" Erityiskohtelu" raskausaikana. Mitä mieltä?
Itse en pahemmin tykkää kun ihmiset eivät anna tehdä normaaleja arkipäiväisiä asioita koska olen raskaana. En kuitenkaan ole huonossa kunnossa vaan voin suhteellisen hyvin. Tietty on joitain asioita mitä en pysty tekemään (puiden kevätmyrkytys, raskaat työt, pitkät kävelyt) ja joitain mitä en halua tehdä vaikka pystyisin (verhojen vaihto, mattojen pesu).
Mutta, mutta.. Silti haluaisin jotain erityishuomiota mieheltäni. Olisi enemmän pojan kanssa (veisi vaikka uimaan), hieroisi kipeää selkää, levittäisi ihovoidetta, kuuntelisi/tunnustelisi vauvan liikkeitä, tekisi voileivän tai edes kysyisi miten voin. Mutta ei mitään....
Mieheni on myös sitä mieltä että valittaa ei saa. En kyllä ole edes valittanut vaikka aihetta löytyisi; selkäsärky, närästys, unettomuus, pojan uhmaikä, liitoskivut jne.. Eilen mies sanoi että on ottanut toukokuulle ylimääräisen projektin päivätyön lisäksi (eli hän on entistä vähemmän kotona, LA on 7.6). Silloin sanoin että miten hän luulee minun jaksavan (poika on kotona kanssani, kotihommiakin olisi ennen vauvan syntymää)?? Mies tokaisi halveksivasti että näköjään et jaksa..
Kyllä tuntui pahalta, aivan kuin olisin vain laiska ja itsekäs. Saan siis erityishuomiota mutta se on negatiivista.
Onko muilla vastaavia kokemuksia, mitä olette tehneet? En uskalla ottaa puheeksi sillä pelkään saavani vain haukut.
Kommentit (3)
meillä on melko isohko maatila ja olen kyllä aikalailla vieläkin tilan töissä kiinni, ja teen mitä jaksan... joissakin tilanteissa täytyy tehdä sellaistakin mikä vie täysin voimat. On mullekkin sanottu, että älä tee sitä ja sitä et varsinkaan saa tehdä, mutta niitä tilanteita on meillä ainakin niin paljon, että ei ole paljon mahdollisuuksia kieltäytyä kahdestaan mieheni kanssa kun yritetään.
Onhan se todella ihanaa kun mies tekee voileipää ja passaa, mutta ei meillä ole silti sitä ylenpäiten harrastettu. Kärsin kauan aikaa valtavasta pahoinvoinnista ja töiden välissäkin oksensin, mutta joka päivä silti tein mitä piti. Nyt äitiyslomalla kun on lomittaja on jo työnlaatu ja määrä vähentynyt aikalailla, mutta siltikkin jos esim. eläin poikii illalla tai yöllä niin kaveriksihan sitä on mentävä.
Olen kyllä monena päivänä tuntenut huonoa omaatuntoa kun enää ei jaksa ja pysty siihen mitä silloin kun en vielä odottanut..mutta aina silti olen ensisijassa kaikkeen mihin olen ryhtynyt ajatellut ensin vauvaa ja sitten vasta toiminut. Sukulaiset ovat varoitelleet liian kovasta työstä ja että levätä pitäisi ettei kesken tulisi, mutta olen tehnyt omat päätökseni jaksamisesta ja tehnyt niin paljon kuin olen jaksanut, ja vauva voi ja kasvaa hyvin massussa vaikka näitä töitä olen tehnytkin. Uskon että kuitenkin se oma vaisto on parhain päättäjä jaksamisessa.
Uskon että jos istahdatte miehesi kanssa joku ilta vastatusten ja kerrot mikä sinua väsyttää ja missä tarvitsisit apua niin uskon että sitä apua myös saat. Uskalla kertoa enemmän tuntemuksistasi raskauden aikana sillä odotusaikahan on iso osa vauvan saantia :) Miehethän ovat vähän sellaisia, että niille pitää selittää ja niitä pitää johdatella jotta ne ymmärtävät. Ole rohkea ja pyydä enemmän apua. Ei sinun tarvitsekkaan jaksaa enää kaikkea ja uskon tietäväni kuinka raskasta sitä viimeisillään on touhuta ja kasvattaa kolmevuotiasta.
