Piip-testissä kuollut poika keskeytti testin jo aivan alkuvaiheessa.
Ei siis juossut mitenkään äärirajoillensa paineessa saada hyvä tulos, vaan oli ensimmäinen joka keskytti ja siirrettiin toiseen tilaan ja opettaja hälytti ambulanssin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005831356.html
Lisäksi on kerrottu että poika oli liikunnallinen tyyppi, mutta hänellä oli ollut pyörtymisiä aikaisemminkin, muttei koskaan liikuntatunnilla.
Kommentit (94)
Ikävä tapaus!
Vielä ikävämpi kohu.
Tämähän on meetooaikaa: syytellään ensin, sitten vasta tutkitaan, jos tutkitaan.
Täytyisikö kaikkia lapsia kuljettaa villakorissa ettei rasitu?
Ihmisiä kuolee äkillisesti. Lapsiakin.
Ei jokapäiväistä ja terveellistä toimintaa kannata lopettaa tai alkaa pelkäämään, tämän sinällään hyvin surullisen kuolemantapauksen johdosta.
Siis onko luetunymmärtäminen jtenkin vaikeaa? Tarinallani halusin kertoa, että TÄMÄ opettaja ei tehnyt väärin, on olemassa opettajia, jotka eivät vain ymmärrä, ettei oppilaita voi kohdella niinkuin sotilaita. Valitettavasti! Jos joku oppilas ei pidä koululiikunnasta voi kyseessä olla ihan hyvin olla opettajan simputus tai luokkatovierien luoma painostus, jos et pärjää sinulle vittuillaan. T: nainen vuosimallia 94
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tätä hysteriaa ja jos ihan suoraan sanon niin en voi tajuta miten tyhmiä suuri osa ihmisistä on. Niin kauheaa kuin tämä on kyseisen nuoren perheelle, olisi tällaisen ominaisuuden omaava nuori kuollut ehkä juostessaan bussille tai ollessaan jossain harkoissa. Olisi voinut tuupertua kävellessään koulun rappusia tms..... Lehtijutun mukaanhan ei ollut sohvaperuna kyseessä vaan liikuntaa harrastava nuori. Huono olo oli tullut miltei heti eikä kyse ollut jostain äärisuorituksesta tai rääkistä. Nyt tätäkin uutisoidaan siten, että on joku kaamea pakollinen rääkki, jossa joutuu pakosti tekemään jotain kaameaa ja sitten kuollaan. En tajua tätä ihmisten typeryyttä. Kuulen jo mielessäni ne sadat av-mammat , jotka tukkivat koulujen kanslioiden puhelimet " Meidän Jimi-Petteri ei osallistu siihen kauheaan testiin". Jimi-Petteri syö sohvalla pitsaa ja sipsejä sen ajan, ettei vaan hullu liikunnanopettaja suorastaan tapa häntä. Tota testiä on tehty vuosia eikä se ole mikään ongelma ollut edes sellaisille jotka ei harrasta liikuntaa. Jos ei jaksa, niin joku on kävellyt ja testi loppuu lyhyeen. Itselläni on kolme lasta ja kukaan ei koskaan ole puhunut että siinä mitään ongelmia olisi ollut. Se nimenomaan keskeytetään kun ei jakseta enää.
Se on pakollinen rääkki, jossa monien on yritettävä yli omien voimien ja silti testi määrää liikunnannumeroksi vitosen tai kutosen.
Mielestäni liikuntaa ei tulisi arvostella todistukseen lainkaan, etenkään suoritusten ja fyysisen kunnon perusteella. Eikö koululiikunnan tarkoitus kuitenkin ole kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan, jotta he löytäisivät itselleen sopivan tavan liikkua ja eläisivät terveempinä? Enemmän siinä arvioinnissakin toivoisi olevan painoa kiinnostuksella ja asenteella kuin sillä, että verenmaku suussa tehdään oikein ja huippu-urheilijan teholla.
Annas kun arvaan, olit jo koulussa ylipainoinen etkä harrastanut liikuntaa?
Miksi tähänkin pitää vetää ylipaino mukaan? Missään ei ole kerrottu kuolleen lapsen olleen ylipainoinen. Ylipaino pelkästään ei aiheuta hengenvaaraa testissä. Ylipainoiset voivat olla liikunnanharrastajia ja heilläkin voi olla hyvä kunto. Samoin kuin hoikatkin voi olla sohvaperunoita.
