Mies jätti estoisuuteni vuoksi
Löysin vuosi sitten aivan ihanan miehen. Menestyvän, komean, kiltin ja raittiin. Luulin, että meillä on kaikki hyvin ja edessä yhteinen tulevaisuus.
Mies kuitenkin jätti minut yllättäen viime viikonloppuna. Järkyttyneenä halusin tietää syyn ja mies sanoi, että olemme liian erilaisia. Mielestäni elämäntapamme ja arvomme sopivat hyvin yhteen. Sitten mies tarkensi, ettemme kohtaa seksuaalisesti.
Myönnän olevani estoinen ja häpeän kroppaani ja alastomuuttani. Pidän perinteisestä lähetysaarnaajasta ja pimeästä, koska se tuntuu turvalliselta. Mies kuitenkin olisi halunnut ties mitä suuseksiä, asentoja, leluja jne.
Mikä siinä on, ettei perusseksi riitä miehille? Onko teillä muilla samanlaisia kokemuksia? Vertaistuki olisi tarpeen.
Kommentit (410)
Ikävä tilanne ap, mutta ymmärrän tilanteen myös miehen kannalta.
Mun exä ja ensimmäinen seksikumppani harrasti aina tuota lähetyssaarnaajaa.
Ei kylläkään ollut mikään estoinen, parin minuutin rynkytys päällä ja siinä oli meidän seksi. En tykännyt harrastaa seksiä yhtään, enkä jälkeenpäin yhtään ihmettele. En koskaan saanut hänen kanssaan orgasmia.
Sitten tapasin nykyisen mieheni, jonka kanssa oltu yhdessä yli kymmenen vuotta ja seksi on aivan toista maata alusta alkaen. Muistan aluksi ajatelleeni, että vau, voiko tällaistakin olla.
Se on tietenkin jokaisen oma asia millaista seksiä haluaa harrastaa, mutta tärkeää on myös, että halut kohtaa. Itse koen, että hyvä seksi on yksi parhaita asioita meidän suhteessa.
Ap, on ok, jos ei halua! Kohdallesi ei vaan osunut oikeaa miestä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun tulisi työntää itseäsi yli omien rajojen miellyttääksesi pakosta toista.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tulen ikuisesti olemaan yksin, koska seksi ei ole tärkeää minulle lainkaan, mutta ilmeisesti suurelle osalle on :(
Täällä toinen samanlainen. Kaikki seurustelukumppanini ovat tuntuneet olevan pakkomielteisiä seksin suhteen, tai ainakin sitä olisi pitänyt olla todella usein. Tällä hetkellä pidän taukoa kaikista miehen ja naisen välisistä suhteista, koska en vain kestä sitä "huoraamista" toisen mieliksi. Minun tapani kokea ja osoittaa rakkautta on ilmeisesti erilainen tai suorastaan vääränlainen. Enkä siis ole tyystin aseksuaali, mutta seksi ei ole elämässäni erityisen merkittävä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nyt nykyään vaan on niin itsekkäitä, pitää saada kaikki mitä haluaa ja toisen toivotaan täyttävän kaikki mielihalut ja toiveet ja tekevän onnelliseksi.
Ja joillekin miehille (miksei naisillekin) mikään ei vaan riitä.
Ensin joku valittaa, kun ei saa naista ja seksiä ollenkaan.
Seuraava saa naista ja seksiä, mutta valittaa koska sitä on mielestään liian harvoin.
Sitä seuraava saa naista ja seksiä usein, mutta valittaa kun ei saa suuseksiä.
Ja sitä seuraava saa naista, seksiä, suuseksiä usein, muttei kakkosta.
Sitä seuraava saa naista, seksiä, suuseksiä, kakkosta, mutta valittaa koska ei saa s/m:ää, tai vaimo ei suostu kolmanteen pyörään, tai valittaa kun itse joutuu tekemään aina aloitteen, tai vaimo on lihava, tylsä... you name it.
Voisko ihmiset joskus olla tyytyväisiä? Käsittää, ettei se oma onni ole toisen käsissä, kukaan ei ole täydellinen, et itsekään?
Ei?
