Naiset kiinnostuvat minusta vain rahani takia.
Olen 53 vuotias suht. mitäänsanomattoman näköinen kalju mies, tiedätte kyllä.
En siis ravintoloissa tms. liikkuessani herätä mitään mielenkiintoa naisissa.
Erittäin paljon erilaisissa paikoissa siis on tullut kokeiltua viehätysvoimaansa. Ravintoloiden lisäksi nettitreffeillä, urheiluharrastuksissa, kaupoissa, kirjastoissa. Yrittämisestä ei ole jäänyt kiinni ja tämä ei tarkoita, että jollakin tavalla yliyrittäisin. Se vaan on niin, että suomalainen nainen kiinnostuu ensin ulkonäöstä tai rahasta, kumpi noista sitten täyttyykään.
Olen useasti ihan huvikseni "testannut" asian. Olen jossain vaiheessa kertonut asian todellisen laidan "ohimennen". Hyvänen aika mikä vaikutus tällä on useisiin naisiin. Heidän silmissään on syttynyt oikeastaan välittömästi jopa kiihko minua kohtaan ja halu ehdottomasti tutustua minuun paremmin ja haluttu tavata jatkossakin. No, jos aina muuten jään ilman, niin miksi minä en sitten käyttäisi tuota hyväkseni.
Onneksi tuli aikoinaan lähdettyä alalle, jolla nyt olen ja jolla olen saanut kartutettua suomen oloissa jopa ihan mittavan omaisuuden. Kyllähän sitä ihmiset vähän katselee, että onpa siinäkin tavallinen mies saanut kauniin naisen kainaloonsa. Nautitaan sitten, ei kait se keneltäkään ole pois. Harmittaa tietysti sisimmässä, kuinka pinnallisia ihmiset ovat. Itselleni kyllä kelpaisi ihan "tavallinen" suomalainen nainen, joka oikeasti rakastuisi minuun ilman omaisuuttanikin, mutta ei kun ei.
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Mutta annan ihan mielelläni sinun pitää mielikuvasi, koska sinä siitä itse eniten kärsit. Tavallaan olen oppinut nauttimaan siitä, että tällä palstalla on ihmisiä, jotka päivästä toiseen elävät itse luomassaan vankilassa hokien samoja asioita. Ja sen vankilan ulkopuolella elämä menee koko ajan eteenpäin.
Tämä. Minä myös saan aina välillä mielihyvää kun joku tyyppi miesselittää asioita joista en tunnista itseäni lainkaan. Tietäen että tyyppi tuomitsee itse itsensä ikkunattomaan selliin selittämään maailmasta josta hänellä ei oikeasti ole hajuakaan.
Minulla ei ainakaan ole tätä naiset+raha ongelmaa ap:n lailla! : D
Onneksi aina joku nainen kiinnostuu muuten, huoh...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten ap jo varmaan kommenteista huomaat, harva asia on yhtä mahdoton kuin saada nainen myöntämään persoutensa toisten omistamille hyödykkeille. Hän loukkaantuu siitä välittömästi ja syyttää sinua naistenvihaajaksi, vaikka olisit osunut aivan oikeaan. Olen itse nainen, enkä luottaisi naisiin pätkääkään näissä asioissa. Et saa naista puhumaan totta, koska hän ei puhu totta itselleen. Jos joskus kohtaat sellaisen harvinaisen aarteen kuin rehellinen nainen, pidä hänestä kiinni niin lujaa kuin pystyt. Arvokkaampaa asiaa tuskin voit löytää.
Ethän sinäkään, ap, myönnä omaa rahanahneuttasi. Miksi sinulle siis kuuluisi rehellinen ja rahasta piittaamaton nainen?
Ensinnäkään, kommentoimasi viesti ei ole ap:n kirjoittama.
Noin muilta osin: kateellisen projisoivaa rutinaa ap:tä kohtaan. Toisesta korvasta ulos ja unohdettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloittaja keskittyy niihin kauniisiin, rahan perässä oleviin naisiin? Miksi kauneus on se kriteeri millä valitset, kun itse väität pitäväsi pinnallisuutta huonona asiana?
