Lue keskustelun säännöt.
kuinka paljon lasket puolisosi varaan elämässä?
15.09.2018 |
kysymys otsikossa jo. Eli miten paljon luotat, että kumppanisi seisoo rinnalla myös vaikeina aikoina jne. ?
Itse olen aika kyyninen ja realisti, ja vaikka siis rakastan kumppaniani, olen silti sitä mieltä, että ihminen on pohjimmiltaan aina yksin. En rahallisesti enkä henkisesti ikinä laskisi elämääni puolisoni varaan. En menisi shokkiin, jos hän pettäisi/ jättäisi, sattuuhan sitä naapureille, kollegoille ja kavereille, miksei siis minullekin? Elämme siis yhdessä, mutta en toisaalta koe mitään erityisihmeellistä sidettä meillä olevan.
Onko tämä tavallista vain olenko outo?
Kommentit (64)
No eipä mulla ole paljoa vaihtoehtoja. Olen luottotiedoton, kouluttamaton ja mt-ongelmainen 27v nainen. Asutaan vuokralla omakotitalossa. Miehellä on vakituinen työpaikka. Tekee 2-vuorotyötä.
Jos ero tulisi, niin en tiedä mitä mulle tapahtuisi. Ensinnäkin, asunnon löytäminen itselleni olisi vaikeaa luottotietojen vuoksi. Olen aina maksanut vuokrat ajallaan ja minua on jopa kehuttu hyväksi vuokralaiseksi. Mutta eipä se mitään auta, vaikka sitä asiaa kuinka selittäisi vuokra-asuntoa hakiessa.
Toinen on se, että vaikka löytäisin asunnon, miten maksaisin 1kk-2kk vuokravakuuden? Ei minulla ole ylimääräistä rahaa. Moni ei hyväksy mitään Kelan maksusitoumuksia. Joko ne rahat on siis löydyttävä itseltä tai saan jäädä ilman asuntoa.
Moni vuokranantaja saattaa myös kysyä työpaikasta. Kukapa tälläistä kuntoutustuella 4vuotta elävää luuseria mihinkään ottaisi vuokralle, kun ei ole työpaikkaa eikä mitään ammattia olemassakaan?
Minulla ei oikeasti ole yhtään mitään. Ei ylimääräistä rahaa, ei omaisuutta, ei edes mielenterveyttä. Kaikki nämä huonekalutkin täällä asunnossa on joko miehen tai joitain ollaan ostettu puoleksi. Pleikkari taitaa olla ainoa, jonka olen täysin itse ostanut.
Joten kyllä, elämäni on täysin miehen varassa. Minulla on edes jonkinlainen elintaso töissä käyvän miehen vuoksi. Säälittävää, tiedän.
En edes voi ymmärtää, miksi mies on minun kanssa. Ollaan oltu 7v yhdessä. Minulla oli omat ongelmani jo silloin, kun alettiin seurustelemaan ja avoimesti kerroin kaikesta miehelle heti. Ei hän pelästynyt. Hyväksyi ja ymmärsi asian ja sanoi että ei haittaa.
Haluaisin niin kovasti olla itsenäinen. En halua olla kenestäkään riippuvainen. Elämäni on ihan naurettavaa paskaa :( Hävettää ja nolottaa että tuloni ovat pienet ja mies joutuu maksamaan suuremman osan menoista. Hän on ihan perusduunari, että ei todellakaan mikään varakas.
Olen niin kateellinen kaikille itsenäisille ja vahvoille naisille. Naisille, jotka käyvät töissä ja maksavat omat menonsa ja ovat tasavertaisia parisuhteessa. Minä olen vain tälläinen säälittävä pieni kärpäsenpaska maailmankartalla. Eikä huono itsetunto auta asiaa lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen asunut vain hetken puolisoni kanssa, joten taloudelliset asiat olen rakentanut itseäni varten. Henkisesti ero tuntuisi pahalta kun on yhteisestä tulevaisuudesta haaveillut, mutta koska olen enimmäkseen ollut itsekseni, enköhän pääsisi takaisin siihen moodiin.
Täytyy sanoa että läksyni olen oppinut.
Alkoholistin vaimona tiedän että aina on jotain, joka on tärkeämpää kuin minä. Ennen uskoin että voisin luottaa mieheeni kuin kallioon.
Pettymysten kautta ryhdistäydyin, itsenäistyin, taloudelliseti tein pesäeron.
Tottakai olisin edelleen surullinen jos ero tulisi, mutta ei se enää tuhoaisi minua.
No eipä mulla ole paljoa vaihtoehtoja. Olen luottotiedoton, kouluttamaton ja mt-ongelmainen 27v nainen. Asutaan vuokralla omakotitalossa. Miehellä on vakituinen työpaikka. Tekee 2-vuorotyötä.
Jos ero tulisi, niin en tiedä mitä mulle tapahtuisi. Ensinnäkin, asunnon löytäminen itselleni olisi vaikeaa luottotietojen vuoksi. Olen aina maksanut vuokrat ajallaan ja minua on jopa kehuttu hyväksi vuokralaiseksi. Mutta eipä se mitään auta, vaikka sitä asiaa kuinka selittäisi vuokra-asuntoa hakiessa.
Toinen on se, että vaikka löytäisin asunnon, miten maksaisin 1kk-2kk vuokravakuuden? Ei minulla ole ylimääräistä rahaa. Moni ei hyväksy mitään Kelan maksusitoumuksia. Joko ne rahat on siis löydyttävä itseltä tai saan jäädä ilman asuntoa.
Moni vuokranantaja saattaa myös kysyä työpaikasta. Kukapa tälläistä kuntoutustuella 4vuotta elävää luuseria mihinkään ottaisi vuokralle, kun ei ole työpaikkaa eikä mitään ammattia olemassakaan?
Minulla ei oikeasti ole yhtään mitään. Ei ylimääräistä rahaa, ei omaisuutta, ei edes mielenterveyttä. Kaikki nämä huonekalutkin täällä asunnossa on joko miehen tai joitain ollaan ostettu puoleksi. Pleikkari taitaa olla ainoa, jonka olen täysin itse ostanut.
Joten kyllä, elämäni on täysin miehen varassa. Minulla on edes jonkinlainen elintaso töissä käyvän miehen vuoksi. Säälittävää, tiedän.
En edes voi ymmärtää, miksi mies on minun kanssa. Ollaan oltu 7v yhdessä. Minulla oli omat ongelmani jo silloin, kun alettiin seurustelemaan ja avoimesti kerroin kaikesta miehelle heti. Ei hän pelästynyt. Hyväksyi ja ymmärsi asian ja sanoi että ei haittaa.
Haluaisin niin kovasti olla itsenäinen. En halua olla kenestäkään riippuvainen. Elämäni on ihan naurettavaa paskaa :( Hävettää ja nolottaa että tuloni ovat pienet ja mies joutuu maksamaan suuremman osan menoista. Hän on ihan perusduunari, että ei todellakaan mikään varakas.
Olen niin kateellinen kaikille itsenäisille ja vahvoille naisille. Naisille, jotka käyvät töissä ja maksavat omat menonsa ja ovat tasavertaisia parisuhteessa. Minä olen vain tälläinen säälittävä pieni kärpäsenpaska maailmankartalla. Eikä huono itsetunto auta asiaa lainkaan.