Haluan olla vaan kotona. En halua lähteä mihinkään tai nähdä ketään. Mistä johtuu?

Sekö on ongelma, että lupauduit tuuraajaksi ja ei huvittanutkaan? No, äläpä lupaudu enää. Problem solved. 

Sama täällä, ollut jo vuosia. Jotenkin vain ei huvita mikään, johtuneeko vaihdevuosista? Jonnekin lähteminen on kuin tervan juontia, mutta kun lähtee, niin kyllä se sit siinä menee.

"Jonnekin lähteminen on kuin tervan juontia, mutta kun lähtee, niin kyllä se sit siinä menee." Joo.sama juttu, Alkuperäiselle,käy etsimässä netistä introvertti testi,ihan noilla sanoilla löytyy. Ite oon just samanlainen ja nyk en enää lupaa kellekään mitään koska voi olla ettei mua sitten huvitakkaan. 

Täytän aikani kaikella muulla,mutta kotona. En halua kenenkään seuraa,vieraita tms mutta esim kun on käynyt kaupassan niin sekin piristää.

Joskus käyn kahvilla kavereitten kanssa mutta harvoin.

Ei siinä mitään ongelmaa ole jos sulla vaan on mielekästä tekemistä kotona.

JOS tuntuu että seinät kaatuu päälle ja pitää mennä sohvan alle,sitten soitat päivystävään mielenterveysnumeroon ja pyydät apua!

Minulla alkoi tämä kun ikä alkoi nelosella :D Se on jotenkin helpottava tunne, kun enää ei tarvitse täyttää kalenteria koska niin kuuluu tehdä vaan saa olla ihan vaan kotona. Luen, kudon, hoidan ryytimaata, jne ihan vaan kotijuttuja.

Mä rakastan kotona oloa! Retkuvaatteissa, tukka kampaamatta ja meikittä.

Näen ja tapaan työssäni paljon ihmisiä ja siellä täytyy olla suht huolitellun näköinen.

Kotona sitten saa rentoutua miehen ja koiran kanssa.

Sama juttu. Ikää 40 +.

SOSOSOS kirjoitti:

"Jonnekin lähteminen on kuin tervan juontia, mutta kun lähtee, niin kyllä se sit siinä menee." Joo.sama juttu, Alkuperäiselle,käy etsimässä netistä introvertti testi,ihan noilla sanoilla löytyy. Ite oon just samanlainen ja nyk en enää lupaa kellekään mitään koska voi olla ettei mua sitten huvitakkaan. 

Täytän aikani kaikella muulla,mutta kotona. En halua kenenkään seuraa,vieraita tms mutta esim kun on käynyt kaupassan niin sekin piristää.

Joskus käyn kahvilla kavereitten kanssa mutta harvoin.

Ei siinä mitään ongelmaa ole jos sulla vaan on mielekästä tekemistä kotona.

JOS tuntuu että seinät kaatuu päälle ja pitää mennä sohvan alle,sitten soitat päivystävään mielenterveysnumeroon ja pyydät apua!

Olette introvertteja?

Introverttiys ei kuitenkaan tarkoita liikunnan jättämistä. Käy edes kävelemässä, aivot saa happea. Kyllä voi olla "omassa kuplassa", jos muut ihmiset tuntuu rasittavilta. Muista kuitenkin olla itsesi puolella.

Sama täällä. Mielestäni ikä tekee tämän. Minulla muutama vuosi mennyt niin että vapaapäivät ja illat viihdyn kotona mieluiten. Ahdistaa jos jonnekin lähdettävä. Olen 48v.

Minäkin oon ymmärtänyt oman introverttiuteni vasta about 35 ikävuoden jälkeen, ja olen tajunnut, ettei tarvitse olla sosiaalinen eikä osallistua mihinkään, jos ei halua. Tätä ennen taisin sortua pikkuisen suorittamiseen, siis että pitäähän sitä harrastaa, pitäähän sitä nyt osallistua, pitäähän sitä nyt olla yhteiskuntakelpoinen siltä osin. Mutta, ei tarvitse. Ihanaa. Saa olla himahiiri ihan rauhassa.

Mä en jaksa nähdä vaivaa ihmissuhteisiin. Olisi mukavampi olla toisten, kiinnostavien ihmisten kanssa, mutta sitä varten täytyisi käydä läpi paljon sosiaalisia kontakteja ja tyhjänjauhamista ensin.

Naapuri yritti luoda suhdetta. Oli pakko sanoa suoraan, että mene omalle alueellesi.