Etkö voi ajatella niin, että rahoistasi kiinnostuneilla naisilla on täsmälleen sama heikkous kuin sinulla itselläsi: rahanahneus? Et ole oikeutettu tuomitsemaan ihmisiä samasta heikkoudesta mihin syyllistyt itse.
Sinun pitäisi hyväksyä tuo heikkous sinusta kiinnostuvissa ihmisissä (joka sama heikkous on myös sinulla) ja yrittää nähdä heidän hyvät puolensa. Hyvät HENKISET ominaisuutensa. Sen sijaan että nyt valikoit sen perusteella että kaverit olisivat kateellisia kauniista naisestasi. 5-kymppinen mies...
Itseasiassa tämä on hyvin väärä päätelmä luonteestani, varsinkin tuossa rahanahneudessa.
Aikanaan, kun keksin nykyisen bisnekseni, en ajatellut siinä millään muotoa rahaa, minulle olisi riittänyt normi toimeentulo.
Sitten kävi niin, että tuotteistani alettiin kiinnostua muuallakin kuin suomessa. En sitten tietenkään alkanut estämään rahantuloani, en sitä alkanut myöskään pistää haisemaan. Vuosien varrella vain tuli huomattua, että on näköjään tullut sijoitettua voittoja oikeisiin kohteisiin ja sitä kautta rahaa alkoi tulla myös osake ja rahastopuolelta. Minä pärjäisin hyvin ilman rahojanikin. Tottakai lapset ovat saaneet mitä ovat tarvinneet, enkä ikinä ole unohtanut hyväntekeväisyyttäkään. Joka vuosi menee merkittäviä summia apua tarvitseville, lähipiirille myöskin.
Tunnen joitakin näistä: "Siinä vain kävi jotekin niin että tuotteistani alettiin kiinnostua." -ihmisistä. Ei, siinä ei jotenkin "käynyt niin". Töitä on tehty yötä päivää, huudettu ja kirottu kun ei myynti vedä, mahdollisia ostajia syötetään ja juotetaan, ostohinnat on poljettu maahan ja alemmas, myyntihinnat vedetty tappiin. Kaikki elämä on laitettu katkolle, työn ehdoilla menee sekä yrittäjä että tämän lähipiiri.
Sitten kun vihdoin alkaa tulla tulosta, naureskellaan: "Tässä nyt kävi näin, tuotteet vain alettiin viedä käsistä ja jostain niitä osakkeita ja rahastosijoituksia alkoi vain tupsahdella. Hupsista keikkaa, mutta minullehan raha ei siis tosiaan merkitse mitään!"
Rahasta saa tykätä, totta kai. Mutta ole nyt rehellinen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten ap jo varmaan kommenteista huomaat, harva asia on yhtä mahdoton kuin saada nainen myöntämään persoutensa toisten omistamille hyödykkeille. Hän loukkaantuu siitä välittömästi ja syyttää sinua naistenvihaajaksi, vaikka olisit osunut aivan oikeaan. Olen itse nainen, enkä luottaisi naisiin pätkääkään näissä asioissa. Et saa naista puhumaan totta, koska hän ei puhu totta itselleen. Jos joskus kohtaat sellaisen harvinaisen aarteen kuin rehellinen nainen, pidä hänestä kiinni niin lujaa kuin pystyt. Arvokkaampaa asiaa tuskin voit löytää.
Ethän sinäkään, ap, myönnä omaa rahanahneuttasi. Miksi sinulle siis kuuluisi rehellinen ja rahasta piittaamaton nainen?
Ensinnäkään, kommentoimasi viesti ei ole ap:n kirjoittama.
Noin muilta osin: kateellisen projisoivaa rutinaa ap:tä kohtaan. Toisesta korvasta ulos ja unohdettu.
Kyllä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompas tympeä ketju. Naiset väöntelevöt apn sanoja häntä itseään vastaan.
