Miehet: ärsyttääkö itkevä nainen?

Minua ei haittaa, päinvastoin koen vahvaa empatiaa itkevää naista kohtaan. Olen itse hyvin herkkä mies. En itke muiden läsnäollessa, mutta joskus jokin tv ohjelma voi liikuttaa niin että pari kyyneltä voi tulla kun katson yksin.

En voi vastata kuin omasta puolestani, että minua ei ainakaan haittaa. Jokainen meistä ilmentää omia herkkiä puoliaan eritavoin, osa itkulla. Oma vaimo itkee tosi harvoin, säikähdän aina suunnattomasti hänen itkuaan, sillä tiedän että nyt on tosi kyseessä.

Ps. Ikä ei liity mitenkään itkuherkkyyteen, ei ole tiettyä ikää jolloin pitäisi lopettaa itkeminen :)

Minua ärsyttää, kun mies suuttuu, jos kerron vaikeasta tilanteesta, josta olen selviytynyt ja itken. Suututtaa, kun mies syyttää minua, vaikka olen selvinnyt, välttänyt vaaran tms. Minusta on normaalia, että mies itkee kun on surullinen. Minä olen surullinen, kun mies ei kestä itkuani. Itken vieläpä harvoin tai jos itken, itken yksikseni sitä, että mies on niin saamarin tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei haittaa, päinvastoin koen vahvaa empatiaa itkevää naista kohtaan. Olen itse hyvin herkkä mies. En itke muiden läsnäollessa, mutta joskus jokin tv ohjelma voi liikuttaa niin että pari kyyneltä voi tulla kun katson yksin.

Onpa kiva kuulla! Itsekin pidän itkemistä kivana ominaisuutena, miehillä ja naisilla.

Tuntuu, että valtaosaa miehistä kuitenkin ärsyttää.

Ap

Mä olen - ikävä kyllä - törmännyt miehiin, jotka oikein haluavat saada naisen itkemään. Tai lapsen. Oma isäni esim. huusi jostain asiasta niin kauan, että aloin itkeä. Sitten lopetti. Nykyisessä miehessä on vähän tuota samaa vikaa. Ei kai yleensä normaalia miestä naisen herkkyys ärsytä. Se on sitten eri asia, jos huomaa, että kyyneliä yritetään käyttää jotenkin hyväksi.

Oma mies ainakin on kiukkuinen niin kauan että itken. Niin ärsyttävä ominaisuus, ja ärsyttävää että lopulta itken. Sitten mies alkaa puhumaan normaalilla äänellä ja riita loppuu. Loppuu aina ärsyttävästi kesken, koska itkeminen estää argumentoinnin ja lopulta vaan nyökkäilen. Mies ei itke ikinä joten en tiedä mitä tunteita se herättäisi.

Kyllä ärsyttää! Ja yleensä siihen itkuun, tai itkuun johtaneeseen tilanteeseen, liittyy aina jotain h*lvetin draamaa joka ärsyttää vähintään yhtälailla!

Eihän itkemisessä mitään pahaa ole, jos se itku tulee aidosti ja aiheesta. Mutta jos itku on painostuskeino siinä missä huutaminen, nalkutus tms., niin sellainen on kieltämättä ärsyttävää. Olen oikeasti tuntenut naisen, joka saattoi itkeä vollottaa sydäntä särkevästi, puhelimen soidessa lopettaa itkemisen kuin seinään, puhua puhelun ystävättären kanssa normaalisti ja jatkaa parkumistaan puhelun päätyttyä. Ei herätä kunnioitusta sellainen filmaaminen.

Av:ta ei ehkä lue ne ärsyyntyjät. Ainakin oma mies aina huokaisee kun itken. Pitäisi jättää koko mies..

Oma reaktioni ns draamassa on sellainen kylmän kalsea käytös. Se on kaukana itkemistä. Jos olen oikeasti vihainen tai loukattu niin en itke (paitsi kiukusta saattaa nousta vedet silmiin).

Jos taas olen loukannut toista, niin saatan itkeä pyytäessäni anteeksi. En edes tiedosta itkeväni, mutta huomaan sen välillä ärsyttävän.

Vitsailen itsekin itkemisestäni, koska ei ole esimerkiksi montaakaan ohjelmaa jolle en voisi itkeä. Koen myös kirjat vahvasti. Itken myös onnesta ja liikutuksesta. Kerran mies kertoi elokuvan juonen, ja aloin siitäkin itkemään.

