Muita joiden lapset eivät koskaan syö ruokapöydässä

"On kiva istua yhdessä, keskustella ruoasta ja päivän tapahtumista"

Ei me kyllä erityisesti keskustella ruuasta silloin kun syödään, se keskustelu käydään ennen ruuan tekemistä tai sen aikana.

Ja päivän tapahtumista voi keskustella ihan missä vaan, miksi ne pitäisi ehtiä puhua sen muutaman minuutin aikana minkä ruokailu kestää? 

Mun mielestä on kivempi istua olohuoneessa yhdessä ihan yleisesti ilman että se liittyy syömiseen millään lailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ha, me ei eletä niin vakavasti ja oteta ressiä tästä elämästä, ku monet muut. Tv:n ääressä syödää ja saa syödä millon haluu, mitä sitä kieltämääkään. Rennolla otteella vaa, pois turha nipotus, ni lapsillakin on mukavampaa. Tyttäreni ja poikani kummasti kyllä tulevat luokseni tv:n äärelle ja yhdessä syödää jotai. Rentoutta vaa, ei se oo niin justiinsa! Ei elämän tarvi olla aina niin haudanvakavaa. Ihan ihmisiä niistä lapsista kasvaa,. Vähä liekaa irti hei. Antakaa tilaa heille.

Miksi ajattelet, että yhdessä pöydän ääressä syömisessä olisi jotain stressaavaa tai vakavaa?

On siinä jos siihen pakotetaan. Toki se on kivaa jos se on täysin vapaaehtoista ja se on enemmän seurustelua kuin sitä että syödään se ruoka kun on nälkä.

Vierailija kirjoitti:

Täh, ette oo tosissanne :D

Eihän sitä edes muista syöneensä jos keskittyy yhtäaikaa ihan joonkin muuhun. Ei ihme, että kaikki on lihavia. Minusta helpoin asia varmistaa lapsensa terveys lapsuudessa ja myöhemminkin on opettaa se järkevään ruokarytmiin ja ruokailuun keskittymiseen. Kylläisyys kun on paljon muutakin kuin sitä että mahalaukussa on ruokaa ;)

Höpsis! Kyllä se hyvä ruoka korostuu sillä että katsoo samalla hyvää ohjelmaa tai lukee hyvää kirjaa, se vähintäänkin tuplaa nautinnon. En minä ainakaan huomaamattani koskaan ole mitään syönyt, ja olen lihava, minä syön vain ja ainoastaan hyvää ruokaa, en syö ähkyyn koskaan ja sen mitä syön, nautin joka suupalasta. Mitä ihmettä se auttaa keskittyä vain siihen syömiseen? Siinähän sitä tulee sitten vaan nopeasti ahmittua niin ettei huomaa kun on jo ähky. Kun katsoo telkkaria samalla niin syömisen tahti on hitaanpaa ja nautiskelevaa ja mahan täyttymisen ehtii huomata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ha, me ei eletä niin vakavasti ja oteta ressiä tästä elämästä, ku monet muut. Tv:n ääressä syödää ja saa syödä millon haluu, mitä sitä kieltämääkään. Rennolla otteella vaa, pois turha nipotus, ni lapsillakin on mukavampaa. Tyttäreni ja poikani kummasti kyllä tulevat luokseni tv:n äärelle ja yhdessä syödää jotai. Rentoutta vaa, ei se oo niin justiinsa! Ei elämän tarvi olla aina niin haudanvakavaa. Ihan ihmisiä niistä lapsista kasvaa,. Vähä liekaa irti hei. Antakaa tilaa heille.

Miksi ajattelet, että yhdessä pöydän ääressä syömisessä olisi jotain stressaavaa tai vakavaa?

On siinä jos siihen pakotetaan. Toki se on kivaa jos se on täysin vapaaehtoista ja se on enemmän seurustelua kuin sitä että syödään se ruoka kun on nälkä.

Pakotetaan? Enemmän seurustelua kuin sitä, että syödään se ruoka, kun on nälkä? Tässä on nyt jotain, mitä mä en ihan käsitä. Meillä on ruokailut tiettyihin aikoihin päivässä. Silloin on nälkä, koska edellisestä ateriasta on ehtinyt kulua jo kauan. Ruokaa ei kateta siksi pöytään, että seurustellaan, vaikka sitäkin toki siinä syödessä tehdään. Mitä tarkoitat pakottamisella? Joo, kyllä meillä on lapsille vanhempien sanelemat nukkumaanmeno- ja ruokailuajat, ne ovat ihan käytännön sanelemia. Kun kouluun ja päiväkotiin mennään tiettyyn aikaan, on vähän pakko mennä nukkumaan tiettyyn aikaan, ja se tarkoittaa, että muutkin päivän asiat hoidetaan tietyissä raameissa.

