Lue keskustelun säännöt.
Mies puhuu yksityisasioitamme
15.09.2018 |
Mieheni on erittäin läheinen kaksi vuotta vanhemman veljensä kanssa. He asuivat vuosikausia kämppiksinä ennen kuin muutimme alle vuosi sitten yhteen.
Nyt sain kuulla, että mieheni on jakanut veljelleen myös minun yksityisasioitani.
Minua on teini-ikäisestä asti vaivannut uusiutuva masennus, johon olen vuosien varrella joutunut syömään lääkkeitä. Olen hyväksynyt sen, että kyseessä on asia jonka kanssa joudun painiskelemaan todennäköisesti lopun ikää. Välillä saattaa olla useita vuosia kun en minkäänlaista hoitoa tarvitse, mutta raskaat elämänkokemukset herkästi laukaisevat masennusoireet. Lääkkeistä on minulle selkeä apu.
Minulla on ollut elämässä viime aikoina runsaasti stressiä, ja on alkanut tuntua siltä, että olisi aiheellista miettiä taas lääkityksen aloittamista. Puhuin tästä miehellekin. Samalla lisäsin, että toivoisin hänen pitävän nämä asiat meidän kahden välisinä. Vaikka olen sitä mieltä ettei mielenterveysasioiden tulisi olla tabu, en halua, että ihmiset ajattelevat minut tavatessaan masennustani ja lääkitysasioitani.
Mies tokaisi siihen ihan suoraan, ettei hän voi olla varma siitä tuleeko kertoneeksi veljelleen. Kuuntelin uskomatta korviani. Kysyin, että eikö hän voi vain päättää ettei kerro. Mies sanoi, että hän jakaa veljensä kanssa kaiken, joten saattaa tulla kertoneeksi. Hän lisäsi, että kyllähän veli siitä kyselee, jos näkee meillä kotona jotain lääkepaketteja tms. Minä kysyin, että tarvitseeko hänen sanoa asiasta mitään, johon mies vastasi, ettei heillä ole salaisuuksia.
Niin, mutta entäs minun salaisuudet?
Olen hyvin hämmentynyt nyt, ja tunnen oloni jotenkin haavoittuneeksi kun en tiedä, mitä kaikkea meidän ja minun asioita hän on veljelleen kertonut. Ajattelin että miehelle haluan lääkityksestä puhua, sillä en halua joutua tekemään jotain salassa omassa kodissani. Haluaisin jatkossakin pystyä puhumaan mieheni kanssa myös aroista ja henkilökohtaisista asioita, mutta nyt en tiedä uskallanko. Mies sanoo vain, että hänen veljensä on perheenjäsen, enkä voi olettaa että hän on puhumatta heille.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Jos miehesi ei saisi puhua kenellekään, niin se sairastuttaa hänetkin. Masennus on aina itsekästä eikä tule ajatelleeksi sitä toista
On aivan eri asia puhua omista ajatuksista ja tuntemuksista kuin sen kumppanin henkilökohtaisista asioista. Ensin mainittu on tärkeää ja on tärkeää, että on läheisiä, joille voi puhua. Mutta sen voi tehdä ilman että kertoo eteenpäin asioita, jotka ovat sen toisen osapuolen henkilökohtaisia, luottamuksellisia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi kertonee sinulle myös veljensä yksityisasioita, eikö niin? Sinä voit jakaa ne jonkun hyvän ystäväsi kanssa, eihän veli siitä pahastu. Samoin miehesi asiat, oli ne mitä vaan, voit laittaa jakoon.
Vierailija kirjoitti:
Eikö muiden mielestä ap itse saa päättää haluaako sairaus kertomuksensa jakaa muiden kanssa? Vai onko kaikilla pakottava tarve kertoa sukulaiselleen esimerkiksi puolisonsa suolistovaivoista? En ymmärrä.
Minusta tuossa on paljon kaikenlaisia yksityiskohtia, jotka voivat kaataa tasapainon suuntaan tai toiseen. Jakaminen ei välttämättä ole rääpimistä, päin vastoin. Se voi olla hyvinkin kunnioittavaa ja arvostavaa.
Miehen näkökulmasta tässä voi olla kysymyksessä naisen luottavaisuuden riittävyys - riittääkö tämän sielullinen kapasiteeti avautumaan laajempaan näkökulmaan kuin vain siihen, mikä on itsestä mukavaa tai epämukavaa. Tai riittääkö naisen myötämieli kunnioittamaan hänen läheistä suhdetta veljeensä.
