Lue keskustelun säännöt.
Ihastun toistuvasti muihin miehiin
24.09.2018 |
Rakastan poikaystävääni, jonka kanssa olen seurustellut jo yli viisi vuotta. En ole vaihtamassa mihinkään, sillä olen tyytyväinen suhteeseemme. Tuntuu, että olemme sielunkumppaneita enkä osaa kuvitella tulevaisuutta, jossa häntä ei olisi. Enkä edes halua.
Mutta aina välillä ihastun muihin miehiin. Ihastumiset ovat pinnallisia, ja tiedän älyllisellä tasolla, että en haluaisi alkaa seurustella ko. miesten kanssa, eivätkä he ole millään muotoa "parempia" kuin oma kultani. Mutta jotain jännitystä siitä saan. Ihastumisia tapahtuu korkeintaan kerran vuodessa ja ne saattavat kestää useamman kuukauden. Saan vahvoja "ihastumisoireita" ja ihastumisen tunne on ihana! Olen saanut ihastumisista lisää seksuaalista energiaa, jota olen sitten purkanut oman rakkaani kanssa. Tunnen kuitenkin valtavaa syyllisyyttä asiasta.
Voinko tehdä jotain sen eteen, etten ihastuisi niin herkästi? Miten pääsisin ihastuksista nopeammin yli? Onko muilla samanlaista ongelmaa? Onko se edes ongelma?
Kommentit (22)
Menet terapiaan ja siellä hoidat pääsi kuntoon. Sillä se selviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai se nyt mitään vaarallista ole.
Ihania ihmisiä saa ihaillakin, kunhan ei toimeksi pistä. Kyllä kai nyt kaikki ihastuvat. Kumppaniasi tuskin haluat loukata.
Mulla on hei toi sama. Ja just toi et tietää ettei haluis ketään muuta mut kuitenki se ihastuksen tunne on nii kutkuttava. Se todellaki tuntuu pettämiseltä, vaik mitää ei oikeestaa ees tapahtuis!
Mulla on aihetta sivuava tarina, jonka haluaisin jakaa.
Ihastuin hiljattain mun opiskelupaikassa työskentelevään ihmiseen (ei opettaja), jonka kanssa nähdään "työn puolesta" melkein päivittäin, ja yleensä jotain jutellaankin. Ylläkin mainitut syyllisyyden tunteet on ehtineet tulla tutuiksi, koska mä seurustelen ja näin ollen tuntuu, että ihastuminen toiseen on väärin ja tosi paha juttu. Tilanne alkoi mennä jo niin pahaksi, että mulla sydän pamppaili aina ennen opiskelupaikkaan menoa, kun mietin, näenkö taas sen. Parit yötkin valvoin tätä tyyppiä ajatellessa.
No sit kävi niin, että mä vahingossa pyysin sitä tyyppiä lounaalle. Mun ei ollu tarkotus, enkä tiiä yhtään mistä se tuli. Yhtäkkiä mun suusta vaan putkahti että lähetkö seuraksi lounaalle. Ja se oli heti takki päällä että mennään (luulen että sekin on ehkä ollu ihastunu muhun). Mua alko heti kaduttaa koska nyt tilanne tuntu treffeiltä ja musta todellaki tuntu että nyt mä petän mun seurustelukumppania.
Mut tilanne käänty onneks parhain päin. Mä sain kerrottua sivulauseessa heti "treffien" alkuun että mähän jo seurustelen, ja lisäks tästä tyypistä paljastu sellasia asioita, jotka sai mun kiinnostuksen lopahtamaan (ei mitään isoja juttuva, mut semmosia pikkuseikkoja, jotka on mulle henkilökohtasesti vaan turn-off). Olin siis ihastunu pelkkään ulkonäköön ja valloittavaan hymyyn. Kyllä mulla oli mukavaa sen kanssa jutellessa, mutta totesin itsekseni, että ei toi mulle kumppaniksi kelpais.
Nyt vielä tuskailen sen kanssa, että pitäiskö mun kertoo seurustelukumppanille tästä vai ei. Periaatteessa voisin kertoo et söin lounasta tän työntekijän kanssa, koska tilanne oli loppujen lopuks ihan viaton. Mut sit se varmaan ihmettelis aika paljon et miks mä ylipäätään menin työntekijän kanssa lounaalle, ja mun pitäis selittää että mä pyysin sitä, ja se vois herättää seurustelukumppanissa epäilyksiä.
Minäkin ihastuin todella helposti ollessani naimisissa. Nyt olen eronnut. Eli voi päätellä mitä siinä välissä on tapahtunut ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haaveilla saa narkata, mutta sitten kun ne eivät enää riitä, kannattaa olla rehellinen itselleen niiden suhteen.
En ymmärrä sinunlaisia ihmisiä. Itse olen rakastunut, niin paljon kumppaniini, että en vielä kolmen vuoden jälkeenkään edes katselle muita sillai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Prinsessaharhaileva l-utka. Ei mitään uutta auringon alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä sinunlaisia ihmisiä. Itse olen rakastunut, niin paljon kumppaniini, että en vielä kolmen vuoden jälkeenkään edes katselle muita sillai.