Joo, joskus lapset menevät olkkarin lattialle syömään aamupalaa (vähän niin kuin eväsretkelle), kesällä syödään ulkona ja joskus lastenohjelmia katsellessa syövät jotain pähkinöitä ja rusinoita. Mutta että ruoka-aikaan lähdetään kiikuttamaan ruokalautasta johonkin? Ei. Mä en usko, että meidän perheessä kukaan haluaa, että sohvat ja matot on sotkettu ruualla. Pöydän ääressä on ihan hirveän kätevä syödä, koska siinä on se taso, jonka päällä lautanen on, ja syömiseen voi käyttää tarvittaessa kahta ruokailuvälinettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ha, me ei eletä niin vakavasti ja oteta ressiä tästä elämästä, ku monet muut. Tv:n ääressä syödää ja saa syödä millon haluu, mitä sitä kieltämääkään. Rennolla otteella vaa, pois turha nipotus, ni lapsillakin on mukavampaa. Tyttäreni ja poikani kummasti kyllä tulevat luokseni tv:n äärelle ja yhdessä syödää jotai. Rentoutta vaa, ei se oo niin justiinsa! Ei elämän tarvi olla aina niin haudanvakavaa. Ihan ihmisiä niistä lapsista kasvaa,. Vähä liekaa irti hei. Antakaa tilaa heille.

Miksi ajattelet, että yhdessä pöydän ääressä syömisessä olisi jotain stressaavaa tai vakavaa?

On siinä jos siihen pakotetaan. Toki se on kivaa jos se on täysin vapaaehtoista ja se on enemmän seurustelua kuin sitä että syödään se ruoka kun on nälkä.

Pakotetaan? Enemmän seurustelua kuin sitä, että syödään se ruoka, kun on nälkä? Tässä on nyt jotain, mitä mä en ihan käsitä. Meillä on ruokailut tiettyihin aikoihin päivässä. Silloin on nälkä, koska edellisestä ateriasta on ehtinyt kulua jo kauan. Ruokaa ei kateta siksi pöytään, että seurustellaan, vaikka sitäkin toki siinä syödessä tehdään. Mitä tarkoitat pakottamisella? Joo, kyllä meillä on lapsille vanhempien sanelemat nukkumaanmeno- ja ruokailuajat, ne ovat ihan käytännön sanelemia. Kun kouluun ja päiväkotiin mennään tiettyyn aikaan, on vähän pakko mennä nukkumaan tiettyyn aikaan, ja se tarkoittaa, että muutkin päivän asiat hoidetaan tietyissä raameissa.

Joo, joskus lapset menevät olkkarin lattialle syömään aamupalaa (vähän niin kuin eväsretkelle), kesällä syödään ulkona ja joskus lastenohjelmia katsellessa syövät jotain pähkinöitä ja rusinoita. Mutta että ruoka-aikaan lähdetään kiikuttamaan ruokalautasta johonkin? Ei. Mä en usko, että meidän perheessä kukaan haluaa, että sohvat ja matot on sotkettu ruualla. Pöydän ääressä on ihan hirveän kätevä syödä, koska siinä on se taso, jonka päällä lautanen on, ja syömiseen voi käyttää tarvittaessa kahta ruokailuvälinettä.

Ei tietenkään niin pienet syö muualla jotka eivät osaa sitä tehdä sotkematta, se on ihan eri asia. 

Mutta jos se ruokailu on sellaista pönötystä ja että pitää nyt sitten sivistyneesti keskustella siitä ruuasta ja päivän tapahtumista samalla kun syö pöydässä, niin onhan se ahdistavaa kun se ei tule luonnostaan. Tottakai syödään tiettyinä aikoina ja silloin on nälkä, mutta silloin saa syödä sen muutaman minuutin mitä se syöminen kestää, vaikka sitten samalla Aku Ankkaa lukien, ei se ole muilta pois jos ei nyt just siinä samalla tee mieli puhua siitä ruuasta muiden kanssa.

