Lue keskustelun säännöt.
Ystävä ei arvosta minua
10.10.2018 |
Ei esitä suoraa kritiikkiä, mutta koko ajan nostaa omia tekemisiään esiin myönteisessä valossa, samalla selittäen ettei voisi missää tapauksessa toimia kuten minä toimin eri asioissa. Epäsuora kritiikki ei tunnu mukavalta, varsinkin kun se toistuu usein. Millä tavalla voisin rakentavasti nostaa kissan pöydälle vai pitäisikö ystävään vain ottaa etäisyyttä? Kaipaisin ideoita. Piilokritiikkiin on todella vaikea reagoida riittävän nopeasti, koska sen kohteeksi joutuminen jättää joka kerran hyvin hämmentyneen olon.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette ole ystäviä vaan jonkinlaisia tuttavia tai kavereita. Tämä ihmissuhde tulee katkeamaan, jos ns. nostat kissan pöydälle. Siitä tulee joko riita tai sitten muuten kiusallinen tilanne, jonka jälkeen on vaikea olla luontevasti. Se, että tämä ihminen siinä sinulle tunnustaisi tehneensä mitään väärin tai olevansa kateellinen, on äärettömän epätodennäköistä. Vaikka näin tapahtuisikin, hän kokisi menettäneensä kasvonsa, eikä luontevaan ystävyyteen liene paluuta sittenkään.
Jos kaverisi seura on ikävää, hiivuta yhteydenpito. Jos hänestä on kuitenkin sinulle vielä iloa, sinun on mietittävä, onko saldo niin paljon plussan puolella, että voit hyväksyä hänen huonotkin puolensa.
Mielestäni tuollaiset jutut voi kuunnella ja päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei minua ainakaan jaksa enää hetkauttaa mitkään piilokritiikit tai se, että joku haluaa yrittää nostaa omaa itsetuntoaan minun kustannuksellani. Se kertoo vain hänestä, ei minusta. Pikemminkin hymyilyttää ja säälittää kuin ärsyttää tuollainen. Mutta ystäväksi en tällaista henkilöä nimitä, vaikka voinkin olla asiallisissa väleissä. Vanhemmiten minulla ei enää ole tarvetta kasvattaa tai opettaa muita. Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat ja, minä sitten sen mukaan päätän, kenen kanssa vietän aikaani.
Minä en enää jaksa tätä "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" -toimintamallia. En halua seurassa koko ajan joutua painamaan omia tunteitani alas, koska se lisää henkistä pahoinvointiani. Vaikka jotenkin seurassa pystyisin olemaan hetken, niin jälkikäteen olo on vaikea.
No lopeta yhteydenpito. Ihmiset eivät muutu, ellei heillä ole jotain sisäsyntyistä halua. Mitä siinä on miettimistä?
Yksinäisyydestä ei löydy sen paremmin ketään osoittamaan, että se jättäjä on arvokas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette ole ystäviä vaan jonkinlaisia tuttavia tai kavereita. Tämä ihmissuhde tulee katkeamaan, jos ns. nostat kissan pöydälle. Siitä tulee joko riita tai sitten muuten kiusallinen tilanne, jonka jälkeen on vaikea olla luontevasti. Se, että tämä ihminen siinä sinulle tunnustaisi tehneensä mitään väärin tai olevansa kateellinen, on äärettömän epätodennäköistä. Vaikka näin tapahtuisikin, hän kokisi menettäneensä kasvonsa, eikä luontevaan ystävyyteen liene paluuta sittenkään.
Jos kaverisi seura on ikävää, hiivuta yhteydenpito. Jos hänestä on kuitenkin sinulle vielä iloa, sinun on mietittävä, onko saldo niin paljon plussan puolella, että voit hyväksyä hänen huonotkin puolensa.
Mielestäni tuollaiset jutut voi kuunnella ja päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei minua ainakaan jaksa enää hetkauttaa mitkään piilokritiikit tai se, että joku haluaa yrittää nostaa omaa itsetuntoaan minun kustannuksellani. Se kertoo vain hänestä, ei minusta. Pikemminkin hymyilyttää ja säälittää kuin ärsyttää tuollainen. Mutta ystäväksi en tällaista henkilöä nimitä, vaikka voinkin olla asiallisissa väleissä. Vanhemmiten minulla ei enää ole tarvetta kasvattaa tai opettaa muita. Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat ja, minä sitten sen mukaan päätän, kenen kanssa vietän aikaani.
Minä en enää jaksa tätä "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" -toimintamallia. En halua seurassa koko ajan joutua painamaan omia tunteitani alas, koska se lisää henkistä pahoinvointiani. Vaikka jotenkin seurassa pystyisin olemaan hetken, niin jälkikäteen olo on vaikea.