Kun sen toisen juuri pitää tyydyttää kaikki tarpeet. Ei seurustella pidä sellaisen ihmisen kanssa jolta ei saa kaikkea haluamaansa.
Toivottavasti et oo tosissasi. Tai sitten olet todella nuori. Luuletko, että elämässä saa aina kaiken haluamansa? Tai että kuuluisi saada? Jos todella ajatusmaailmasi on tuo, niin korjaisin väitettäsi sen verran, että ei kannata seurustella laisinkaan jos ajattelee, että kumppanin pitää tarjota sinulle kaikki mitä sinä haluat.
Kyllä usein on kyse siitä, mitä arvostaa. Joskus joutuu tekemään valintoja, jotka pohjautuvat siihen mikä todella on tärkeää ja mitä arvostaa. Esimerkiksi onko muuten antoisa ja rakastava parisuhde minulle tärkeämpää kuin se, että saan työntää munakoisoa persauksiin viikottain. Jos munakoiso on tärkeämpää niin sitten kannattaa pariutua munakoison kanssa tai olla pariutumatta kokonaan. Jotkut ne vaan haluaa kaiken ilman, että itse tarvitsee joustaa missään. Muut ovat olemassa, jotta itse saa tarpeet tyydytettyä. Muiden tarpeilla ei niin väliä (koska tiedätkö mitä: ei kukaan voi olla täydellinen match, joka aina haluaa sattumoisin juuri samoja asioita samalla hetkellä kanssasi, aina on vastassa myös sen toisen osapuolen halut ja tarpeet, joilla kaiketi pitäisi myös olla jotakin väliä...)
Ja miksiköhän elämässä ei voisi saada kaikkea mitä haluaa? Koska sinä tai joku muu ei ole saanut? Se, että se on sinun kokemuksesi ei tee siitä totuutta.
-eri
Kai se tietty mahdollista on, riippuu varmaan aika paljon siitäkin, mitä ne halutut asiat on. Harva kuitenkaan saa kaikkea mitä haluaa. Minäkään en ole saanut jatkuvaa terveyttä, enkä täydellisiä vanhempia, enkä täydellistä puolisoa. Joudun edelleen käymään töissä, vaikka oikeastaan haluaisin olla niin rikas että voisin vain opiskella täysipäiväisesti läpi elämäni.. Mutta jos haluaa sellaista tavallista elämää, välillä flunssaa, välillä vatsatautia, jonkinlainen katto pään päällä ja elanto, riittävä mies ja lapset (tai sinkkuus ja ei lapsia), niin onhan se sitten ihan mahdollista.
Aika harva vaan esimerkiksi niitä flunssia ja vatsatauteja haluaa, ja silti saa, eli menettää ne terveet päivät, eli ei saa mitä haluaa, eli niitä terveitä päiviä.Eikö kannattaisi selvittää miten sitä parempaa saisi eikä vaan sokeana hyväksyä noita ainoiksi totuuksiksi?
Parempaa mitä? Parempia vanhempia? Parempaa terveyttä ilman parantumatonta perinnöllistä sairautta?
Kun selaa noita aloituksia luen koko ajan "Mies jätti _esikoisuuteni_ vuoksi" :D
Vierailija kirjoitti:
320, miten se ihmisen hygienia siitä paranee, että harrastaa seksiä muuallakin kuin sängyssä?
Ja valoistahan joku kyllä.puhui, entisajan seksistä puheenollen.
Ja sinä taidat nyt projisoida moderneja puhtauskäsityksiä ja -vaatimuksia seksin osalta ihan erilaiseen kontekstiin puhtauden osalta. Ei se ennen ollut niin justiinsa, jos vähän tuoksahti tai maistui. Ei paperiakaan käytetty huussissa - patsi varakkaammat ja hekin vanhoja sanomalehtiä yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nyt nykyään vaan on niin itsekkäitä, pitää saada kaikki mitä haluaa ja toisen toivotaan täyttävän kaikki mielihalut ja toiveet ja tekevän onnelliseksi.
Ja joillekin miehille (miksei naisillekin) mikään ei vaan riitä.
Ensin joku valittaa, kun ei saa naista ja seksiä ollenkaan.
