Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tulevan joulun vierailujärjestelyt + kontrolloiva isä

Vierailija
28.09.2018 |

Taustatietoa: Tilanne on siis se, että minulla on tulossa ensimmäinen yhteinen joulu avopuolisoni kanssa. Olemme molemmat n.25-vuotiaita opiskelijoita.
Avomieheni perhe viettää suurjoulua isovanhemmillaan, jonne hänen monet sisaruksensa&serkkunsa perheineen kokoontuvat ja myös minut on jo toivotettu tervetulleeksi. Haluankin kovasti mennä ja osallistua, pidän paljon mieheni perheestä ja meille molemmille on tärkeää saada olla tämä ensimmäinen joulu yhdessä. Ongelma onkin se, että tiedän jo valmiiksi vanhempieni loukkaantuvan tästä, erityisesti isäni. Oma vanhempani ovat eronneet ja viettävät joulua uusien puolisoidensa kanssa. Olemme toki tervetulleita näihin molempiin joulupöytiin, mutta tänä vuonna haluaisin kokea erilaisen joulun – lapsuuteni ja nuoruuteni joulut kun ovat aina olleet pieniä vain oman perheen kesken ja salaa haaveilin aina isoista jouluista koko suvun voimin.

Isäni on erosta lähtien AINA olettanut ja tavallaan jo ”päättänyt” minun viettävän joulua hänen kanssaan, äitini suhtautuminen on huomattavasti rennompi. Isäni on kova kontrolloimaan ja tiedän jo nyt hänen suuttuvan ja ottavan nokkiinsa, jos kerron etten ole aattoa kotikotonani hänen luona. Teoriassa toki olisi mahdollista jakaa nämä vierailut kolmelle päivälle, mutta käytännön ongelmia aiheuttaa se, että kaikki kolme joulua vietetään eri kaupungeissa ja olemme autoton pariskunta. Muutenkaan ei ymmärrettävistä syistä huvita joulun pyhiä suhata autolla pitkin Suomea. Matkaa kertyisi joitakin satoja kilometrejä ja muutamia ajotunteja.

Täytyy ilmeisesti tehdä niin, että valitsemme kaksi paikkaa, jossa joulua vietämme. Helpompaa olisi mennä suoraan isäni luokse, mutta silloin joulu äitini luona jäisi taas väliin. On oikeasti todella hankalaa miettiä näitä jouluja vanhempieni avioeron jälkeen, etenkin kun isäni on erosta edelleen katkera ja automaattisesti olettaa minun menevän ehdottomasti hänen luokseen, ei äitini, jota hän inhoaa. Tiedän, että aikuisena ihmisenä teen toki omat päätökseni enkä ole muutoin elämässäni mikään kynnysmatto, mutta tiedän että minusta itsestäni ei tunnu hyvältä aloittaa tämmöistä draamaa, joka syntyy jo pelkästään siitä, jos olen jouluaaton uudessa paikassa. Olen varma, että osa aatostani menisi murehtimiseen, jos saisimme tästä kunnon sanaharkan aikaiseksi. Asia stressaa minua jo nyt ja onkin varmaan järkevää ottaa se mahdollisimman pian puheeksi molempien vanhempieni kanssa, jotta olisi aikaa sulatella tätä heillekin uudenlaista joulua…

Miten te olette ratkaisseet näitä ongelmia, etenkin kun vierailtavia paikkoja on useita juurikin esim erojen takia? Ja miten te, joilla on jo omat aikuiset lapset suhtaudutte heidän tapaansa viettää joulua?

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toimit kuten aikuinen ihminen toimii ja menet avokkisi suvun joulun viettoon. Kerrot tämän vanhemmillesi ja pahoittelet kertaalleen, että tänä vuonna näin, mutta ei yhtään sen enempää.

Itse olen ollut puolisoni kanssa yhdessä yli neljä vuotta, viides joulu tulossa, ja me taas vietämme sen tänäkin vuonna erillään siksi, että molemmilla on iäkkäitä sukulaisia, joiden kanssa haluaa olla. Oma lapseni on ollut puolisonsa kanssa 7-8 vuotta ja viettänyt kaikki joulut hänen vanhemmillaan, missä myös järjestetään iso joulujuhla. Eihän kyse ole kuin parista hassusta päivästä!

