Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tulevan joulun vierailujärjestelyt + kontrolloiva isä

Vierailija
28.09.2018 |

Taustatietoa: Tilanne on siis se, että minulla on tulossa ensimmäinen yhteinen joulu avopuolisoni kanssa. Olemme molemmat n.25-vuotiaita opiskelijoita.
Avomieheni perhe viettää suurjoulua isovanhemmillaan, jonne hänen monet sisaruksensa&serkkunsa perheineen kokoontuvat ja myös minut on jo toivotettu tervetulleeksi. Haluankin kovasti mennä ja osallistua, pidän paljon mieheni perheestä ja meille molemmille on tärkeää saada olla tämä ensimmäinen joulu yhdessä. Ongelma onkin se, että tiedän jo valmiiksi vanhempieni loukkaantuvan tästä, erityisesti isäni. Oma vanhempani ovat eronneet ja viettävät joulua uusien puolisoidensa kanssa. Olemme toki tervetulleita näihin molempiin joulupöytiin, mutta tänä vuonna haluaisin kokea erilaisen joulun – lapsuuteni ja nuoruuteni joulut kun ovat aina olleet pieniä vain oman perheen kesken ja salaa haaveilin aina isoista jouluista koko suvun voimin.

Isäni on erosta lähtien AINA olettanut ja tavallaan jo ”päättänyt” minun viettävän joulua hänen kanssaan, äitini suhtautuminen on huomattavasti rennompi. Isäni on kova kontrolloimaan ja tiedän jo nyt hänen suuttuvan ja ottavan nokkiinsa, jos kerron etten ole aattoa kotikotonani hänen luona. Teoriassa toki olisi mahdollista jakaa nämä vierailut kolmelle päivälle, mutta käytännön ongelmia aiheuttaa se, että kaikki kolme joulua vietetään eri kaupungeissa ja olemme autoton pariskunta. Muutenkaan ei ymmärrettävistä syistä huvita joulun pyhiä suhata autolla pitkin Suomea. Matkaa kertyisi joitakin satoja kilometrejä ja muutamia ajotunteja.

Täytyy ilmeisesti tehdä niin, että valitsemme kaksi paikkaa, jossa joulua vietämme. Helpompaa olisi mennä suoraan isäni luokse, mutta silloin joulu äitini luona jäisi taas väliin. On oikeasti todella hankalaa miettiä näitä jouluja vanhempieni avioeron jälkeen, etenkin kun isäni on erosta edelleen katkera ja automaattisesti olettaa minun menevän ehdottomasti hänen luokseen, ei äitini, jota hän inhoaa. Tiedän, että aikuisena ihmisenä teen toki omat päätökseni enkä ole muutoin elämässäni mikään kynnysmatto, mutta tiedän että minusta itsestäni ei tunnu hyvältä aloittaa tämmöistä draamaa, joka syntyy jo pelkästään siitä, jos olen jouluaaton uudessa paikassa. Olen varma, että osa aatostani menisi murehtimiseen, jos saisimme tästä kunnon sanaharkan aikaiseksi. Asia stressaa minua jo nyt ja onkin varmaan järkevää ottaa se mahdollisimman pian puheeksi molempien vanhempieni kanssa, jotta olisi aikaa sulatella tätä heillekin uudenlaista joulua…

Miten te olette ratkaisseet näitä ongelmia, etenkin kun vierailtavia paikkoja on useita juurikin esim erojen takia? Ja miten te, joilla on jo omat aikuiset lapset suhtaudutte heidän tapaansa viettää joulua?

Kommentit (24)

Vierailija
21/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille rohkaisevista kommenteista ja ymmärryksestä. Ja vielä tiedoksi: en siis aio missään nimessä valehdella kenellekkään tilanteesta, kyllä pystyn kertomaan totuuden kuten se onkin ja "kestämään seuraukset". Ärsyttää vain jo valmiiksi se draama, jonka tiedän alkavan tästä. Uskon että isäni on edelleen vuosien jälkeen niin katkera erosta äidilleni, joka siis päätöksen teki, että tavallaan tälläkin tavalla haluaa päästä häntä minun kauttani ärsyttämään. En toki tiedä olenko oikeassa, mutta äitini kanssa olen usein puhunut siitä miten hänkin todellakin muistaa kuinka itsepäinen isäni osaa olla ja miten vain hänen tapansa toimia on oikea.

Joku kommentoikin jo ensi vuoden joulusta - se ei ole ajankohtainen ongelma :) Enkä usko siitä ongelmaa syntyvänkään! Mikäli tämä jouluaatto sujuu mukavasti mieheni perheen luona, minulle ei ole mikään kynnyskysymys jatkossakin viettää aattoa heillä ja siirtyä sitten joulupäiväksi ja tapaniksi minun vanhemmilleni. Tai päinvastoin, tänä vuonna vain teimme jo päätöksen aloittaa aatolla hänen sukunsa luona. Ja tiedän tämän olevan ok miehelleni, ymmärrämme molemmat että toisillemme on tärkeää osallistua oman perheen jouluun mutta myös vastaavasti haluamme tutustua toisen perheen perinteisiin ja päästä osallistumaan ja tutustumaan sukuun paremmin. Voimme siis mainiosti jakaa joulun pyhät. 

Miksi ihmeeessä osallistut tuohon isäsi kostoon olemalla joka joulu hänen luonaan? Samalla jätät äitisi paitsioon? Ehkä tämä on hyvää harjoitusta oman elämän rakentamisessa, jossain vaiheessa sinun on joka tapauksessa pyristeltävä irti isäsi määräysvallan alta. Asia on parempi olla hoidettu siinä vaiheessa kun suunnittelette lasten tekemistä.

Vierailija
22/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jo on aika näyttää kontrolloivalle isälle kaapin paikka. Monessa suvussa on aina joku tuollainen despootti joka haluaa tanssittaa muita pillinsä mukaan.  Keinoina erilaiset valtapelit, marttyyriksi heittäytyminen, syyllistäminen, manipulointi, kiristys ja uhkailu. Vietä joulu avopuolison kanssa hänen sukulaisillaan. Siitä tulee isälle alkuun paha mieli, so what. Pistä prosessi alulle, niin ensi vuonna on jo helpompaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vuorovuodet. Eli tänä vuonna miehen luo, ensi vuonna iskän luo. Sitten taas miehen luo ja sitten äiskän. Jos ette pysty sun vanhempiakaan mahdittamaan samaan jouluun. 

Vierailija
24/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä tuollaista säätämistä. Puolison kanssa vietetään jouluaatto yhdessä, luoden omia perinteitä ja muina pyhinä käydään sitten kylässä miten parhaiten sopii, jos käydään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän kahdeksan