Oudointa on, että tämä itkuherkkyys korostuu parisuhteissa, ehkä sitä on niin auki muutenkin.

Ap

Yleensä, koska yleensä ei ole hajuakaan miksi se itkee.

Ei ärsytä! En oikein osaisi kuvitella itseäni elämään kovinkaan kyynisen naisen kanssa ja itkeminen on hyvä tapa tuulettaa tunteita. Eli nauretaan kun siltä tuntuu ja itketään kun siltä tuntuu!

Ärsyttää. En ile tottunut, siskot, äiti tms eivät juuri itke. Ehkä hautajaisissa.

Ei ärsytä. Päinvastoin tunnen suurta empatiaa ylipäätänsä ketään ihmistä kohtaan joka uskaltaa itkeä, kun itkettää. Se on todella puhdistavaa ja toivonkin, että kenenkään ei tarvitse mennä esim. itkemään "piiloon" toiseen huoneeseen vain koska ei uskalleta itkeä julkisesti. 

Mä itken herkästi, olen herkkä ja luova, kirjat, musiikki, taide, elokuvat, joskus ihan jotkut nettivideot saavat liikuttumaan itkuun asti. Liikutun helposti jos joku kertoo jotain liikuttavaa, iloista tai surullista, itkuni ei missään nimessä ole aina mitään surua ja draamaa, tosin olen sillekin taipuvainen. :D Ilmaisen itseäni muutenkin helposti, jos tilanne on ns. turvallinen, en siis pillahda itkuun missä vain ja osaan hallita/hillitä itseäni ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Koskaan en käytä/ole käyttänyt itkua aseena. Eläydyn helposti tilanteisiin ja ihmisiin ja koen empatiaa kaikkea elollista kohtaan. Onneksi, siis ONNEKSI mieheni ymmärtää ja on itsekin herkkä, ja vaikka molemmat vaikutamme ulospäin hyvin itsevarmoilta ja "reippailta", emme kumpikaan erityisemmin piilota herkkyyttämme. Joskus se on vaan rankkaa, mutta mielluummin tunnen, kuin olen kylmä. :) Ai niin ja juu, olen "jo" yli 40v. En oikein usko että luonteeni tästä kummoisemmaksi muuttuu iänkään myötä.

Mies menee jotenkin neuvottomaksi, kun itken ja sanoo, ettei osaa tehdä mitään. Olen sanonut, että kainalo ja läsnäolo riittää. Silloin itku saattaa ärsyttää häntä, jos kokee olevansa syyllinen siihen. 

Jossain oli tehty tutkimus, että naisten itkusta kolmasosa on ns. puhdistavaa itkua ja etenkin toisen läsnäollessa itketty itku. 

En ikinä voisi seurustella miehen kanssa joka ärsyyntyisi kenenkään toisen itkusta. Poikkeuksena ehkä se jos miehellä olisi joku syy häiriintyneeseen suhtautumiseen itkemistä kohtaan (esim lapsena rangaistu itkemisestä) ja yrittäisi tosissaan päästä siitä eroon. Ja silloinkaan en voisi harkita lapsia suhteenseen, ennen kuin mies pääsisi tuosta epäterveestä suhtautumisesta irti. Mutta muuten mies tai ihminen ylipäätään jota ärsyttää toisen itku on sellainen kenen kanssa en halua olla tekemisissä.

Miten joku voi kokea että hänellä on oikeus ärsyyntyä toisen ihmisen tunteista tai niiden käsittely tavasta, jos se ei vahingoita ketään. Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa ja niiden käsittelyyn itselleen sopivimmalla tavalla. Edelleen niin kauan kuin se ei satuta muita. Joku itkee, toinen treenaa, kolmas kirjoittaa päiväkirjaa ja niin edespäin. Se ei ole kenenkään muun päätös.

Pahimmillaan tuollainen aiheuttaa sen että toinen tukahduttaa tunteensa ja sitten meillä on taas vähän lisää päihde- ja mielenterveysongelmaisia sekä väkivaltaisia parisuhteita, kun tunteita ei käsitellä terveellä tavalla. Monesti noiden ongelmien taustalla on (ainakin) osa syynä se ettei tunteita osata tai uskalleta käsitellä.

(Teko)itkun käyttäminen manipulointiin on tietysti eri asia kun oikea itkeminen. Ja se on halveksuttavaa.

Miehet eivät osaa reagoida, koska mieskulttuuri, johon heidät on jo lapsena pakotettu. Itku ei ole heille kuin jotain vierasta ja hävettävää, joka pitää torjua.

M32