Vierailija
2/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse uskaltauduin jäämään lapsuudenperheen joulunvietosta vasta 32 vuotiaana, kun olin tavannut nykyisen kumppanini ja halusimme juurikin viettää joulua ihan vain kaksin. Olen todella kiltti luonteeltani, inhoan konflikteja. Mutta kuinka ollakaan! Siinä ei ollut mitään ongelmaa, vanhemmat olivat vaan että "ihan miten vaan". Ihan turhaan pelkäsin! Sanot vaan suoraan että tällä kertaa vietät joulua rauhassa miehen perheen luona. Piste.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lopeta isäsi miellyttäminen. Mulla narsisti isä joka teki tuota samaa ja kyykytti ja hyppyytti kaikessa. Keräät rohkeutesi ja ilmoitat että jatkossa päätät joulustasi kunakin vuonna tapauskohtaisesti.

Isä suuttuu, kiukuttelee ja uhkailee mutta so what? Sun on revittävä napanuora irti ja mitä myöhemmin teet sen sitä vaikeampaa se on.

Vierailija
4/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jospa tekisit oman elämäsi päätökset ihan itse.

Vierailija
5/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet 25-vuotias.

Itse olin 26-vuotiaana äiti, joten sanoisin että olet ihan tarpeeksi aikuinen viettämään joulusi kuten haluat. Joku loukkaantuu, mutta kukaan ei kuole. Älä luule, että kaikkia voi miellyttää tässä maailmassa.

Isäsi voi sanoa rumasti tai vaikka uhata perinnöttä jättämisellä, en minä tiedä millainen ihminen hän on. Mutta sinun pitää oppia olemaan oma aikuinen itsesi ja vetää välillä rajoja sen ympäri, minkä tiedät olevan sinulle oikein.

Ja joulu... Se on tärkeä juhla, siihen liittyy perinteitä. Mutta siltikin se on vain yksi päivä!

Vierailija
6/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota työvuorot pyhiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rakas lapsi, täällä moni on jo sanonutkin tämän, mutta sanonpa minäkin. Siitä huolimatta, että olet vanhempiesi lapsi aina, sinä olet aikuinen ja teet omat päätöksesi, ja äitinä (vaikka en sinun äitisi olekaan) annan vakavan neuvon, että sinun on tehtävä se, mikä SINUA eniten miellyttää ja kiinnostaa. Sinä haluat ilmeisestikin viettää joulun poikaystäväsi kotona. Tee siis niin. Jos haluat vierailla myös äitisi luona, tee myös se. Isäsi on myös jo aikuinen mies, ja ihan varmasti kestää joulun ilman sinuakin. Jos ei kestä, se on hänen romahduksensa - ei sinun. Sinä et ole isääsi varten, sinulla on oma elämä. 

Vierailija
8/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Porvoon tarinaniskijä iski jälleen. 0/5

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos asia sinua oikeesti stressaa, niin voisitko vähän valehdella isällesi, ettei mene teidän kaikkien joulu pilalle. Eli kerrot hänelle, kuinka paljon haluaisit viettää joulun hänen kanssaa, mutta miehesi perheelle joulu merkitsee niin paljon, että pelkäät loukkaavasi heitä, jos et sinne mene. Jospa tästä isäsi näkisi, kuinka typerää on suuttua siitä, ettei vietä joulua yhdessä. Joo ja tiedän, että tämä kommentti saa varmaan hirveästi alapeukkuja, mutta jos tilanne on oikeesti stressaava ja et haluaisi aloittaa mitään konfliktia, niin mikset voisi vähän valehdella.

Vierailija
10/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teimme vuosia päätöksiä joulusta suvun toiveiden mukaan. Reissasimme ympäri Suomea. Vaikeaa oli.

Rohkeampi pikkusiskoni teki mitä halusi. Eka joulu meni mököttäessä, seuraavat olivat ok. Olisi todellakin kannattanut itsekin toimia noin.