Mitä näihin pitäisi sun mielestä vastata. Niinkö että kyllä joo, nyt menen seuraavaksi etsimään jotain miestä jonka kanssa ei huvita seurustella? Ja sit ei oikeesti meekään. Sekö teidät tänne kirjoittavat miehet tekisi tyytyväiseksi? Kun minä aloin seukkaamaan nykyisen mieheni kanssa, olimme molemmat köyhiä opiskelijoita. Nyt tavallisia keskiluokkaisia ihmisiä. Mutta olisi ilmeisesti pitänyt ottaa joku jonka kanssa ei yhtään viihdy vai?
Olisi hienoa, jos ei aina alettaisi väittämään vastaan näinkin ilmiselvästä asiasta. Miksi se on niin vaikea myöntää, että miehen varallisuus on selkeästi yksi suurimmista tekijöistä kun arvioidaan miehen haluttavuutta? Aika todella sokea täytyy olla jos tämä systemaattisesti ympäri maailmaa ja historiaa näkyvä ilmiö on jäänyt huomaamatta.

Eikö ole hassua, että kukaan palstalla ei pidä mutuasi minkään arvoisena? "Mä oon mies, mun sana on niinku fakta!!!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se välttämättä johdu pelkästä rahan määrästä itsessään, vaan siitä että ihmisestä paljastuu uusia yllättäviä puolia, se herättää kiinostuksen. Myös kunnianhimo, hyvä työmoraali, älykkyys jne ovat kiinostuksen herättäviä piirteitä ja ne usein liitetään isoon omaisuuteen. Ammatinvalinta kertoo jossainmäärin myös ihmisen elintavoista ja arvoista, ja voi siksi saada kiinostumaan. En tiedä ammattiasi mutta jos olet esim. lääkäri niin ihan hyvin ne naiset voivat kiinostua sinusta siksi että lääkäreihin yhdistetään älykkyys ja auttamisenhalu jne.
Tietenkin joukkoon mahtuu varmaan niitäkin joita kiinostaa vain se raha.Oletko yrittänyt tutusta itsesi ikäisiin tavallisen näköisiin naisiin noiden pintaliitäjien sijaan?
Huuhhuh mitä tekopyhää kilven kiillottamista :D Kyllähän nyt kaikki, jotka edes hetkeksi pysähtyvät miettimään asiaa, tajuavat että ei sillä ammatin "mielenkiintoisuudella" ole yhtään merkitystä, vaan se on nimenomaan se varallisuus joka kiinnostuksen herättää. Aika oudon väristen lasien läpi pitää maailmaa katsella, jos muuta kehtaa väittää... Aikuiset ihmiset hei :D
Todella outo sattuma tosiaan, että juuri ne parhaiten tienaavien ammatit ovat juuri niitä mielenkiintoisimpia :D
No ei kyllä ole. Esim. olen ymmärtänyt että joku paperikonemies tienaa todella hyvin, mutta en kiinnostuisi tuollaisesta miehestä koska oletan hänen olevan juntti joka on vain ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa (voin tietenkin olla väärässä). Kyllähän lääkäri on huomattavasti kiinnostavampi ammatti ja oletusarvona on että miehen täytyy olla todella älykäs, koska kaikkein parhaimmillakin on vaikeuksia päästä lääkikseen. Samoin täällä joku varastomies kehuskeli taannoin tuloillaan mutta en näe että minulla olisi kovinkaan paljon yhteistä varastomiehen kanssa.
Kyllä, esimerkiksi hammaslääkärin ammatti on niin uskomattoman kiehtova ja mielenkiintoinen, että siitä riittää juttua vaikka maailman ääriin :D
P.S. Olen seurustellut aikoinani hammaslääkärin kanssa useita vuosia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompas tympeä ketju. Naiset väöntelevöt apn sanoja häntä itseään vastaan.
