Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Avovaimo olettaa voivansa käyttää minun autoa mihin ja miten paljon tahansa maksamatta kuluista lantin latia

Vierailija
25.09.2018 |

Ollaan seurusteltu puolisen vuotta ja muutettiin yhteen kuukausi sitten. Alusta asti oli selvää että jaettaisi kaikki.
Avovaimolla ei ollut autoa ennenkun tavattiin ja viimeiset viikot hän on käyttänyt tai yrittänyt käyttää minun autoa käytännössä kaikkiin menoihin. Hän ei ole kuitenkaan hankkinut tippaakaan polttoainetta eikä hänellä ole käytännössä mitään mahdollisuuksia osallistua auton ylläpitoon koska hän opiskelee. Hän saattaa tulla kotiin ja heti ovesta astuttuaan ilmoittaa että tankki on tyhjä, olettaen että minä tankkaan sen täyteen seuraavaksi päiväksi.
Ymmärsin nopeasti asettaa ehtoja siihen milloin hän voi käyttää autoa, jolloin melkein kaikki hänen ajoista jää tekemättä. Tästä hän vasta suuttuikin ja kitisee ja tiuskii siitä jatkuvasti. Paikoittain olosuhteet kotona muistuttaa perhehelvettiä. En voi esimerkiksi puhua puhelimeen kun avovaimolla on kohtaus päällä.
Oletin että hän rauhoittuu jossain vaiheessa mutta tätä on jatkunut nyt kaksi viikkoa. Tilanne on pitkässä juoksussa kestämätön. Onko ero tosiaan ainoa mahdollisuus?

Kommentit (80)

Vierailija
41/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä oli miehen kanssa aikaanaan sama tilanne. Minä autoton opiskelija ja mies autollinen työssäkävijä. Sain lainata autoa jos se oli vapaana. Mies tietenkin meni sillä töihin ja tankkasi sitä enemmän. Toki minäkin, rahatilanteeni mukaan, kävin tankkaamassa. Mies hoiti autosta muut kulut. Ei ikinä riidelty autosta ja minulle oli itsestäänselvää, että miehellä on omistajana etusija autoon. Minä otin sen vain jos se oli vapaana. Jos ei ollut niin menin bussilla. Miehelle oli myös itsestäänselvää, että saan lainata autoa. Ei se niin paljon minun satunnaisista ajoistani kulunut.

Vierailija
42/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erotkaa. Teillä on liian erilaiset näkemykset parisuhteesta ja avoliitosta.

Sulle sopisi paremmin seurustelu.

Kai tiedät, että avoliitossa teillä on myös elatusvelvollisuus toisianne kohtaan.

Ei ole elatusvelvollisuutta avoliitossa. Avioliitossa kylläkin on.

Lähde kiitos.

Kyllä avoliitto on juridisesti rinnastettavissa avioliittoon esim. toimeentulotuki.

Mutta ei esim. verottaja, perintökaari, jne.

Tässä on monta kommentoijaa jo käsitellyt asiaa elatusvelvollisuuden osalta, joten mitä sekoilet?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli miehen kanssa aikaanaan sama tilanne. Minä autoton opiskelija ja mies autollinen työssäkävijä. Sain lainata autoa jos se oli vapaana. Mies tietenkin meni sillä töihin ja tankkasi sitä enemmän. Toki minäkin, rahatilanteeni mukaan, kävin tankkaamassa. Mies hoiti autosta muut kulut. Ei ikinä riidelty autosta ja minulle oli itsestäänselvää, että miehellä on omistajana etusija autoon. Minä otin sen vain jos se oli vapaana. Jos ei ollut niin menin bussilla. Miehelle oli myös itsestäänselvää, että saan lainata autoa. Ei se niin paljon minun satunnaisista ajoistani kulunut.

Tuota minäkin toivoisin. Tai siis sitä että avovaimoni käyttäisi autoa vain kun sitä aidosti tarvitsee ja tankkaisi sitä omilla rahoilla edes joskus. Tähän asti se on ollut käytännössä hänen käytössä lähinnä huviajossa.