Seuraava saa naista ja seksiä, mutta valittaa koska sitä on mielestään liian harvoin.
Sitä seuraava saa naista ja seksiä usein, mutta valittaa kun ei saa suuseksiä.
Ja sitä seuraava saa naista, seksiä, suuseksiä usein, muttei kakkosta.
Sitä seuraava saa naista, seksiä, suuseksiä, kakkosta, mutta valittaa koska ei saa s/m:ää, tai vaimo ei suostu kolmanteen pyörään, tai valittaa kun itse joutuu tekemään aina aloitteen, tai vaimo on lihava, tylsä... you name it.
Voisko ihmiset joskus olla tyytyväisiä? Käsittää, ettei se oma onni ole toisen käsissä, kukaan ei ole täydellinen, et itsekään?
Ei?
Kun sen toisen juuri pitää tyydyttää kaikki tarpeet. Ei seurustella pidä sellaisen ihmisen kanssa jolta ei saa kaikkea haluamaansa.
Ei kukaan koskaan saa yhdeltä ihmiseltä aivan kaikkea haluamaansa. Se on yksinkertaisesti täysin mahdotonta. Siksi on niitä ystäviä, ehkä sisaruksia, lapsia, työkavereita ja muita ihmissuhteita.
Toivottavasti tarkoitat nyt katsontakantana muutakin kuin seksiä.

Totta kai tarkoitan muutakin kuin seksiä. Henkilö jota lainasin sanoi ”sen toisen juuri pitää tyydyttää kaikki tarpeet.” Siinä ei eroteltu että kaikki seksuaaliset tarpeet, vaan ihan kaikki tarpeet. Tällöin se tarkoittaa seksuaalisten tarpeiden lisäksi henkisiä, taloudellisia, sosiaalisia yms yms. Siihen ei kukaan yksi ihminen koskaan riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tulen ikuisesti olemaan yksin, koska seksi ei ole tärkeää minulle lainkaan, mutta ilmeisesti suurelle osalle on :(
Täällä toinen samanlainen. Kaikki seurustelukumppanini ovat tuntuneet olevan pakkomielteisiä seksin suhteen, tai ainakin sitä olisi pitänyt olla todella usein. Tällä hetkellä pidän taukoa kaikista miehen ja naisen välisistä suhteista, koska en vain kestä sitä "huoraamista" toisen mieliksi. Minun tapani kokea ja osoittaa rakkautta on ilmeisesti erilainen tai suorastaan vääränlainen. Enkä siis ole tyystin aseksuaali, mutta seksi ei ole elämässäni erityisen merkittävä asia.
Pakkomielteistä, jos seksiä haluaa joskus? Jos sitä ei ole koskaan, niin varmasti muodostuu ”pakkomielteeksi” pidemmän päälle, jos ei voi yhtä vapaasti masturboidakaan kuin sinkkuna ollessa. Jos et halua, niin sitten et halua. Sitten etsit samanlaisen ihmisen kumppaniksi ja lopetat muiden syyllistämisen.

Minusta vaikuttaa pakkomielteiseltä, jos seksiä on oltava joka päivä halusipa kumppani tai ei. Ja jos seksiä tulee joka päivä, niin yhtäkkiä se kerta päivässä ei enää riitäkään. Seksi siis on koko ajan mielessä. Enkä todellakaan rajoita kumppaneideni itsetyydytystä, siihen saavat käyttää vaikka kaiken liikenevän ajan, kunhan minun ei tarvitse olla paikalla.
Enkä syyllistä halusta, sillä he eivät varmastikaan voi sille mitään. Siitä syyllistän, että se johtaa kumppanin alistamiseen ja painostamiseen, uhkailuun jne.

Aiemmin puhuttiin
"Sitä seuraava saa naista, seksiä, suuseksiä, kakkosta, mutta valittaa koska ei saa s/m:ää, tai vaimo ei suostu kolmanteen pyörään, tai valittaa kun itse joutuu tekemään aina aloitteen, tai vaimo on lihava, tylsä... you name it."
Kyllä pitäs osata lukea mistä puhutaan ennenkuin keskusteluun ottaa osaa.