Se ohjaus ei ole ongelma nyt sinänsä, tajusin vaan ongelman laajuuden kun alkoikin ahdistaa. Ei minua ennen ole ahdistanut lähteä kotoa. Olen vajaa kolmekymppinen eli vaihdevuosista tuskin on kyse (ainakaan toivottavasti). Tuntuu vaan kummalle tämä, koska ennen olen aina ollut aika menevä. Työkin on aika itsenäistä eli en näe välttämättä juuri muita työpaikalla. Koen oloni jotenkin turvattomaksi muualla kuin kotona.

Ap

Olet i n t r o v e r t t i. Hyväksy se, se on voimavara. Keskity parantamaan maailmaa äläkä välittämään hetkellisistä mukavuuksista.

Onko miehesi samanllainen tai huomanut muutosta käyttäytymisessäsi?

Minä jäin pari vuotta sitten eläkkeelle opettajan työstä. Luulin, että tämä menee ohi, jaksan taas joskus ihmisiä ja lapsia. Mutta kohta kaksi vuotta vain kotona tai sukulaisissa, muuten en halua minnekään. Viihdyn loistavasti yksin tai puolisoni kanssa, luen, ompelen, kokeilen uusia ruokia, katselen telkkaria ja nukun puoleen päivään. Ihanaa, kun ei tarvitse nähdä ihmisiä. En halua kauppaankaan, kirjastoon sentään onneksi haluan.

EI ap välttämättä mikään introvertti ole. AP on vain totuttanut itsensä mukavaan yksinäiseen kotona löhöämiseen, jossa ei tarvitse ottaa ketään muuta huomioon eikä vastata kenenkään muun odotuksiin. KAIKKI ihmiset tottuvat tuohon helposti ja jos joku muu sosiaaline kontakti, kuten työ, on, muuta ei ollenkaan välttämättä kaipaa - siitä huolimatta, että se ehkä olisi hyväksi.

kyse ei siis ole aapeen perusluonteesta, vaan tottumisesta. Se on sama kuin aktiivisillekin ihmisille tulee tietynlaine laitostuminen, jos ulkoisista syistä joku muu, esim sihteeri, hoitaa rutiineja ja kalenteria. sitten ahdistaa, kun pitääkin itse alkaa taas järkätä kaikkea.

Siihen auttaa se, että menee ulos ja tekee ja totuttautuu taas.

Olet ameeba ihmistyyppiä.

Mulle tuota oloa aiheuttaa se, kun suoritan arkea, teen valintoja muita kuunnellen ja unohdan kysyä itseltäni, mitä itse haluan. Sama cocktail aiheutti aikanaan masennuksen. Sinun tilanteesi kuulostaisi vähän samalta, vaikka et (ainakaan vielä) olisikaan varsinaisesti masentunut. 

Annatko itsellesi koskaan rehellisesti aikaa vain olla ja höllätä?

Onko aina takaraivossa pieni käskevä ääni, että nytkin pitäisi saada jotain aikaiseksi, harrastaa, tehdä jotain hyödyllistä? 

Mitä jos antaisit itsellesi ihan rehellisesti luvan olla vain? Vaikka päivän tai viikonlopun kotona tekemättä YHTÄÄN MITÄÄN. Vapautuisit odotuksista, joita asetat itsellesi. Et ajattelisi kotiin jäämistä laiskotteluna tai välttelynä tai epäonnistumisena, vaan itsesi hoitamisena. 

Itselleni toimi, kun annoin itselleni löysää vähän kerrallaan. Vähitellen aloin saada pieniä impulsseja taas tehdä jotain. Ne olivat sellaisia impulsseja, jotka tulivat sisäisestä motivaatiosta. Eli ihan oikeasti sormet syyhysivät esim. ilmoittautumaan uudelle kurssille, aloittamaan harrastuksen, soittamaan kaverille. Hiljalleen sain energiani takaisin eikä arki enää tuntunut puurtamiselta.

Nyt olen tosin taas ajautumassa samaan oravanpyörään. Tämä keskustelu oli hyvä muistutus siitä, että pitää taas tehdä pieni välitsekki itsensä kanssa. 

Tsemppiä ja jaksamista.

Koska olet noin nuori, se voi merkitä ihan sitäkin, että juoksut on juostu, parisuhteesi alkaa vakiintua ja alkaa se pesänrakennus. Tai sitten ihan vain sitä, että syksy on tullut ja illat alkaneet pimetä ja väsyttää. Kuka tuonne haluaa lähteä kylmään ja märkään.