No lopeta yhteydenpito. Ihmiset eivät muutu, ellei heillä ole jotain sisäsyntyistä halua. Mitä siinä on miettimistä?
Yksinäisyydestä ei löydy sen paremmin ketään osoittamaan, että se jättäjä on arvokas.
Sepä se! Yksinäisyys on myös aika murskaava kokemus ihmiselle. Jos olisi valtava määrä ihania ystäviä, niin olisi helpompaa jättää jonkun ystävän huono käytös omaan arvoonsa, kun olisi aina muuta mukavampaa seuraa tilalle. Yksinäisyyden ja huonon ystävän välillä valitseminen sen sijaan on valinta kahden ikävän vaihtoehdon välillä. Valitsit kumman vaihtoehdon tahansa, niin olo on joka tapauksessa tyytymätön.
Avokkini puhuisi energia syöpöstä. On ihmisiä jotka syystä tai toisesta imevät toisista mehut.
En tiedä mitä ystäväsi läpi käy mutta ei se oikeuta häntä lyttäämään ympäristöään.
Jotta ylläpidät tasapainoasi minimoi energia syöpön vaikutus elämässäsi ja lisää niiden ihmisten läsnäoloa jotka voimaannuttavat sinua.
Kun olet tämän ihmisen kanssa kehu häntä. Älä mene peliin mukaan vaan ole sen yläpuolella. Keskity hänen hyviin puoliin ja korosta niitä.
Kun hän vähättälee sinua tai arvostelee niin kerro hänelle että olipas ikävä kuulla että ajattelet minusta noin tai olipas ikävää jos mielestäsi minä en ole tarpeeksi hyvä tässä. Anna hänen tietää että hän pahottaa mielesi.
mutta ennenkaikkea minimoi hänen läsnäolosi elämässäsi...
Mielenkiintoinen aihe, nostetaan ketjua.
Vedä joskus ihan överiksi piruuttasi kun tämä kaveri alkaa selittämään että kuinka hän ei ikinä tekisi noin ja kuinka hän tekee näin ja hyvä tulee ym. Ala kovalla äänellä selittämään kuinka sinä oletkin maailman paras siinä ja siinä asiassa ja kukaan ei ikinä pystyisi samoihin ihmetekoihin kuin sinä kaiken tämän onnen ja menestyksen keskellä ;) Ja oikein paasaat ja saarnaat niin että naama loistaa kuin naatalin aurinko ja silmät melkein pullahtaa päästä. Ehkä kaveri jää hetkeksi sanattomaksi. Homma toistetaan tarvittaessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen usein ladellut ensin mielipiteitä ja sitten vasta tajunnt, että seurassa on yksi tai useampi jota silloin kritisoin samalla. Päätin ihan itse hakea kaltaisempaani seuraa.
Itse tällaiseen muutamaan törmänneenä väittäisin, että noin käyttäytyvillä on oma tunne-elämä jotenkin todella rikki. Empatia, myötäeläminen jne taito puuttuu. Paras "ase" tällaiseen on siksi tunne.
Kun sanot ystävällesi oikein avoimesti, rehellisesti ja rauhallisesti, että muiden ystävien kanssa puhuessa tällaisista asioista he sanovat ihan erilaisia asioita. Kannustavat, iloitsevat. Ja että hän on ainut joka tekee näin ja sinulle tulee sitä paha mieli. Älä sano mitään muuta, koska silloin hänen tehtäväkseen jää reagoida sinun tunteeseesi. Se ei ole ihan niin suoraviivaista nimittäin.
Oman kokemuksen mukaan voi tulla jotain halveksivaa tuhahtelua, tai "miten tuollaisesta voi loukkaantua" "emmä tarkoita sitä pahalla" (näyttäen siltä että ei muka ymmärtäisi mistä puhut) ja silloin voi toistaa, että hän on tosiaan ainut jonka kanssa vuorovaikutus on tällaista ja että se on tosi raskasta.
Jälleen kerran jätät sen omaan tunteeseesi, et kritisoi häntä vaan sanot että sulla on paha olla. (lisäksi ajattelemisen aihetta antaa se, että sulla on muitakin ihmisiä, joiden kanssa sulla on oikeasti kivaa).
Jos oma tyyppisi on samanlainen mestarimanipuloija, kuin omissa kokemuksissani, niin kannattaa olla todella, todella tarkkana että et sano MITÄÄN hänen käytöksestään suoraan vaan sanot vaan miltä hänen kanssaan oleminen tuntuu. Kaiken muun hän nimittäin taitavasti kääntää sinua itseään vastaan. "Sä sanot aina ja kritisoit" "No en kun sanon että mä en ite, ehkä sulla on vaan jotain mitä häpeet tai oot kateellinen kun ajattelet noin" jne vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osui ja upposi. Tällainen ihminen löysi tiensä elämääni hiljattain. Kun tajusin hänen myrkyllisyytensä, lakkasin välittömästi viemästä tuttavuutta yhtään pidemmälle ja välttelen häntä miten voin. Onneksi huomasin tämän ennen kuin hän ehti saada minuun henkilökohtaista otetta.