Mitä näihin pitäisi sun mielestä vastata. Niinkö että kyllä joo, nyt menen seuraavaksi etsimään jotain miestä jonka kanssa ei huvita seurustella? Ja sit ei oikeesti meekään. Sekö teidät tänne kirjoittavat miehet tekisi tyytyväiseksi? Kun minä aloin seukkaamaan nykyisen mieheni kanssa, olimme molemmat köyhiä opiskelijoita. Nyt tavallisia keskiluokkaisia ihmisiä. Mutta olisi ilmeisesti pitänyt ottaa joku jonka kanssa ei yhtään viihdy vai?
Olisi hienoa, jos ei aina alettaisi väittämään vastaan näinkin ilmiselvästä asiasta. Miksi se on niin vaikea myöntää, että miehen varallisuus on selkeästi yksi suurimmista tekijöistä kun arvioidaan miehen haluttavuutta? Aika todella sokea täytyy olla jos tämä systemaattisesti ympäri maailmaa ja historiaa näkyvä ilmiö on jäänyt huomaamatta.
Entä se systemaattisesti ympäri maailmaa ja historiaa näkyvä ilmiö, että kaikenlaiset tyhjätaskut on parisuhteessa? Ja suuri enemmistö alkaa pariutua siinä vaiheessa kun ei ole mitään hajua onko 20 vuotta myöhemmin rahaa vai ei. Lisäksi, jos sulla olisi yhtään oikeaa ihmiskontaktia tietäsit, että myös naisilla on rahaa, koska käyvät töissä siinä missä miehetkin. Juuri kukaan nainen ei elä miehensä kustannuksella ja niistä jotka elää harva tekee sen vapaaehtoisesti.

Kerro sinä siis, mitä näillä ketjuilla haetaan? Väittelyä vai sitä, että naiset toteaisivat, että "joo, varallisuus on minulle merkittävä asia parinhaussa" ja keskustelu olisi siinä? Jotain muuta, mitä? Että naiset asettuisivat puolustuskannalle? Minäkin voisin niin tehdä, olenhan pariutunut miehen kanssa, jonka bruttoansiot ovat noin puolet omistani. Mutta en usko, että antaisit omalle vastaukselleni ja kokemukselleni pienintäkään arvoa.
Jos kerran miehen varallisuus on yksi suurimmista tekijöistä, kun arvioidaan miehen haluttavuutta, ja tämä on fakta, niin mitä keskustelemista asiassa on? Miksei tämänkin monisivuisen keskusteluketjun sijaan avauksessa lukenut vain, että "miehen varallisuus on yksi suurimmista tekijöistä, kun arvioidaan miehen haluttavuutta, ja tämä on fakta". Olisimme voineet lukea sen ja kuitata, että "ok" tai olla kuittaamatta ja siirtyä seuraavaan ketjuun, sellaiseen jossa käydään keskustelua ja jossa kuullaan kirjoittajien oikeita, todellisia ajatuksia ja kokemuksia, käydään dialogia jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itsehän sinä yrität niitä, joille joko ulkonäkö tai varallisuus merkkaa jotain. Tavalliset itselliset naiset eivät sinua viehätä etkä heitä kelpuuta vaikka vastaan tulisikin.
Et tainnut lukea aloitusta ollenkaan, tai sitten et tajunnut siitä mitään?
Palstalaisten keskimääräinen äo on alle 80. Siksi täältä kaikkeen saan typeryksen vastauksen.
Se keskiarvo nousee heti, kun painelette takas ulilaudalle laskemasta sitä. ☝️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se välttämättä johdu pelkästä rahan määrästä itsessään, vaan siitä että ihmisestä paljastuu uusia yllättäviä puolia, se herättää kiinostuksen. Myös kunnianhimo, hyvä työmoraali, älykkyys jne ovat kiinostuksen herättäviä piirteitä ja ne usein liitetään isoon omaisuuteen. Ammatinvalinta kertoo jossainmäärin myös ihmisen elintavoista ja arvoista, ja voi siksi saada kiinostumaan. En tiedä ammattiasi mutta jos olet esim. lääkäri niin ihan hyvin ne naiset voivat kiinostua sinusta siksi että lääkäreihin yhdistetään älykkyys ja auttamisenhalu jne.
