Millaiset ihmiset jäävät suhteeseen alkoholistin kanssa?

Sellainen, jota puolison alkoholismi ei häiritse. Niin kauan kuin plussat voittaa miinukset ei ole syytä lähteä.

Alkkis on parempi kuin hakkaaja, petturi, narsisti, peliriippuvainen ym. Alkoholismi on sairaus, josta voi parantua.

Kuinka helposti voi parantua?

Tyhmäähän se on, mutta itse tunsin olevani jotenkin vastuussa alkoholisti-exästäni. Olin todella huolissani siitä miten hän pärjää, kun minä en ole huolehtimassa joka asiasta ja tietysti olin myös toiveikas, että hän vielä muuttuisi ja pääsisi koukusta. Ja on todella vaikea, kaikista todisteista huolimatta, myöntää itselleen, että toiselle alkoholi on se tärkein asia maailmassa...

Miksi alkoholisti sitten pitäisi jättää?

Oletetaan, ettei ole lapsia eikä alkoholisti ole väkivaltainen.

Jos hän on tosi kiva, huumorintajuinen, älykäs, seksi sujuu hyvin (kun ei ole liian päissään).

Molemmilla omat rahat, alkoholisti käy töissä ja juo omiaan.

Jos molemmat rakastaa. Tosin alkoholisti tietysti rakastaa viinaa vielä enemmän.

Miksi jättää? Oikeasti? Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Miksi alkoholisti sitten pitäisi jättää?

Oletetaan, ettei ole lapsia eikä alkoholisti ole väkivaltainen.

Jos hän on tosi kiva, huumorintajuinen, älykäs, seksi sujuu hyvin (kun ei ole liian päissään).

Molemmilla omat rahat, alkoholisti käy töissä ja juo omiaan.

Jos molemmat rakastaa. Tosin alkoholisti tietysti rakastaa viinaa vielä enemmän.

Miksi jättää? Oikeasti? Miksi?

No alkoholisti on ainakin aika usein varsin epäluotettava, siihen väsyy kyllä ajan mittaan...

Alkoholistin kanssa on aika vaikea tehdä normaaleja asioita yhdessä, kuten kyläillä, harrastaa liikuntaa, matkustella jne. Elämä pyörii sen alkoholin ympärillä, ja se vie kaiken vapaa-ajan ja useimmiten rahatkin. Sen takia en haluaisi elämääni alkoholistia. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi alkoholisti sitten pitäisi jättää?

Oletetaan, ettei ole lapsia eikä alkoholisti ole väkivaltainen.

Jos hän on tosi kiva, huumorintajuinen, älykäs, seksi sujuu hyvin (kun ei ole liian päissään).

Molemmilla omat rahat, alkoholisti käy töissä ja juo omiaan.

Jos molemmat rakastaa. Tosin alkoholisti tietysti rakastaa viinaa vielä enemmän.

Miksi jättää? Oikeasti? Miksi?

Jos ei välitä, että itse on aina kakkonen, niin pitkäänhän siinä suhteessa pärjäilee. Mutta,alkoholistista tulee aina vaan itsekkäämpi, se pahenee ajan edetessä, kuten itse sairauskin etenee. Alkoholi määrää ihan kaikki tekemiset, menemiset jne. Jos sellaista sietää, niin go for it. Älä sitten myöhemmin itke, että meni vuosia hukkaan...

Samalaiset typerykset kuin itsekkin. Sairas pettäjä joka ei halua korjata itseään ja puolustelee vielä panojaan. En tiedä miksi olen niin tyhmä että jaksan elää tollaisen otuksen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Samalaiset typerykset kuin itsekkin. Sairas pettäjä joka ei halua korjata itseään ja puolustelee vielä panojaan. En tiedä miksi olen niin tyhmä että jaksan elää tollaisen otuksen kanssa.

Niin, mikä pidättelee?

Puolisoni oli alkoholisti. Ei ollut väkivaltainen, ei juonut kaikkia rahoja, vakityö, ei lapsia. Joi iltaisin nopeasti, kävi nukkumaan, aamulla ei krapulaa. Alkoholinkäyttö lisääntyi pikkuhiljaa, ensin lisääntyivät määrät juomiskertoina, sitten juomiskerrat. Useamman kerran onnistui vähentämään käytön normaalitasolle, mutta aina lipsui takaisin alkoholismin puolelle. Jäin, koska rakastin puolisoani ja ne kaudet kun käyttö oli normaalia (saattoivat kestää puolikin vuotta) loivat uskoa tulevaan. Myös koska juominen hänelle = joi illalla kun syötiin / luki / katsoi telkkaa / oli netissä eikä alkoholi tehnyt ilkeäksi, väkivaltaiseksi tjsp.

Alkoholistin kanssa elävät vain ne, jotka eivät parempaa kumppania löydä. Jotkut ovat niin epäitsenäisiä, että mieluummin takertuvat alkoholistiin (tai narkkariin tai väkivaltaiseen kumppaniin) kuin ottavat eron. Eroon sisältyy aina se riski, että voikin jäädä yksin.