Vierailija kirjoitti:
Näin voi käydä kirjoitti:
Olen puolueeton asian suhteen, osanotot kuitenkin omaisille, mikäli joku tätä keskustelua teistä lukee. Kerron nyt tähän väliin oman kokemukseni peruskoulun liikunta tunneista... Eli siis mennään vuoteen 2010, on toukokuinen torstaipäivä.. Pelaamme pesäpalloa, minulla on painoindeksi 24. Opettajamme on entinen armeijan kapiainen, aluksi peli sujuu normaalisti, mutta kun lähden juoksemaan kolmospesältä, tapahtuu jtain.. Ilmeisesti. Askellan väärin tms. Kuitenkin tunnen reisilihaksessani viiltävää tuskaa, tuskaa joka aiheutuu siinä vaiheessa, kun reisilihakseni revähtää, tosin vain lievästi, mutta kivuliaasti. Luokkani oppilaat huutavat agressiivisesti kuinka teeskentelen kipua, samaa mieltä on myös luokkani opettaja, yritän juosta tai edes kävellä normaalisti, en onnistu. Olen tuskainen ja nöyryytetty.. Pääsen vaivoin ystäväni avulla kotiin, äitini vie minut päivystykseen... Kun aamulla vien lääkärintodistuksen saan haukut, miksen kertonut että minuun sattui. Näin, eli miksi kerroin tarinani? Koska tiedän, että vaikka tämä opettaja ei toiminut väärin, on olemassa opettajia jotka tappavat liikunnanilon. Löysin sen itse jälleen vasta ammattikoulussa.
Ei ole mitään syytä olettaa, että opettaja olisi painostanut poikaa juoksemaan, silti ihmiset tulevat purkamaan tänne traumojaan. Tätä juuri tarkoitin kommentillani.
Jos edes nyt ei saa kertoa omista kokemuksistaan, milloin sitten?
Tämä nimenomaan on se foorumi antaa palautetta kaikenmaailman liikuntatesteistä ja mittauksista ja pakkoliikunnoista ilman, että joutuu omalla nimellään ja kasvoillaan (luokkatovereiden ja opettajan edessä) leimatuksi ja nöyryytetyksi.
Onnekseni omat huonot kokemukset koululiikunnasta osuivat vain pariin epäonniseen yläkouluvuoteen maajoukkuetasourheilija-opettajan karussa ja kylmässä kyydissä. Helpotukseksi tylytykset loppuivat siihen ja lukio oli ok. Silti ymmärrän, ettei ole mitään järkeä tai hyötyä nöyryyttää ketään kaikille pakollisen liikunnanopetuksen merkeissä.
Nöyryytystä ja pakotusta koululiikunnan merkeissä tapahtuu, ilmeisesti ikuisesti, aina ja iankaikkisesti, mutta siitä pitää voida saada kertoa edes jossain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelen terveysalaa ja vahva tunne kyllä siitä, että tällä pojalla on oltava taustalla jokin piilevä terveysongelma. Normaali terve 8. Luokkalainen ei kuole näissä testeissä. En ota kantaa siihen onko nämä testit sinänsä hyvä vai huono asia, mutta se on selvää, ettei tämä 8. Luokkalainen poika ole ollut terve.
Tai no siis vahva tunne, että hän ei ole ollut terve. Jotain on ollut taustalla.
Varmasti on ollut jotain vakavamaa kun kuoli sairaalassa lääkärien käsiin. Onhan lapsillakin sydänvikoja ja diabeettestä mutta en muista yhtään tapausta että ne olisivat vieneet hengen.
Kukaan ei pakota?
Give me a break.
'
Tyttärelläni on pieni sydänhäikkä.
Koulu on tästä tietoinen mm. siksi, että käymme sydänultrassa vuoden välein.
'
Ei kun juoksemaan, punnertamaan ym.
'
Kuulin asiasta lapseltani, kun testi oli jo ohi.
Kukaan ei kysynyt minulta, voiko hän tuota testiä suorittaa.
Isäni on entinen sm-tason juoksija.
Jo ala-asteaikoina päihitin hänet hiihdossa. Kaukalopalloa pelasin 4-5 kertaa viikossa, murrosikään asti pelasin jalkapalloa.
Nykyään pelaan jääkiekkoa. Ihminen on tarkoitettu liikkumaan.
