Kelalle soittaminen on kallista
Tulee kalliita puhelinlaskuja kun soittaa Kelalle. Onko kukaan laittanut merkille. Kyllä Kela osaa ottaa rahansa.
Kommentit (9)
Lisäksi jos olet jäämässä sairaslomalle ja sinulla on sairaslomalappu, niin ensimmäisiltä päiviltä et saa päivärahaa vaan siinäkin on karenssi. Säästöä.
Samaten jos irtisanot itsesi niin sinulle tulee kolmen kuukauden karenssi. Eli et ole oikeuttu minkäänlaiseen työttömyysturvaan tuolta ajalta eli olet käytännössä tuloton.
Ei Kelaa kiinnosta, miksi sinä olet irtisanonut itsesi. Voit tehdä halutessasi siitä selvityksen jos olet kokenut epäoikeudenmukaisuutta, mutta ei sieltä positiivisia päätöksiä saa vaikka olisit saanut millaista kohtelua. Karenssia tulee, oli tilanteesi mikä hyvänsä.
Kela on kiinnostunut vain siitä, ettei sen tarvitse maksaa rahaa.
Kerran ollessani työttömyyspätkällä, olin unohtanut rastita jonkun ruudun.
Heti sai taistella toimeentulosta.
Selvitystä, selvitystä...
Ainakin oma paikkakuntani työntekijät olivat päättäneet toimia kyseisellä tavalla. Päätös oli heidän harkinnassaan. Kyse voi olla siitä, että säästetään ja säästetään tai sitten väärästä naamasta.
Mutta jokainen miettii itse, jos ei tule kolmeen kuukauteen tuloja.
Minä kysyin, että onko se mahdollista etten Ole kolmeen kuukauteen oikeuttu työttömyysturvaan ja vastaus oli, että jos tilanteesi on sellainen, ettet pärjää niin hae toimeentulotukea siltä kolmelta kuukaudelta.
Mutta tuskin olisi saanut kun jotain säästöä on.
Ja niitä puheluja on pakko soittaa, ei ne ole vapaaehtoisia jos on asioita selvitettävänä. Rahareikä nääs.