Lue keskustelun säännöt.
kuinka paljon lasket puolisosi varaan elämässä?
15.09.2018 |
kysymys otsikossa jo. Eli miten paljon luotat, että kumppanisi seisoo rinnalla myös vaikeina aikoina jne. ?
Itse olen aika kyyninen ja realisti, ja vaikka siis rakastan kumppaniani, olen silti sitä mieltä, että ihminen on pohjimmiltaan aina yksin. En rahallisesti enkä henkisesti ikinä laskisi elämääni puolisoni varaan. En menisi shokkiin, jos hän pettäisi/ jättäisi, sattuuhan sitä naapureille, kollegoille ja kavereille, miksei siis minullekin? Elämme siis yhdessä, mutta en toisaalta koe mitään erityisihmeellistä sidettä meillä olevan.
Onko tämä tavallista vain olenko outo?
Kommentit (64)
Kuinka paljon lasken puolisoni varaan? En yhtään. Kukaan ei 100 % varmuudella pysy vierellä, joten ei voi laskea kuin itsensä varaan
Luotanko siihen, että puolisoni pysyy vierellä? Kyllä. Täysin.
Menisinkö shokkiin jos hän pettäisi tai jättäisi? Kyllä. Pitäisin outona, jos puolisoaan rakastava ja puolison rakkauteen luottava ei menisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kaksi eri asiaa laskea toisen varaan ja luottaa toiseen. Toisen varaan laskeminen on sulaa hulluutta. Jos niin tekee, jää melkoiseen pulaan, jos se toinen vaikkapa kuolee. Luottamus taas on mielestäni edellytys toimivalle ihmissuhteelle. Ei pelkästään parisuhteelle, vaan ihan jokaiselle merkitykselliselle ihmissuhteelle. Jos ei voi luottaa toiseen, suhde on väistämättä epävakaa.
En yhtään mitään. Meillä on täysin eri rahat ja jopa eri ruuat, minä omistan yksin asunnon. Mies on eronnut jo kolmesta vaimosta aiemmin, joten en ole ikinä edes naimisiin mennessämme ajatellut, että tästä tulisi pitkä suhde. Päivä kerallaan.
Puolisoni laski aivan kaiken minun varaani, muutti siis Yhdysvalloista tänne ja on vieläki osittain taloudellisesti minusta riippuvainen. Silti ensimmäisinä vuosina minun oli vaikea laskea yhtään mitään hänen varaansa (ei siis johtunut hänestä, vaan omasta luonteestani). Nykyään olen oppinut häneen luottamaan, jopa enemmän kuin omiin vanhempiini. Jos nyt ero tulisi, olisin itse taloudellisesti kunnossa, kun taas hän luultavasti joutuisi muuttamaan takaisin kotimaahansa. Silti emotionaalisesti olisin ihan romu, sillä olen siinä mielessä aivan liian riippuvainen hänestä.
Vierailija kirjoitti:
Aika surullista lukea näitä vastauksia. Eipä oikein rakkausavioliitoilta kuulosta kun ei ole luottamusta puolisoon. Ja tuokin että "tiukasti omat rahat" kuulostaa kyllä siltä että ollaan samassa kämpässä jonkun kämppiksen kanssa johon ei oikein luoteta ettei vaan varasta, mitään ei edes rakkaimmalle haluta jakaa omasta. Miksi edes vaivautua naimisiin jos asenne on tuo ettei voi luottaa? Miten voi rakastaa jos ei luota?
Kyllä minä luotan mieheeni ja hän luottaa minuun, ja meillä on omat tilit mutta käytännössä kaikki rahat on yhteisiä koska joka penni menee perheen elättämiseen, olisihan se sairasta jos mulla vaikka olis rahaa tilillä ja miehellä ei vaikka miehen pitäisi maksaa vaikka joku lasku, tottakai minä sitten maksan sen laskun ym.
Minusta on surullista ja jopa pelottavaa, jos joku laskee elämänsä millään tasolla toisen ihmisen varaan. Se rakas ja luotettava mieskin voi kuolla tai vammautua tai alkaa ryypätä tms. Siinä vaiheessa sen vaimon on vain kyettävä seisomaan niillä ihan omilla jaloillaan. Jos sitä ei ole oppinut, on pulassa.
