30 + sinkut: Oletteko jättäytyneet tai onko teidät jätetty kaveriporukoissa sivuun?

Hep! Älkääpäs lapselliset kaapatko tätä ketjua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kun haluaa olla äitinä paras mahdollinen, ja se menee välillä jopa vähän yli. Ymmärrätte sitten kun itsekin olette siinä tilanteessa. :)

Oliskohan tämä se syndrooma, joka vaivaa joitain munkin lapsellisia kavereita? Että sen lisäksi, että lähtee viiraamaan päässä isosti, ollaan myös niin hölmöjä ja ylimielisiä, ettei tajuta ettei lapsen saaminen ole välttämättä koko muun maailman mielestä jotain ihan mielettömän ihmeellistä. Suhteellisuudentaju katoaa, aletaan pitää omaa elämää parempana kuin muiden ja viestittää sitten muunlaista elämää viettäville erilaisin enemmän ja vähemmän hienovaraisin tavoin, että luusereita olette. Ettehän te mitään tajua, kun ette ole "vielä" saaneet lapsia, katsos. Ennen niin älykkäillä ja hauskoilla ihmisillä ei ole yhtäkkiä enää mitään muuta puhuttavaa kuin ne omat lapsensa ja porukoissa perheettömät vaiennetaan. Sekaan vielä ehkä hieman sinkkusääliä ja muutama tällainen jäätävä "kyllä säkin sitten tajuut" -kommentti niin eipä tartte miettiä mihin se sinkkukaveri hävisi. Ja ei, ei se ole bailaamassa hulluna ja viettämässä sitä kevytkenkäistä glitterelämää kaupungin yössä, kuten jotkut teistä, varsinkin nuorena pariutuneet, luulevat. Se elää ihan normaalia ja yhtä arvokasta aikuisen elämäänsä, mutta tekee sen ehkä mieluummin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät seonneet täysin saatuaan lapsia, ja jotka pystyvät myös arvostamaan niitä ihmisiä, joilla ei ole sama elämäntilanne kuin itsellä. Ap

En ihan oikeasti tajua, miten niin moni tuntee tällaisia ihmisiä. Kaikenlainen alentuva puhe, vähättely ja vaientaminen on ihan hirveää käytöstä. Mun on tosi vaikea uskoa että kukaan sanojesi mukaan älykäs ja hauska ihminen muuttuisi kuin taikaiskusta näin kamalaksi. Tunnen paljon perheellisiä eikä yksikään heistä ole lasten jälkeen yhtäkkiä muuttunut mulkeroksi.

Se taas, että puhuu paljon tai jopa enimmäkseen lapsistaan, on ihan luonnollista varsinkin alkuun. Useimmat ihmiset puhuvat paljon itselleen tärkeistä asioista, mitä ne sitten ovatkaan. Kyllä se siitä tasaantuu.

Ihmettelen, että pidät tässä avainasiana sitä lasten saamista vaikka itsekin tunnet sellaisia lapsellisia, jotka eivät ole muita kohtaan inhottavia tai epähuomaavaisia.

Mutta eikö ystävien pointti ole siinä, että on asioita, jotka kiinnostaa molempia? Eikä niin että toinen puhuu tavatessa suurimman osan aikaa sukulaisista Erno ja Aapo, ja toinen sukulaisista Tippa ja Töppö, oli ne sitten omia lapsia, enoja tai isovanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Mulla vähän sekä että, olen sekä jättäytynyt, että hitusen kokenut että jätetään ulkopuolelle. Lapsettomia on moni ystävistänikin, mutta sinkkuja on vain 1 lisäkseni. Ja hänkin on haku päällä. Mä olen tällainen superkummajainen, jolla ei pitkän suhteen eron jälkeen ole ollut ollenkaan haku edes päällä vuosikausiin. Se on suurin kummastuksen aihe parisuhteessa olevilla. Olin kyllä 20v parisuhteessa, teinistä saakka, eli en nyt aivan kokematon ”surkuteltava” ole mielestäni sillä saralla.

No ”lapsellisia” pikkukaupunkiin jääneitä ystäviäni ei kiinnosta mun yhden hengen elämä, kuten täällä joku toinenkin ilmaisi. Asioihini ei tule mitään kommenttia, keskusteluseuraa niihin ei saa. Keskustelu pulppuaa jos puhutaan lapsista. Jos otan osaa siihen keskusteluun, sanoo joku jossain vaiheessa ”tiedät vasta kun sulla on omia lapsia”. Joten sillä tavalla koen heidän jättävän mun ulkopuoliseksi ja siksi olen myös itse vetäytynyt siitä porukasta.