Eli välit poikki, valitettavasti. Hän ei kunnioita sinua ja käyttää sinua astinlautana jalustalle jolle hän itsensä nostaa. Jos se sinua lohduttaa, niin hän tuntee pohjatonta riittämättömyyttä sisimmässään. Se on se syy miksi he tekevät näin.
Tämä on raskas oppitunti sinulle tietyntyyppisten myrkyllisten ihmisten välttämiseksi tulevaisuudessa.
Hän ei varmasti käsitä millaiselle käytös tuntuu toisesta.
Tekee mieli sanoa ,et Ymmärrä. Opettele sitä, että mietit mistä moinen käytös johtuu? Ajatteleeko hän olevan kokeneempi ja sitä kautta esittää mielipiteensä.
Tiedän se todellakin vaatii opettelua tai sanotaanko, että tietynlaista luonnetta ja elämän kokemusta. Siinä osut naulan kantaan, että teidän voi olla parempi viettää harvemmin aikaa yhdessä. Olette ihmisenä varmasti todella erilaisia. Jos pitää rautalangasta vääntää ystävyyttä niin on viisaasta myöntää, että löydätte varmasti omanlaisia ystäviä muualta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osui ja upposi. Tällainen ihminen löysi tiensä elämääni hiljattain. Kun tajusin hänen myrkyllisyytensä, lakkasin välittömästi viemästä tuttavuutta yhtään pidemmälle ja välttelen häntä miten voin. Onneksi huomasin tämän ennen kuin hän ehti saada minuun henkilökohtaista otetta.
Eli välit poikki, valitettavasti. Hän ei kunnioita sinua ja käyttää sinua astinlautana jalustalle jolle hän itsensä nostaa. Jos se sinua lohduttaa, niin hän tuntee pohjatonta riittämättömyyttä sisimmässään. Se on se syy miksi he tekevät näin.
Tämä on raskas oppitunti sinulle tietyntyyppisten myrkyllisten ihmisten välttämiseksi tulevaisuudessa.
Tutustuimme opiskeluaikana. Sen jälkeen elämä on kuljettanut molempia aika erilaisiin suuntiin. Ystävä puhuu valinnoista, muttei silti kuulosta elämäänsä tyytyväiseltä. Ainakin sen verran paljon hänellä on tarvetta muiden kritisointiin.
Vierailija kirjoitti:
Hän ei varmasti käsitä millaiselle käytös tuntuu toisesta.
Tekee mieli sanoa ,et Ymmärrä. Opettele sitä, että mietit mistä moinen käytös johtuu? Ajatteleeko hän olevan kokeneempi ja sitä kautta esittää mielipiteensä.
Tiedän se todellakin vaatii opettelua tai sanotaanko, että tietynlaista luonnetta ja elämän kokemusta. Siinä osut naulan kantaan, että teidän voi olla parempi viettää harvemmin aikaa yhdessä. Olette ihmisenä varmasti todella erilaisia. Jos pitää rautalangasta vääntää ystävyyttä niin on viisaasta myöntää, että löydätte varmasti omanlaisia ystäviä muualta.[/quote
Kokeneempi ja kokeneempi... Olemme samana vuonna syntyneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse tällaiseen muutamaan törmänneenä väittäisin, että noin käyttäytyvillä on oma tunne-elämä jotenkin todella rikki. Empatia, myötäeläminen jne taito puuttuu. Paras "ase" tällaiseen on siksi tunne.
Kun sanot ystävällesi oikein avoimesti, rehellisesti ja rauhallisesti, että muiden ystävien kanssa puhuessa tällaisista asioista he sanovat ihan erilaisia asioita. Kannustavat, iloitsevat. Ja että hän on ainut joka tekee näin ja sinulle tulee sitä paha mieli. Älä sano mitään muuta, koska silloin hänen tehtäväkseen jää reagoida sinun tunteeseesi. Se ei ole ihan niin suoraviivaista nimittäin.
Oman kokemuksen mukaan voi tulla jotain halveksivaa tuhahtelua, tai "miten tuollaisesta voi loukkaantua" "emmä tarkoita sitä pahalla" (näyttäen siltä että ei muka ymmärtäisi mistä puhut) ja silloin voi toistaa, että hän on tosiaan ainut jonka kanssa vuorovaikutus on tällaista ja että se on tosi raskasta.