Minulla alkoivat ihastumiset nykyisessä suhteessa noin kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Muistaakseni ihastuin nykyiseen poikaystävääni seurustellessani toisen miehen kanssa. Se oli lyhyt ja aika huono suhde, joten en ihmettele, että ihastuin toiseen. Ja onneksi ihastuin! Nyt on hyvä suhde, mutta ihastumiset ovat harmikseni alkaneet taas. t. Ap
Eihän tuossa mitään. Itse olen avoimessa suhteessa, ja saan todellakin kurkistella aidan yli vihreämpiä laitumia.
Se on kivaa ja vapauttavaa. Miksi kahlita rakkautta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet väärän ihmisen kanssa.
Tästä ei ole kyse. En ole eläessäni tavannut toista ihmistä, joka sopisi kanssani yhteen niin hyvin. Kuten totesin, tunnen löytäneeni sielunkumppanin. Olen sitoutunut niin emotionaalisesti kuin älyllisesti ajatellenkin, enkä vaihtaisi pois, koska parempaa ei ole. Mutta ihastumisia tapahtuu silti. t. Ap
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä sinunlaisia ihmisiä. Itse olen rakastunut, niin paljon kumppaniini, että en vielä kolmen vuoden jälkeenkään edes katselle muita sillai.
Ihminen voi ihan hyvin olla kaksikin vuotta korviaan myöten rakastunut, ei silloin toisiin ihastu. Jos et ole ihan seurustelun alusta saakka ollut totaalirakastunut voi sulla olla vieläkin vaaleanpunaiset lasit silmillä. Kolmen vuoden seurustelun jälkeen ei kuitenkaan voi vielä todeta kuinka millaiseksi se kiintyminen muotoutuu, toivottavasti hyväksi. Tuskin myöskään olet rakastunut mitenkään poikkeavan voimakkaasti keheenkään muuhun verrattuna.
Melkeinpä kaikki ihmiset ihastuvat muihinkin ihmisiin ajoittain (varmaan sinäkin tulevaisuudessa). Tietysti se kuinka paljon antaa ihastumiselle tilaa vaihtelee. Itselläni ihastumiset ovat todella pinnallisia, lähinnä ulkonäköön liittyviä. Joskus jonkun älykkään ja hauskan ja karismaattisen miehen seura kihelmöi. Aluksi säikähdin sitä itsekin kunnes tajusin, ettei se sentään pettämistä ole edes ajatuksen tasolla, en mitenkään fantasioinut näistä miehistä. Yleensä pyrin välttelemään ihastumisen kohteita koska heidän läsnäolonsa aiheuttaa kivuliaan kiusaantumisen tunteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse samanlainen. Rakastan miestäni ja tiedän, että hän on se oikea minulle, mutta en voi sille mitään, että ihastumista muihin miehiin tapahtuu. Olen huomannut, että ihastumisen tunne ja fantasiointi auttaa myös alakuloon ja ahdistukseen, joten en näe tätä mitenkään pahana asiana, koska kaikki tapahtuu kuitenkin vain omassa päässäni. Ja sivutuotteena olen energisempi ja iloisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet väärän ihmisen kanssa.
Tästä ei ole kyse. En ole eläessäni tavannut toista ihmistä, joka sopisi kanssani yhteen niin hyvin. Kuten totesin, tunnen löytäneeni sielunkumppanin. Olen sitoutunut niin emotionaalisesti kuin älyllisesti ajatellenkin, enkä vaihtaisi pois, koska parempaa ei ole. Mutta ihastumisia tapahtuu silti. t. Ap
Ainoa suhteeni, jossa en alkanut missään vaiheessa ihastua muihin, oli ulkoisesti täydellisen unelmamiehen kanssa. Emme todellakaan olleet sielunkumppanit ja koin jääväni emotionaalisestikin todella paljosta vaille, mutta koska hän oli komeinta mitä olin koskaan nähnyt. En vain voinut nähdä ketään muuta yhtä viehättävänä. Se kuitenkin päättyi siihen, että vuosien jälkeen masennuin henkiseen kohtaamattomuuteen.
Henkisesti yhteensopivien, jotka eivät mitään rumia ole olleet hekään, kanssa ne ulkoisesti todella viehättävät muut alkavat vain jossakin vaiheessa houkuttaa ja ihastuksia tulee. Keho ilmeisesti havittelee vieläkin parempaa geenipakettia, vaikka mieli on aivan toista mieltä ja lisääntyminen ei edes kiinnosta.
Mitä mieltä olette, kannattaako ja kuuluuko ihastuksista kertoa omalle kumppanille vai pitää vain omana tietonaan? t. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette, kannattaako ja kuuluuko ihastuksista kertoa omalle kumppanille vai pitää vain omana tietonaan? t. Ap
Minusta ihastukset kuuluu pitää sillä tasolla, ettei niissä ole mitään kerrottavaa. Ja omana tietonaan niin, ettei se ihastuksen kohdekaan tule asiasta liian tietoiseksi.
Mä en kertois pikkuihastuksista enkä varmaan isommistakaan. Mut jos tapahtuu fyysistä pettämistä, niin siitä kyllä pitää kertoa ja kärsiä sitten seuraukset.
Raja menee siinä, alatko "hyväksikäyttämään" tätä ihastumista niin päin, että oma miehesi on enemmän purkukanava kuin kumppani.
Niin että maalailet fantasiakuvia toisesta miehestä samalla kun kiehnäät omaasi vasten.
Tai pidät vararatkaisuna, että jos molemmat olisitte vapaita niin menisitte yhteen.
Ajatteleminenkin on pettämistä... Häpeä!