Miksi niin moni korkeakoulutettu vihaa lapsia?

Korkeakoulutettu on tarpeeksi fiksu tajuamaan, ettei elämää kannata heittää hukkaan lapsia hankkimalla.

Suurimmalla osalla mun korkeakoulutetuista kavereista on lapsia. 

No, korkeakoulutettuna voin sanoa, että olen sanonut, ettei lasten hankkiminen minulle eikä elämääni sovi. Elämäni toimii paremmin lapsettomana. Se ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita, että vihaisin lapsia.

Suurimmalla osalla kavereistani on lapsia ja se on heidän valintansa, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Olen muutaman kummitätikin, ei siinä sen ihmeempää ole.

Se, että jollakulla ei ole lapsia itsellään, ei automaattisesti merkitse, että tämä lapsia vihaisi.

Itselläni kyse on siitä, etten kestä kaaosta: melua, huutamista, sotkua tai jatkuvaa "actionia". Ja lapset nyt tuppaavat olemaan kaoottisia. Vaativat myös kamalasti huomiota ja kasvattaminen vaikuttaa jatkuvalta vääntämiseltä ja suostuttelulta. Joku muu hoitakoot vanhemmuuden. Mää en siihen kykene, vaikka toivonkin lapsille pelkkää hyvää.

Jos on korkeakoulutettu arvostaa tietoa, viisautta ja älyä ihmisessä? Lapset ovat tyhmiä, rumia ja haisevia.

Olen korkeasti koulutettu eikä minulla ole lapsia. En kuitenkaan vihaa lapsia, en vai halua heitä omaan elämääni.

Tällä hetkellä olen töissä paikassa, jossa on paljon "opistotasoisen" koulutuksen saaneita naisia. Kaikilla on lapsia ja niistä valittaessaan sanovat todella usein "jos olisin [sen ja sen asian] tiennyt etukäteen eli olisi hankkinut lapsia tai ainakaan niin montaa". No, pelleilyähän tuo puhe kai on, mutta joka kerta tekisi kyllä mieli sanoa, että kyllä minä osasin ajatella, että se on varmasti rankkaa, kun pitää kolme alasta kuskata päiväkotiin/kouluun/harrastuksiin tai että teini-ikäiset pojat syövät paljon ja siksi kaikki perheen rahat kannetaan Prismaan. Siksi en lapsia hankkinut.

Johtuuko sitten koulutuksesta tai muuten vain harkitsevaisesta luonteestani, että näissä lapsiasioissa pystyin kyllä ajattelemaan syitä ja seurauksia teoreettisestikin ilman tarvetta kokeilla asiaa käytännössä.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys siis otsikossa. Hämmentävän moni korkeakoulutettu tuttuni (varsinkin naisista) suorastaan inhoaa lapsia ja lastenhankinnasta puhuttaessa heiltä kuulee usein kommentteja kuten "en halua pilata elämääni lapsilla" ja "lapsista ei ole kuin haittaa". Korkeakouluttamattomilta tutuiltani en ole koskaan tuollaisia kommentteja kuullut. Mistähän tämä ero johtuu?

Ihmistet, jotka inhoavat lapsia, ovat kasvaneet kodeissa, missä lastenkin pitää olla aikuisia, ts. lasten ominaisuudet, vallattomuus, villiys (=itsesäätelyn puute), erehtyminen, "tyhmyys", ovat olleet ei-toivottuja piirteitä. 

En vihaa lapsia. Minulla ei ole halua ja aikaa sellaiseen elämään.

Olipa harvinaisen tyhmä aloitus. Onko sinulla ap tieteellistä tutkimustietoa väitteeksi tueksi? Suurin osa ystävistäni on korkeasti koulutettuja ja suurimmalla osalla on lapsia ja jopa 3-4 kpl.

Mistä ap päättelet että se tunne on VIHAA?

VIHA on voimakas sana.

Sitä ei pitäisi käyttää väärissä asiayhteyksissä!!

Veikkaan että tunne on enemmän välinpitämättömyyttä tai paheksuntaa, ja eiköhän se paheksunta kohdistu lähinnä sen lapsen vanhempiin jotka eivät ole osanneet kasvattaa lasta oikein!

Mielestäni jotkut vanhemmat ovat lapsivihaajia koska vihaavat lastaan niin paljon että lyövät häntä tai harjoittavat henkistä väkivaltaa.