Luottamus on sitten ihan eri asia. Sitä pitää tietenkin olla, jotta parisuhde toimii. Erilliset rahat ei kuitenkaan tarkoita epäluottamusta. Sekin on sitä omillaan seisomista. Jos mies rupeaa vaikka ryyppäämään urakalla, on vaimolla syytä olla ihan oma tili jonne mies ei pääse. Muuten kaatuu koko talous. Erilliset rahat eivät tietenkään tarkoita, etteikö toiselle voisi antaa rahaa tarvittaessa tai maksaa laskuja hänen puolestaan. Erillisyys on vain turva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä se edes tarkoittaa tarkalleen, että laskee jotain puolisonsa varaan? Luottamusta? Sitä, ettei ota vastuuta omasta elämästään ja antaa toisen tehdä kaikki päätökset?
Me olemme naimisissa, ja tarkoitus olisi olla koko elämä yhdessä. Hän on lasteni isä, ja hänen kanssaan teen kaikki elämän isommat päätökset ja hankinnat. Talous on yhteinen, omaisuus on yhteistä. Tosin jos puoliso vaikka kuolisi, se kyllä vaikuttaisi aika paljon kaikkeen, sillä hänellä moninkertaiset tulot itseeni verrattuna. Pärjäisin omilla tuloillanikin, mutta elintaso muuttuisi.
En oikein ymmärrä tuota, että laskee puolison varaan. Olemme olleet naimisissa niin kauan, että meidät taitaa enää erottaa vain kuolema. Tiedän kuitenkin pärjääväni, jos se olen minä, joka leskeksi jää tänne. Mutta toki olen laskenut puolisoni varaan siinä suhteessa, että haaveilemmme yhteisistä eläkepäivistä. Mutta toisaalta tässä on lyhyen ajan sisällä kuollut kaksi miestä melkein heti eläkkeelle jäätyään, joten sitäkään ei voi pitää varmana. Kaikkea saattaa sattua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon lasken puolisoni varaan? En yhtään. Kukaan ei 100 % varmuudella pysy vierellä, joten ei voi laskea kuin itsensä varaan
Luotanko siihen, että puolisoni pysyy vierellä? Kyllä. Täysin.
Menisinkö shokkiin jos hän pettäisi tai jättäisi? Kyllä. Pitäisin outona, jos puolisoaan rakastava ja puolison rakkauteen luottava ei menisi.
Juuri näin.
Kaiken lasken miehen varaan. Ollaan oltu vuosikymmeniä naimisissa ilman avioehtoa, joten erotessa tai leskeksi jäädessä saisin omaisuudesta puolet, jolla kyllä pärjäisin mainiosti. Ei mun tarvitse salaa säästellä tai muutenkaan kikkailla mitään miehen selän takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä tuota, että laskee puolison varaan. Olemme olleet naimisissa niin kauan, että meidät taitaa enää erottaa vain kuolema. Tiedän kuitenkin pärjääväni, jos se olen minä, joka leskeksi jää tänne. Mutta toki olen laskenut puolisoni varaan siinä suhteessa, että haaveilemmme yhteisistä eläkepäivistä. Mutta toisaalta tässä on lyhyen ajan sisällä kuollut kaksi miestä melkein heti eläkkeelle jäätyään, joten sitäkään ei voi pitää varmana. Kaikkea saattaa sattua.
Jäin miettimään vielä tätä outoa aloitusta. Olen varmaan naivi aihevapaalaisten mielestä, mutta olen täysillä heittäytynyt mieheni kanssa liittoon, kun aloimme yhteen. Olen luottanut täysillä ja en ole pitänyt takaportteja auki. Tapeltu on, varsinkin nuorena, kun oli väsynyt ja lapset pieniä ja oli niin tärkeää olla oikeassa tyhjissäkin asioissa. Mutta koskaan en ole epäillyt, että emmekö olisi yhdessä kuolemaan asti. Erota en ole koskaan halunnut, mutta joskus nuorena tuntui, että listin tuon äijän, kun se ei ymmärrä mistään mitään.