Vierailija
44/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nämä autolokit tuntuvat aina olevan naisia. Täälläkin kiukkuiset lokkipimatsut kiukuttelevat kun yksi mies ei annakaan autoaan ilmaiseksi toisen käyttöön. Omassa ystäväpiirissä nämä "heitätkö mut ilmaiseksi kauppaan, zumbaan, mukulan lääkäriin jne." ovat aina autoista mitään tietämättömiä naisia. Miehet harvemmin odottavat auton liikkuvan pyhällä hengellä, tai että auton omistaminen tekee sinusta samalla ilmaisen taksin ja autostasi yhteishyvän. Hankkikaa omat autot, niin ei tartte kärttää muiden omaisuutta itselleen.

Nainen 38 + auto

Kannattaa myös hankkia erillistaloudet, jos riitaa ja eripuraa saadaan aikaiseksi periaatekysymyksistä tai silkasta ilkeydestä (tai kuten ap:n tapauksessa kusipäisyydestä).

Vierailija
45/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen tapaus 90-luvun lopusta. Siinä oli muitakin ongelmia mutta viimeinen niitti oli kun nainen ryhtyi kuskiksi kavereille kun ne lähti baariin. Mies olisi tarvinnut autoa samana iltana ja soitti naiselle siitä, ja tämä vastasi että tulee kotiin heti kun pystyy. Kaikesta päätellen naisella "loppui akku" kännykästä viimeistään varttitunti puhelun jälkeen eikä hän tietenkään tullut siltä istumalta kotiin.

Minä olin (ja olen vieläkin) miehen kaveri ja lähdettiin etsimään sitä autoa kaupungilta. Se löytyikin nopeasti läheltä sitä baaria missä arvattiin naisen viettävän iltaa. Miehellä oli vara-avain millä sai auton kotiin. Vielä samana yönä pakattiin kaikki naiselle kuuluvat tavarat laukkuihin mitkä vietiin ulko-oven eteen ja vaihdettiin asunnon oveen uusi lukko. Vasta neljän aikaan aamulla naisen kännykkä tuli päälle ja hän alkoi soittaa paniikissa että auto on varastettu eikä pääse kotiin.

Sanomattakin selvää että se avoliitto päättyi siihen.

Mies oli maksanut melkoiset korvaukset tuosta pikahäädöstä. Ketään ei nimittäin häädetä tuolla tavoin kodistaan. Laki takaa (takasi jo 90-luvulla) jokaiselle oikeuden muuttaa pois kohtuullisessa ajassa. Ja häädönkin voi tehdä vain ulosottomies poliisien avustamana. 

Onneksi nainen ei tiennyt tai ei alannut penäämään oikeuksiaan. Siinä olis kaverisi maksellut toilailustaan.

Vierailija
46/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli miehen kanssa aikaanaan sama tilanne. Minä autoton opiskelija ja mies autollinen työssäkävijä. Sain lainata autoa jos se oli vapaana. Mies tietenkin meni sillä töihin ja tankkasi sitä enemmän. Toki minäkin, rahatilanteeni mukaan, kävin tankkaamassa. Mies hoiti autosta muut kulut. Ei ikinä riidelty autosta ja minulle oli itsestäänselvää, että miehellä on omistajana etusija autoon. Minä otin sen vain jos se oli vapaana. Jos ei ollut niin menin bussilla. Miehelle oli myös itsestäänselvää, että saan lainata autoa. Ei se niin paljon minun satunnaisista ajoistani kulunut.

Tuota minäkin toivoisin. Tai siis sitä että avovaimoni käyttäisi autoa vain kun sitä aidosti tarvitsee ja tankkaisi sitä omilla rahoilla edes joskus. Tähän asti se on ollut käytännössä hänen käytössä lähinnä huviajossa.

Koska, ette ole sopineet sääntöjä yhteen muuttaessanne. Itse sanoit, että olitte sopineet, että kaikki on yhteistä. Eikö sitten olekaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Autoa saa lainata ja tankki on täynnä  jos mies on tyytyväinen. 

Vierailija
48/80 |

Hän ei koskaan maksanut penniäkään koska nainella oli (jostain syystä) osoite jossain pikkuasunnossa kaukana maaseudulla missä hän virallisesti asui.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Ymmärsin nopeasti asettaa ehtoja siihen milloin hän voi käyttää autoa, jolloin melkein kaikki hänen ajoista jää tekemättä."

