttehän, jos olette äänestäneet. Ajattelisit edes joskus niitä toisiakin ihmisiä, etkä vain itseäsi.
LOPETA SUORITTAMINEN, ala ELÄÄ!
Väität siis että käyt ensin kysymässä kauppiaalta ja tämän työntekijöitä äänestivätkö he?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on sitten se vaihtoehto vaikuttamiseen, jos taloudelliset painostuskeinot hallitusta kohtaan ovat kiellettyjä? Vaihtoehto jossa on ihan oikeaa vipuvartta, ei mitään EK-soopaa tyyliin "lakkoilkaa vapaa-aikana" :D. Mikä se on?
Ehdokkaiden asettaminen eduskuntavaaleihin. Äänestäminen eduskuntavaaleissa.
Sovitaan sitten ettet itke vuoden päästä mistään demarien toimista, kun jo nyt on selvää, että niistä tulee selvällä enemmistöllä valtapuolue.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tähän typerän sokeaan, mutta surullisen yleiseen näkemykseen voi muuta sanoa, kuin että kannattaa hiukan perehtyä kuinka Suomen päätöksenteko toimii.
Suomessa on käytössä edustuksellinen demokratia ja tällä hallituskaudella eduskunnan enemmistönä ja sitten hallituspohjana on työnantajapuolen edustus.
Toisinsanoen, hallitus toteuttaa työnantajien edustamaa ja odottamaa politiikkaa.Edelleen. Se kampaaja- tai konepajayrittäjä voi välttää epävakaan työrauhan niin, että lakkaa äänestämästä eduskuntaan porukkaa joka on jatkuvasti palkansaajan kimpussa.
Siellä ei vaan enää sitä hallitusta joka sinne muodostettiin. Yksi puolue hajosi ja hallituksen kannatus on romahtanut 37%:iin. Silti se se hallitus saa vaan jatkaa. Ihan turhaa paskaa väittää, että siellä on kansan äänestämä enemmistö.
Eihän siellä olekkaan. Vaan pienen sisäpiirieliitin vähemmistöhallitus.
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko arvon kriitikoilta ikinä vastauksia näihin kysymyksiin vai jääkö anti kokonaan pelkistä ay-liitoista itkemiseen?
1. Työaikana ei pitäisi siis lakkoilla, koska se on kai yrittäjää kohtaan vääriin. Mikä on sitten se vaihtoehto vaikuttamiseen, jos taloudelliset painostuskeinot hallitusta kohtaan ovat kiellettyjä? Vaihtoehto jossa on ihan oikeaa vipuvartta, ei mitään EK-soopaa tyyliin "lakkoilkaa vapaa-aikana" :D. Mikä se on?
2. Jos ne liitot kerran ovat niin pahoja pahantekijöitä, miksi ette haukua yrittäjiäkin maanrakoon liittoihin kuulumisesta? Vai onko liitot, mitkä ajavat yrittäjien etuja, hyviä, mutta ne liitot, jotka pitävät työläisten puolta, pahoja?
(Suomen yrittäjät tekee muuten ihan samaa, mistä jotkut kritisoivat ay-liittoja. Yrittäjä joka ei maksa Suomen Yrittäjille jäsenyydestä on Suomessa yrittäjien pohjasakkaa. Suomen Yrittäjät varmistaa lobbaamalla, että kaikki tuottoisimmat urakat menevät Suomen Yrittäjiin kuuluville yrittäjille, liiton ulkopuoliset yrittäjät saavat vain ne kaikista vähiten tuottavat paskaurakat. Miksi tätä tätä ei nosteta esille kun liittojen epäeettisyys on nyt niin kortilla?)
Luuletko sinä, että hallitusta haittaa jos muutamat pienyritykset menee nurin?
Siinähän saadaan vaan lisää 9 euron orjatyöläisiä, ja siihen samaan orjatyöoelleilyyn pääsevät yrittäjät mukaan.
Hallitusta ja EK:ta kiinnostavat vain suuret yritykset ja niiden menestyminen. Pienyrittäjä ei sille poppoolle ole rotanraatoa arvokkaampi.