Jossain määrin olemme kait laskeneet kumpikin toistemme varaan, kun olemma antaneet toisillemme kaiken ehdoitta. Toki lainat ja muut otettiin kummankin nimiin ja kumpikin on kulkenut töissä. Mutta en minä osaa sanoa, että olisi ollut sinun tai minun rahaa. Jossain vaiheessa oli tyytyväinen, että yleensäkin oli rahaa jonkin verran.
Jos sittenkin vastaan uudestaan. Olemme laskeneet kumpikin täysillä toistemme varaan ja varasuunnitelmaa ei kummallakaan ollut, koska se nyt vain on ollut päivänselvää, että yhteen kun mennään, yhdessä ollaan ja vanhetaan yhdessä
Luotan siihen että hän pitää sen minkä sanoo eli on vastassa asemalla sovittuun aikaan, ilmoittaa muutoksista yms ja hoitaa velvollisuutensa isänä. Pärjään kyllä tarpeen tullen ihan itseksenikin eli en sinänsä tarvitse miestä kuin makuukammarissa. Mutta niin paljon olen nähnyt eroja, kuolemaa ja suoranaista linssiin viilaamista että aina on mahdollista että minä olen seuraava.
18v yhdessä, avoliitto, keski-ikäisiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luotan mieheen täysin ja hän minuun. Henkisesti kuolisin hänen mukanaan jos lähtee ennen minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä tuota, että laskee puolison varaan. Olemme olleet naimisissa niin kauan, että meidät taitaa enää erottaa vain kuolema. Tiedän kuitenkin pärjääväni, jos se olen minä, joka leskeksi jää tänne. Mutta toki olen laskenut puolisoni varaan siinä suhteessa, että haaveilemmme yhteisistä eläkepäivistä. Mutta toisaalta tässä on lyhyen ajan sisällä kuollut kaksi miestä melkein heti eläkkeelle jäätyään, joten sitäkään ei voi pitää varmana. Kaikkea saattaa sattua.
Jäin miettimään vielä tätä outoa aloitusta. Olen varmaan naivi aihevapaalaisten mielestä, mutta olen täysillä heittäytynyt mieheni kanssa liittoon, kun aloimme yhteen. Olen luottanut täysillä ja en ole pitänyt takaportteja auki. Tapeltu on, varsinkin nuorena, kun oli väsynyt ja lapset pieniä ja oli niin tärkeää olla oikeassa tyhjissäkin asioissa. Mutta koskaan en ole epäillyt, että emmekö olisi yhdessä kuolemaan asti. Erota en ole koskaan halunnut, mutta joskus nuorena tuntui, että listin tuon äijän, kun se ei ymmärrä mistään mitään.
Jossain määrin olemme kait laskeneet kumpikin toistemme varaan, kun olemma antaneet toisillemme kaiken ehdoitta. Toki lainat ja muut otettiin kummankin nimiin ja kumpikin on kulkenut töissä. Mutta en minä osaa sanoa, että olisi ollut sinun tai minun rahaa. Jossain vaiheessa oli tyytyväinen, että yleensäkin oli rahaa jonkin verran.
Jos sittenkin vastaan uudestaan. Olemme laskeneet kumpikin täysillä toistemme varaan ja varasuunnitelmaa ei kummallakaan ollut, koska se nyt vain on ollut päivänselvää, että yhteen kun mennään, yhdessä ollaan ja vanhetaan yhdessä
Melkein kuun omasta suustani.
Yhteiset rahat, yhteiset lainat ja yhteinen omaisuus.. aika kova järjerjesteleminen olisi jos jompi kumpi haluaa erota. En jaksa suoda sellaiselle ajatukselle sekuntiakaan vaan luotan että yhdessä ollaan hautaan asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän yksin nyt, mutta vaikka löytäisin kumppanin, en laskisi hänen varaansa. Kuten ap kirjoitti, jokainen on pohjimmiltaan yksin.