Minulle itsenäisyys on aina ollut vapauttavaa. Terve parisuhde perustuu siihen, että molemmat osapuolet ovat itsenäisiä ihmisiä (pärjäävät omillaan, viihtyvät yksin) ja että parisuhde on tasavertaista kumppanuutta, jossa molemmat kantavat täyden vastuun itsestään. En jaksaisi hetkeäkään kuunnella juopon, narkkarin tai väkivaltaisen puolison tekosyitä. Jos ihminen ei kanna vastuuta itsestään (mene kallonkutistajalle heti, kun alkaa "iso hihna luistaa") niin en minä rupea leikkimään "omahoitajaa" tuollaiselle luuserille. 

Fyysinen vammautuminen (esimerkiksi rattijuopon alle jääminen) onkin sitten täysin eri asia kuin ihmisen ITSE ALOITTAMA aloholinkäyttö, huumeidenkäyttö tai perheväkivalta. 

Minun äiti uskalsi ottaa eron vasta 29 avioliittovuoden jälkeen. Sitäkin edelsi 5 vuotta asumuseroa, olin 18 kun pääsi vihdoin siitä kusipäästä eroon. Isä ei ollut fyysisesti väkivaltainen - jos olisi, ero olisi tullut saman tien... Mutta henkinen väkivalta. Äiti on todella kiltti ja herkkä ihminen. Isä taas voimakastahtoinen ja hallitseva. Oli itsemurhalla uhkailua ja puukkojen/pyssyjen kanssa heilumista kännissä, koskaan ei voinut olla varma että mitään ei satu.

En minä tiedä mikä siinä lopulta oli niin vaikeaa. Varmaan osaltaan sekin, että ulkopuolista tukea ja "herätystä" ei oikein tullut vaikka muut tiesivät isän juomisesta. Lopullisen päätöksen äiti teki vasta, kun siskoni kävi koulun terkkarille tms. puhumassa ja sitä kautta äitikin pääsi keskustelemaan ammattilaisen kanssa.

Mutta lyhyesti sanottuna: läheisriippuvuus ja pelko. Se kai siinä oli.

Niin ja lisäisin vielä, että ei äiti ole vieläkään päässyt isästä kokonaan eroon. Hänellä on uusi mies (ollut useampikin eron jälkeen) josta hän ei isälle uskalla kertoa. Isä pitää äitiin melko tiiviisti yhteyttä, hänellä ei ole uutta naista ollut... Todella hankalaa. Ulkopuolisena on helppo sanoa että jätä se sika, itsekin haluaisin että äiti vaan alkaisi elää omaa elämäänsä välittämättä siitä miten isä siihen reagoi...

Ihmiset, jotka eivät usko ansaitsevansa parempaa. Alkoholistiperheessä kasvaneet tai muuten vain sellaisessa ympäristössä varttuneet, että ovat aina oppineet joustamaan omasta turvallisuudentunteestaan ja omista rajoistaan.

Mun isä hyväksikäytti mua. Hän ei juonut, päinvastoin kulissit oli kunnossa.

Mutta mulle jäi sellainen olo etten ole minkään arvoinen. Että mua saa kohdella huonosti. Heikko itsetunto vetää puoleensa paskaväkeä. En oikeastaan tehnyt mitään, en hakenut mihinkään. Vaan ajauduin.

Osa ehkä on niitäkin, jotka on sitoutuneet toisiinsa ennen toisen alkoholisoitumista. Jos taustalla on vaikka mielenterveysongelmia voi kumppanin hylkääminen olla miltei mahdotonta. Oma äitini oli tällainen, lopulta kuitenkin jätti isäni meidän lasten vuoksi. Ja muutenkin joutui toteamaan, ettei parempaa aikaa ollut enää luvassa.

minun mielestä se, että toinen on alkoholisti, ei itsessään anna syytä eroon.

Itsekeskeisiä, epäluotettavia mulkkkuja löytyy ihan kohtuukäyttäjistäkin.

Vaikka on alkoholisti, voi olla todella ihana ihminen.

Alkoholi tuo ihmisen syvimmän luonteen esiin. Se luonne voi olla myös pehmeä ja kiltti.

Kaikki alkoholistit eivät ole idioottimaisia paskiaiisia, eivätkä kaikki puolisonsa epätoivoisia reppanoita.

Olen läheltä seur

Varmaan se saa jäämään, kun toinen on oikeasti muuten hyvä ihminen, vain sairas. Häntä haluaa auttaa ja tehdä kaikkensa, koska rakastaa. No eihän kukaan muu oikeasti saa toista raitistumaan kun henkilö itse.

Itsekin yritin auttaa, sitten kun se ei auttanut aloin puhumaan faktoista suoraan aka nalkuttamaan ja sehän sai miehessä (kännissä ollessaan) sellaisia piirteitä esiin joita pelästyin ja lähdin.

Kyllä nyt jälkeenpäin olen miettinyt, että mies ei ollut paha vaan halusi suojella sitä rakkainta alkoholiaan jotta heitä ei erotettaisi. Hän on itkenyt mua takaisin ja myöntänyt tehneensä virheen, mutta myöhäistä se nyt on. Varsinkin kun alkoholi on edelleen mukana kuvioissa, ilmeisesti hän voisi jättää sen vaan jos tulen takaisin ja siihenhän ei usko kukaan.