Tietenkin joukkoon mahtuu varmaan niitäkin joita kiinostaa vain se raha.Oletko yrittänyt tutusta itsesi ikäisiin tavallisen näköisiin naisiin noiden pintaliitäjien sijaan?
Huuhhuh mitä tekopyhää kilven kiillottamista :D Kyllähän nyt kaikki, jotka edes hetkeksi pysähtyvät miettimään asiaa, tajuavat että ei sillä ammatin "mielenkiintoisuudella" ole yhtään merkitystä, vaan se on nimenomaan se varallisuus joka kiinnostuksen herättää. Aika oudon väristen lasien läpi pitää maailmaa katsella, jos muuta kehtaa väittää... Aikuiset ihmiset hei :D
Todella outo sattuma tosiaan, että juuri ne parhaiten tienaavien ammatit ovat juuri niitä mielenkiintoisimpia :D
Mainitsepa vaikka viisi oikeasti mielenkiintoista ammattia, joissa tienaa hyvin. Voi olla, että ammatti on mielenkiintoinen sitä työtä tekevän mielestä, mutta muut haukottelevat täysillä, kun hän alkaa päivänsä tekemisistä kertoa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompas tympeä ketju. Naiset väöntelevöt apn sanoja häntä itseään vastaan.
Mitä näihin pitäisi sun mielestä vastata. Niinkö että kyllä joo, nyt menen seuraavaksi etsimään jotain miestä jonka kanssa ei huvita seurustella? Ja sit ei oikeesti meekään. Sekö teidät tänne kirjoittavat miehet tekisi tyytyväiseksi? Kun minä aloin seukkaamaan nykyisen mieheni kanssa, olimme molemmat köyhiä opiskelijoita. Nyt tavallisia keskiluokkaisia ihmisiä. Mutta olisi ilmeisesti pitänyt ottaa joku jonka kanssa ei yhtään viihdy vai?
Olisi hienoa, jos ei aina alettaisi väittämään vastaan näinkin ilmiselvästä asiasta. Miksi se on niin vaikea myöntää, että miehen varallisuus on selkeästi yksi suurimmista tekijöistä kun arvioidaan miehen haluttavuutta? Aika todella sokea täytyy olla jos tämä systemaattisesti ympäri maailmaa ja historiaa näkyvä ilmiö on jäänyt huomaamatta.
Ja ihan oikeasti, todella harvalla ihmisellä on oikeasti varallisuutta. Ihan ylivoimainen enemmistö on parisuhteessa ihmisten kanssa joilla on lähinnä helvetisti velkaa. Molemmilla, yhtäläisesti. Eli nämä varakkuushorinasi koskevat hyvin pientä vähemmistöä ihmisistä mutta silti jaksat vaan istua vauvalla jauhamassa sen ajan mikä pitäisi käyttää sellaisen elämän elämiseen ja mielentilan hankkimiseen, joka voisi jotain toivomasi kaltaista ihmistä kiehtoa.
kaikki naiset on gold diggereitä!!
MGTOW ON AINOA TIE MIEHELLE
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompas tympeä ketju. Naiset väöntelevöt apn sanoja häntä itseään vastaan.
Mitä näihin pitäisi sun mielestä vastata. Niinkö että kyllä joo, nyt menen seuraavaksi etsimään jotain miestä jonka kanssa ei huvita seurustella? Ja sit ei oikeesti meekään. Sekö teidät tänne kirjoittavat miehet tekisi tyytyväiseksi? Kun minä aloin seukkaamaan nykyisen mieheni kanssa, olimme molemmat köyhiä opiskelijoita. Nyt tavallisia keskiluokkaisia ihmisiä. Mutta olisi ilmeisesti pitänyt ottaa joku jonka kanssa ei yhtään viihdy vai?
Olisi hienoa, jos ei aina alettaisi väittämään vastaan näinkin ilmiselvästä asiasta. Miksi se on niin vaikea myöntää, että miehen varallisuus on selkeästi yksi suurimmista tekijöistä kun arvioidaan miehen haluttavuutta? Aika todella sokea täytyy olla jos tämä systemaattisesti ympäri maailmaa ja historiaa näkyvä ilmiö on jäänyt huomaamatta.