En laske hänen varaansa. Luotan häneen kyllä, ja uskon että autamme toisiamme kaikin keinoin. Aiomme myös osa yhdessä loppuun asti. Mutta tulisin toimeen ilman häntä, jos sitä tarkoitetaan. En siis roiku hänessä, enkä laske sen varaan, että minun ei esimerkiksi tarvitse tienata eläkettä tai osata ajaa autoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä tuota, että laskee puolison varaan. Olemme olleet naimisissa niin kauan, että meidät taitaa enää erottaa vain kuolema. Tiedän kuitenkin pärjääväni, jos se olen minä, joka leskeksi jää tänne. Mutta toki olen laskenut puolisoni varaan siinä suhteessa, että haaveilemmme yhteisistä eläkepäivistä. Mutta toisaalta tässä on lyhyen ajan sisällä kuollut kaksi miestä melkein heti eläkkeelle jäätyään, joten sitäkään ei voi pitää varmana. Kaikkea saattaa sattua.
Jäin miettimään vielä tätä outoa aloitusta. Olen varmaan naivi aihevapaalaisten mielestä, mutta olen täysillä heittäytynyt mieheni kanssa liittoon, kun aloimme yhteen. Olen luottanut täysillä ja en ole pitänyt takaportteja auki. Tapeltu on, varsinkin nuorena, kun oli väsynyt ja lapset pieniä ja oli niin tärkeää olla oikeassa tyhjissäkin asioissa. Mutta koskaan en ole epäillyt, että emmekö olisi yhdessä kuolemaan asti. Erota en ole koskaan halunnut, mutta joskus nuorena tuntui, että listin tuon äijän, kun se ei ymmärrä mistään mitään.
Jossain määrin olemme kait laskeneet kumpikin toistemme varaan, kun olemma antaneet toisillemme kaiken ehdoitta. Toki lainat ja muut otettiin kummankin nimiin ja kumpikin on kulkenut töissä. Mutta en minä osaa sanoa, että olisi ollut sinun tai minun rahaa. Jossain vaiheessa oli tyytyväinen, että yleensäkin oli rahaa jonkin verran.
Jos sittenkin vastaan uudestaan. Olemme laskeneet kumpikin täysillä toistemme varaan ja varasuunnitelmaa ei kummallakaan ollut, koska se nyt vain on ollut päivänselvää, että yhteen kun mennään, yhdessä ollaan ja vanhetaan yhdessä
Ei se, että on kykenevä aikuinen, joka kykenee seisomaan omilla jaloillaankin, ole mikään takaportti tai aikomus erota. Toinen voi myös kuolla yllättäen, tai sairastua niin, että pystyy olemaan vain hoidettavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika surullista lukea näitä vastauksia. Eipä oikein rakkausavioliitoilta kuulosta kun ei ole luottamusta puolisoon. Ja tuokin että "tiukasti omat rahat" kuulostaa kyllä siltä että ollaan samassa kämpässä jonkun kämppiksen kanssa johon ei oikein luoteta ettei vaan varasta, mitään ei edes rakkaimmalle haluta jakaa omasta. Miksi edes vaivautua naimisiin jos asenne on tuo ettei voi luottaa? Miten voi rakastaa jos ei luota?
Kyllä minä luotan mieheeni ja hän luottaa minuun, ja meillä on omat tilit mutta käytännössä kaikki rahat on yhteisiä koska joka penni menee perheen elättämiseen, olisihan se sairasta jos mulla vaikka olis rahaa tilillä ja miehellä ei vaikka miehen pitäisi maksaa vaikka joku lasku, tottakai minä sitten maksan sen laskun ym.
Minusta on piristävän realistisia vastauksia! Ei se ole luottamisen puutetta vaan järkevää vastuuta ja toisen kunnioittamista. Jos puoliso sattuisi vaikka menehtymään, miten kotimamma aikoo selviytyä? On kivempi olla suhteessa kun kumpikaan ei ole taloudellisesti riippuvainen toisesta, yhteiset hankinnat ovat kuin yhteisiä sijoituksia.
