Miten suhtautua mieheen - treffeillä kustannusten jakamisesta
Kävin perjantaina toisilla treffeillä erään miehen kanssa. Käytiin ensin konsertissa ja sitten parilla viinilasillisella. Satuin ehtimään konserttipaikalle hiukan ennen miestä ja koska jonoa oli jonkin verran ja konsertin alkamiseen enää vain hetki, ostin liput meille molemmille. Mies kiitti lipun saatuaan ja totesi, ettei olisi tarvinnut. Ajattelin mielessäni, että mies voisi sitten varmaankin tarjota viinilasilliset konsertin jälkeen. Mies kuitenkin tarjoilijan maksua kysyessä ilmoitti, että maksamme erikseen. Mä en siis todellakaan odota, että miesten tarvitsisi maksaa minulle treffeillä mitään, mutta mielestäni tää ei nyt ihan oikein mennyt. Toki ostin lipun hänelle kysymättä, mutta lipun hinta oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin kahden viinilasillisen. Ekoilla treffeillä mies oli syömässä luonani, joten kuluista vastasin silloinkin minä. Mies on myös minua varakkaampi. Mitä mieltä olette, ajattelenko nyt vain liikaa vai käyttäytyykö ihmiset yleisesti näin? Mut on ainakin kotona opetettu siihen, että kaverit tarjoavat toisilleen vuorotellen, eikä maksaminen jää aina toisen kontolle.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sehän on fiksua, että purnaat täällä. Olisit nyt hyvä nainen sanonut miehelle jo silloin perjantaina, että maksut eivät menneet mielestäsi nyt tasan. Ja miksi ihmeessä ensimmäiset treffit olivat sinun kotonasi? Aika rohkea nainen olet, ja tyhmä.
Kumpi oli muuten tuota konserttia ehdottanut?
Entäs mitä konsertteja siellä Porvoossa perjantaina olikaan?
Ei mun tarkoitus ollut purnata, vaan kysyä, onko tää muiden mielestä normaalia käytöstä.
Ensimmäiset treffit oli mun luona, koska olivat melko spontaanit, satuttiin tapaamaan mun kodin lähellä ja oli luontevinta mennä mun luo. Tunsin miehen kuitenkin etukäteen (opiskellut samassa koulussa mun kanssa), joten en nyt kokenut olevani mitenkään tuhmänrohkea, kyllä mun luona on useita vanhoja ja nykyisiä opiskelukavereita käynyt.
Konserttia ehdotti mies. Eikä tää ole kyllä mitään trollausta, ei asuta Porvoossa :D
Äh, älä jaksa enää jatkaa.
Huoh, tietenkin aloittaja olisi voinut tai voisi yhä pyytää lippurahoja takaisin, mutta ehkei hän ole niin pihi vaan on jopa ok tarjota treffikumppanille.
Mies kuitenkin osoitti moukkamaisuutensa kun ei edes voinut vastalahjaksi tarjota edes viinilasillista, saatika että olisi _tarjoutunut_ maksamaan lipun hinnan takaisin.
Normaaliälyisillä tuo tilanne olisi mennyt niin että kun aloittaja osti lipun, olisi mies itse tarjoutunut maksamaan viinit.
Nyt on kyllä niin järkyttävää, kun nainen ei päässytkään siipeilemään miehen lompakolla!
Kannattaa hakea kriisiapua ja terapiaa!
Porvoolaisilla sattuu ja tapahtuu konserteissa
Eniten ärsyttää ne, jotka omavaltaisesti puuttuvat ketjuun, että "älä jatka" vaikka keskustelu käy vilkkaana. Mene sinä katselemaan telkkua ja anna muiden keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Huoh, tietenkin aloittaja olisi voinut tai voisi yhä pyytää lippurahoja takaisin, mutta ehkei hän ole niin pihi vaan on jopa ok tarjota treffikumppanille.
Mies kuitenkin osoitti moukkamaisuutensa kun ei edes voinut vastalahjaksi tarjota edes viinilasillista, saatika että olisi _tarjoutunut_ maksamaan lipun hinnan takaisin.
Normaaliälyisillä tuo tilanne olisi mennyt niin että kun aloittaja osti lipun, olisi mies itse tarjoutunut maksamaan viinit.
Juuri tätä tarkoitin. Vaikka mä olen opiskelija ja mies ok-palkkaisessa työssä, ei mun talous kaadu johonkin viiteenkymppiin. Mä kyllä ihan mieluusti tarjoan, koska pidän kyseisestä ihmisestä. Mutta jotenkin mulle tuli miehen käytöksestä olo, että hän ei ehkä samalla tavalla arvosta mua, kun ei halua tarjota mitään takaisin tai sitten hänellä tosiaan ei oikein ole käytöstapoja tällaisissa jutuissa. Ap.
Miehellä ei ole oikein käytöstapoja. Tai sitten vain mokasi kerran. Tai sitten on nuuka (tämä on paha!) Ehkä odottaisin ja katsoisin mitä ehdottaa seuraaville treffeille, odottaisin ilman muuta että mies tarjoutuu maksamaan kaiken. Jos ei niin huomauta kohteliaasti että mites kun viime kerralla sinä maksoit molempien liput.... reaktio kertoo paljon.
