Mistä tietää olevansa tunne-elämältään epävakaa?

Onko tärkeä tietää, mikä on normaali? Eikö riitä, että pyrkii vakauteen, jossa tuntuu oikealta?

Ei ole normaalia silloin, kun se vaikuttaa jatkuvasti työntekoon, koulussakäyntiin, aiheuttaa itsetuhoisia ajatuksia, itseä vahingoittavaa käytöstä tai jos ihmissuhteissa on jatkuvasti ongelmia.

Normaaleja kausia voi myös olla, sillä ympäristöllä on iso merkitys oireiden ilmenemisessä.

Itse olen ulospäin normaali, mutta oon välillä saikulla koulusta, koska saatan masentua äkkinäisesti ja itkeä pitkin päivää kotona. Johtuu yleensä siitä, miten reagoin johonkin negatiiviseen asiaan. On tunne, etten hallitse itseäni tai elämääni, ja siksi olen terapiassa. Omat ajatukset ja ylireagointi esim. uuvuttaa ja saa minut pilaamaan elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Onko tärkeä tietää, mikä on normaali? Eikö riitä, että pyrkii vakauteen, jossa tuntuu oikealta?

Nyt mennään filosofian puolelle. Haluaisin osata suhteuttaa omia reaktioita. Siksi tahtoisin saada jonkinlaisen käsityksen siitä mitä normaalin vaihtelun piiriin.

Jos raivostuu ja huutaa ihmisille. Haukkuu esim älykääpiöiksi.

Tai musertuu kritiikistä

Vierailija kirjoitti:

Jos raivostuu ja huutaa ihmisille. Haukkuu esim älykääpiöiksi.

Eikö tuo riipu myös asiayhteydestä onko kyseessä ongelmallinen käytös vai normaali reaktio?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos raivostuu ja huutaa ihmisille. Haukkuu esim älykääpiöiksi.

Eikö tuo riipu myös asiayhteydestä onko kyseessä ongelmallinen käytös vai normaali reaktio?

Korkeintaan silloin, kun mies jää kiinni vieraista.

Kylllä pitkälle tunne eläämän järkevöiin toiminalliseen käsitykseeen muiden ihmisten käsityksiin ja reaktioiihin ja sitää kautta tarkasteleen tunteen syntyä siiinä suhteessa etttä miten aiheellista on reagoiida ja mistä syyistä tunnereaktioo on peräisiin ja miteen se ilmeneee ja miksi juuuri kyseisellä tavallla.

Raja mennee siinä, jos mielialaheilahtelut alkavat haitata arkea. Kuten minulla. En voi aamulla herätessäni tietää lainkaan, kuinka syvissä tai korkeissa vesissä melon esimerkiksi ruokatunnilla. Illasta puhumattakaan.

Toinen "hälytysmerkki" on se, ettei tavallisilla ihmisillä toimiva kognitiivinen psyykkaus tasaa mielialoja, vaan ajatukset kaikuvat kuin tyhjään saliin, missä ei ole ketään kuulemassa, emootioiden sahatessa ihan omien lainalaisuuksiensa varassa.

Vierailija kirjoitti:

Raja mennee siinä, jos mielialaheilahtelut alkavat haitata arkea. Kuten minulla. En voi aamulla herätessäni tietää lainkaan, kuinka syvissä tai korkeissa vesissä melon esimerkiksi ruokatunnilla. Illasta puhumattakaan.

Toinen "hälytysmerkki" on se, ettei tavallisilla ihmisillä toimiva kognitiivinen psyykkaus tasaa mielialoja, vaan ajatukset kaikuvat kuin tyhjään saliin, missä ei ole ketään kuulemassa, emootioiden sahatessa ihan omien lainalaisuuksiensa varassa.

Hyvin kuvattu. Voisin vielä lisätä, että raja menee siinä, ettei mielialavaihtelut haittaa muiden elämää. Kun läheiset joutuvat kävelemään munankuorilla, etteivät herättäisi nukkuvaa karhua, niin tasapainoisuus on kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Kylllä pitkälle tunne eläämän järkevöiin toiminalliseen käsitykseeen muiden ihmisten käsityksiin ja reaktioiihin ja sitää kautta tarkasteleen tunteen syntyä siiinä suhteessa etttä miten aiheellista on reagoiida ja mistä syyistä tunnereaktioo on peräisiin ja miteen se ilmeneee ja miksi juuuri kyseisellä tavallla.

Seehän on ennaltaaehkäiisyn kannalta tärkeeää pyrkiää käsittelemäään tunteiitaan jotteii ne kasauutuuisi ja åurkauutuuisi spontaaaneina reaktioina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylllä pitkälle tunne eläämän järkevöiin toiminalliseen käsitykseeen muiden ihmisten käsityksiin ja reaktioiihin ja sitää kautta tarkasteleen tunteen syntyä siiinä suhteessa etttä miten aiheellista on reagoiida ja mistä syyistä tunnereaktioo on peräisiin ja miteen se ilmeneee ja miksi juuuri kyseisellä tavallla.

Seehän on ennaltaaehkäiisyn kannalta tärkeeää pyrkiää käsittelemäään tunteiitaan jotteii ne kasauutuuisi ja åurkauutuuisi spontaaaneina reaktioina.