Kyllä se kotimamma voi mennä sit takas äitiyslomalta töihin jos mies kuolee, ja miehellä on tottakai henkivakutuus jne. Ja kyllähän yhteiskuntakin auttaa, eikös lapsetkin saa jotain rahaa kun toinen vanhempi kuolee? Kyllä se kuulostaa että toista pidetään mahdollisena hyväksikäyttäjänä kun pitää niin tarkkaan olla omat rahat, ettei toinen vaan mitenkään hyödy susta. Ei ne yhteiset hankinnat yleensä ole mitään sijoituksia, vaan perheeseen ostetaan lähinnä kulutustavaraa, ruokaa, leluja, kodinkoneita, vaatteita ym. jotka ei ole minkään arvoisia muutaman vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä tuota, että laskee puolison varaan. Olemme olleet naimisissa niin kauan, että meidät taitaa enää erottaa vain kuolema. Tiedän kuitenkin pärjääväni, jos se olen minä, joka leskeksi jää tänne. Mutta toki olen laskenut puolisoni varaan siinä suhteessa, että haaveilemmme yhteisistä eläkepäivistä. Mutta toisaalta tässä on lyhyen ajan sisällä kuollut kaksi miestä melkein heti eläkkeelle jäätyään, joten sitäkään ei voi pitää varmana. Kaikkea saattaa sattua.
Jäin miettimään vielä tätä outoa aloitusta. Olen varmaan naivi aihevapaalaisten mielestä, mutta olen täysillä heittäytynyt mieheni kanssa liittoon, kun aloimme yhteen. Olen luottanut täysillä ja en ole pitänyt takaportteja auki. Tapeltu on, varsinkin nuorena, kun oli väsynyt ja lapset pieniä ja oli niin tärkeää olla oikeassa tyhjissäkin asioissa. Mutta koskaan en ole epäillyt, että emmekö olisi yhdessä kuolemaan asti. Erota en ole koskaan halunnut, mutta joskus nuorena tuntui, että listin tuon äijän, kun se ei ymmärrä mistään mitään.
Jossain määrin olemme kait laskeneet kumpikin toistemme varaan, kun olemma antaneet toisillemme kaiken ehdoitta. Toki lainat ja muut otettiin kummankin nimiin ja kumpikin on kulkenut töissä. Mutta en minä osaa sanoa, että olisi ollut sinun tai minun rahaa. Jossain vaiheessa oli tyytyväinen, että yleensäkin oli rahaa jonkin verran.
Jos sittenkin vastaan uudestaan. Olemme laskeneet kumpikin täysillä toistemme varaan ja varasuunnitelmaa ei kummallakaan ollut, koska se nyt vain on ollut päivänselvää, että yhteen kun mennään, yhdessä ollaan ja vanhetaan yhdessä
Ei se, että on kykenevä aikuinen, joka kykenee seisomaan omilla jaloillaankin, ole mikään takaportti tai aikomus erota. Toinen voi myös kuolla yllättäen, tai sairastua niin, että pystyy olemaan vain hoidettavana.
Sehän on nyt päivänselvää, että jompikumpi meistä kuolee aiemmin. Ja sekin, että jompi kumpi meistä sairastuu aiemmin vanhuudensairauksiin ja toinen joutuu sitten vastuuseen enemmän. Sitä ei tiedä, kumpi se meistä on. Mutta kuten jo aiemmassa kirjoitin, tuttavapiirissä on kuollut kaksi miestä juuri eläkkeelle päästyään, joten koskaan ei voi edes tietää, saammeko nauttia eläkepäivistä yhdessä. Tiedän kyllä pärjääväni yksin, kun pakkohan se on. Äitini ystävistä kaikki ovat leskiä, kuten äitinikin ja pärjänneethän he ovat, kun on ollut pakko, kun kuollutta ei saa takaisin. Nämä nyt on ihan niitä realiteetteja, jotka varmaan kaikki tietää. Kukaan meistä ei elä ikuisesti. Mutta toive olisi, että kuolisimme mahdollisimman lyhyen ajan sisällä, koska kummastakin elämä ilman toista tuntuu pahalta. Se olisi helpompaa meille kummallekkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika surullista lukea näitä vastauksia. Eipä oikein rakkausavioliitoilta kuulosta kun ei ole luottamusta puolisoon. Ja tuokin että "tiukasti omat rahat" kuulostaa kyllä siltä että ollaan samassa kämpässä jonkun kämppiksen kanssa johon ei oikein luoteta ettei vaan varasta, mitään ei edes rakkaimmalle haluta jakaa omasta. Miksi edes vaivautua naimisiin jos asenne on tuo ettei voi luottaa? Miten voi rakastaa jos ei luota?