Nykynuorilla liikkuu vain silmät tietokoneen näytöllä.
Kyllä minäkin pelasin talvipakkasilla sonic the hedgehoggia sega megadrivella. Mutta luojan kiitos sain purettua ylivilkkauteni siihen, että vedin aivan tappiin asti, kaukalosta tai hiihtolenkiltä tulin aina "verenmaku suussa"
Peruskunto on edelleen hyvä. Kiitos Faija, että veit minut sinne hiihtoladulle ja luistelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tätä hysteriaa ja jos ihan suoraan sanon niin en voi tajuta miten tyhmiä suuri osa ihmisistä on. Niin kauheaa kuin tämä on kyseisen nuoren perheelle, olisi tällaisen ominaisuuden omaava nuori kuollut ehkä juostessaan bussille tai ollessaan jossain harkoissa. Olisi voinut tuupertua kävellessään koulun rappusia tms..... Lehtijutun mukaanhan ei ollut sohvaperuna kyseessä vaan liikuntaa harrastava nuori. Huono olo oli tullut miltei heti eikä kyse ollut jostain äärisuorituksesta tai rääkistä. Nyt tätäkin uutisoidaan siten, että on joku kaamea pakollinen rääkki, jossa joutuu pakosti tekemään jotain kaameaa ja sitten kuollaan. En tajua tätä ihmisten typeryyttä. Kuulen jo mielessäni ne sadat av-mammat , jotka tukkivat koulujen kanslioiden puhelimet " Meidän Jimi-Petteri ei osallistu siihen kauheaan testiin". Jimi-Petteri syö sohvalla pitsaa ja sipsejä sen ajan, ettei vaan hullu liikunnanopettaja suorastaan tapa häntä. Tota testiä on tehty vuosia eikä se ole mikään ongelma ollut edes sellaisille jotka ei harrasta liikuntaa. Jos ei jaksa, niin joku on kävellyt ja testi loppuu lyhyeen. Itselläni on kolme lasta ja kukaan ei koskaan ole puhunut että siinä mitään ongelmia olisi ollut. Se nimenomaan keskeytetään kun ei jakseta enää.
Se on pakollinen rääkki, jossa monien on yritettävä yli omien voimien ja silti testi määrää liikunnannumeroksi vitosen tai kutosen.
Mielestäni liikuntaa ei tulisi arvostella todistukseen lainkaan, etenkään suoritusten ja fyysisen kunnon perusteella. Eikö koululiikunnan tarkoitus kuitenkin ole kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan, jotta he löytäisivät itselleen sopivan tavan liikkua ja eläisivät terveempinä? Enemmän siinä arvioinnissakin toivoisi olevan painoa kiinnostuksella ja asenteella kuin sillä, että verenmaku suussa tehdään oikein ja huippu-urheilijan teholla.
Annas kun arvaan, olit jo koulussa ylipainoinen etkä harrastanut liikuntaa?
Miksi tähänkin pitää vetää ylipaino mukaan? Missään ei ole kerrottu kuolleen lapsen olleen ylipainoinen. Ylipaino pelkästään ei aiheuta hengenvaaraa testissä. Ylipainoiset voivat olla liikunnanharrastajia ja heilläkin voi olla hyvä kunto. Samoin kuin hoikatkin voi olla sohvaperunoita.
En minä puhunutkaan kuolleesta, vaan tuosta liikuntaa ja kilpailua pelottavana peikkona pitävästä kirjoittajasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin voi käydä kirjoitti:
Olen puolueeton asian suhteen, osanotot kuitenkin omaisille, mikäli joku tätä keskustelua teistä lukee. Kerron nyt tähän väliin oman kokemukseni peruskoulun liikunta tunneista... Eli siis mennään vuoteen 2010, on toukokuinen torstaipäivä.. Pelaamme pesäpalloa, minulla on painoindeksi 24. Opettajamme on entinen armeijan kapiainen, aluksi peli sujuu normaalisti, mutta kun lähden juoksemaan kolmospesältä, tapahtuu jtain.. Ilmeisesti. Askellan väärin tms. Kuitenkin tunnen reisilihaksessani viiltävää tuskaa, tuskaa joka aiheutuu siinä vaiheessa, kun reisilihakseni revähtää, tosin vain lievästi, mutta kivuliaasti. Luokkani oppilaat huutavat agressiivisesti kuinka teeskentelen kipua, samaa mieltä on myös luokkani opettaja, yritän juosta tai edes kävellä normaalisti, en onnistu. Olen tuskainen ja nöyryytetty.. Pääsen vaivoin ystäväni avulla kotiin, äitini vie minut päivystykseen... Kun aamulla vien lääkärintodistuksen saan haukut, miksen kertonut että minuun sattui. Näin, eli miksi kerroin tarinani? Koska tiedän, että vaikka tämä opettaja ei toiminut väärin, on olemassa opettajia jotka tappavat liikunnanilon. Löysin sen itse jälleen vasta ammattikoulussa.
