Katoitteko eilen Rikospaikka ohjelman? Järkytyin että se seinäjoen murhaaja tyttö on vapaalla jalalla.
Kommentit (129)
Tehty mikä tehty. Tuomio lusittu. Varmasti seuraa koko elämän mukana. Toivottavasti kuitenkin pystyy jonkin ammatin hankkimaan ja itsensä elättämään
Aika pitkälti se kai meistä muista riippuu, onnistuuko normaalielämään palaaminen. Näiden kommenttien perusteella ei taida onnistua?
Vierailija kirjoitti:
Vankilan tarkoitushan on tuomion lisäksi tehdä vangista uudelleen yhteiskuntakelpoinen. Tässä on ilmeisesti onnistuttu?
Periaatteessa jo, käytännössähän Suomessa ei pystytä pitämään edes aktiivisesti vaarallista sarjamurhaajaakaan lukkojen takana, saati sitten ketään muuta. Ei tässä maassa mitään riskiarviointia oikeasti suoriteta, todetaan vaan ettei ole x:n vuoteen vaikka murhannut, paloitellut ja syönyt ketään (koska on ollut tuon ajan vankilassa jatkuvan valvonnan alaisena) joten ei voida ottaa tekoa ja sen aikaista käytöstä enää huomioon kun vapautusta harkitaan.
No sillä on mielenhäiriö, joten ei ole sen tytön vika. Hän on tuomion kärsinyt. Ja on varmaankin hoidossa nyt. Miehiä jotka ovat tappaneet puolisonsa on jatkuvasti vapaalla, miksei heihin kohdistu samanlaista ajojahtia? He ovat vielä tehneet teot järjissään. Se on pelottavampaa. Vai tuomitaanko tyttö kovempaa? Miksi 15-vuotiaan tytön pitäisi olla vankilassa lopunikää kun ei miehetkään ole?

ot, paitsi että vangit käyvät lomilla jo hyvissä ajoin ennen vapautumisiaan, eikä heitä silloin kukaan valvo...
Breivik olisi Suomessa tullut jo ulos vankilasta.
Eiköhä se tapa uudestaan tai ainakin yrittää
Eihän sitä kai tuomittu täydessä ymmärryksessä silloin,joten...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttö pilasi samalla myös vanhempiensa elämän.
Niin no, missähän määrin nämä vanhemmat pilasivat lapsensa elämää... Kun sillä kasvatuksellakin on merkitystä, millainen lapsi kasvaa, ja etenkin niillä olosuhteilla. Ulkoinen kuorihan oli lähes täydellistä, ei siinä.
Kyllä maailmaan syntyy mieleltään sairaita ihmisiä joihin ei kasvatukset auta. Mielisairaus on sairaus siinä missä syöpäkin, et sä sitä silittelemällä tai kurilla paranna. Ja kaikkia ei todellakaan voi parantaa.
Joo mutta silloin omaisten täytyy myöntää, että hoitolaitos on paras paikka sairaalle ja laittaa se sellaiseen ennen kuin murhaa.
Vierailija kirjoitti:
Breivik olisi Suomessa tullut jo ulos vankilasta.
Ja olis jonkun puolueen listoilla vaaleissa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhä se tapa uudestaan tai ainakin yrittää
Suurin osa ei tapa uudestaan tai edes yritä.
Ei sinne hoitolaitokseen enää ketään niin vaan laiteta. Kaduilla ne kaikki nykyään on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttö pilasi samalla myös vanhempiensa elämän.
Ja uhrin vanhempien myös..
Uhrin elämä loppui ihan kokonaan. Se vasta kauheaa on. Toki uhrin vanhempienkin osa on lohduton.
Jos tuo olis mun lapsi, pakkaisin varmaan kimpsut ja kampsut ja muuttaisin ulkomaille?
Vierailija kirjoitti:
No sillä on mielenhäiriö, joten ei ole sen tytön vika. Hän on tuomion kärsinyt. Ja on varmaankin hoidossa nyt. Miehiä jotka ovat tappaneet puolisonsa on jatkuvasti vapaalla, miksei heihin kohdistu samanlaista ajojahtia? He ovat vielä tehneet teot järjissään. Se on pelottavampaa. Vai tuomitaanko tyttö kovempaa? Miksi 15-vuotiaan tytön pitäisi olla vankilassa lopunikää kun ei miehetkään ole?
Kyllä jotain häikkää on siinäkin jos TÄSTÄKIN vääntää sukupuolikysymyksen! Epäilen että jos sinun läheinen murhataan julmasti niin tahdot tekijän kiven sisään on hän sitten mies, nainen, tyttö tai poika!
No miten ne olisi voinut laittaa tytön hoitoon, kun merkkejä ei ollut että murhaa tai muutakaan? :D Ei helv- tätä logiikkaa. Hyvä se jälkikäteen huudella. Johan hoidoss aolisi kaikki teinit, jos tähän ruvettaisi.
Oli kamala teko ja peruuttamaton, mut ei voi lähteä samalle linjalle. Tyttö kantaa teko koko loppuelämän. Ja todennäköisesti on hoidossa. Murhamiehet pääsevät vapauteen muutaman vuoden lusittuaan, mutta voi olla ettei tämä tyttö koskaan.
Jännä ettei tyttö tiennyt mitä hänestä oli kirjoitettu somessa, ja Hannan vihantunteistä häntä kohtaan vaan lähti mukaan kuin lammas teuraalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhä se tapa uudestaan tai ainakin yrittää
Suurin osa ei tapa uudestaan tai edes yritä.
Ko. henkilöllä on todettu vakava persoonallisuushäiriö, jota ei voi parantaa.
Vosu ollut kiven sisässä siis kolmisen vuotta ja jonkun mielestä nyt on nuoren ihmisen suunnitelmallinen murha sovitettu. Just just. Onnea sille, joka esim. perustaa ton sekopään kanssa perheen.