Eron jälkeen ylipäätänsä sosiaalinen elämä ja ystävyyssuhteet ovat rikastuneet paljon. Olen saanut monta oikein läheistä ystävää ja runsaasti löyhempiäkin kaverisuhteita. Luonnollisesti nyt on enemmän aikaa muille ihmissuhteilla kuin parisuhteessa ollessa. Myös lapsuuden perheen kanssa olen lähentynyt. Joten koen että siinä mielessä sinkkuudestani on seurannut ystävyyssuhteiden saralla todella paljon hyvää.

Etkö nää tässä mitään...ironista? Ei suakaan kiinnostanut paljon muut ollessasi tuossa pitkässä parisuhteessasi, sitten sen loputtua alkoi muidenkin seura kelvata? Et taida hallita loogista ajattelua?

Vierailija kirjoitti:

Sama se on parisuhteessa olevalla mutta lapsettomalla. Ei ole yhtään mitään yhteistä lisääntyneiden naisten kanssa, joten ystävyyssuhteet on saanut unohtaa kokonaan.

He vaan ajattelevat aivan kaiken lasten kautta, vaikka puheenaihe näennäisesti olisikin joku muu - harrastukset (mihin lastenhoidolta ehtii ja millä salilla on hoitotäti), uutiset (miten vaikuttaa lapsiin), matkailu (lapsiystävälliset paikat), jne jne, ymmärsitte varmaan pointin.

Lapsellinen voi kuvitella puhuvansa "samoista aiheista kuin ennenkin), mutta kun kaikki on lapsiperhelasien läpi, ei siinä lapsettomalla paljoa ole keskustelussa sanansijaa. Eli onnea vaan, ei riitä parisuhde, pitää hommata lapsia jos meinaa pitää ystävänsä...

Tämä on juuri se, minkä huomasin, kun omat ystävät ja sukulaiset saivat lapsia. Ihan joka aiheeseen tuli mukaan pikkulapsiaspekti. Mitään aihetta ei voinut käsitellä ilman, että siihen liitettiin jotenkin lapsi tai lapset. Olipa todella rasittavaa.

Eipä meidän sinkkujenkaan jutut aina niin yleviä ja korkealentoisia ole vaan ihan omista elämistämme ja kokemuksistamme puhutaan. On toki ihmisiä, joilla pitää olla aina jokin hieno keskustelunaihe, joka ei millään tavalla liity omaan eikä ystävänsä elämään, mutta aika moni kuitenkin juttelee ystäviensä kanssa asioista, jotka jollain tavalla koskettavat omaa elämää. Olipa se sitten opiskelu, työ, matkustelu, harrastukset tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet puhuu yleensä vähemmän lapsistaan kuin naiset, pitänee alkaa kaveerata enemmän miesten kanssa. Tai voisihan sitä joka toisessa lauseessa puhua vaikka oman yukka-palmun kasvatuksesta niin olisi jotain yhteistä puhuttavaa kolmansista osapuolista.

Mä olen nainen ja huomasin etten oo jaksanut viime kevään jälkeen hengailla muiden kuin harvojen miespuolisten kaverieni kanssa juuri tästä syystä. Ap

Juuri näin kävi itselläni kolmekymppisenä. Viihdyin paremmin miesten seurassa esim. juhlissa, sillä jotkut naiset käänsivät koko ajan keskustelut takaisin lapsiin, vaikka joku yrittikin vaihtaa aihetta. Puuduttavaa. Ja mielestäni jo vähän epäkohteliasta lapsettomia kohtaan. Miesten kanssa tätä ongelmaa ei ollut, vaikka vanhempia olivatkin.

Ohhhoh, mitä yleistämistä taas tässäkin ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Ohhhoh, mitä yleistämistä taas tässäkin ketjussa.

Asioista yleisellä tasolla keskustelu edellyttää yleensä yleistämistä. Tuskin täällä kukaan haluaa alkaa kovin konkreettisia juttuja kertomaan, ettei ihmiset tunnista itseään. Toi sun kommentti on aika turhanpäiväinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kun haluaa olla äitinä paras mahdollinen, ja se menee välillä jopa vähän yli. Ymmärrätte sitten kun itsekin olette siinä tilanteessa. :)