Jälleen kerran jätät sen omaan tunteeseesi, et kritisoi häntä vaan sanot että sulla on paha olla. (lisäksi ajattelemisen aihetta antaa se, että sulla on muitakin ihmisiä, joiden kanssa sulla on oikeasti kivaa).
Jos oma tyyppisi on samanlainen mestarimanipuloija, kuin omissa kokemuksissani, niin kannattaa olla todella, todella tarkkana että et sano MITÄÄN hänen käytöksestään suoraan vaan sanot vaan miltä hänen kanssaan oleminen tuntuu. Kaiken muun hän nimittäin taitavasti kääntää sinua itseään vastaan. "Sä sanot aina ja kritisoit" "No en kun sanon että mä en ite, ehkä sulla on vaan jotain mitä häpeet tai oot kateellinen kun ajattelet noin" jne vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henkisen väkivallan vastaan ottamisella sietämään joutumisellakin on jokaisen ihmisen kohdalla (yleensä tiedostamattomat) rajansa.
Hetki jolloin ihmisen psyyken ,eli mielen
'henkinen astia' on niin täysi että menee yli eikä siihen mahdu yhtään enää tuleekin sitten sitä itsekään ennalta arvaamatta ja jossain tapauksissa ( jopa itsellekin) arvaamattomin seurauksin.
Ihmisen mielen murtumispisteen jatkuva koettelu ei missään tapauksessa ole seurauksetonta, EIKÄ unohdu.
Kun on esim. parisuhteessa siihen pisteeseen jo tultu että tällainen 'keskustelutyyli' on siinä jo arkipäivää,ei sitä sitten enää ole mahdollistakaan selvittää millään 'keskustelulla'.
Ero on silloin, (ylipäätään ainoa mahdollinen) selviytymiskeino kokemuksistaan irrottautumiseksi, mielen eheyden taas saavuttamiseksi itselleen .
Jos ei nimittäin tajua,tai kykene irrottautumaan (keinolla millä hyvänsä) henkisen väkivallan harjoittamisesta nauttivan miehen henkisesti itselleen varmistamasta yliotteesta vaan antaa sen kaikesta huolimatta jatkua vaan niin tilannehan vain pahenee.
Itselleni kävi entisen seurustelukumppanini kanssa juuri näin.
Aluksi yritin sitä kaikkien palstapsykologien silloin neuvomaa rauhallisuutta ja huudoista ja nimittelystä piittamatonta linjaa,mutta se ei toiminut sitten alkuunkaan.
Kun olin hiljaa se tuntui vain antavan hänelle lisää tilaa ja varmuutta jatkaa huutoaan ja minun idiootiksi nimittelyään vain entistäkin enemmän....
(...jatkuu)
(...jatkoa) Se on niin tavattoman helppo sanoa, että "keskustelemalla kaikki ongelmat selviävät ja ratkeavat ja riitanne loppuvat" .
Niinpä niin.
Mutta entäpä jos koko tilanteessa ei sen kumppanisi mielestä ole yhtään mitään keskusteltavaa eikä sinun halusi ja toiveesi keskusteluun pääsemisestä ole kun osoitus sitä että olet 'lopullisesti kajahtanut akka hulluuksinesi ' ?
Ja ainoa vastaus (jonka minä sain) oli että: 'Sinä olet kuule aika seksikäs. Milloin pantaisiin?)
Minä olen kokenut tämän sinä "kasvonsa menettäneenä" osapuolena ja sen ystävyyssuhteen pilasi se, että se minulle asioista sanonut ihminen myös loukkasi sanomisellaan minua, mutta sen sijaan hän ei kokenut itse tehneensä mitään väärää. Eli hän sanoi minulle asiasta, jonka tajuaminen satutti, ja koin hänen häpäisseen minut. Pääsin kuitenkin sen yli, mutta en sen, ettei hän itse silti koskaan nähnyt missään mitään vikaa itsessään. Lopulta minä päätin ystävyytemme. Voin sanoa, että se "kasvoni menettämisen myötä" itselleni itsestäni vastaan tullut asia ja että hän sanomalla siitä sai sen asian menemään päähäni, on seikka, josta olen kiitollinen. Mutta olisin kaivannut häneltä sen jälkeen jonkinlaista arvostusta ja tunnustusta, että hän silti pitää minusta. Sitä en saanut. Lisäksi aikanani sanoin hänelle asioist, joiden takia minä en voi jatkaa ystävyyttä, häntä ei kiinnostanut. Hän piti siinäkin ja edelleen minua viallisena. Siitä olen aika katkera. Tai oikeammin siitä, että olin 3 vuotta siinä uskossa, että tässä on ystäväni ja käytin aikaani hänen kanssaan.