Naiselle taas on kova pala, jos pitää kunnioittaa miehen velisuhdetta, jos mies on epäkunnioittava häntä kohtaan vaatiessaan tätä itsestäänselvyytenä.
Aika moni sukulaisuussuhde on liian symbioottinen, ja siihen väliin tuleminen aiheuttaa sokeaa aggressiota. Siinä tapauksessa naisen ahdistus on enemmän kuin ymmärrettävää.
Mielestäni olisi tärkeintä, että jokaiselle tulee tunne, että sekä arvostetaan että ollaan valmiita huomioimaan jokaisen näkökulma vuoron perään. Ja osataan olla lojaaleja vuoron perään eri suuntiin, miten asia sitten vaatiikin.
Mutta olen samaa mieltä kuin moni muu - masennushistoria ei tässä tapauksessa välttämättä ole täysin yksityisasia. Sen sijaan, jos on pieninkin syy epäillä, että sinua vastaan liittoudutaan sen varjolla, tilanne on erittäin vakava.
Minun mieheni otti alkuaikoina ystävien kanssa iltaa vietettäessä esiin intiimejä asioita, joita olin hänelle kertonut tai yhdessä kokemiamme, mielestäni yksityisiä asioita. Ei mitään sinänsä salaista, mutta minusta nolostuttavaa. Niinpä en sittemmin ole kertonut hänelle mitään kovin henkilökohtaista, josta en halua yleisesti keskustella. No, hän on valittanut, etten kerro hänelle mitään. Omista asioistaan hän puhuu seurassa hyvin avoimesti, alkuun sekin kiusasi minua, mutta vuosien mittaan olen tottunut.
ymmärrän ap. masennukseen liittyy kuitenkin ennakkoluuloja vaikka toivoisi ettei näin olisi vuonna 2018. kumpi sinua vaivaa Ap se että miehesi ei lupaa pitää salaisuutta tai ehkä ei osaa pitää salaisuuksia vai se että veli saisi ehkä tietää asiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmeellisiä vastauksia täällä. Itselläni olisi ainakin jatkossa vaikea luottaa mieheen, kun miettisin vain, että mahtaakohan hän tällä kertaa kertoa asiat eteenpäin. Varsinkin jos erikseen olet pyytänyt ettei hän kerro näistä eteenpäin. Kaipa nyt omaan kumppaniin sen verran pitäisi pystyä luottamaan, että tälle pystyy avautumaan asiasta, eikä tarvitse pelätä, että omia henkilökohtaisia asioita levitetään.
Jos mies on rasittunut ja kaipaa keskusteluapua ja tukea niin hän voi itse hakeutua terapiaan tai johonkin läheisten tukiryhmään. Tottakai mies voi silti omille läheisilleen jutella esim. ap:n oireista ja kuinka ne vaikuttaa häneenkin. Mutta ei kai silti tarvitse selostaa ap:n lääkkeiden syönnistä ym.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaikilla ihmisillä on tarve purkaa asioita. Ja saada toisen näkökulman. Parisuhteessa keskustelutaito on tärkeää, mutta kyllä sitä silti haluaa välillä avautua jollekulle ”ulkopuolisellekin”. Oli se sitten hyvä ystävä tai sukulainen.
Onhan silläkin merkitystä miten asioista kertoo. Voi kertoa omasta raskaasta olostaan jotakin ilman, että levittelee toisen ylsityisasioita kaikille. Tämän pitäisi olla parisuhteessa itsessäänselvä asia.
Meillä on ollut ja on edelleen sama ongelma eli mies pitää oikeutenaan kertoa minun henkilökohtaisista asioista läheisilleen. Asiaa keskusteltiin parisuhdeterapiassamme. Terapeutti oli samaa mieltä kuin minä siitä, että luottamuksella kerrottuja asioita ei saa kertoa eteenpäin ja ehdotti, että minä vielä erikseen kertoisin miehelle etukäteen, että "tämä mitä nyt kerron on luottamuksellinen asia" silloin, kun jokin todella on minulle yksityistä. Mies ei silti edelleenkään halua säilyttää luottamuksellisuutta. Meillä oli jokin aika sitten keskustelu, jossa olisin halunnut hänelle kertoa asian, joka olisi luultavasti lisännyt hänen ymmärrystään. Kysyin, että jos kerron hänelle jotain hyvin henkilökohtaista, niin pitääkö hän sen vain omana tietonaan. Hän sanoi, ettei voi luvata. Niinpä en kertonut. En enää kerro hänelle asioita. Väistämättähän tämä meitä loitontaa, onneksi minulla on ystäviä, joille voin kertoa nekin asiat, joita miehelle en voi.