Olen korkeasti koulutettu usean lapsen vanhempi ja lähes kaikille vastaavilla kavereillani on myös useita lapsia. Vain muutama on ilman lapsia ja heistäkin vain yksi on lapseton omasta tahdostaan.

Mitenkäs se sanonta menikään ap, oletus on kaikkien munausten äiti?

Ymmärtävät syy ja seuraussuhteita keskimäärin paremmin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on korkeakoulutettu arvostaa tietoa, viisautta ja älyä ihmisessä? Lapset ovat tyhmiä, rumia ja haisevia.

Niin. Sellainen olet kai itsekin sitten ollut?

Oikeasti mietin, että kun vain tietyt kansanosat lisääntyvät vauhdilla, niin miltä Suomi näyttää 30 vuoden päästä.

Eihän sisäsiittoisten suomalaisten kannata lisääntyä. Mielisairaudet lisääntyvät kovalla kyydillä, fyysisten sairausksien lisäksi.

Tuttavapiirini koostuu lähes pelkästään korkeakoulutetuista ihmisistä, joista kukaan ei vihaa lapsia. Usein korkeasti koulutetuilla on itse asiassa isompia lapsiperheitä kuin muilla. Moni jää lapsettomaksi, mutta ne, jotka saavat lapsia, saavat usein monta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys siis otsikossa. Hämmentävän moni korkeakoulutettu tuttuni (varsinkin naisista) suorastaan inhoaa lapsia ja lastenhankinnasta puhuttaessa heiltä kuulee usein kommentteja kuten "en halua pilata elämääni lapsilla" ja "lapsista ei ole kuin haittaa". Korkeakouluttamattomilta tutuiltani en ole koskaan tuollaisia kommentteja kuullut. Mistähän tämä ero johtuu?

Ihmistet, jotka inhoavat lapsia, ovat kasvaneet kodeissa, missä lastenkin pitää olla aikuisia, ts. lasten ominaisuudet, vallattomuus, villiys (=itsesäätelyn puute), erehtyminen, "tyhmyys", ovat olleet ei-toivottuja piirteitä. 

Ei pidä paikkaansa.

Me, jotka ei pidetä lapsista, ollaan kasvettu kodeissa, joissa olemme joutuneet hoitamaan nuoremmat sisarukset, äiti on vain synnytellyt menemään ja jättänyt vanhimmille lapsille nuoremmat hoidettaviksi, tyypillinen suurperhe siis.

Itsekään en kestä lasten ääniä yms. koska en ole koskaan saanut olla rauhassa, en ole edes saanut nukkua rauhassa, syödä rauhassa, en ole saanut tehdä läksyjä, nähdä kavereita, koko lapsuus vain muista huolehtimista.

Siksi en pidä lapsista, metelistä ja kaaoksesta.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys siis otsikossa. Hämmentävän moni korkeakoulutettu tuttuni (varsinkin naisista) suorastaan inhoaa lapsia ja lastenhankinnasta puhuttaessa heiltä kuulee usein kommentteja kuten "en halua pilata elämääni lapsilla" ja "lapsista ei ole kuin haittaa". Korkeakouluttamattomilta tutuiltani en ole koskaan tuollaisia kommentteja kuullut. Mistähän tämä ero johtuu?

Koska tämän hetken kuva tavallisesta äidistä on suorastaan säälittävä. Tällä hetkellä äitiyteen yhdistetään esim.

-Body positive (=Lihominen lasten kustannuksella, uranaisten kauhu)

-Julki-imetys hyvin avoimesti (kaikki aika käytetään "luonnollisesta imetyksestä" jankkaamiseen ja imetyskuviin jotka ovat täysin luonnottomia ja pelkkää huomionhakua

- Väsymys ja muiden tuomitsevat katseet jos sattuu vahingossa sanomaan että meidän vauva nukkuu hyvin

- Järjettömät vaatimukset joka suunnasta huomioimatta lainkaan että lapset ja äidit ovat yksilöitä

- Miesten ärsyyntyminen lapsiperhearkeen, kun joutuvat hankkimaan niitä 20-vuotiaina vaikka oma ajatus sanoisi että 40-vuotiaana on paljon kypsempi

