Minne on kadonnut kyläilykulttuuri perheenvoimin. Omassa lapsuudessa tuota harrastettiin paljon.

Olipas vetelä avaus. Kutsu ystäväperheitä teille kahville. 

Ehkäpä siksi, ettei ennen ollut tapana jättää alle 18 vuotiaita lapsia ilman jatkuvaa aikuisen valvontaa?

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä siksi, ettei ennen ollut tapana jättää alle 18 vuotiaita lapsia ilman jatkuvaa aikuisen valvontaa?

Mistä tällaisen keksit?

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä siksi, ettei ennen ollut tapana jättää alle 18 vuotiaita lapsia ilman jatkuvaa aikuisen valvontaa?

Höpö höpö, ennen miehet olo savotassa ja naiset navetassa, lapset oli pirtissä keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä siksi, ettei ennen ollut tapana jättää alle 18 vuotiaita lapsia ilman jatkuvaa aikuisen valvontaa?

Miten tämä edes sopii tähän? Ja ennen todellakaan ei valvottu lapsia koko aikaa.

Monessa maassa vielä voimissaan, sinne siis!

Hahahah, kyllä nimenomaan ennen lapset saivat tai joutuivat huolehtimaan itsestään, ja ihan ulkonakin ja kaupungissa. Ainakin minä muistan ulkoilleeni yksin jo taaperosta lähtien. Äiti meni töihin, kun olin kaksivuotias ja minulle haettiin naapurustosta hoitajaa "ovelta ovelle"-menetelmällä - päiväkotipaikkoja ei 60-70-luvun vaihteen Salossa ollut kuin köyhimmille ja yksinhuoltajille. Lapsenvahdiksi tuli mummo, joka nukkui kaiket päivät sohvalla selkä olohuoneeseen päin. Minä sitten leikin pitkin isoa omakotitaloa, ja muistan kuinka yksikin lempileikki oli tehdä vessan siivoiskaapin puhdistusaineista leikkiruokaa. Luoja varjeli pikkutyttöä, ettei syönyt oikeasti sitä VIM-mössöä....

Mitä tulee nykyaikaan, niin ap, se on ihan sinun ja sinun ystäväpiirisi ominaisuus tuo. Kyllä minä kutsun tuttuja kylään syömään pitkän kaavan mukaan, perheittäin. Ok, kiireiset työssäkäyvät perheet eivät ehdi kovin usein, mutta kyllä tuota kuukauden - parin kk välein tapahtuu. Loma-aikoina tietysti tiheämmin.

Joten oma viitseliäisyys vaikuttaa. Jos sinä et kutsu, eivät muutkaan kutsu sinua.

Samoin omat työajat vaikuttavat. Minä teen epäsäännöllistä vuorotyötä, hoidan kaksi luottamustehtävää, opiskelen kieliä, hoidan kotia ja kahden lapsen kouluasioita ja harrastuskuskailuja - ja siksi ihan joka viikko en löydä aikaa tai energiaa kutsua tai mennä kyläilemään.

Mutta joskus sentään.

N51

Vierailija kirjoitti:

Hahahah, kyllä nimenomaan ennen lapset saivat tai joutuivat huolehtimaan itsestään, ja ihan ulkonakin ja kaupungissa. Ainakin minä muistan ulkoilleeni yksin jo taaperosta lähtien. Äiti meni töihin, kun olin kaksivuotias ja minulle haettiin naapurustosta hoitajaa "ovelta ovelle"-menetelmällä - päiväkotipaikkoja ei 60-70-luvun vaihteen Salossa ollut kuin köyhimmille ja yksinhuoltajille. Lapsenvahdiksi tuli mummo, joka nukkui kaiket päivät sohvalla selkä olohuoneeseen päin. Minä sitten leikin pitkin isoa omakotitaloa, ja muistan kuinka yksikin lempileikki oli tehdä vessan siivoiskaapin puhdistusaineista leikkiruokaa. Luoja varjeli pikkutyttöä, ettei syönyt oikeasti sitä VIM-mössöä....

Mitä tulee nykyaikaan, niin ap, se on ihan sinun ja sinun ystäväpiirisi ominaisuus tuo. Kyllä minä kutsun tuttuja kylään syömään pitkän kaavan mukaan, perheittäin. Ok, kiireiset työssäkäyvät perheet eivät ehdi kovin usein, mutta kyllä tuota kuukauden - parin kk välein tapahtuu. Loma-aikoina tietysti tiheämmin.

Joten oma viitseliäisyys vaikuttaa. Jos sinä et kutsu, eivät muutkaan kutsu sinua.

Samoin omat työajat vaikuttavat. Minä teen epäsäännöllistä vuorotyötä, hoidan kaksi luottamustehtävää, opiskelen kieliä, hoidan kotia ja kahden lapsen kouluasioita ja harrastuskuskailuja - ja siksi ihan joka viikko en löydä aikaa tai energiaa kutsua tai mennä kyläilemään.

