Milloin aikaisintaan on muutto uuteen
vuokra-asuntoon?
Asunto vapautuu virallisesti 1.11 torstaina, mutta onkohan mitään mahista päästä asuntoon jo edeltävänä viikonloppuna eli 27.10 tai 28.10.
Välittäjä vain tuumi, että asunnon nykyisellä vuokralaisella pitäisi olla jo asunto minne hän muuttaa seuraavaksi.
Entä miten muutto hoituu arkipäivänä, jos se noin mahtaisikin mennä? Itse pääsen töistä vasta kahdelta ja muuttohommat voisi vasta noin kolmen aikaan aloittaa.
Kommentit (8)
Välittäjä ei vielä viikonloppuna osannut muuttopäivää sanoa, vaikka vuokrasopimuksen tuolloin allekirjoitin.
Tämän nykyisen asunnon vuokrasopimus päättyy 31.10, koska en halua maksaa vuokraa kahdesta asunnosta marraskuussa.
Toivottavasti viimeistään 30.10 tai 31.10 on muutto. On se tavallaan aika mielenkiintoista, jos muutto osuu arkipäivälle.
No mistäs me random-palstalaiset se voitaisiin tietää. Kysy vuokranantajalta, koska edeltäjät lähtevät ja koska voitte muuttaa sisään. Mutta kyllä sinun pitää siihen asennoitua, että vasta 1.11. pääsette sisään, koska silloin vasta sopimuksenne alkaa. Muunlainen tilanne on sitten ihan kiinni edellisten asukkaiden tarpeista ja vuokranantajan halusta joustaa sopimuspäivistä.
Kyllähän voit kysyä myös omalta vuokranantajalta, voiko päivissä joustaa että viikonloppuna muuttais.
alkuperäinen kirjoitti:
Toivottavasti viimeistään 30.10 tai 31.10 on muutto. On se tavallaan aika mielenkiintoista, jos muutto osuu arkipäivälle.
Jos asunto on virallisesti tyhjä 1.11., niin ei sinne sitten mennä ennen sitä. Yleensä avaimet luovutetaan muuttopäivän aamupäivällä tai alkuiltapäivällä.
Minne olet ajatellut tavarasi laittaa siksi aikaa, että saat ne uuteen asuntoon? Siis oletuksella, että et pääse muuttamaan ennen kuin vasta 1.11. Sinunhan pitää itse luovuttaa avaimet jo aamusta/aamupäivällä.
pakataan pakataan kirjoitti:
Entä miten muutto hoituu arkipäivänä, jos se noin mahtaisikin mennä? Itse pääsen töistä vasta kahdelta ja muuttohommat voisi vasta noin kolmen aikaan aloittaa.
Sinuna olisin ollut kaukonäköinen ja ottanut muuttopäivän vapaaksi. Jos muutto on 1.11 ja olet töissä klo 14 asti, niin menee aika mielenkiintoiseksi. Sinun pitää luovuttaa nykyinen asuntosi siivottuna ja tyhjänä. Koska olet ajatellut tyhjentää ja siivota asuntosi kun olet muuttopäivän töissä?
Puolet asunnosta pitää olla käytössäsi 1.11. ja loput 2.11. Sama koskee myös sinun nykyistä asuntoasi seuraavalle asukkaalle.
Jos itse muutan viikonloppuna, niin minulla on silti lupa pitää asunto hallinnassani kuun loppuun asti enkä todellakaan tee mitään kiiremuuttoa siksi, että seuraava asukas haluaa muuttaa aikaisemmin kuin vuokrasopimus alkaa.
Ei aavistustakaan minne nämä tavarat laitan, jos en aiemmin pääsisi muuttamaan. Loppusiivouksesta en stressaa, se hoituu omalla painollaan.
Soita vuokranantajalle ja kysy, monesti on mahdollista joustaa noissa päivissä, jos edellinen asukas on jo avaimet palauttanut.