Nyt kaikki voivat tehdä joulupäätoksiä miten haluavat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos asia sinua oikeesti stressaa, niin voisitko vähän valehdella isällesi, ettei mene teidän kaikkien joulu pilalle. Eli kerrot hänelle, kuinka paljon haluaisit viettää joulun hänen kanssaa, mutta miehesi perheelle joulu merkitsee niin paljon, että pelkäät loukkaavasi heitä, jos et sinne mene. Jospa tästä isäsi näkisi, kuinka typerää on suuttua siitä, ettei vietä joulua yhdessä. Joo ja tiedän, että tämä kommentti saa varmaan hirveästi alapeukkuja, mutta jos tilanne on oikeesti stressaava ja et haluaisi aloittaa mitään konfliktia, niin mikset voisi vähän valehdella.

Ja sen jälkeen joka joulu sama stressi ja sama valehtelu. Miksi???

Vierailija
12/24 |

Ensimmäinen joulu on aina vaikein, sen jälkeen ajatukseen on vanhemmat jo tottuneet edes jollain asteella. Ei se ole vanhemmillekaan helppoa viettää joulua ilman omaa lastaan, jos niin on tehnyt jokaikinen vuosi, jonka takia se tottumiskysymys on tosi tärkeä. Lisäksi tää ikä/seurusteluvaihe on kaikkein vaikein, ja monella parilla on juuri tämä sama ongelma varsinkin ennen omia lapsia. Koska sittenkun omat lapset tulevat kuvioihin mukaan, on paljon helmpompi vedota omien perinteiden muodostamiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olin 21-vuotiaana äiti ja jouluna tehtiin niin kuin itse haluttiin. Nyt ikää on enemmän ja välillä ollaan joulut ulkomailla. Kannattaa kertoa ajoissa suunnitelmistaan, niin ihmiset ehtivät sopeutua. Jos haluaa ja jaksaa, voi osoitetta vaihtaa välipäivinä tai sopia, että tullaan vaikka joulukuun alkupuolella tai tammikuussa käymään.

Vierailija
14/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jännempää tulee olemaan vuoden kuluttua, kun on tasapuolisuuden vuoksi aika viettää joulu sun vanhemmilla ja poikaystäväsi joutuu jättämään oman sukujoulunsa väliin. Vai aiotko tästä eteenpäin viettää vain uusia sukujouluja ja vanhempasi saavat joulutella omissa oloissaan? Sun päätöshän se tietysti on ja tulee joka vuosi uudelleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nää joulun vietto jutut on niin tuskaa uusille, mutta vakaville pariskunnille, eli siis lähes kaikille parikymppisille edes jossain vaiheessa. Koska kummallakin parista on omat perinteensä, mutta joulu haluttaisiin silti viettää yhdessä. Suurin osa mun tuntemastani nuorista pareista viettää joulun erillään, ja sitten joulupäivänä tai tapaninpäivänä nähdään toisen suvun luona. Toiset taas valitsevat jommankumman jouluaatoksi ja sitten menevät yhdessä joulupäivänä toisen vanhempien luokse. Meillä mies on ulkomaalainen ja läheisempi mun perheen kanssa kuin omansa, joten meille päätös on onneksi ollut helppo.

Vierailija
16/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me ollaan ratkaistu tämä niin, että vietetään joulu kotona ja ne, ketkä haluaa tulla viettämään sitä meille, ovat tervetulleita, kunhan ilmoittavat etukäteen ja tuovat jotain (syötävää) mukanaan. Juomat ja "pääruuat" tulevat talon puolesta. 

Vierailija
17/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos kaikille rohkaisevista kommenteista ja ymmärryksestä. Ja vielä tiedoksi: en siis aio missään nimessä valehdella kenellekkään tilanteesta, kyllä pystyn kertomaan totuuden kuten se onkin ja "kestämään seuraukset". Ärsyttää vain jo valmiiksi se draama, jonka tiedän alkavan tästä. Uskon että isäni on edelleen vuosien jälkeen niin katkera erosta äidilleni, joka siis päätöksen teki, että tavallaan tälläkin tavalla haluaa päästä häntä minun kauttani ärsyttämään. En toki tiedä olenko oikeassa, mutta äitini kanssa olen usein puhunut siitä miten hänkin todellakin muistaa kuinka itsepäinen isäni osaa olla ja miten vain hänen tapansa toimia on oikea.