Meillä ei edes ole ruokapöytää koko kodissa, syödään sohvalla TV:tä katsellessa. Mutta meitä onkin vain me kaksi aikuista. Jos on lapsiperhe niin pidän aika outona jos perhe ei syö yhdessä ruokapöydän ääressä. Tai syövät ruokapöydän ääressä mutta esillä on tabletteja, puhelimia, yms.

Jos olisimme lapsiperhe niin söisimme yhdessä ruokapöydän ääressä ja käytössä olisi kännykkä- ja tablettikielto syömisen ajan.

Onhan tämä vähän ristiriitaista mutta siitä huolimatta. Me aikuiset keskenämme saamme tehdä sellaista mitä lapsiperheen kohdalla en hyväksy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ha, me ei eletä niin vakavasti ja oteta ressiä tästä elämästä, ku monet muut. Tv:n ääressä syödää ja saa syödä millon haluu, mitä sitä kieltämääkään. Rennolla otteella vaa, pois turha nipotus, ni lapsillakin on mukavampaa. Tyttäreni ja poikani kummasti kyllä tulevat luokseni tv:n äärelle ja yhdessä syödää jotai. Rentoutta vaa, ei se oo niin justiinsa! Ei elämän tarvi olla aina niin haudanvakavaa. Ihan ihmisiä niistä lapsista kasvaa,. Vähä liekaa irti hei. Antakaa tilaa heille.

Miksi ajattelet, että yhdessä pöydän ääressä syömisessä olisi jotain stressaavaa tai vakavaa?

On siinä jos siihen pakotetaan. Toki se on kivaa jos se on täysin vapaaehtoista ja se on enemmän seurustelua kuin sitä että syödään se ruoka kun on nälkä.

Pakotetaan? Enemmän seurustelua kuin sitä, että syödään se ruoka, kun on nälkä? Tässä on nyt jotain, mitä mä en ihan käsitä. Meillä on ruokailut tiettyihin aikoihin päivässä. Silloin on nälkä, koska edellisestä ateriasta on ehtinyt kulua jo kauan. Ruokaa ei kateta siksi pöytään, että seurustellaan, vaikka sitäkin toki siinä syödessä tehdään. Mitä tarkoitat pakottamisella? Joo, kyllä meillä on lapsille vanhempien sanelemat nukkumaanmeno- ja ruokailuajat, ne ovat ihan käytännön sanelemia. Kun kouluun ja päiväkotiin mennään tiettyyn aikaan, on vähän pakko mennä nukkumaan tiettyyn aikaan, ja se tarkoittaa, että muutkin päivän asiat hoidetaan tietyissä raameissa.

Joo, joskus lapset menevät olkkarin lattialle syömään aamupalaa (vähän niin kuin eväsretkelle), kesällä syödään ulkona ja joskus lastenohjelmia katsellessa syövät jotain pähkinöitä ja rusinoita. Mutta että ruoka-aikaan lähdetään kiikuttamaan ruokalautasta johonkin? Ei. Mä en usko, että meidän perheessä kukaan haluaa, että sohvat ja matot on sotkettu ruualla. Pöydän ääressä on ihan hirveän kätevä syödä, koska siinä on se taso, jonka päällä lautanen on, ja syömiseen voi käyttää tarvittaessa kahta ruokailuvälinettä.

Ei tietenkään niin pienet syö muualla jotka eivät osaa sitä tehdä sotkematta, se on ihan eri asia. 

Mutta jos se ruokailu on sellaista pönötystä ja että pitää nyt sitten sivistyneesti keskustella siitä ruuasta ja päivän tapahtumista samalla kun syö pöydässä, niin onhan se ahdistavaa kun se ei tule luonnostaan. Tottakai syödään tiettyinä aikoina ja silloin on nälkä, mutta silloin saa syödä sen muutaman minuutin mitä se syöminen kestää, vaikka sitten samalla Aku Ankkaa lukien, ei se ole muilta pois jos ei nyt just siinä samalla tee mieli puhua siitä ruuasta muiden kanssa.