Myös yhdyntäkivut joita koeta sitten hoitaa ja ihan sitten oma asia?

Tossahan on raiskauksen piirteet. Tollasta käytöstähän ei pitäisikään kenenkään koskaan hyväksyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tulen ikuisesti olemaan yksin, koska seksi ei ole tärkeää minulle lainkaan, mutta ilmeisesti suurelle osalle on :(
Täällä toinen samanlainen. Kaikki seurustelukumppanini ovat tuntuneet olevan pakkomielteisiä seksin suhteen, tai ainakin sitä olisi pitänyt olla todella usein. Tällä hetkellä pidän taukoa kaikista miehen ja naisen välisistä suhteista, koska en vain kestä sitä "huoraamista" toisen mieliksi. Minun tapani kokea ja osoittaa rakkautta on ilmeisesti erilainen tai suorastaan vääränlainen. Enkä siis ole tyystin aseksuaali, mutta seksi ei ole elämässäni erityisen merkittävä asia.
Minun pitäisi vaan ilmeisesti aina heti kättelyssä todeta olevani aseksuaali, jos haluan päästä helpolla. En todellakaan halua rakastua kehenkään ihmiseen, joka sitten myöhemmin haluaisi erota pelkästään seksin takia. En kestäisi sitä, jos kaikki muu olisi täydellisesti. Näin vähäpätöisenä koen seksin parisuhteessa. Voisin aivan hyvin elää selibaatissa vaikka koko loppuelämäni.
sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nyt nykyään vaan on niin itsekkäitä, pitää saada kaikki mitä haluaa ja toisen toivotaan täyttävän kaikki mielihalut ja toiveet ja tekevän onnelliseksi.
Ja joillekin miehille (miksei naisillekin) mikään ei vaan riitä.
Ensin joku valittaa, kun ei saa naista ja seksiä ollenkaan.
Seuraava saa naista ja seksiä, mutta valittaa koska sitä on mielestään liian harvoin.
Sitä seuraava saa naista ja seksiä usein, mutta valittaa kun ei saa suuseksiä.
Ja sitä seuraava saa naista, seksiä, suuseksiä usein, muttei kakkosta.
Sitä seuraava saa naista, seksiä, suuseksiä, kakkosta, mutta valittaa koska ei saa s/m:ää, tai vaimo ei suostu kolmanteen pyörään, tai valittaa kun itse joutuu tekemään aina aloitteen, tai vaimo on lihava, tylsä... you name it.
Voisko ihmiset joskus olla tyytyväisiä? Käsittää, ettei se oma onni ole toisen käsissä, kukaan ei ole täydellinen, et itsekään?
Ei?
Kun sen toisen juuri pitää tyydyttää kaikki tarpeet. Ei seurustella pidä sellaisen ihmisen kanssa jolta ei saa kaikkea haluamaansa.
Toivottavasti et oo tosissasi. Tai sitten olet todella nuori. Luuletko, että elämässä saa aina kaiken haluamansa? Tai että kuuluisi saada? Jos todella ajatusmaailmasi on tuo, niin korjaisin väitettäsi sen verran, että ei kannata seurustella laisinkaan jos ajattelee, että kumppanin pitää tarjota sinulle kaikki mitä sinä haluat.
Kyllä usein on kyse siitä, mitä arvostaa. Joskus joutuu tekemään valintoja, jotka pohjautuvat siihen mikä todella on tärkeää ja mitä arvostaa. Esimerkiksi onko muuten antoisa ja rakastava parisuhde minulle tärkeämpää kuin se, että saan työntää munakoisoa persauksiin viikottain. Jos munakoiso on tärkeämpää niin sitten kannattaa pariutua munakoison kanssa tai olla pariutumatta kokonaan. Jotkut ne vaan haluaa kaiken ilman, että itse tarvitsee joustaa missään. Muut ovat olemassa, jotta itse saa tarpeet tyydytettyä. Muiden tarpeilla ei niin väliä (koska tiedätkö mitä: ei kukaan voi olla täydellinen match, joka aina haluaa sattumoisin juuri samoja asioita samalla hetkellä kanssasi, aina on vastassa myös sen toisen osapuolen halut ja tarpeet, joilla kaiketi pitäisi myös olla jotakin väliä...)