Joku kommentoikin jo ensi vuoden joulusta - se ei ole ajankohtainen ongelma :) Enkä usko siitä ongelmaa syntyvänkään! Mikäli tämä jouluaatto sujuu mukavasti mieheni perheen luona, minulle ei ole mikään kynnyskysymys jatkossakin viettää aattoa heillä ja siirtyä sitten joulupäiväksi ja tapaniksi minun vanhemmilleni. Tai päinvastoin, tänä vuonna vain teimme jo päätöksen aloittaa aatolla hänen sukunsa luona. Ja tiedän tämän olevan ok miehelleni, ymmärrämme molemmat että toisillemme on tärkeää osallistua oman perheen jouluun mutta myös vastaavasti haluamme tutustua toisen perheen perinteisiin ja päästä osallistumaan ja tutustumaan sukuun paremmin. Voimme siis mainiosti jakaa joulun pyhät. 

Vierailija
18/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Taustatietoa: Tilanne on siis se, että minulla on tulossa ensimmäinen yhteinen joulu avopuolisoni kanssa. Olemme molemmat n.25-vuotiaita opiskelijoita.

Avomieheni perhe viettää suurjoulua isovanhemmillaan, jonne hänen monet sisaruksensa&serkkunsa perheineen kokoontuvat ja myös minut on jo toivotettu tervetulleeksi. Haluankin kovasti mennä ja osallistua, pidän paljon mieheni perheestä ja meille molemmille on tärkeää saada olla tämä ensimmäinen joulu yhdessä. Ongelma onkin se, että tiedän jo valmiiksi vanhempieni loukkaantuvan tästä, erityisesti isäni. Oma vanhempani ovat eronneet ja viettävät joulua uusien puolisoidensa kanssa. Olemme toki tervetulleita näihin molempiin joulupöytiin, mutta tänä vuonna haluaisin kokea erilaisen joulun – lapsuuteni ja nuoruuteni joulut kun ovat aina olleet pieniä vain oman perheen kesken ja salaa haaveilin aina isoista jouluista koko suvun voimin.

Isäni on erosta lähtien AINA olettanut ja tavallaan jo ”päättänyt” minun viettävän joulua hänen kanssaan, äitini suhtautuminen on huomattavasti rennompi. Isäni on kova kontrolloimaan ja tiedän jo nyt hänen suuttuvan ja ottavan nokkiinsa, jos kerron etten ole aattoa kotikotonani hänen luona. Teoriassa toki olisi mahdollista jakaa nämä vierailut kolmelle päivälle, mutta käytännön ongelmia aiheuttaa se, että kaikki kolme joulua vietetään eri kaupungeissa ja olemme autoton pariskunta. Muutenkaan ei ymmärrettävistä syistä huvita joulun pyhiä suhata autolla pitkin Suomea. Matkaa kertyisi joitakin satoja kilometrejä ja muutamia ajotunteja.

Täytyy ilmeisesti tehdä niin, että valitsemme kaksi paikkaa, jossa joulua vietämme. Helpompaa olisi mennä suoraan isäni luokse, mutta silloin joulu äitini luona jäisi taas väliin. On oikeasti todella hankalaa miettiä näitä jouluja vanhempieni avioeron jälkeen, etenkin kun isäni on erosta edelleen katkera ja automaattisesti olettaa minun menevän ehdottomasti hänen luokseen, ei äitini, jota hän inhoaa. Tiedän, että aikuisena ihmisenä teen toki omat päätökseni enkä ole muutoin elämässäni mikään kynnysmatto, mutta tiedän että minusta itsestäni ei tunnu hyvältä aloittaa tämmöistä draamaa, joka syntyy jo pelkästään siitä, jos olen jouluaaton uudessa paikassa. Olen varma, että osa aatostani menisi murehtimiseen, jos saisimme tästä kunnon sanaharkan aikaiseksi. Asia stressaa minua jo nyt ja onkin varmaan järkevää ottaa se mahdollisimman pian puheeksi molempien vanhempieni kanssa, jotta olisi aikaa sulatella tätä heillekin uudenlaista joulua…

Miten te olette ratkaisseet näitä ongelmia, etenkin kun vierailtavia paikkoja on useita juurikin esim erojen takia? Ja miten te, joilla on jo omat aikuiset lapset suhtaudutte heidän tapaansa viettää joulua?

 Kun on lapsuudenkodista pois muuttanut niin saa ihan itse päättää miten joulunsa viettää. Minä ole antanut periksi vanhempien kiristykselle ja vietän jouluni puolisoni kanssa just miten meille sopii eli  omassa kodissa kaikessa rauhassa.