Entä se systemaattisesti ympäri maailmaa ja historiaa näkyvä ilmiö, että kaikenlaiset tyhjätaskut on parisuhteessa? Ja suuri enemmistö alkaa pariutua siinä vaiheessa kun ei ole mitään hajua onko 20 vuotta myöhemmin rahaa vai ei. Lisäksi, jos sulla olisi yhtään oikeaa ihmiskontaktia tietäsit, että myös naisilla on rahaa, koska käyvät töissä siinä missä miehetkin. Juuri kukaan nainen ei elä miehensä kustannuksella ja niistä jotka elää harva tekee sen vapaaehtoisesti.
Ja entä ne miehet, jotka elävät naisen rahoilla? Heistä ei puhuta koskaan, mutta heitä on paljon. Miehiä tosin ei syytetä asiasta vaan naisia. "Miksi se nainen katselee juoppoa miestä? Onpa tyhmä!" Sitä ei edes mainita, että nainenhan se elättää juopon miehen.
Minun luokseni olisi ollut muuttamassa mies jolta oli menossa asunto alta velkojen takia. Kolmannella tapaamisella alkoi vihjailla asiasta. Ja ei ollut mikään laitapuolen kulkija, vaan yliopistotutkinnon suorittanut ja kävi töissä. Olisi vain mieluummin loisinut minun rahoillani. Onhan näitä.
Tämä tuntuu selvästi olevan aika arka aihe naisille. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa?
Niitä, jotka väittävät ettei miehen varallisuudella ole juurikaan merkitystä parinvalinnassa, pidän auttamatta hieman lapsellisina, tekopyhinä tai muuten vaan kykenemättöminä tarkkailemaan objektiivisesti ympäröivää maailmaa.
Se, että juuri SINÄ koet varallisuuden merkityksettömäksi ei tietenkään tarkoita sitä että kyseistä ilmiötä ei olisi ollenkaan olemassa.

Naiset jaksaa jauhaa näistä palstan äijien kanssa koska naisilla on Äiti Teresa -syndrooma. Kuvittelevat että voivat saada urvelon näkemään valon mutta turhaahan se on.

Se että SINÄ koet varallisuuden noin merkittäväksi asiaksi johtuu siitä että olet elämäntapatyötön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä tuntuu selvästi olevan aika arka aihe naisille. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa?
Niitä, jotka väittävät ettei miehen varallisuudella ole juurikaan merkitystä parinvalinnassa, pidän auttamatta hieman lapsellisina, tekopyhinä tai muuten vaan kykenemättöminä tarkkailemaan objektiivisesti ympäröivää maailmaa.
Se, että juuri SINÄ koet varallisuuden merkityksettömäksi ei tietenkään tarkoita sitä että kyseistä ilmiötä ei olisi ollenkaan olemassa.
Naiset jaksaa jauhaa näistä palstan äijien kanssa koska naisilla on Äiti Teresa -syndrooma. Kuvittelevat että voivat saada urvelon näkemään valon mutta turhaahan se on.
Palstamiehet taas jaksaa jankuttaa kalikasta tänään. Onko se yksi ja sama, joka on oppinut uuden sanonnan ihan äskettäin?
Mutta joo. Pitäis oppia ignoraamaan nämä ketjut eikä aina bensata trollia.
Jos maailma olisi mustavalkoinen ja parinvalinta kirjaimellisesti valintaa, ja minulle olisi tarjolla esimerkiksi historian apurahatutkija tai kunnianhimoinen, alastaan intohimoisesti kiinnostunut informaatikko (molemmat ansaitsisivat vähemmän kuin itse nyt ansaitsen) ja vaihtoehtona hyvin ansaitseva, rahansa nerokkaasti sijoittanut LVI-alan yrittäjä, jonka tavoite on vain kerätä vaurautta päästäkseen pois työelämästä mahdollisimman nuorena, niin valinta olisi helppo.