Ei ole mitään syytä olettaa, että opettaja olisi painostanut poikaa juoksemaan, silti ihmiset tulevat purkamaan tänne traumojaan. Tätä juuri tarkoitin kommentillani.
Jos edes nyt ei saa kertoa omista kokemuksistaan, milloin sitten?
Tämä nimenomaan on se foorumi antaa palautetta kaikenmaailman liikuntatesteistä ja mittauksista ja pakkoliikunnoista ilman, että joutuu omalla nimellään ja kasvoillaan (luokkatovereiden ja opettajan edessä) leimatuksi ja nöyryytetyksi.
Onnekseni omat huonot kokemukset koululiikunnasta osuivat vain pariin epäonniseen yläkouluvuoteen maajoukkuetasourheilija-opettajan karussa ja kylmässä kyydissä. Helpotukseksi tylytykset loppuivat siihen ja lukio oli ok. Silti ymmärrän, ettei ole mitään järkeä tai hyötyä nöyryyttää ketään kaikille pakollisen liikunnanopetuksen merkeissä.
Nöyryytystä ja pakotusta koululiikunnan merkeissä tapahtuu, ilmeisesti ikuisesti, aina ja iankaikkisesti, mutta siitä pitää voida saada kertoa edes jossain.
Tottakai saa jakaa kokemuksiaan, perinteisesti ne ovat vain liittyneet ketjun aiheeseen...
Mun kaveri kuoli omenavarkaissa sydäriin. Huhumylly räjähti kierroksille: Omistaja ampui, omistaja ampui varoituslaukauksen, putosi kallionleikkaukseen ;-(
Siis mikäli minuun viitattiin, tuolla ylipaino kommentilla niin painoindekseni oli tuolloin 24, minulla on vahva urheilutausta, ja esimerkiksi nautin lätkän pelaamisesta,vaikka nainen olenkin.
Vierailija kirjoitti:
Mun kaveri kuoli omenavarkaissa sydäriin. Huhumylly räjähti kierroksille: Omistaja ampui, omistaja ampui varoituslaukauksen, putosi kallionleikkaukseen ;-(
Nykyään someaikana ihmiset menisivät omenaboikottiin, ihan vaan varmuuden vuoksi. Ja palstalla muisteltaisiin kuinka kaksikymmentävuotta sitten söivät happaman omenan.
Meillä oli ala-asteella mäkijuoksua, kaiken muun lisäksi. Ope otti mäen päällä aikaa.
Siis mikäli minun tyttööni viitataan, painoindeksi on 13, koska on tosi hoikka, muttei sairaaloisen laiha.
Sori, etten muistanut kertoa pituutta ja painoa.
Kuntotesti tehdään puolustusvoimien tarpeisiin, joten tuskin Opetushallitus tästä testistä perääntyy. Armeijalle tarvitaan toimintakykyisiä varusmiehiä, joten väestön kuntotasoa pyritään seuraamaan aikaisessa vaiheessa, jotta alikuntoisuuteen voidaan puuttua kouluvaihessa. Armeijan testeissä ei ole harvinaista, että jotkut menehtyvät testin suotittamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin voi käydä kirjoitti:
Olen puolueeton asian suhteen, osanotot kuitenkin omaisille, mikäli joku tätä keskustelua teistä lukee. Kerron nyt tähän väliin oman kokemukseni peruskoulun liikunta tunneista... Eli siis mennään vuoteen 2010, on toukokuinen torstaipäivä.. Pelaamme pesäpalloa, minulla on painoindeksi 24. Opettajamme on entinen armeijan kapiainen, aluksi peli sujuu normaalisti, mutta kun lähden juoksemaan kolmospesältä, tapahtuu jtain.. Ilmeisesti. Askellan väärin tms. Kuitenkin tunnen reisilihaksessani viiltävää tuskaa, tuskaa joka aiheutuu siinä vaiheessa, kun reisilihakseni revähtää, tosin vain lievästi, mutta kivuliaasti. Luokkani oppilaat huutavat agressiivisesti kuinka teeskentelen kipua, samaa mieltä on myös luokkani opettaja, yritän juosta tai edes kävellä normaalisti, en onnistu. Olen tuskainen ja nöyryytetty.. Pääsen vaivoin ystäväni avulla kotiin, äitini vie minut päivystykseen... Kun aamulla vien lääkärintodistuksen saan haukut, miksen kertonut että minuun sattui. Näin, eli miksi kerroin tarinani? Koska tiedän, että vaikka tämä opettaja ei toiminut väärin, on olemassa opettajia jotka tappavat liikunnanilon. Löysin sen itse jälleen vasta ammattikoulussa.