Ja miksiköhän elämässä ei voisi saada kaikkea mitä haluaa? Koska sinä tai joku muu ei ole saanut? Se, että se on sinun kokemuksesi ei tee siitä totuutta.
-eri
Ei ole kysymys minusta ja minun kokemuksistani vaan realiteeteista. Parisuhteessa on vastassa toinen ihan oikea ihminen, jolla ei realistisesti ajateltuna mitenkään voi olla 100 % alati yhtenevät tarpeet sinun tarpeittesi kanssa. Pakostakin molemmat joutuvat tulemaan vastaan. Puhun tässä nyt monogamisen parisuhteen kannalta.
Eri asia tietysti on, jos järjestää elämänsä niin, että hankkii ihmisiä käyttöönsä niin laajalla skaalalla ja hyvin organisoidusti, että varmasti tulee aina kaikki omat tarpeet tyydytettyä ettei vaan tarvi koskaan jäädä vaille mistään kenenkään toisen ihmisen takia. Tällainen järjestely lieneekin parempi sellaisille "munhan on saatava just mitä mä haluan" -ihmisille. Parempi ettei sotkekaan kenenkään muun elämää hankkiutumalla parisuhteeseen, jos omat tarpeet on aina ykkönen ja muut ihmiset ovat niiden täyttämistä varten. Sitähän tuo nimittäin käytännössä tarkoittaa, kun ajatellaan että pitää saada kaikki mitä haluaa. Sitä, että toinen on olemassa sinun tarpeitasi varten. Siinä unohtuu, että toisellakin voi olla tarpeita, jotka erittäin todennäköisesti ainakin joissakin asioissa ovat ristiriidassa sinun tarpeittesi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tulen ikuisesti olemaan yksin, koska seksi ei ole tärkeää minulle lainkaan, mutta ilmeisesti suurelle osalle on :(
Täällä toinen samanlainen. Kaikki seurustelukumppanini ovat tuntuneet olevan pakkomielteisiä seksin suhteen, tai ainakin sitä olisi pitänyt olla todella usein. Tällä hetkellä pidän taukoa kaikista miehen ja naisen välisistä suhteista, koska en vain kestä sitä "huoraamista" toisen mieliksi. Minun tapani kokea ja osoittaa rakkautta on ilmeisesti erilainen tai suorastaan vääränlainen. Enkä siis ole tyystin aseksuaali, mutta seksi ei ole elämässäni erityisen merkittävä asia.
Minun pitäisi vaan ilmeisesti aina heti kättelyssä todeta olevani aseksuaali, jos haluan päästä helpolla. En todellakaan halua rakastua kehenkään ihmiseen, joka sitten myöhemmin haluaisi erota pelkästään seksin takia. En kestäisi sitä, jos kaikki muu olisi täydellisesti. Näin vähäpätöisenä koen seksin parisuhteessa. Voisin aivan hyvin elää selibaatissa vaikka koko loppuelämäni.
sama
Tietenkin pitäs heti kertoa olevansa aseksuaali. Useimmille ihmisistä seksiä on tärkeimpiä asioita parisuhteessa ja olis tosi törkeetä olla sanomatta omasta poikkeavuudestaan heti alkuun. Miltä susta tuntus, jos mies kertois seurustelun edetessä olevansa homo, kun olisit jo ihastunut häneen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tulen ikuisesti olemaan yksin, koska seksi ei ole tärkeää minulle lainkaan, mutta ilmeisesti suurelle osalle on :(
Täällä toinen samanlainen. Kaikki seurustelukumppanini ovat tuntuneet olevan pakkomielteisiä seksin suhteen, tai ainakin sitä olisi pitänyt olla todella usein. Tällä hetkellä pidän taukoa kaikista miehen ja naisen välisistä suhteista, koska en vain kestä sitä "huoraamista" toisen mieliksi. Minun tapani kokea ja osoittaa rakkautta on ilmeisesti erilainen tai suorastaan vääränlainen. Enkä siis ole tyystin aseksuaali, mutta seksi ei ole elämässäni erityisen merkittävä asia.