(Olen nainen ja minusta on normaalia että treffeillä kumpikin maksaa itse. Jonkun juoman tms voi tietty tarjota puolin ja toisin - jos haluaa - mutta tahtoisin että puntit menee suunnilleen tasan. )
Minä en vaivautuisi enää treffeille tuon miehen kanssa. Tai jos olet kovin mieltynyt hänen seuraansa niin tapaaminen kahvilaan ja menet hyvissä ajoin, ostat oman kahvisi. Ja istut paikkaan missä sinulla on mukava sohva ja samassa pöydässä on vain vastapäinen tuoli. Ja ehdottomasti viesti missä pyydät lipun hinnan tilillesi. Kannattaa perkata mies kunnolla onko mitään edellytyksiä jatkoon. (Ei elämäänsä kannata pilata idiootin kanssa).
Vähintäänkin ajattelematonta tyypiltä. Ja osapuolten sukupuolilla ei ole mitään merkitystä tässä. Jos tarjoaja ei ole etukäteen ilmoittanut että minä sitten tarjoan, niin kyllähän kohteliaisuuteen kuuluu ainakin ehdottaa, että maksan takaisin/tarjoan seuraavan.
Pihi!!! Hyi!!
Jopa pahempi vaihtoehto, kuin liian vanha.
Ei nyt ehkä kannata tehdä tästä mitään elämää suurempaa juttua ennen kuin keskustelet asiasta sen miehen kanssa. Raha-asiat kannattaa muutenkin selvittää heti suhteen alussa, niin ei tarvitse myöhemmin itkeä. Minä esimerkiksi puhuin nykyisen vaimoni kanssa aika lailla heti, miten hän nämä asiat näkee. Hän sanoi, että hänelle tulee turvallinen olo ja sellainen olo, että hänestä välitetään ja pidetään huolta, kun mies maksaa (+ että se kuuluu käytöstapoihin). Sen jälkeen olen maksanut kaiken, kun käymme ulkona yms., eikä minulla ole mitään tarvetta kitistä. Jos olisin pitänyt vaimon halpaa ylläpitoa tärkeänä asiana, olisin sitten ottanut pienempikulutuksisen vaimon.
Puhukaa siis asia selväksi ja sitten voitte jatkaa samaan tai eri suuntaan. Raha-asioista kannattaa olla aika yhtenevät näkemykset, tai ongelmia on edessä.
Normaali käytöstapa olisi tuossa tilanteessa ollut se, että ap:n sanoessa että osti jo liput koska oli jonoa, mies olisi kysynyt tilinumeroa tai käteisellä maksanut lipun ap:lle. Itse ainakin olisin ehdottomasti toiminut siten. Ja siis olen nainen. Treffeillä kumpikin maksaa omansa, eri asia sitten jos ollaan oltu yhdessä vuosia. Pidän ap:n treffikumppania outona, en kyllä lähtisi enää treffeille.
Mä olen paria miestä tapaillut, joille noi raha-asiat oli ihan ihme tuskailua. Itse olin opiskelija, molemmat kyseisistä miehistä hyväpalkkaisissa töissä. Ensimmäisen kanssa huomasin tuon rahavaikeilun, mutta ajattelin, että ehkä menee alkudeittailun piikkiin. Jossain vaiheessa mä tarjosin (huom, hyvin paljon pienempituloisena) hänelle jotain nähdäkseni, saako se hänet suhtautumaan siten, että ollaan jo niin "pitkällä" että voi tarjota. Ei koskaan. Joskus sovittiin, että tehdään ruokaa hänen luonaan. Hän katsoi silloinkin tarkasti, että mä maksan oman osuuteni, jopa enemmän (kassahihnalle latomalla). Aivan uskomaton törppö! Toista tyyppiä taas tapasin muutaman kerran esim. edullisten leffojen ja teen merkeissä. Hän ei KOSKAAN tarjoutunut maksamaan. Ei olisi muutenkaan synkannut sen enempää, mutta pakko sanoa, että tuo oli yksi syy, mistä jäi nihkeä olo. Tuntui, että eipä mies halua tehdä mukavaa ja huomaavaista elettä. Tuntui, ettei oikein arvosta... Varsinkin kun hän aina pyysi minua leffaan, lasillisille yms. ja tiesi kyllä että vain opiskelen, en esim. käy töissä. Ei jatkoon!
Mielestäni tarjoaminen (varallisuustason mukaan toki) kuuluu tapailuun - ja molemmin puolin, totta kai. Se on vain mukavaa viestintää, että välittää toisesta ja varsinkin kun tyyppi alkaa kiinnostaa, että on valmis myös laittamaan häneen resursseja. Nykyinen mieheni suhtautui erittäin herrasmiesmäisesti tähän. Olemme koko suhteen aikana tainneet kerran maksaa erikseen, muutoin aina tarjotaan toisillemme. Siitä vain tulee hyvä mieli, ja vaikka taloudellisesti olemme joskeenkin tasoissa, niin musta se rakkaalle ruoan/kahvin tms. maksaminen on kiva pieni ele jolla viestittää, että välittää :)
Joten... Mielestäni tuon miehen käytös kuulostaa erittäin tökeröltä. Itse en lähtisi ton pidemmälle juttuun, koska tuskin (omien kokemusten valossa) se siitä tulee paranemaan tai muuttumaan. Ehkä mies on sairaalloisen pihi tai jotain...
