montako minuuttia ponnistit ja miltä se tuntui?

Kahdesta muusta en tarkkaa aikaa osaa sanoa, ehkä 15 min.

ja tokalla 4 min. Epiduraali jotenkin rentouttaa (kun ei ole kipua) ja se homma eteni minulla aina sen puudutuksen jälkeen tosi rivakasti. Olin tulikuumassa suihkussa puudutukseen asti.

se kesti tosin kaiken kaikkiaa 19tuntii20min. mutta epiduraalin ansiosta se oli lähes kivuton :) kun ruvettiin ponnistaa se oli jotain aivan kaameaa! ponnistus kesti mulla 58min.!!! ja sattui älyttömästi ja repesinkin aika pahasti...synnytyksestä on kohta 4kk ja oisin kyl valmis jo uudestaa ;D nopeasti se unohtuu... ja tosiaan, voi kyllä toho mun kipuu vaikuttaa sekin et vauva oli yli neljäkilonen syntyessää ja minä pienikokoinen :)

eikä voi verrata mihinkään. 2 vuorokauden valvomisen päätteeksi melkoinen urakka ja melkoinen kipu. Mutta nyytti sylissä urakan päätteeksi korvaa kaiken. Aikansa kesti ennekuin olin valmis edes ajattelemaan ryhtyväni samaan uudelleen, mutta nyt on taas kova vauvakuume eikä enää synnytyskään pelota.

tiedän, että mulla oli helpot synnytykset, mutta se tieto ei kyllä tehnyt ponnistusvaihetta kuitenkaan kivuttomaksi tai mukavaksi. Ponnistusvaiheen alussa tuntuu, että repeää, ettei pää/lapsi mitenkään voi mahtua tulemaan. Sitten sitä vaan puskee ja vihdoin lapsi on syntynyt. Toivottavasti saat epiduraalin, joka auttaa, niin ei tarvi kärsiä samalla supistuskivuista.

ponnistusvaihe oli paljon helpompi mulle, innoissani ponnistin kaiken lopun voimani siihen! =D supistusvaihe oli paljon kivuliaampi!

Kyllä meinasi usko loppua. Siinä tuntuu että halkeaa ja kuolee, mutta jostain kummasta saa kuitenkin voimaa pitkänkin urakan jälkeen! Se on oikeastaan helpottavakin vaihe kun tietää että helvetti on pian ohi. 5 tikkiä minulle tuli.

haluaisin jotenkin varautua siihen (olen suunnitellut etten ota epiduraalia lainkaan).

Ponnistustarve oli suuri, mitään kipua en tuntenut kun sitten väliliha puudutettiin epparin takia. Avautumiskivut oli tietty kamalat, mutta sain onneksi sitten lopulta epiduraalin.

Ensimmäinen oli yllättävää, kun ei tiennyt mitä odottaa, mutta ei jäänyt paikat edes kipeiksi. Kakkonen oli fyysisesti kivuliaampi, mutta tiesin mitä teen ja näin ollen melkeinpä helpompikin!

Kolmonen oli niin nopea, etten edes tajunnut sen olevan jo ohi, mutta fyysisesti se oli kaikkein raskain ja kivuliain synnytys!! Olin ihan tohjona sen jälkeen...

Anna ponnistusvaiheen mennä omalla painollaan ja muista hengittää!

Yksi vinkki saada lisävirtaa ponnistusvaiheessa on kun ajattelet että haluat saada vauvan ulos kaunispäisenä! Anteeksi... Meillä vaan kavereiten kanssa naurettu tätä-ihan oikeasti, että haluaa saada nopeasti vauva haarojen välistä, ettei litisty sinne...

Tiedät sitten kun aika tulee! ♥ Voimia tulevaan koitokseen ja paljon onnea!!

Minusta ponnistusvaihe oli helpotus avautumisvaiheeseen ja sen tuskiin verrattuna. Ponnistaminen tuntui suoraansanottuna siltä, kuin olisi isoa p...aa vääntänyt. ;)

Vauva oli vaan niin iso 4600g ja 54 cm, ettei helpommalla tullut. Just kun soittivat imukuppilääkärin paikalle sain lisävoimia ja ponnistin pään ulos.



Ponnistusvaihe ei kuitenkaan ollut niin paha kuin avautumisvaihe. Miltä tuntui: siltä, että joku kävi aina kurkkaamassa ulos ja lumpsahti takaisin sisälle kymmenen kertaa. :O)



Siitä huolimatta synnyttäisin seuraavankin alakautta, veratilupohjaa löytyy sektioon.



Tsemppiä sinulle!



Ps. mulla on erittäin harvinaisen pitkä ponnistusvaihe!

aina pari minuuttia kerrallaan.

Lopussa sattui niin helvetisti että tuntui kuin halkeaisi kahtia. Kävelin kuitenkin osastolle, että kyllä siitä toipuu melko nopeasti.

Vierailija:

täällä pohditaan tulevaa synnytystä..haluaisin kokemuksia siitä miten oma synnyty sujui ja millaiseen kipuun tuskia voisi verrata.

täytyykö mainita että olen ekakertalainen?

No kipua ei voi verrata mihinkään... kuvailisin sitä lähinnä niin että kipu " ympäröi" vanteen tavoin. Epiduraalin vaikutus loppui juuri ennen ponnistusvaiheen alkamista. Monta kertaa luulin huutavani että en jaksa enää mutta ääntä ei vissiin tullut kun kätilö kehui että olin niin reipas, en sanonut että en jaksa enää :)

kuvittelin ponnistavani " walhgrenin oppien" mukaan minäkin, mutta se kipu kun löi päälle menin paniikkiin. Minut sai rauhoittumaan kätilön ääni joka sanoi että ponnistat kuin kovaa kakkaa ,). Aattelin mielessäni että sehän on ihan väärin mutta en pystynyt enää itsenäisesti toimimaan. Se kätilö oli kyllä kultaakin kalliimpi, tuskin olisin synnytyksen jälkeen ollut heti valmis uuteen vauvaan ilman sitä ihanaa tätiä. Vaikka " väärin" sen ohjeilla ponnistinkin :)

sattui, tuntui ettei tule, tai että tulee väärältä puolelta.

Oisko ollut jotain 10min. Luulin kuolevani, ja kauheinta oli että tiesin etten siihen kuole.. Jos ymmärrät mitä tarkoitan... Kahden muun kohdalla oli epiduraali, ja ykkösellä en tuntenut yhtään mitään, kolmosella " sopivasti" (niin että tiesi edes synnyttävänsä).

Pakko työntää vaikka tuntuu että halkeaa.

Mä en ole käyttänyt muita lievityksiä kuin ilokaasua ponnistusvaiheessa, siihen on nimittäin helppo keskittyä hengittelemään!

Esikon aikana luulin että halkean ja ettei se voi mahtua tulemaan sieltä, mutta silloin nimenomaan täytyy vain puskea!

Se ihanuus ponnistusvaiheessa on, että tietää homman olevan pian ohitse, sillä ne synnytyssupistukset ovat myös yhtä helvettiä.

Jos et halua epiduraalia tms, suosittelen vettä-jos vain mahdollisuus päästä kylpyyn niin jättebra! Kudokset antaa nimittäin paljon paremmin periksi.

Ja just se että paikat halkee. Pahat repeämät tulikin kyllä.