Kuinka paljon saatte kelasta ja sossusta kun kaikki tuet /etuudet lasketaan yhteen ?
Yh lähihoitaja joka miettii lopputiliä
Kommentit (232)
Sain keväällä töitä ja sen jälkeen en ole saanut mitään, mutta ennen sitä ollessani työtön sain noin 1200-1300 € + reseptilääkkeet ja lääkärikulut (julkisen puolen) vielä päälle. Omalla kohdallani oli aika iso asia tuo resepti- ja lääkärijuttukin, sillä kärsin parista sairaudesta, joiden takia lääkityksiä on useampi ja lääkäreissä sekä verikokeissa tuli käytyä suhteellisen säännöllisesti.
0€, ei lapsia joten ei mitään lapsilisiä ja tienaan n. 4000€/kk ahkeralla työnteolla joten elätän itse itseni. Suomi kaatuu vielä jonain päivänä, kun ihmiset nostavat enemmän rahaa kuin me työssäkäyvät ehdimme veroja maksaa.
Soviteltua työmarkkinatukea osa-aikaisen päälle,taitaa olla kuitenkin eri tilanne.
En ikinä ole ollut kelan korvauksilla. Olen tehnyt töitä aina. Kelan korvaus pitäisi laskea ihan minimiin, tekisi ihmistenkin halu etsiä töitä.
Ei luoja laiskoja elätä.
95€ vielä 5x, sitten kuopus täyttää 17v. Muuten "joudun" elättämään itseni omalla palkalla.
Vähän yli 1200 e tulee asumistukina.
Vuokranantajana tältä tulomuodolta ei oikein voi välttyä.
Vierailija kirjoitti:
1200,- kelasta , vuokraan ja käyttörahaa, asun yksin
No mitähän kummaa taas. Mä painan niska limassa hommia ja saan hikiseen pari tuusaa kouraan kuussa. Jos tää pitää paikkansa niin mäkin alan työttömäksi!
Hei kaikki 0 euroa saavat! Olette siis lapsettomia, ette koskaan ole ostaneet lääkkeitä ettekä ole koskaan olleet sairaana? ette ole käyneet myöskään yksityisellä lääkärillä tai hammaslääkärillä ettekä työterveyshuollossa? Onnea!
n. 150€/kk. Lapsilisä yksinhuoltajakorotuksella yhdestä lapsesta. Tuon rahan säästän lapsen tilille eli elellään ihan mun palkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vähän yli 1200 e tulee asumistukina.
Vuokranantajana tältä tulomuodolta ei oikein voi välttyä.
Ei voi pitää paikkaansa yksinasuvalla ainakaan, sillä yksinasujan talouteen maksetaan max 80% vuokrasta 500euroon asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1200,- kelasta , vuokraan ja käyttörahaa, asun yksin
No mitähän kummaa taas. Mä painan niska limassa hommia ja saan hikiseen pari tuusaa kouraan kuussa. Jos tää pitää paikkansa niin mäkin alan työttömäksi!
Eihän tässä vain työttömiltä kysytty. Minäkin saan tuon verran ja asun yksin, olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Vaihdan kyllä mieluusti osia kanssasi, jos haluat ryhtyä sairaaksi loppuelämäksesi.
Siis kuukaudessa t. Lähihoitaja