- Valtavat paineet aikaisesta töihinpaluusta ja siitä, miten uralle käy kun raskaus paljastuu

Tossa muutamia asioita joita täältä netistä googlailin ennen lasten hankintaa. Itselläni on onneksi erittäin hyvä itsetunto mutta herkempää varmasti pelottaa se millaiseksi kuva äidistä on muotoutunut. Harmittaa itseäkin kuinka esillä nämä "uhriutuvat" äidit ovat. Tarvitaan enemmän uranaisia jotka kertovat miten lapset sulautuvat omaan arkielämään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on korkeakoulutettu arvostaa tietoa, viisautta ja älyä ihmisessä? Lapset ovat tyhmiä, rumia ja haisevia.

Niin. Sellainen olet kai itsekin sitten ollut?

Oikeasti mietin, että kun vain tietyt kansanosat lisääntyvät vauhdilla, niin miltä Suomi näyttää 30 vuoden päästä.

Syntyvyys on kovasti laskussa eli laske siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on korkeakoulutettu arvostaa tietoa, viisautta ja älyä ihmisessä? Lapset ovat tyhmiä, rumia ja haisevia.

Niin. Sellainen olet kai itsekin sitten ollut?

Oikeasti mietin, että kun vain tietyt kansanosat lisääntyvät vauhdilla, niin miltä Suomi näyttää 30 vuoden päästä.

Alkuperäinen kommenttikaan ei suuresta älystä kertonut, mutta joku rodunjalostusaate on kyllä typerimmästä päästä tapoja suostutella muita tekemään lapsia...

Olen korkeakoulutettu enkä vihaa lapsia. Omia en ole ikinä halunnut. Toisten lapset ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys siis otsikossa. Hämmentävän moni korkeakoulutettu tuttuni (varsinkin naisista) suorastaan inhoaa lapsia ja lastenhankinnasta puhuttaessa heiltä kuulee usein kommentteja kuten "en halua pilata elämääni lapsilla" ja "lapsista ei ole kuin haittaa". Korkeakouluttamattomilta tutuiltani en ole koskaan tuollaisia kommentteja kuullut. Mistähän tämä ero johtuu?

Ihmistet, jotka inhoavat lapsia, ovat kasvaneet kodeissa, missä lastenkin pitää olla aikuisia, ts. lasten ominaisuudet, vallattomuus, villiys (=itsesäätelyn puute), erehtyminen, "tyhmyys", ovat olleet ei-toivottuja piirteitä. 

Ei pidä paikkaansa.

Me, jotka ei pidetä lapsista, ollaan kasvettu kodeissa, joissa olemme joutuneet hoitamaan nuoremmat sisarukset, äiti on vain synnytellyt menemään ja jättänyt vanhimmille lapsille nuoremmat hoidettaviksi, tyypillinen suurperhe siis.

Itsekään en kestä lasten ääniä yms. koska en ole koskaan saanut olla rauhassa, en ole edes saanut nukkua rauhassa, syödä rauhassa, en ole saanut tehdä läksyjä, nähdä kavereita, koko lapsuus vain muista huolehtimista.

Siksi en pidä lapsista, metelistä ja kaaoksesta.

Oma lapsuuteni oli samankaltainen enkä tahdo lapsia, vaikken heitä vihaakaan. Kun oma lapsuus ja nuoruus on ollut jatkuvasti toisista huolehtimista, sotkua ja omista menoista luopumista, sitä haluaisi elää ihan vain rauhassa itselleen kun viimeinkin saa itse päättää mitä elämällään tekee.

Luulen että aika moni joka "vihaa lapsia" on vain tullut ymmärretyksi väärin kun aihe on niin herkkä. Eräs ystävistäni on kolmen lapsen äiti ja pahastui kun kysyttäessä kerroin etten tahdo lapsia. Ensimmäinen asia minkä hän sanoi oli heti pistävä kysymys että vihaanko lapsia, aivan kuin se etten tahdo äidiksi olisi sodanjulistus toisille äidille ja lasten halveksuntaa.

Osa kyllä ihan avoimesti jollottaa että vihaa lapsia ihan vain siitä syystä että aihe keljuttaa ja on arka. On helpompaa olla jo valmiiksi piikit pystyssä puolustuskannalla jos pelkää toisten arvostelevan omia valintoja.