Mulle on aivan sama mitä muut ovat asiasta mieltä, kyseessä on mun elämäni eikä  mulla ole mitään velvollisuutta käyttää pyhiä risteilemällä pitkin Suomea. Joulu on rentoutumista, ei suorittamista varten.

Katko napanuora ap. Olet jo  25-vuotias, et siis mikään isäsi talutushihnassa oleva murkkuikäinen.Ja isäsi on korkea aika tajuta että hänen olettamuksensa eivät perustu todellisuuteen joten hän ei voi  loukkaantua siitä että sinä päätät toimia toisin. Kyllä se lakkaa urputtamasta muutaman vuoden kuluttua.

Vierailija
19/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille rohkaisevista kommenteista ja ymmärryksestä. Ja vielä tiedoksi: en siis aio missään nimessä valehdella kenellekkään tilanteesta, kyllä pystyn kertomaan totuuden kuten se onkin ja "kestämään seuraukset". Ärsyttää vain jo valmiiksi se draama, jonka tiedän alkavan tästä. Uskon että isäni on edelleen vuosien jälkeen niin katkera erosta äidilleni, joka siis päätöksen teki, että tavallaan tälläkin tavalla haluaa päästä häntä minun kauttani ärsyttämään. En toki tiedä olenko oikeassa, mutta äitini kanssa olen usein puhunut siitä miten hänkin todellakin muistaa kuinka itsepäinen isäni osaa olla ja miten vain hänen tapansa toimia on oikea.

Joku kommentoikin jo ensi vuoden joulusta - se ei ole ajankohtainen ongelma :) Enkä usko siitä ongelmaa syntyvänkään! Mikäli tämä jouluaatto sujuu mukavasti mieheni perheen luona, minulle ei ole mikään kynnyskysymys jatkossakin viettää aattoa heillä ja siirtyä sitten joulupäiväksi ja tapaniksi minun vanhemmilleni. Tai päinvastoin, tänä vuonna vain teimme jo päätöksen aloittaa aatolla hänen sukunsa luona. Ja tiedän tämän olevan ok miehelleni, ymmärrämme molemmat että toisillemme on tärkeää osallistua oman perheen jouluun mutta myös vastaavasti haluamme tutustua toisen perheen perinteisiin ja päästä osallistumaan ja tutustumaan sukuun paremmin. Voimme siis mainiosti jakaa joulun pyhät. 

Isäsi vois kasvaa aikuiseksi ja tajuta että eron syy tais olla just toi kontrollointi jota nyt jatkaa sun kohdalla vaikka äitisi jo pääsi eroon.

Vierailija
20/24 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilman muuta vietät sellaisen joulun, kun haluat. Isäsi on aikuinen ihminen ja hänen pitää ymmärtää asia.

Minä ja mies ollaan lähes poikkeutta käyty vanhempiemme luona jouluaattona, samalla paikkakunnalla kun asutaan. Nuorina asiaa ei ihmeemmin mietitty ja samaa tehtiin silloinkin, kun lapset olivat syntyneet. Ongelmia on ollut siinä, että kummankin vanhemmat olettavat, että juuri heidän luona syödään jouluateria ja vietetään aaton paras aika. Enää ei jaksaisi kuunnella, kun meille ei ruoka maistu ja nytkö te vasta tulitte ja nytkö te jo lähdette. Teen perheelle jouluaterian jo alkuiltapäivästä, jotta pääsemme ajoissa matkaan, mutta silti aatto on yhtä minuuttiaikataulua. Kahvit juon, mutta syömään en suostu.

Omat lapset ovat jo muuttaneet omilleen opiskelemaan, mutta he tulevat vielä kotiin jouluksi. He ovat aina tervetulleita, mutta olemme sanoneet, että siinä vaiheessa kun he haluavat viettää seurustelukumppanien kanssa joulun, niin saavat vapaasti valita missä ovat, meiltä ei tule syyllistämistä. Varsinkin miehen äiti odottaa, että aattona paikalla on kaikki lapset ja lastenlapset. Ei se vaan toimi, kun lapsenlapsillakin on jo lapsia ja kaikki muutkin vanhemmat ja isovanhemmat haluaisivat läheiset jouluksi luokseen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän kaksi