Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tunnen syyllisyyttä, että en kykene tarjoamaa lapsille tarpeeksi.
30.09.2018 |
Niin, tunnen siis syyllisyyttä, kun en kykene tarjoamaan lapsille osaa siitä, mistä he haaveilevat. Puhuvat ihan innoissaan Legolandiasta, haaveilevat sinne pääsystä tämän tästä. Unelmoivat myös laivaristeilystä. Junalla olen heidän kanssa matkustanut kotikonnuille, en muuta.
Itsellä jaksamisen kanssa ongelmia ja tietynlainen erakkoluonne. Myös rahaa ei ole paljoa käytettävissä. Raha sinänsä ei haaveiden toteuttamisen este, koska aina voi säästää. Mutta vaikeampi pala onkin se oma jaksaminen. Tiedän, että tuommoiset reissut olisivat hirveän ressaavia minulle.
Nyt kysymys onkin, että miten kestää itse se, kun sisimmässään tietää, ettei kykene toteuttamaan lasten haaveita? Ei meidän elämä huonoa ole, tässä lähiympäristössä tehdään kivoja juttuja.
Taitaa olla meidän vanhempien ikuinen ongelma, vaikeus kestää sitä että joutuu tuottamaan pettymyksiä? Tuntuuko muista samalta?
Kommentit (2)
Me ei matkustella ulkomailla, ihmetelkööt ulkopuoliset ja lapsi traumatisoitukoot 🤣 Laivaan tai lentokoneeseen ei minua mikään saa, lapsi reissatkoon aikuisena jos tahtoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Itse olen hyvin kotona yksin viihtyvä introvertti, mutta olen kyllä lasten takia tsempannut. Muistan omasta nuoruudesta kuinka vaikeaa oli lähteä kotiseudulta opiskelemaan ja tutustua uusiin ihmisiin jne jne. Haluan , että omat lapseni ovat valmiimpia ja itsevarmempia. En nauti matkustamisesta, mutta lasten takia reissuja tehdään esim juurikin sinne Legolandiin. Lasten takia osallistun koulun vanhempainyhdistykseen sekä erään urheiluseuran aktiivitoimijoihin. Nyt alkaa pikkuhiljaa helpottaa kun lapset ovat jo lukiossa ja heidän sosiaalinenelämä, matkustelu ym ei ole niin paljon meistä vanhemmista kiinni.