Ette voineet sitten keskustella asiasta ihan normaalien aikuisten kesken ilman mitään vaatimuksia. Toi on selvää v-ttuilua. Ja rajoitukset kolmen kilsan etäisyyksistä ym. tosi lapsellista.

Ei ehkä olisi kannattanut muuttaa yhteen puolen vuoden seurustelun jälkeen. Huonot kaupat molemmille.

Vierailija
50/80 |

Ymmärrätkö että ap on erehtynyt parisuhteeseen keskenkasvuisen nirppanokan kanssa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli miehen kanssa aikaanaan sama tilanne. Minä autoton opiskelija ja mies autollinen työssäkävijä. Sain lainata autoa jos se oli vapaana. Mies tietenkin meni sillä töihin ja tankkasi sitä enemmän. Toki minäkin, rahatilanteeni mukaan, kävin tankkaamassa. Mies hoiti autosta muut kulut. Ei ikinä riidelty autosta ja minulle oli itsestäänselvää, että miehellä on omistajana etusija autoon. Minä otin sen vain jos se oli vapaana. Jos ei ollut niin menin bussilla. Miehelle oli myös itsestäänselvää, että saan lainata autoa. Ei se niin paljon minun satunnaisista ajoistani kulunut.

Tuota minäkin toivoisin. Tai siis sitä että avovaimoni käyttäisi autoa vain kun sitä aidosti tarvitsee ja tankkaisi sitä omilla rahoilla edes joskus. Tähän asti se on ollut käytännössä hänen käytössä lähinnä huviajossa.

Koska, ette ole sopineet sääntöjä yhteen muuttaessanne. Itse sanoit, että olitte sopineet, että kaikki on yhteistä. Eikö sitten olekaan?

Nythän ap yrittää sopia niitä sääntöjä, kun huomaa että eivät ole asiassa ihan samalla sivulla puolison kanssa. Ei se että kaikki yhteistä tarkoita sitä, että toinen voi holtittomasti tuhlata toisen rahoja pelkästään "kaikki on yhteistä" lupauksen perusteella. Jos esimerkiksi rahat ovat yhteiset, ne voidaan laittaa samalle tilille ja yhdessä sovitaan raamit sille, miten niitä käytetään. Ei niin, että toinen voi tuhlata kaikki oman halunsa mukaan.

Imeisesti ap:n tyttöystävä on hullaantunut ajatuksesta, että hänellä nyt on auto käytettävissä. Varsinkin jos kaveritkin ovat opiskelijoita, niin heilläkään ei autoa välttämättä ole ja voi tulla houkutus käyttää ap:n autoa myös kavereiden hyväksi.

Vierailija
52/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi auto ei voi olla yhteinen, ellei tonen nysvää kotona. Eli hän, joka ei omista autoa ja vastaa siitä, käyttää sitä vain ja ainoastaan silloin, kun omistaja ei sitä aidosti tarvitse. Jos köyhä opiskelija ja käyttäisi autoa asiallisesti, en vaatisi tankkaamaan.

- nainen, oma auto yksin käytössä 18-vuotiaasta asti jo yli 20 vuoden ajan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erotkaa. Teillä on liian erilaiset näkemykset parisuhteesta ja avoliitosta.

Sulle sopisi paremmin seurustelu.

Kai tiedät, että avoliitossa teillä on myös elatusvelvollisuus toisianne kohtaan.

Ei ole elatusvelvollisuutta avoliitossa. Avioliitossa kylläkin on.

Kunnan sosiaalitoimen ja Kelan mielestä myös avopuolisot elättävät toisensa. Eikös sitä avoliittoa rinnastettu avioliittoon myös muilta osin eron sattuessa?

Vierailija
54/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen tapaus 90-luvun lopusta. Siinä oli muitakin ongelmia mutta viimeinen niitti oli kun nainen ryhtyi kuskiksi kavereille kun ne lähti baariin. Mies olisi tarvinnut autoa samana iltana ja soitti naiselle siitä, ja tämä vastasi että tulee kotiin heti kun pystyy. Kaikesta päätellen naisella "loppui akku" kännykästä viimeistään varttitunti puhelun jälkeen eikä hän tietenkään tullut siltä istumalta kotiin.

