Mihin muuttaisit Vantaalla näillä kriteereillä? Joku Pohjois-Helsinki käy myös
Eli hyvät koulut lähellä, mahollisimman vähän meteliä ja paljon metsää tai muuta luontoa lähellä, mutta myös hyvät kulkuyhteydet esim. bussilla.
Kommentit (21)
Ylästö. Asun itse tällä hetkellä Kartanonkoskella ja ällöttää tämä keinotekoisuus ja tiiviys :S Ylästö sen sijaan on niin ihanan rauhallinen ja maalaismainen, aivan kuin oma pikku kylänsä keskellä Vantaata.
Kivistö/Kannisto on myös kivaa aluetta. Kulkuyhteydet tosin tällä hetkellä ovat vähän niin ja näin, mutta kunhan se Kivistön kauppakeskus vihdoinkin alkaisi rakentua (sinne siis tulossa ihan hyvänkokoinen kauppakeskus marketeilla, kirjastolla ja terveysasemalla) niin sekin ongelma korjaantuisi. Mutta Kannisto varsinkin on ihanan rauhallista lintukotoaluetta.
P-Helsingistä Tapanila, Tapaninvainio, Puistola. Omasta mielestäni Helsingin ihanimpia asuinalueita. Ja sopii ap:n listaan.
Vitonen jatkaa vielä Viertolan listaan!
Kuninkaanmäki sanoisin. Bussilla pääsee Tikkurilan suuntaan hyvin. Luonto lähellä, hyvät ulkoilumahdollisuudet. Kohtuu rauhallista.
Luonto ja bussiyhteydet ei kuulu samaan pakettiin
Mihin sulla on matka bussilla?
Mainittu Ylästö on hornan.tuutissa, jos sieltä haluaa matkata työmatkat bussilla hgin keskustaan.
Minä taas viihdyn Kartanonkoskella, koska täällä on kaikki palvelut lähellä, hyvät yhteydet, harrastuspaikkoja ja luonto lähellä.
Itse asun Pohjois-Nikinmäessä ja täällä on rauhallista. Luonto on lähellä ja täältä kulkee busseja Helsinkiin asti. Bussiyhteyksiin on tosin tulossa ensi vuonna sen verran isoja muutoksia että kannattaa katsoa tarkkaan täyttävätkö ne kriteerisi hyvistä joukkoliikenneyhteyksistä.
Lähin juna-asema on Korsossa mutta se ei ole kävelymatkan päässä.
En ole varma että mihin koululaiset täältä menevät mutta ainakin Nikinmäen koulu (Etelä-Nikinmäessä) on aika lähellä ja lisäksi on myös Jokivarren koulu joka on noin 3km päässä. Molemmat siis ala-asteita.
Yläasteelle menevät sitten joko Korsoon tai Ruusuvuoreen joihin onkin sitten jo vähän pidempi matka, ovat molemmat noin 6km päässä. Lukioon jos haluaa mennä niin lähin on Korsossa (Lumo) ja seuraavaksi lähimmät taitavat olla Keravan ja Tikkurilan lukiot. Amikset ovat Keravalla
ja Hiekkaharjussa.
Kulttuurillisesti P-Nikinmäki ei ole kovinkaan moninainen.
Vierailija kirjoitti:
Luonto ja bussiyhteydet ei kuulu samaan pakettiin
Siinä se tuli pähkinänkuoressa!
Kuten ei myöskään koulun/päiväkodin läheisyys, nopeat liikenneyhteydet ja rauhallisuus.
Joko otat nopeahkot julkiset yhteydet ja ahtaan asunnon ankealla alueella
tai
luontoa, rauhaa ja oman auton tai etätyöt.
Vantaa ja Pohjois-Helsinki on kaukana keskustasta eikä siellä ole just muuta kuin megamatketteja, junarataa, ankeita lähiöitä ja peltoa.
Kiinnostaako?
Tosiaan riippuu aika paljon siitä, millaisia yhteyksiä pitää hyvinä, mihin on matkalla ja millaiseksi ymmärtää "luonnon". Toiselle riittää pieni puisto, toiselle pitää olla Sipoonkorpi.
Varmaan joku Hakkilan akselilla. Hakunilan hörhöt ei sinne eksy, vieressä on uimahalli ja urheilupuisto sekä sipoonkorven luonto. Tarvittavan lähellä, mutta kaukana on Jumbo. Kesällä vieressä on Kuusijärjven uimaranta ja savusaunat, talvella avanto. Lahden motarin äänet ei (kai) kuulu, koska matkaa on sen verran. Tietoa tästä ei ole, kun Hakkilassa en ole asunut. Mutta sen verran lähellä se moottoritie taas on, että nopsaa sinne menee ja Helsinkiin ajaa.
Espoossa oli kivoja vehreitä alueita ja näpsät yhteydet stadiin.
Mutta sit tuli metro. Ei ole enää.
Vierailija kirjoitti:
Kuninkaanmäki sanoisin. Bussilla pääsee Tikkurilan suuntaan hyvin. Luonto lähellä, hyvät ulkoilumahdollisuudet. Kohtuu rauhallista.
Mitä sä siellä Tikkurilassa teet?
Yhtä käpykylää vailla luonnon viehätystä.
Torpparinmäki. Ihan kuin maalla asuisi. Haltiala, Paloheinän pellot, Tuomarinkylän maastot ja Keskuspuisto vieressä, rauhallista pientaloaluetta, joka paljon väljemmin ja rennommin kaavoitettu kuin Paloheinä ja Pakila, mutta myös edullisempi. Kunhan Tuusulanväylän vaihtopysäkit aukeaa, on liikenneyhteydetkin todella hyvät. Nytkin pääsee keskustaan hyvin, samoin 560:llä itään ja länteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuninkaanmäki sanoisin. Bussilla pääsee Tikkurilan suuntaan hyvin. Luonto lähellä, hyvät ulkoilumahdollisuudet. Kohtuu rauhallista.
Mitä sä siellä Tikkurilassa teet?
Yhtä käpykylää vailla luonnon viehätystä.
Tai esitetään toisin päin; mitä sä et Tikkurilassa tee versus Helsingin tai vaikka New Yorkin keskusta? Sä sä et pääse balettiin, oopperaan tai tai katsomaan Pähkinänsärkijän ensi iltaa... Sä et pääse tiistaisin syömään etanoita Mamma Rosaan ja keskiviikkona kubistisen taidenäyttelyn "Kukku Baan" ensi esitykseen. Voi olla että muutenkin jäisi molemmat väliin, mutta eipähän ole mahdollisuutta. Tai siis on, mutta pitäisi istua 10min junassa sitä varten. Hävytöntä. Kuka edes ehdottaa moista.
Hiekkaharju/Jokiniemi ihan ykköspaikka.