Mutta joskus sentään.

N51

Miksei teillä ollut kodinhoitajaa? Oma isoäitini oli yliopiston käynyt eikä todellakaan halunnut jäädä kotiin. Niinpä palkattiin kodinhoitoapulainen maalta, yleensä nuoria maalaistyttöjä jotka halusivat Helsinkiin. Olivat vuoden kerralla ja vahtivat äitiäni ja hänen siskoaan.

Tykkään vieraista ja minulla on omasta mielestäni kaunis koti. Kukaan ei kuitenkaan kutsu vastavuoroisesi kylään ja tuntuisi tyhmältä kutsus ihmisiä vain tänne, joten kyläily on jäänyt. :/

Tuo kyläilykulttuuri katosi vuorotyön sekä kodin ulkopuolisten harrastusten lisääntymiseen. Ajankohta, jolloin itselle sopisi käydä kylässä, ei välttämättä sovikaan sille, jonka luokse olisi menossa kylään. 

Varmaan siksi, kun nykyään ihmiset ottaa liikaa paineita siitä, että koti on siisti ja tarjottavat runsaita. Ennen vaan piipahdeltiin, pöytään ilmestyi kahvia ja mahdollisesti jotain keksiä jostain kaapin perältä. Sit aikuiset jutusteli ja lapset leikki keskenään. Rennompi meininki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hahahah, kyllä nimenomaan ennen lapset saivat tai joutuivat huolehtimaan itsestään, ja ihan ulkonakin ja kaupungissa. Ainakin minä muistan ulkoilleeni yksin jo taaperosta lähtien. Äiti meni töihin, kun olin kaksivuotias ja minulle haettiin naapurustosta hoitajaa "ovelta ovelle"-menetelmällä - päiväkotipaikkoja ei 60-70-luvun vaihteen Salossa ollut kuin köyhimmille ja yksinhuoltajille. Lapsenvahdiksi tuli mummo, joka nukkui kaiket päivät sohvalla selkä olohuoneeseen päin. Minä sitten leikin pitkin isoa omakotitaloa, ja muistan kuinka yksikin lempileikki oli tehdä vessan siivoiskaapin puhdistusaineista leikkiruokaa. Luoja varjeli pikkutyttöä, ettei syönyt oikeasti sitä VIM-mössöä....

Mitä tulee nykyaikaan, niin ap, se on ihan sinun ja sinun ystäväpiirisi ominaisuus tuo. Kyllä minä kutsun tuttuja kylään syömään pitkän kaavan mukaan, perheittäin. Ok, kiireiset työssäkäyvät perheet eivät ehdi kovin usein, mutta kyllä tuota kuukauden - parin kk välein tapahtuu. Loma-aikoina tietysti tiheämmin.

Joten oma viitseliäisyys vaikuttaa. Jos sinä et kutsu, eivät muutkaan kutsu sinua.

Samoin omat työajat vaikuttavat. Minä teen epäsäännöllistä vuorotyötä, hoidan kaksi luottamustehtävää, opiskelen kieliä, hoidan kotia ja kahden lapsen kouluasioita ja harrastuskuskailuja - ja siksi ihan joka viikko en löydä aikaa tai energiaa kutsua tai mennä kyläilemään.

Mutta joskus sentään.

N51

Miksei teillä ollut kodinhoitajaa? Oma isoäitini oli yliopiston käynyt eikä todellakaan halunnut jäädä kotiin. Niinpä palkattiin kodinhoitoapulainen maalta, yleensä nuoria maalaistyttöjä jotka halusivat Helsinkiin. Olivat vuoden kerralla ja vahtivat äitiäni ja hänen siskoaan.

Vaikka talo oli iso, ei siellä ollut ylimääräisiä huoneita antaa maalta tulevalle kodinhoitajalle. Salon kaupungissa sellaisia ei ollut pienipalkkaisiin töihin tulemassa, vanhempani yrittivät kyllä. Salossa oli siihen aikaan jo paljon palvelualan työpaikkoja tarjolla, vireä maaseutukunnan kauppakeskus kun oli ja on yhä.

Toisaalta muualta Suomesta ei tultu johonkin Saloon "piikomaan" samalla lailla kuin Helsinkiin. Itsekin myönnät, että stadilla oli omanlaistaan vetovoimaa.

Vähän tuo oli myös rahakysymys. Emme olleet varakkaita, ihan keskituloisia vaan. Molempien, sekä isän että äidin, työpanos tarvittiin, mutta siihen aikana ei vielä ainakana Salossa siis päivähoitopalvelut pysyneet perässä.

Perheenvoimin elämäm_kouluun.