Oliskohan tämä se syndrooma, joka vaivaa joitain munkin lapsellisia kavereita? Että sen lisäksi, että lähtee viiraamaan päässä isosti, ollaan myös niin hölmöjä ja ylimielisiä, ettei tajuta ettei lapsen saaminen ole välttämättä koko muun maailman mielestä jotain ihan mielettömän ihmeellistä. Suhteellisuudentaju katoaa, aletaan pitää omaa elämää parempana kuin muiden ja viestittää sitten muunlaista elämää viettäville erilaisin enemmän ja vähemmän hienovaraisin tavoin, että luusereita olette. Ettehän te mitään tajua, kun ette ole "vielä" saaneet lapsia, katsos. Ennen niin älykkäillä ja hauskoilla ihmisillä ei ole yhtäkkiä enää mitään muuta puhuttavaa kuin ne omat lapsensa ja porukoissa perheettömät vaiennetaan. Sekaan vielä ehkä hieman sinkkusääliä ja muutama tällainen jäätävä "kyllä säkin sitten tajuut" -kommentti niin eipä tartte miettiä mihin se sinkkukaveri hävisi. Ja ei, ei se ole bailaamassa hulluna ja viettämässä sitä kevytkenkäistä glitterelämää kaupungin yössä, kuten jotkut teistä, varsinkin nuorena pariutuneet, luulevat. Se elää ihan normaalia ja yhtä arvokasta aikuisen elämäänsä, mutta tekee sen ehkä mieluummin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät seonneet täysin saatuaan lapsia, ja jotka pystyvät myös arvostamaan niitä ihmisiä, joilla ei ole sama elämäntilanne kuin itsellä. Ap

En ihan oikeasti tajua, miten niin moni tuntee tällaisia ihmisiä. Kaikenlainen alentuva puhe, vähättely ja vaientaminen on ihan hirveää käytöstä. Mun on tosi vaikea uskoa että kukaan sanojesi mukaan älykäs ja hauska ihminen muuttuisi kuin taikaiskusta näin kamalaksi. Tunnen paljon perheellisiä eikä yksikään heistä ole lasten jälkeen yhtäkkiä muuttunut mulkeroksi.

Se taas, että puhuu paljon tai jopa enimmäkseen lapsistaan, on ihan luonnollista varsinkin alkuun. Useimmat ihmiset puhuvat paljon itselleen tärkeistä asioista, mitä ne sitten ovatkaan. Kyllä se siitä tasaantuu.

Ihmettelen, että pidät tässä avainasiana sitä lasten saamista vaikka itsekin tunnet sellaisia lapsellisia, jotka eivät ole muita kohtaan inhottavia tai epähuomaavaisia.

Mua on häirinnyt tää ilmiö erityisesti harrastusryhmissä, jotka eivät perustu vapaan keskustelun ja hengailun periaatteelle, vaan niissä on ollut tarkoitus ihan harjoitellakin jotain harrastukseen liittyvää asiaa. Sitten kuitenkin kun kaikki muut ryhmässä saavat lapsen allekirjoittanutta lukuunottamatta, neljän tai viiden tunnin tapaamisesta tehdään harrastusasiaa 30 minuuttia ja loppuaika puhutaan perhe-elämästä. Mulla ei ole tarvetta tällaisille tapaamisille, voin harjoitella sitten mielummin vaikka yksin. En myöskään tykkää siitä, että lapset otetaan  mukaan tällaisiin tapaamisiin jos ei ole aivan pakko, koska on aivan selvä ettei kukaan pysty keskittymään kun paikalla on pieniä. Koen loukkaavana sen, että ilman yhteistä sopimusta kaikki asiaryhmät muuttuvat automaattisesti marttakerhoiksi ihan automaationa ihmisten perheellistyessä. En tiedä sitten pitääkö ajatella, etteivät esim. nämä ihmiset olleetkaan alunperinkään fiksuja vai mitä. Ap

Tutulta kuulostaa!

Olen jättäytynyt. Sen lisäksi on aistittavissa selvä ilmapiiri, että toisten elämä ja asiat ovat tärkeämpiä, kun ne liittyvät lapsiin ja perheeseen eivätkä esimerkiksi harrastuksiin tai vaikka siihen, minkä uuden reseptin on kekannut. Noh, onpahan enemmän aikaa niille harrastuksille sitten.