Pakkomielteistä, jos seksiä haluaa joskus? Jos sitä ei ole koskaan, niin varmasti muodostuu ”pakkomielteeksi” pidemmän päälle, jos ei voi yhtä vapaasti masturboidakaan kuin sinkkuna ollessa. Jos et halua, niin sitten et halua. Sitten etsit samanlaisen ihmisen kumppaniksi ja lopetat muiden syyllistämisen.
Minusta vaikuttaa pakkomielteiseltä, jos seksiä on oltava joka päivä halusipa kumppani tai ei. Ja jos seksiä tulee joka päivä, niin yhtäkkiä se kerta päivässä ei enää riitäkään. Seksi siis on koko ajan mielessä. Enkä todellakaan rajoita kumppaneideni itsetyydytystä, siihen saavat käyttää vaikka kaiken liikenevän ajan, kunhan minun ei tarvitse olla paikalla.
Enkä syyllistä halusta, sillä he eivät varmastikaan voi sille mitään. Siitä syyllistän, että se johtaa kumppanin alistamiseen ja painostamiseen, uhkailuun jne.
Mulla on ihan sama kokemus, ilman uhkailua ja alistamista kylläkin, lähinnä syyllistämistä koin. Yritin joustaa enemmän, no ei riittänyt, olisi pitänyt olla vielä enemmän jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nyt nykyään vaan on niin itsekkäitä, pitää saada kaikki mitä haluaa ja toisen toivotaan täyttävän kaikki mielihalut ja toiveet ja tekevän onnelliseksi.
Ja joillekin miehille (miksei naisillekin) mikään ei vaan riitä.
Ensin joku valittaa, kun ei saa naista ja seksiä ollenkaan.
Seuraava saa naista ja seksiä, mutta valittaa koska sitä on mielestään liian harvoin.
Sitä seuraava saa naista ja seksiä usein, mutta valittaa kun ei saa suuseksiä.
Ja sitä seuraava saa naista, seksiä, suuseksiä usein, muttei kakkosta.
Sitä seuraava saa naista, seksiä, suuseksiä, kakkosta, mutta valittaa koska ei saa s/m:ää, tai vaimo ei suostu kolmanteen pyörään, tai valittaa kun itse joutuu tekemään aina aloitteen, tai vaimo on lihava, tylsä... you name it.
Voisko ihmiset joskus olla tyytyväisiä? Käsittää, ettei se oma onni ole toisen käsissä, kukaan ei ole täydellinen, et itsekään?
Ei?
Kun sen toisen juuri pitää tyydyttää kaikki tarpeet. Ei seurustella pidä sellaisen ihmisen kanssa jolta ei saa kaikkea haluamaansa.
Ei kukaan koskaan saa yhdeltä ihmiseltä aivan kaikkea haluamaansa. Se on yksinkertaisesti täysin mahdotonta. Siksi on niitä ystäviä, ehkä sisaruksia, lapsia, työkavereita ja muita ihmissuhteita.
Toivottavasti tarkoitat nyt katsontakantana muutakin kuin seksiä.
Totta kai tarkoitan muutakin kuin seksiä. Henkilö jota lainasin sanoi ”sen toisen juuri pitää tyydyttää kaikki tarpeet.” Siinä ei eroteltu että kaikki seksuaaliset tarpeet, vaan ihan kaikki tarpeet. Tällöin se tarkoittaa seksuaalisten tarpeiden lisäksi henkisiä, taloudellisia, sosiaalisia yms yms. Siihen ei kukaan yksi ihminen koskaan riitä.
Aiemmin puhuttiin
"Sitä seuraava saa naista, seksiä, suuseksiä, kakkosta, mutta valittaa koska ei saa s/m:ää, tai vaimo ei suostu kolmanteen pyörään, tai valittaa kun itse joutuu tekemään aina aloitteen, tai vaimo on lihava, tylsä... you name it."
Kyllä pitäs osata lukea mistä puhutaan ennenkuin keskusteluun ottaa osaa.