Onko siis periaatteessa normaalia olla myöhemmin tunne-elämältään epävakaa, jos on joutunut kasvamaan vaikeissa olosuhteissa, joissa ei ole ollut aikanaan tilaisuutta reagoida asioihin normaalilla tavalla?

Jos ajautuu toistuvasti ongelmiin muiden kanssa. Ja jos aamulla tuntuu hyvältä, mut illalla viiltää ranteet auki.

t. epävakkaa

Olen nyt viisikymppisenä  vasta tajunnut, että nuorempana olin todellakin ihan tuulella käyvä. Elämänkokemus toi rauhaa ja viisautta. Esim. sairaalloinen mustasukkaisuus on vain paha muisto menneisyydestä ja nykyään ihmettelen, että silloiset miehet on jaksanut mun kelkassa niinkin kauan. Työpaikat vaihtui juurikin ihan mun oman hölmöilyn ja hermojen takia. 

Onko rajatilahäiriö sama asia kun epävakaa?

En myöntänyt epävakauttani koko sinä aikana, kun oireet olivat pahimmillaan. Nyt vasta vuosia myöhemmin olen osannut analysoida omaa käytöstäni paremmin ja kokenut kuuluisan ahaa -elämyksen kaikesta mitä on tapahtunut. Olen klassinen sisäänpäin kääntynyt epävakaa.  Pahimpien oireiden aikana olin tiivistettynä yhteensä 1,5 vuotta suljetulla osastolla ja kolme vuotta päiväpoliknikikalla ja erilaisissa tukiryhmissä, sekä dialektisessa käyttäytymisterapiassa. Näitä aikoja en halua tällä hetkellä enempiä muistella, ettei pakka mene taas ihan nurin.

Epävakaa persoonallisuus näyttäytyy monella tavalla. Itse olen rajatilatyyppi, jonka ahdistus kääntyy itseeni päin, eli enimmät purkautumiset koin fyysisenä ja henkisenä pahoinpitelynä itseäni kohtaan ja syrjäydyin, koska koin, ettei kukaan voi minusta pitää tällaisena kuin olen. Vaativaakin persoonallisuutta heiteltiin hoitavien tahojen osalta.

Tämän kanssa oppii elämään. Ennen sairastumista oli jo lukio takana ihan hyvin arvosanoin. Menin sitten pohjalta amikseen, pääsin töihin, kiipesin ylemmäs duunissa kun sain enemmän itseluottamusta. Nyt olen ammattikorkeassa ja samalla töissä, olen oppinut luottamaan ihmisiin (peikot välillä huutelee korviin, mutta jätän ne ja katson mitä tapahtuu). En olisi ikinä uskonut, että elämäni voisi olla näin mallillaan. Treenaan mielekästä lajia, olen viimeinkin löytänyt ystäviä samoilla spekseillä ja ehkä käänteen tekevä juttu oli myös huonosta parisuhteesta lähteminen, joka ruokki huonoja piirteitä. Alistava, mitätöivä mies jne, aika peruskauraa mihin borderline pätyy ja minkä opin on saanut perhesuhteista.

Mietin kuitenkin jatkuvasti, että kohta taas kaikki romahtaa, ei kukaan oikeasti pidä minusta, olen huono, olen paska, en osaa, ylianalysoin, pakko-oireilen, stressaan. Varsinkin stressin alla mielialat vaihtelee vieläkin täydestä autuudesta jumalattomaan itkuahdistukseen, mutta menevät nopeasti ohi. Toisin kuin pahimpina aikoina. Silloin saattoi kymmenen minuutin välein mennä nollasta sataan. Ja sekin vielä, etten syö enää mitään lääkkeitä. Osastokausina ja huonomman kauden aikana oli parhaimmillaan 7 mielialalääkettä käytössä (!!) ja 2 niistä SSRI -lääkkeitä. Ja 2 skitsofreniaa poteville. Viimeisessä potilaspalaverissa kun näitä oli osastolla laskettu pois, ei tullut edes selvyyttä miksi näitä mulle on määrätty. Pitäkää puolenne!

Ei ihme, että olin niin pitkään laitoskierteessä...

Kaiken kaikkiaan toivon ap:lle kaikkea hyvää. Omia sisäisiä asioita kannattaa tutkituttaa ammattilaisella jos yhtään mietityttää ja mahdollisuus siihen on.

Elämä on niin täynnä ihmeellisyyksiä ja niitä alan nyt vasta lapsenkengissä tutkimaan!

N27

Yks vissiin epävakaa piiris, menee poistoon...

Oleellista on myös krooninen tyhjyyden tunne. Ei siis tarkoita vain ailahtelevia tunnetiloja.

Vierailija kirjoitti:

Oleellista on myös krooninen tyhjyyden tunne. Ei siis tarkoita vain ailahtelevia tunnetiloja.

Millä tavalla krooninen? Säännöllisesti päivittäin pitkiä aikoja vaivaava?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oleellista on myös krooninen tyhjyyden tunne. Ei siis tarkoita vain ailahtelevia tunnetiloja.

Millä tavalla krooninen? Säännöllisesti päivittäin pitkiä aikoja vaivaava?

Itsellä minuutista viiteen tuntiin.