Ennen ei edes voitu soittaa kun lähdettiin kylään kun kaikilla ei ollut lankapuhelinta.

Nykyään pitää tarkoin sopia milloin passaa tulla ja normaali spontaani kyläily on kadonnut täysin.

Ai eikö tuollaista enää tehdä? Muistan kun olin lapsena kateellinen kavereille jotka kävivät usein viikonloppuisin jossain tuttavaperheen luona kylässä ja siellä leikkivät näiden lasten kanssa (jotka olivat tietenki aina ihan upeita ja niillä oli parhaat lelut). Me ei käyty kuin mummoloissa :D

Kyllä ainakin "maaseudulla" (n. 40 km Helsingin keskustasta) on vielä kyläilykulttuuri voimissaan. Käydään puolin ja toisin kylässä. Onhan se paljon mukavampaa keskustella kasvotusten kuin vain jossain netissä tai puhelimitse.

Tietysti isoon omakotitaloon mahtuu kyläilemään paremmin kuin kerrostaloyksiöön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hahahah, kyllä nimenomaan ennen lapset saivat tai joutuivat huolehtimaan itsestään, ja ihan ulkonakin ja kaupungissa. Ainakin minä muistan ulkoilleeni yksin jo taaperosta lähtien. Äiti meni töihin, kun olin kaksivuotias ja minulle haettiin naapurustosta hoitajaa "ovelta ovelle"-menetelmällä - päiväkotipaikkoja ei 60-70-luvun vaihteen Salossa ollut kuin köyhimmille ja yksinhuoltajille. Lapsenvahdiksi tuli mummo, joka nukkui kaiket päivät sohvalla selkä olohuoneeseen päin. Minä sitten leikin pitkin isoa omakotitaloa, ja muistan kuinka yksikin lempileikki oli tehdä vessan siivoiskaapin puhdistusaineista leikkiruokaa. Luoja varjeli pikkutyttöä, ettei syönyt oikeasti sitä VIM-mössöä....

Mitä tulee nykyaikaan, niin ap, se on ihan sinun ja sinun ystäväpiirisi ominaisuus tuo. Kyllä minä kutsun tuttuja kylään syömään pitkän kaavan mukaan, perheittäin. Ok, kiireiset työssäkäyvät perheet eivät ehdi kovin usein, mutta kyllä tuota kuukauden - parin kk välein tapahtuu. Loma-aikoina tietysti tiheämmin.

Joten oma viitseliäisyys vaikuttaa. Jos sinä et kutsu, eivät muutkaan kutsu sinua.

Samoin omat työajat vaikuttavat. Minä teen epäsäännöllistä vuorotyötä, hoidan kaksi luottamustehtävää, opiskelen kieliä, hoidan kotia ja kahden lapsen kouluasioita ja harrastuskuskailuja - ja siksi ihan joka viikko en löydä aikaa tai energiaa kutsua tai mennä kyläilemään.

Mutta joskus sentään.

N51

Miksei teillä ollut kodinhoitajaa? Oma isoäitini oli yliopiston käynyt eikä todellakaan halunnut jäädä kotiin. Niinpä palkattiin kodinhoitoapulainen maalta, yleensä nuoria maalaistyttöjä jotka halusivat Helsinkiin. Olivat vuoden kerralla ja vahtivat äitiäni ja hänen siskoaan.

Vaikka talo oli iso, ei siellä ollut ylimääräisiä huoneita antaa maalta tulevalle kodinhoitajalle. Salon kaupungissa sellaisia ei ollut pienipalkkaisiin töihin tulemassa, vanhempani yrittivät kyllä. Salossa oli siihen aikaan jo paljon palvelualan työpaikkoja tarjolla, vireä maaseutukunnan kauppakeskus kun oli ja on yhä.

Toisaalta muualta Suomesta ei tultu johonkin Saloon "piikomaan" samalla lailla kuin Helsinkiin. Itsekin myönnät, että stadilla oli omanlaistaan vetovoimaa.

Vähän tuo oli myös rahakysymys. Emme olleet varakkaita, ihan keskituloisia vaan. Molempien, sekä isän että äidin, työpanos tarvittiin, mutta siihen aikana ei vielä ainakana Salossa siis päivähoitopalvelut pysyneet perässä.

Okei, tuo varmaan selittää. Isoäitini asuu samassa asunnossa edelleen ja siellä on minikokoinen huone keittiön takana, jossa kuulemma nämä kodinhoitajat nukkuivat. Sinne mahtuj oikeasti juuri ja juuri 80cm leveä sänky ja pieni yöpöytä.

Isoäitikin mainitsi että päiväkoteja ei silloin juuri ollut tai jos oli niin huonomaineisia olivat. Milloinkohan asennemuutos päiväkotien suhteen on tullut?