Tsemppiä sulle ja jaksamista.
Että raskaana pitäisi pystyä kaikkeen kun " raskaus ei ole sairaus" . Minulle on oltu tosi ilkeitäkin, tuoli on ihan kirjaimellisesti viety alta eikä tosiaan bussissa saa istumapaikkaa näkyvästi raskaanakaan vaan ihmiset työntää laukkujaan niille toisille istuimille.
Lisäksi olen saanut kuulla kaikenlaista, esim että lapseni ei muka ole mieheni jne, sellaisia sanoja jotka oikein syöpyy sydämeen.
Sellaisetkin ihmiset, jotka normaalisti on mukavia, muutta ilkeiksi kun huomaavat raskauteni :(
Kauppajonossa etuillaan ja niin edelleen.
Jos ollaankylässä niin miehelle tuputetaan juomista, ja minulta " unohdetaan" kysyä vaikka olisi kauhea helle.
Voi itku, onneksi olen jo puolessa välissä ja syksyllä piina päättyy. Ihmettelen vaan että mikä tekee raskaana olevasta naisesta sellaisen, että saa olla ilkeä?
Ensin alkuun niin ketkä kieltävät sinua tekemästä jotain töitä mitä haluaisit ja vetoavat siihen, että olet raskaana??! Eikös kuitenkin ole ihan itsesi päätettävissä mitä pystyt tekemään ja mitä et?! :) Kyllä ihmisten pitäisi mielestäni sen verran luottaa " myös raskaanaolevaan" , että hän itse tietää sen milloin raja tulee vastaan. Itseäni ainakin ärsyttää ihan pienetkin sanomiset, että " Älä nyt sitten vaan tee sitä ja tätä..." Äitini muistaa aina muistuttaa :D Kyllä mä ainakin itse tiedän milloin on parempi olla tekemättä kuin tehdä. Aikuisia ihmisiä tässä ollaan eikä suinkaan sairaita vaan raskaana!!
Se mitä miehesi käytökseen tulee niin kuulostaa aika ikävältä...mutta tähän voisi tokaista: " Ne miehet" :D Niiden on välillä vaikeeta ymmärtää se millaisessa mielentilassa raskaana oleva nainen oikeastaan onkaan..Hellyyttä ja huomiota vailla 24/7 :) Ei sun todellakaan mielestäni tarvii piilotella tunteitasi vaan sanot ne ihan suoraan päin naamaa!!! Mielestäni on aika kurjaa, että tarvii " pelätä" saavansa haukut, kun asiasta huomauttaa :(
Itse en voi valittaa kyllä tuosta asiasta sillä saan kyllä " ansaitsemaani" extrahuomiota mieheltäni ja hän auttelee kotitöissä sun muissa ihan oma-aloitteisestikin :)En halua että mua kohdellaan jotenkin " sairaalta" , mutta apu on aina tervetullutta. Meillä odotetaan esikoista (jota on odotettu 6 vuotta) ja senkin vuoksi mies on tässä odotuksessa varmasti eri lailla mukana kuin monet muut miehet. Valitettavasti heitäkin löytyy laidasta laitaan :(
Olisi mielestäni kuitenkin ihan jo oman mielesikin kannalta hyvä ottaa asia puheeksi miehesi kanssa sillä tilanne ei kuulosta kovin ihanalta! Silläkin riskillä, että saat huudot niin anna palaa ja kerro mitä mieltä oikeasti olet mistäkin :)
Ehkä miehesi ei vaan ole kerrassaan tajunnut miten haluaisit hänen toimivan?!
Tsemppiä matkaan ja ihanaa loppuodotusta :)
Toivottelee: Je_Ni 17+6