Minä olin (ja olen vieläkin) miehen kaveri ja lähdettiin etsimään sitä autoa kaupungilta. Se löytyikin nopeasti läheltä sitä baaria missä arvattiin naisen viettävän iltaa. Miehellä oli vara-avain millä sai auton kotiin. Vielä samana yönä pakattiin kaikki naiselle kuuluvat tavarat laukkuihin mitkä vietiin ulko-oven eteen ja vaihdettiin asunnon oveen uusi lukko. Vasta neljän aikaan aamulla naisen kännykkä tuli päälle ja hän alkoi soittaa paniikissa että auto on varastettu eikä pääse kotiin.

Sanomattakin selvää että se avoliitto päättyi siihen.

Oikein toimittu. Ei ole mitään oikeutta lokkeilla toisen kustannuksella ja anastaa toisen omaisuus omaan käyttöön, vaikka omistaja itse tarvitsisi sitä. Käytin minäkin mieheni autoa ja käytän edelleen (tosin avioliiton myötä yhteisomistajuus), mutta maksoin todellakin bensoja ja muitakin kuluja. Ei tulisi mieleenikään heittäytyä lokkeilijaksi toisen omaisuuden kustannuksella ja todellakin olen aina kunnioittanut sitä, että miehelläni on ensisijainen oikeus hänen hommaamaansa omaisuuteen.

Pidän kunnia asiana sitäkin, etten heittäydy toisen elätettäväksi muutenkaan, vaan hommaan itse omat rahani. En voi ymmärtää niitä naisia, jotka olettavat, että vaginan omistaminen oikeuttaa sikailuun toisen rahojen ja omaisuuden kustannuksella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erotkaa. Teillä on liian erilaiset näkemykset parisuhteesta ja avoliitosta.

Sulle sopisi paremmin seurustelu.

Kai tiedät, että avoliitossa teillä on myös elatusvelvollisuus toisianne kohtaan.

Ei ole elatusvelvollisuutta avoliitossa. Avioliitossa kylläkin on.

Kunnan sosiaalitoimen ja Kelan mielestä myös avopuolisot elättävät toisensa. Eikös sitä avoliittoa rinnastettu avioliittoon myös muilta osin eron sattuessa?

Ei. Eron sattuessa avoliitossa ilman testamenttia se entinen avopuoliso ei ole millään tavalla oikeutettu sen entisen kumppaninsa omaisuuteen. Yhdessä hankittu omaisuud jaetaan, muutoin kumpikin lain mukaan pitää omat varallisuutensa itsellään. Avioliitossa ilman avioehtoa kaikki jaetaan huolimatta siitä, kenen alkuperäisestä omaisuudesta on kyse.

Vierailija
56/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli aikanaan sama tilanne mieheni kanssa, että minä opiskelin ja mies oli työelämässä. En olisi pystynyt kulkemaan koulussa ilman autoa, asuin opiskelupaikkakunnalla viikot ja ajelin viikonlopuiksi kotiin, joskus keskellä viikkoakin jos sattui olemaan vapaapäivä. Miehen autoa siis käytin, itsellä ei olisi ollut varaa omaan autoon eikä auton ylläpitokustannuksiin. Tankkasin kyllä itse aina kun vain pystyin, viimeistä penniä myöten, mutta kyllä mies joutui valtaosan meidän elämästä kustantamaan, sekä antamaan minulle rahaa kaikenlaisiin menoihin. Mutta, pointtini on tässä se, että nyt ku olen opiskellut olen päässyt myös työelämään, ja nyt menot on jaettu jokseenkin tasaisesti. Rakkaudesta mieheni on minua auttanut, ja rakkaudella olen ottanut avun vastaan ja ollut siitä kiitollinen. Eli teillä ei taida paljoa suhteessa rakkautta olla, kun et ole valmis puolisoasi auttamaan, kun hän sitä tarvitsee.