Mutta miksi sä ajattelet, että se on ahdistavaa pönötystä? Jos lapset ovat ihan pienestä asti tottuneet siihen, että ruoka syödään poikkeustapauksia lukuun ottamatta pöydän ääressä ja samalla jutellaan asioista, sehän on heille ihan normaalia toimintaa. Tuo on vain sun mielikuva asiasta, ei mikään totuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ha, me ei eletä niin vakavasti ja oteta ressiä tästä elämästä, ku monet muut. Tv:n ääressä syödää ja saa syödä millon haluu, mitä sitä kieltämääkään. Rennolla otteella vaa, pois turha nipotus, ni lapsillakin on mukavampaa. Tyttäreni ja poikani kummasti kyllä tulevat luokseni tv:n äärelle ja yhdessä syödää jotai. Rentoutta vaa, ei se oo niin justiinsa! Ei elämän tarvi olla aina niin haudanvakavaa. Ihan ihmisiä niistä lapsista kasvaa,. Vähä liekaa irti hei. Antakaa tilaa heille.

Miksi ajattelet, että yhdessä pöydän ääressä syömisessä olisi jotain stressaavaa tai vakavaa?

On siinä jos siihen pakotetaan. Toki se on kivaa jos se on täysin vapaaehtoista ja se on enemmän seurustelua kuin sitä että syödään se ruoka kun on nälkä.

Pakotetaan? Enemmän seurustelua kuin sitä, että syödään se ruoka, kun on nälkä? Tässä on nyt jotain, mitä mä en ihan käsitä. Meillä on ruokailut tiettyihin aikoihin päivässä. Silloin on nälkä, koska edellisestä ateriasta on ehtinyt kulua jo kauan. Ruokaa ei kateta siksi pöytään, että seurustellaan, vaikka sitäkin toki siinä syödessä tehdään. Mitä tarkoitat pakottamisella? Joo, kyllä meillä on lapsille vanhempien sanelemat nukkumaanmeno- ja ruokailuajat, ne ovat ihan käytännön sanelemia. Kun kouluun ja päiväkotiin mennään tiettyyn aikaan, on vähän pakko mennä nukkumaan tiettyyn aikaan, ja se tarkoittaa, että muutkin päivän asiat hoidetaan tietyissä raameissa.

Joo, joskus lapset menevät olkkarin lattialle syömään aamupalaa (vähän niin kuin eväsretkelle), kesällä syödään ulkona ja joskus lastenohjelmia katsellessa syövät jotain pähkinöitä ja rusinoita. Mutta että ruoka-aikaan lähdetään kiikuttamaan ruokalautasta johonkin? Ei. Mä en usko, että meidän perheessä kukaan haluaa, että sohvat ja matot on sotkettu ruualla. Pöydän ääressä on ihan hirveän kätevä syödä, koska siinä on se taso, jonka päällä lautanen on, ja syömiseen voi käyttää tarvittaessa kahta ruokailuvälinettä.

Ei tietenkään niin pienet syö muualla jotka eivät osaa sitä tehdä sotkematta, se on ihan eri asia. 

Mutta jos se ruokailu on sellaista pönötystä ja että pitää nyt sitten sivistyneesti keskustella siitä ruuasta ja päivän tapahtumista samalla kun syö pöydässä, niin onhan se ahdistavaa kun se ei tule luonnostaan. Tottakai syödään tiettyinä aikoina ja silloin on nälkä, mutta silloin saa syödä sen muutaman minuutin mitä se syöminen kestää, vaikka sitten samalla Aku Ankkaa lukien, ei se ole muilta pois jos ei nyt just siinä samalla tee mieli puhua siitä ruuasta muiden kanssa.

Mutta miksi sä ajattelet, että se on ahdistavaa pönötystä? Jos lapset ovat ihan pienestä asti tottuneet siihen, että ruoka syödään poikkeustapauksia lukuun ottamatta pöydän ääressä ja samalla jutellaan asioista, sehän on heille ihan normaalia toimintaa. Tuo on vain sun mielikuva asiasta, ei mikään totuus.

Niin, mulle se olisi ahdistavaa pönötystä kun joku määräisi että mun pitää nyt mennä siihen pöydän ääreen syömään ja samalla en saa tehdä mitä haluan, vaan joku määrää että nyt puhut muiden kanssa tästä ruuasta ja päivän tapahtumista etkä vaan laita ruokaa suuhusi niin kauan että nälkä lähtee. Se on eri asia kun on joku erikoistilaisuus, esim. vieraita tai ollaan kylässä, silloin toki jutellaan pöydässä, se on vapaaehtoista ja mukavaa, eli ei pönötystä.