Saan nykyään kavereilta soittoja,että voitko ottaa meidän lapset teille yöksi kun haluttaisiin viettää iltaa pariskuntien kesken? Omat lapset on muuttaneet pois kotoa jo. Itse en kelpaa kavereiden illanviettoihin mukaan mutta lapsenvahdiksi kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei minua kutsuta lapsitreffeille (ja en kyllä menisi vaikka kutsuttaisiinkin), eli siis tapaamisiin jossa kaverit näkevät toisiaan lapsiensa kanssa. Mulla ei ole mitään yhteistä eikä puhuttavaa enää näiden lapsellisten kanssa. Viime aikoina olen pidentänyt ihan tarkoituksella tapaamisväliä entisen hyvän ystäväni kanssa joka elää ihan täysillä lapsi-ja vauva-arkea. Tapaamiset on vaan todella ahdistavia koska multa sinkkuna tivataan että mitä kuuluu ja udellaan asioita. Koska nähdään nykyisin ehkä 3-4kk välein niin en jaksa ruveta enää myöhemmin palaamaan johonkin tapahtumaan joka tapahtui 2kk sitten, etenkään mihinkään sinkku "säätöihin". Ja sitten kun kokoajan tekee ja tapahtuu asioita niin ei niitä enää muista parin kuukauden jälkeen. Ystäväni ei myöskään ikinä halua puhua perheestään / lapsistaan mitään ja usein tuntuu että hän tarkoituksella pimittää asioita (juu ei ole pakko kertoa jos ei halua). He eivät käy missään, eivät tee mitään ja raha on tiukassa. Mutta sitten puolen tunnin päästä jostain sivulauseesta paljastuu että ovat lähdössä lomalle helmikuussa ja tulevana vk.loppuna tekevät sitä tai tätä. 

Oi, mä olisin niin onnellinen, jos se lapsista jauhaminen ei olisi täyttänyt kaikkien elämää vaan joku pyrkisi puhumaan jostain normaalistakin välillä.

Vanha ketju mutta ikävän ajankohtainen.

Olen vela ja sinkku omasta halustani, en tosin ole varsinaisesti pariutumista vastaan mutta tiedostan sen, etten välttämättä löydä puolisoa kauhean helposti. Olen siis introvertti ja hirveän kiinnostunut kaikista elämän ilmiöistä, mm. eläimistä ja luonnosta, vieraista kielistä, psykologiasta ja musiikista. Kaiken tämän keskellä energiani ei välttämättä edes riittäisi parisuhteen ylläpitoon, jollei kyseessä olisi kaikin puolin spesiaali tapaus.

Minua ei ole varsinaisesti jätetty kaveriporukoissa sivuun mutta olen huomannut muuttuneeni varautuneeksi uusien tuttavuuksien suhteen. Usein oletetaan, että kolmekymppinen sinkkunainen haluaa löytää puolison (lue: miehen, oletus joka ärsyttää itseäni näin heteroseksuaalinakin) ja saada lapsia. Minua pidetään monesti jonain maskottina, jonka miesseikkailuille olisi kiva päästä nauramaan ja kun en vietä mitään vilkasta deittailuelämää, jotkut rupeavat suorastaan aggressiivisiksi, koska en tarjoa heille heidän kaipaamaansa viihdettä. Osa ihmisistä myös tykkää pakkosyöttää minulle lapsikuvia, vihjailla vauvakuumeesta ja huokailla omien lastensa tai lastenlastensa ihanuutta. Olen sen verran sovitteleva luonne, etten mene töksäyttämään, että "ei vois sun kakarat vähempää kiinnostaa". Olen joskus miettinyt sitä, että pitäisi opetella olemaan töykeämpi, jotta saisin olla elämänvalintoineni paremmin rauhassa. Olen huomannut, että moni ihminen ei kunnioita diplomaattisuutta vaan pitää sitä heikkouden merkkinä.

Asiallisinta suhtautumista olen kokenut itseäni huomattavasti vanhemmilta, valkoisilta lihaa syöviltä keski-ikäisiltä perheenisiltä. He eivät ehkä heittäydy parhaiksi ystävikseni mutta kohtelevat minua lämmöllä, kunnioituksella eivätkä utele yksityiselämästäni. Toisaalta olen saanut paljon mukavia ystäviä itseäni nuoremmista naisista, joilla ei perheellistymisnormi tunnu olevan niin vahva kuin ikäisilläni ja vanhemmilla naisilla monesti on.

terv. N30+

Vierailija kirjoitti:

Mut on jätetty kutsumatta illanistujaisiin, koska olivat "pariskuntailtoja"

Mä vietin aikoinaan yhden juhannuksen ainoana sinkkuna ollen välillä 5., välillä 7. ja hetken aikaa 9.pyörä vieraana olleiden pariskuntien määrän vaihdellessa ja ei ikinä enää..

Oudointa oli, että oltiin noista parinkin pariskunnan kanssa pyöritty paljonkin yhdessä porukalla ja käyty bilettämässä sun muuta eikä kenenkään siviilisääty noussut mitenkään ikinä esiin, mutta tuolla reissulla se mun parittomuuteni olikin asia jota piti ihan joka käänteessä oikein hieroa naamaan.