Miksi Erika Vikmania ei arvosteta?
Hän on kaunis ja lahjakas nuori artisti, pitää yllä perinteistä tanssimusiikkikulttuuria ja oli suhteestaan mitä mieltä hyvänsä niin vaikuttaa pysyvän tinkimättömän uskollisena.
Kommentit (148)
Kyllä Erika on ihan itse itsensä ajanut itsensä alas päin, juurikin noilla laulun lirutuksillaan ja, ja, ja voi taivas noita en tiedä oikein millä nimillä noita vaateita , äsh eihän noita voi edes vaatteiksi sanoa?
No mutta karmivia kankaanpaloja kehtaa ylleen vetää.
Kyllä hänenkin kohdallaan pia verhot sulkeutuvat, eihän ihmisiä kiinnosta tuollainen esitys ( ainakaan kauan ei sitä jaksa katsella ja kuunnella).
Valitettavaa, että maksaa kovan hinnan tuolla tyylillään ja tuohon tyyliin kuuluu kaikki koko paketti, jossa paras päiväys on jo mennyt ohi!
Varmaa koska sen tyyli jutut ym menee ns musiikin päälle, eli moni muistaa hänet paljastavasti pukeutumisesta, ja naisissa sellainen herättää ärtymystään. Etenkin kun on vielä oikeasti kaunis ja aika fiksu, ja sitten vielä provosoi vaatteilla. Ihmiset provosoituu helposti. Eli ei mene massan mukana jne. Tykkää myös ärsyttää ihmisiä, ja ihmiset on kapeakatseisia.
Paskaa "musaa". Muusta en tiedä.
Miksi ihmiset kuuntelee jotain hirveää määkimistä, kun olisi oikeasti taitavasti tehtyä musiikkiakin tarjolla. Vähän kuin printtaisi netistä meemejä seinätauluksi. Ettekö arvosta korvianne?
Koska hän on nainen, jos mies tekisi tuon kaiken hän olisi vaan rock.
Koska hän tekee itsestään täyden narrin ulkoasuillaan. Joka kuvassa huulet törröllään, vahvassa meikissä ja niukkaakin niukempi vaatetus. Sellainen "kohtalokas" olemus, josta tulee mieleen, että hän ei edes kävele kunnolla, vaan liukuu, tai matelee huoneeseen. Musiikki ja laulutaito ovat ihan sivuseikkoja tuossa.
Kikka 2.0. Miesten tekemä tuote (katso biisien sanottajat), jossa miehet ovat tekstittäneet biisit, jotka heidän mielestään voimaannuttaa naisia.
Päälle varmaan ulkonäkö. Ei ainakaan näin 50 v miehellä viisari ns värähdä. Mutta reilusti vanhempien miesten makuun varmaan.
Dannyn leikkitoveri tämä Erika. Danny valitsi hänet voittajaksi kilpailussa, fwb.