Mä halusin tietää mitä mun 14-vuotias poika vastaa kysymykseeni aiheesta. Hän ei ole vielä tytöistä ilmeisesti kiinnostunut, mutta joka tapauksessa. Kysyin että jos olisivat menossa leffaan ja syömään ja tyttö olisikin ostanut liput valmiiksi teilöe molemmille, niin miten suhtautuisit ja kuinka sitten iöta jatkuu. No kyllähän mä nyt ruoat tarjoaisin. Ja kohautteli toki olkiaan tämän sanoessaan. Mami on ylpeä:)
kirjoitti:
Kävin perjantaina toisilla treffeillä erään miehen kanssa. Käytiin ensin konsertissa ja sitten parilla viinilasillisella. Satuin ehtimään konserttipaikalle hiukan ennen miestä ja koska jonoa oli jonkin verran ja konsertin alkamiseen enää vain hetki, ostin liput meille molemmille. Mies kiitti lipun saatuaan ja totesi, ettei olisi tarvinnut. Ajattelin mielessäni, että mies voisi sitten varmaankin tarjota viinilasilliset konsertin jälkeen. Mies kuitenkin tarjoilijan maksua kysyessä ilmoitti, että maksamme erikseen. Mä en siis todellakaan odota, että miesten tarvitsisi maksaa minulle treffeillä mitään, mutta mielestäni tää ei nyt ihan oikein mennyt. Toki ostin lipun hänelle kysymättä, mutta lipun hinta oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin kahden viinilasillisen. Ekoilla treffeillä mies oli syömässä luonani, joten kuluista vastasin silloinkin minä. Mies on myös minua varakkaampi. Mitä mieltä olette, ajattelenko nyt vain liikaa vai käyttäytyykö ihmiset yleisesti näin? Mut on ainakin kotona opetettu siihen, että kaverit tarjoavat toisilleen vuorotellen, eikä maksaminen jää aina toisen kontolle.
Toivottavasti ihmiset eivät oikeasti kutsu kotiinsa jotain sokkotreffituttavuuksia.
Jos et sanonut mitään rahasta, niin oletti, että halusit tarjota lipun.
Pyydä siltä sen lipun hinta ja sitten lemppaat sen. Maksoithan sinäkin oman viinilasillisesi.
Kuulostaa "mieheltä", joka ottaisi jossain vaiheessa itselleen pikavippejä ja kulutusluottoja sinun pankkitunnuksillasi.
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Kävin perjantaina toisilla treffeillä erään miehen kanssa. Käytiin ensin konsertissa ja sitten parilla viinilasillisella. Satuin ehtimään konserttipaikalle hiukan ennen miestä ja koska jonoa oli jonkin verran ja konsertin alkamiseen enää vain hetki, ostin liput meille molemmille. Mies kiitti lipun saatuaan ja totesi, ettei olisi tarvinnut. Ajattelin mielessäni, että mies voisi sitten varmaankin tarjota viinilasilliset konsertin jälkeen. Mies kuitenkin tarjoilijan maksua kysyessä ilmoitti, että maksamme erikseen. Mä en siis todellakaan odota, että miesten tarvitsisi maksaa minulle treffeillä mitään, mutta mielestäni tää ei nyt ihan oikein mennyt. Toki ostin lipun hänelle kysymättä, mutta lipun hinta oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin kahden viinilasillisen. Ekoilla treffeillä mies oli syömässä luonani, joten kuluista vastasin silloinkin minä. Mies on myös minua varakkaampi. Mitä mieltä olette, ajattelenko nyt vain liikaa vai käyttäytyykö ihmiset yleisesti näin? Mut on ainakin kotona opetettu siihen, että kaverit tarjoavat toisilleen vuorotellen, eikä maksaminen jää aina toisen kontolle.
Toivottavasti ihmiset eivät oikeasti kutsu kotiinsa jotain sokkotreffituttavuuksia.
Kannattaisiko vaikka opetella lukemaan? Tästä on väännetty jo useamman kerran ja ap totesi treffikumppanin olevan ennestään tuttu opiskelukuvioista.
Totta. Kaikkein paras treffipaikka on ilmainen ja rauhallinen juttelupaikka, josta on helppo luikahtaa pois, jos ei miellytä. Oma koti ei ole ensimmäisten treffien paikaksi hyvä ellei ajatuksenakin ole jo kuksiminen.
Mutta oli miten oli, ap:lla ei ole edes ollut mitään treffejä, vaan hän on istunut viimekin perjantain av:n ääressä kehitellen jotakin äärettömän tylsää kirjoitusviritelmää tänne.