Onko kukaan ollu pettynyt ultran jälkeen

eiköhän kuitenkin ole pääasia että lapsi on terve?!

tahdo saada paskaa niskaan.



minä pelkäsin että petyn. mutta en todellakaan!! lapseni on maailman ihanin ja ihanaa että sain juuri hänet.

Mutta tiedän myös, että olen aikuinen ihminen, ja se pettymys menisi ohi hetkessä. Sitäkuitenkin haaveilee tietyistä asioista, siihen lapseenkin liittyen. Mutta kannattaa muistaa, että ne vhaaveet on vain omia toiveita, ja se vauva ja henkilö joka perheeseen syntyy, voi olla täysin toista maat akuin on kuvitellut.



Summa summarum, voihan sitä pettyä, mutta sen verran aikuinen pitää olla, että sen yli pääsee, eikä sitä kosta lapselle.

Sain sen tosin tietää vasta synnytyksessä. Pettynyt olin, mutta tottakai rakastin/rakastan häntä....meidän prinsessaa.

Kaksosten kohalla toivoin tyttöä ja poikaa ja kun ultrassa nähtiin, että kummatkin ovat poikia...olin pettynyt. Mutta sitten aloin ajattelemaan parempia puolia, että he voivat asua samassa huoneessa, jakaa samat harrastukset ym. Synnytyksessä olin jo todella tyytyväinen " tulokseen" .



juu siis hetken olin pettynyt, kun odotukset karisee, mutta kokemuksesta voin kertoa, että kaikki lapset ovat lopulta ihan yhtä rakkaita.

kuten se että onko rakkula vauvan vatsassa harmiton kysta, vai oire jostakin vakavammasta.

mutta en voisi kuvitellakaan olevani pettynyt lapsen sukupuoleen.



t. viisi vuotta lapsettomuudesta kärsinyt

Sitä kesti kuitenkin vain hetken, ja nyt kun vauva on syntynyt, ajatuskin siitä että toivoisin hänen olevan joku toinen on ihan mahdoton.

Kakkosta ultrattiin ja nähtiin pojaksi. Riensin heti ultrasta ostamaan uusia poikamaisia vauvanvaatteita. Olin onnellinen, 4 vuoden jälkeen uusi ihana poikavauva.



Kolmosta ultrattaessa kuulin, että hän on tyttö. Olin onnellinen jälleen. Kahden huippuihanan pojan jälkeen saimme vielä tytön. Meillä on kaikkea mitä ihminen osaa toivoa!

ultrassa ei kerrottu sukupuolta mutta eihän tuosta voinut erehtyä, näkyi pelit sen verran selkeästi maallikonkin silmään... kieltämättä ensireaktioni oli pettymys mutta se oli vain sellainen hetkellinen tunne joka meni mielen läpi siinä tutkimuspöydällä maatessani.



sen jälkeen tuli kaikki käytännön asiat mieleen, miten paljon helpompaa on monessa suhteessa kun kaikki lapset on samaa sukupuolta. ja pikkuhiljaa kun totuin ajatuksen kolmesta pojasta niin aloin iloita asiasta ja kun poika sitten syntyi en missään nimessä olisi halunnutkaan tyttöä sillä meille syntyy vain poikia ;)

Ajan myötä pettymys haihtui, kun poikani kasvoi ja pääsin tutustumaan ihanaan poikaani! En vaihtaisi häntä tuhanteenkaan tyttöön, niin suloinen rakkauspakkaus hän on ollut! ;-)



Uskokaa tai älkää, on psykologisesti terveempi reaktio myöntää itselleen pettymys, kuin mennä sen taakse, että " kunhan nyt elävän/terveen vauvan sain" . Pettymyksen myöntäminen itselleen tarkoittaa, että on TUNNISTANUT ongelman ja haluaa ratkaista sen! Ja se kaikkia on voittoa suhteessa itseensä ja omaan lapseensa. Lapseni ei tietenkään koskaan saa tietää ongelmastani, olen selvittänyt sen omassa sisimmässäni - ja päässyt täysin sen yli! :-)



Ja nyt ei taas mitään " sukupuoleen pettyneen äidin pitäisi kokea lapsettomuutta" - kommentteja. Olen kokenut lapsettomuutta, sillä molemmat raskauteni ovat alkaneet pitkän yrittämisen jälkeen. Se ei ole silti poistanut minulta haaveita... Jos ihmisten suruja ja haaveita aletaan vertailemaan, ei kukaan lopulta uskalla surra eikä haaveilla mistään!



Niin. Ja vuosia myöhemmin pieni poikani sai myös pikkusiskon. Ja minä tyttären. :-)

lapseni sukupuoleen, mutta seuraavan tahtoisin olevan eri sukupuolta, sille en mitään mahda.

Mutta sitten joskus kun seuraavaa lasta aletaan mahdollisesti odottaa niin varmasti olisin onnellinen vaikka se olisikin samaa sukupuolta esikoisen kanssa... toivomuksille en nyt kuitenkaan mitään voi.

Toivoin kovasti tyttöä, ja tyttö meille sitten esikoispojan jälkeen tulikin, mutta jos toinen lapsi olisi kuitenkin ollut poika, niin se olisi loppujen lopuksi varmasti tuntunut ihan yhtä oikealta kuin tuo tyttökin. Vähän aikaa olisin ehkä joutunut tekemään surutyötä sen takia, etten ehkä koskaan olisi enää saanut omaa tytärtä, mutta kaksi poikaa olisi varmasti ollut aivan mahtava veljespari.

en vaihtaisi heitä edes peppi pitkätossuun ; )

esikoinen tyttö. Toisesta lapsesta toivoin myös tyttöä ja kyllä oli pettymys, kun ultrassa näkyi poika.



Olin niin haaveillut kahdesta prinsessasta samanlaisine prinsessavaatteineen.



Mulla kesti vuoden, kunnes pääsin yli.



Nyt en missään nimessä vaihtaisi poikaani tyttöön ja tunnen huonoa omaatuntoa, että miten olen voinut olla aluksi pojastani pettynyt.

ihan rehellisestikin kertoa pettymys-tunteistaan.



Ja sitä paitsi, kyllä nekin äidit jotka eivät ole sukupuoleen pettymistä kokeneet, joutuvat TAATUSTI kokemaan sisäisiä pettymyksen tunteita jossakin muussa lapseensa liittyvässä asiassa. Joten täysin ilman pettymyksen tunteita ei voi kukaan vanhempi elää (suhteessa lapseensa).



Mut kaikki lyhyet tai pitempiaikaiset pettymyksen tunteet onkin tehty ratkottaviksi.

.

ottaisin toisen pojan vastaan.