Kyllä minä luotan mieheeni ja hän luottaa minuun, ja meillä on omat tilit mutta käytännössä kaikki rahat on yhteisiä koska joka penni menee perheen elättämiseen, olisihan se sairasta jos mulla vaikka olis rahaa tilillä ja miehellä ei vaikka miehen pitäisi maksaa vaikka joku lasku, tottakai minä sitten maksan sen laskun ym.
Minusta on surullista ja jopa pelottavaa, jos joku laskee elämänsä millään tasolla toisen ihmisen varaan. Se rakas ja luotettava mieskin voi kuolla tai vammautua tai alkaa ryypätä tms. Siinä vaiheessa sen vaimon on vain kyettävä seisomaan niillä ihan omilla jaloillaan. Jos sitä ei ole oppinut, on pulassa.
Luottamus on sitten ihan eri asia. Sitä pitää tietenkin olla, jotta parisuhde toimii. Erilliset rahat ei kuitenkaan tarkoita epäluottamusta. Sekin on sitä omillaan seisomista. Jos mies rupeaa vaikka ryyppäämään urakalla, on vaimolla syytä olla ihan oma tili jonne mies ei pääse. Muuten kaatuu koko talous. Erilliset rahat eivät tietenkään tarkoita, etteikö toiselle voisi antaa rahaa tarvittaessa tai maksaa laskuja hänen puolestaan. Erillisyys on vain turva.
No ei kai se ole mitenkään mahdollistakaan olla niin toisen varassa etteikö seisoisi omilla jaloillaan, ei me eletä jossain sellaisessa maassa jossa naisella ei saa olla edes ajokorttia, omaisuudesta puhumattakaan, kyllä jokainen länsimaalainen nainen on opiskellut, on töissä jne. pärjää varmasti jos mies kuolee, mutta kyllä puolisoon jos häntä rakastaa pitää pystyä tiukan paikan tullen nojaamaan ja luottamaan ettei lähde ensimmäisen vastoinkäymisen tullen ja sama toisinpäin itse pitää olla sen luottamuksen arvoinen.
Ja ei se että on yhteiset rahat tarkoita sitä etteikö olisi omia tilejä. En tunne ketään jolla olisi yhteinen tili, mutta kaikilla jotka tunnen on yhteiset rahat, eli molemmat maksavat perheen laskuja ja menoja omilta tileiltään omien laskujen lisäksi, se maksaa jonka tilillä milloinkin on rahaa, eikä niin että jos toisella loppuu rahat ennen tilipäivää niin saa nähdä nälkää tai joutuu lainaamaan puolisolta ruokarahaa.
Miten tähän vastaisi. Jos yhtäkkiä nyt tulisi ero niin hyvin pärjättäisi. Olen itseasiassa ihan kahden vaiheilla että jaksanko yrittää vielä vai lähdenkö suhteesta pois. Tiedän, että puoliso ei lähtisi vaikka mitä tapahtuisi.
Arjessa en luota, että tekisi mitä lupaa. Kaikki on mun vastuulla, ja se onkin syy miksen enää jaksaisi tätä. Henkisesti en luota; aina jos mulla on vaikeaa niin hänellä on vaikeampaa, ja jos mulla on ollut joku ahdistava tapahtuma niin jotenkin hän saa käännettyä sen omaksi ahdistuksekseen.
Taloudellisesti luotan kyllä, olenhan ollut viimeiset 4 vuotta äitiys- ja perhevapailla pienillä tuloilla. Yhteiset rahat on aina ollut, ja ollaan hyvin samanlaisia rahankäyttäjiä.