Aika landella asuitte jos et päässyt dösällä kotiin perjantaina ja takaisin sunnuntaina :D

Vierailija
57/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli miehen kanssa aikaanaan sama tilanne. Minä autoton opiskelija ja mies autollinen työssäkävijä. Sain lainata autoa jos se oli vapaana. Mies tietenkin meni sillä töihin ja tankkasi sitä enemmän. Toki minäkin, rahatilanteeni mukaan, kävin tankkaamassa. Mies hoiti autosta muut kulut. Ei ikinä riidelty autosta ja minulle oli itsestäänselvää, että miehellä on omistajana etusija autoon. Minä otin sen vain jos se oli vapaana. Jos ei ollut niin menin bussilla. Miehelle oli myös itsestäänselvää, että saan lainata autoa. Ei se niin paljon minun satunnaisista ajoistani kulunut.

Tuota minäkin toivoisin. Tai siis sitä että avovaimoni käyttäisi autoa vain kun sitä aidosti tarvitsee ja tankkaisi sitä omilla rahoilla edes joskus. Tähän asti se on ollut käytännössä hänen käytössä lähinnä huviajossa.

Koska, ette ole sopineet sääntöjä yhteen muuttaessanne. Itse sanoit, että olitte sopineet, että kaikki on yhteistä. Eikö sitten olekaan?

Jos kaikki on yhteistä, niin se tarkoittaa myös menoja. Käsittämätöntä miten niin moni keskustelija haluaa tämän käsittää ja vääntää niin, että vain omaisuus on yhteistä, mutta kustannukset ja velvollisuudet eivät. Millaisella moraalilla varustettu ihminen edes ajattelee noin kierosti? Ja olen nainen, en silti voi käsittää tuollaista kieroilua.

Vierailija
58/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun miesystävällä on auto. Olen köyhä opiskelija. Periaatteessa saisin lainata autoa, mutten ole tätä oikeutta kertaakaan käyttänyt. Jos ajetaan autolla pitemmästi halki Suomen, maksan puolet bensoista vaikka mies aina tarjoutuu ritarillisesti maksamaan enemmän. Kuskille aina selkähierontaa tms. tottakai. Lähiajossa en maksa bensoja, mutta olisin toisaalta valmis kulkemaan samat matkat julkisilla.

Mulla oli joskus myöskin oma auto, annoin kavereiden käyttää sitä aina kun en tarvinnut. En seurannut kovinkaan miten tankkasivat tai maksoivatko sopivan määrän bensoista. Tämä, koska tiesin kavereideni olevan fiksuja yksilöitä, tankkasivat varmasti reilusti liikaakin silloin kun oli varaa. Joskus jollain ei ollut varaa ollenkaan, mulle ois ollu ihan fine, mutta hän korvasi jollain vastapalveluksena jne. Jos olisin tullut hyväksikäytetyksi niin asia olisi toinen.

Vierailija
59/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä väliä jos pillua saa ja miksi et voi asiallisesti sanoa että auton käyttäjä myös tankkaa autoa?

Täällä itärajalla ei ole tuollaisia ongelmia bensan ollessa niin halpaa.

Vierailija
60/80 |
25.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erotkaa. Teillä on liian erilaiset näkemykset parisuhteesta ja avoliitosta.

Sulle sopisi paremmin seurustelu.

Kai tiedät, että avoliitossa teillä on myös elatusvelvollisuus toisianne kohtaan.

Juridisesti ei ole. Kela tosin tulkitsee avoliiton avioliiton omaiseksi suhteeksi.

Pilkunviilausta. Käytännössä sama asia. Kela ja sossu tulkitsee sen noin joka asiassa. Asumistuki, toimeentulotuki, työttömyyspäiväraha...

Ap joutuu heti maksumieheksi, jos avopuolisolla ei ole varaa.

Itseasiassa ei joudu. Kela tai sossu ei ota kantaa siihen, että avopuolison on pakko elättää ja maksaa toisen ruoka ja muut menot. Jos oikeuteen mentäisiin, niin ei todellakaan ole mikään pakko, koska elatusvelvollisuutta avopuolisoiden kesken ei ole. Miksi kela ja sossu sitten tulkitsevat tämän niin on puhdasta talouspolitiikkaa ja liittyy siihen, että tukien nostamisesta halutaan tehdä entistä hankalampaa. Ei se liity millään tavalla oikeudenmukaisuuteen tai todelliseen elatusvelvollisuuteen, se on vain kieroa politiikkaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan seitsemän