Ei ole mitään syytä olettaa, että opettaja olisi painostanut poikaa juoksemaan, silti ihmiset tulevat purkamaan tänne traumojaan. Tätä juuri tarkoitin kommentillani.
Jos edes nyt ei saa kertoa omista kokemuksistaan, milloin sitten?
Tämä nimenomaan on se foorumi antaa palautetta kaikenmaailman liikuntatesteistä ja mittauksista ja pakkoliikunnoista ilman, että joutuu omalla nimellään ja kasvoillaan (luokkatovereiden ja opettajan edessä) leimatuksi ja nöyryytetyksi.
Onnekseni omat huonot kokemukset koululiikunnasta osuivat vain pariin epäonniseen yläkouluvuoteen maajoukkuetasourheilija-opettajan karussa ja kylmässä kyydissä. Helpotukseksi tylytykset loppuivat siihen ja lukio oli ok. Silti ymmärrän, ettei ole mitään järkeä tai hyötyä nöyryyttää ketään kaikille pakollisen liikunnanopetuksen merkeissä.
Nöyryytystä ja pakotusta koululiikunnan merkeissä tapahtuu, ilmeisesti ikuisesti, aina ja iankaikkisesti, mutta siitä pitää voida saada kertoa edes jossain.
Tottakai saa jakaa kokemuksiaan, perinteisesti ne ovat vain liittyneet ketjun aiheeseen...
Aiheeseen? Testaukseen koululiikuntatunneilla, josta ei voi jättäytyä pois lähestulkoon muutoin kuin pää kainalossa? Cooperin-testiin, piippaus-beep-piipaa -testiin? Siitähän oli kysymys, miten nämä testit tai MOVE on hivutettu niin pakolliseksi osaksi opetussuunnitelmaa, että niitä on virkavelvollisuuden nimissä pidettävä, seurauksista huolimatta (huonovointiset oppilaat, opetuksen todelliset tavoitteet jäävät syrjään siksi ajaksi). Myös siihen, että perinteisesti liikunnanopetus on jo muutenkin kilpailuineen ja testauksineen monelle yhtä suurta nöyryytystä, mutta jotenkin on selviydyttävä, myös elämästä ja liikkumisesta koululiikunnan jälkeen.
Mikä sinusta oli ketjun aihe?
Testien tarkoitus pitää olla hyödyllinen. Eli yleensä siinä haetaan alku kunto ja sitten tehdään loppu testi. Onkohaan nyt sama kyseessä? Vai onko tämä taas ihan turha testi joka ei siis vaikuta arvosanaan.
En edelleen ymmärrä, miksi liikunnasta pitää antaa arvosana. Liikunta on siis todella hyvä juttu, ja sen pitää saada lasten arkeen. Mutta onko tuo testi juuri sitä?
Osaanotto perheelle.
Entäs jos odotettaisiin, että tiedetään mihin nuori menehtyi? Nykyisin alkaa netissä hirveä vouhkaaminen ennenkuin edes tiedetään oikeasti mikä on syynä.
Lämmin osanottoni läheisille. Voimia koulukavereiden ja opettajalle.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen *piip*-testi? Onko testin nimi jokin vauvalla kielletty sana?
En tiedä vastattiinko jo, jaksoin katsoa vain seuraavan sivun...
Kun laite sanoo *piip* lähdetään juoksemaan.
Oikea nimi on move! -testi tms.
Jos tarkoitit pakottamisella aseella uhkaamista, niin miksi edes kirjoitit koko viestin? Ajattelit, että on uutta tietoa, ettei siellä aseella uhata?