”Kaikki tarpeet” sekä ”kaikkea haluamaansa” viittaa vahvasti siihen, että puhutaan todellakin kaikesta, eikä vain seksistä. Etenkin tuo että toiselta pitäisi saada kaikki haluamansa. Ja vaikka kyse olisikin siitä, että seksuaalisesti pitäisi saada kaikki haluamansa, onko sekään ihan niin yksioikoista? En minäkään saa mieheltäni seksuaalisesti kaikkea haluamaani (haluaisin hänen viiltävän minua, veren valuvan seksiä harrastaessa), eikä se tee seksielämästämme huonoa. Toiselta kantilta katsottuna tunnen oloni turvallisemmaksi kun tiedän, että minulla on mies, joka ei halua vahingoittaa minua edes sitä pyytäessäni. Olen valmis uhraamaan joitakin seksuaalisia mielihalujani sen edestä, että voin olla miehen kanssa jota rakastan ja joka rakastaa minua, ja kenen kanssa seksielämämme on molempia tyydyttävää, vaikkei ehkä molemmat saakaan AIVAN KAIKKEA haluamaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tulen ikuisesti olemaan yksin, koska seksi ei ole tärkeää minulle lainkaan, mutta ilmeisesti suurelle osalle on :(
Täällä toinen samanlainen. Kaikki seurustelukumppanini ovat tuntuneet olevan pakkomielteisiä seksin suhteen, tai ainakin sitä olisi pitänyt olla todella usein. Tällä hetkellä pidän taukoa kaikista miehen ja naisen välisistä suhteista, koska en vain kestä sitä "huoraamista" toisen mieliksi. Minun tapani kokea ja osoittaa rakkautta on ilmeisesti erilainen tai suorastaan vääränlainen. Enkä siis ole tyystin aseksuaali, mutta seksi ei ole elämässäni erityisen merkittävä asia.
Pakkomielteistä, jos seksiä haluaa joskus? Jos sitä ei ole koskaan, niin varmasti muodostuu ”pakkomielteeksi” pidemmän päälle, jos ei voi yhtä vapaasti masturboidakaan kuin sinkkuna ollessa. Jos et halua, niin sitten et halua. Sitten etsit samanlaisen ihmisen kumppaniksi ja lopetat muiden syyllistämisen.
Minusta vaikuttaa pakkomielteiseltä, jos seksiä on oltava joka päivä halusipa kumppani tai ei. Ja jos seksiä tulee joka päivä, niin yhtäkkiä se kerta päivässä ei enää riitäkään. Seksi siis on koko ajan mielessä. Enkä todellakaan rajoita kumppaneideni itsetyydytystä, siihen saavat käyttää vaikka kaiken liikenevän ajan, kunhan minun ei tarvitse olla paikalla.
Enkä syyllistä halusta, sillä he eivät varmastikaan voi sille mitään. Siitä syyllistän, että se johtaa kumppanin alistamiseen ja painostamiseen, uhkailuun jne.
Mulla on ihan sama kokemus, ilman uhkailua ja alistamista kylläkin, lähinnä syyllistämistä koin. Yritin joustaa enemmän, no ei riittänyt, olisi pitänyt olla vielä enemmän jne.
Minäkin olen koettanut keskustella asiasta siltä kannalta, että libidomme ovat erilaiset ja olemme väärät toisillemme. Sanoen, että kumpikaan meistä ei ole liikaa tai liian vähän haluava, vaan että emme vain sovi yhteen. Tämä ei kuitenkaan mene läpi, vaan mies (tai oikeastaan miehet useammassakin suhteessa) ovat jatkaneet painostamista, että minä olen sairas ja estynyt, ja että muka haluan vain kiusata miestä. Että suhteessa ja seksissä ei ole muuta vikaa kuin se, että minä haluan rajoittaa kaikkea.
Kai he ovat kokeneet sen totuutena. Mutta ymmärrystä tai edes yritystä siihen suuntaan ei ole näkynyt. Lopulta olen itse lähtenyt suhteesta, koska en ole vain kyennyt enää olemaan edes miehen lähellä.
Eikö kannattaisi selvittää miten sitä parempaa saisi eikä vaan sokeana hyväksyä noita ainoiksi totuuksiksi?