Meilläkin lapset söi aina pöydässä siihen asti kun oppivat olemaan niin etteivät varmasti sotke olohuoneessa ja toki riippuu ruuasta, ei keiton kanssa lähdetä mihinkään (paitsi minä syön olohuoneen pöydän ääressä kaikki ruokani) Mutta ei ole koskaan käynyt mielessä että miksi meidän perheenä pitäisi keskustella juuri ruokapöydässä.

Rentoa asennetta täälläkin kannatetaan. Onhan me yhteiset ateriat kivoja ja tärkeitä mutta ei se elämä ja kasvatus siihen kaadu että niitä ei harrasteta joka päivä. Meillä syö perheenjäsenet eri aikoihin usein ja lähinnä viikonloppuna harrastetaan yhteisiä aterioita pitkän kaavan mukaan. Ei lapsilla ole kuitenkaan ollut ongelmia syödä pöydän äärellä esim. hoidossa, koulussa tai vierailla. Teinikin on palannut takaisin pöydän ääreen vietettyään pari vuotta pleikkari aterioita. Huomasi vihdoin että pöydän ääressä helpompaa, siistimpää ja mukavampaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ha, me ei eletä niin vakavasti ja oteta ressiä tästä elämästä, ku monet muut. Tv:n ääressä syödää ja saa syödä millon haluu, mitä sitä kieltämääkään. Rennolla otteella vaa, pois turha nipotus, ni lapsillakin on mukavampaa. Tyttäreni ja poikani kummasti kyllä tulevat luokseni tv:n äärelle ja yhdessä syödää jotai. Rentoutta vaa, ei se oo niin justiinsa! Ei elämän tarvi olla aina niin haudanvakavaa. Ihan ihmisiä niistä lapsista kasvaa,. Vähä liekaa irti hei. Antakaa tilaa heille.

Miksi ajattelet, että yhdessä pöydän ääressä syömisessä olisi jotain stressaavaa tai vakavaa?

On siinä jos siihen pakotetaan. Toki se on kivaa jos se on täysin vapaaehtoista ja se on enemmän seurustelua kuin sitä että syödään se ruoka kun on nälkä.

Pakotetaan? Enemmän seurustelua kuin sitä, että syödään se ruoka, kun on nälkä? Tässä on nyt jotain, mitä mä en ihan käsitä. Meillä on ruokailut tiettyihin aikoihin päivässä. Silloin on nälkä, koska edellisestä ateriasta on ehtinyt kulua jo kauan. Ruokaa ei kateta siksi pöytään, että seurustellaan, vaikka sitäkin toki siinä syödessä tehdään. Mitä tarkoitat pakottamisella? Joo, kyllä meillä on lapsille vanhempien sanelemat nukkumaanmeno- ja ruokailuajat, ne ovat ihan käytännön sanelemia. Kun kouluun ja päiväkotiin mennään tiettyyn aikaan, on vähän pakko mennä nukkumaan tiettyyn aikaan, ja se tarkoittaa, että muutkin päivän asiat hoidetaan tietyissä raameissa.

Joo, joskus lapset menevät olkkarin lattialle syömään aamupalaa (vähän niin kuin eväsretkelle), kesällä syödään ulkona ja joskus lastenohjelmia katsellessa syövät jotain pähkinöitä ja rusinoita. Mutta että ruoka-aikaan lähdetään kiikuttamaan ruokalautasta johonkin? Ei. Mä en usko, että meidän perheessä kukaan haluaa, että sohvat ja matot on sotkettu ruualla. Pöydän ääressä on ihan hirveän kätevä syödä, koska siinä on se taso, jonka päällä lautanen on, ja syömiseen voi käyttää tarvittaessa kahta ruokailuvälinettä.

Ei tietenkään niin pienet syö muualla jotka eivät osaa sitä tehdä sotkematta, se on ihan eri asia. 

Mutta jos se ruokailu on sellaista pönötystä ja että pitää nyt sitten sivistyneesti keskustella siitä ruuasta ja päivän tapahtumista samalla kun syö pöydässä, niin onhan se ahdistavaa kun se ei tule luonnostaan. Tottakai syödään tiettyinä aikoina ja silloin on nälkä, mutta silloin saa syödä sen muutaman minuutin mitä se syöminen kestää, vaikka sitten samalla Aku Ankkaa lukien, ei se ole muilta pois jos ei nyt just siinä samalla tee mieli puhua siitä ruuasta muiden kanssa.

Mutta miksi sä ajattelet, että se on ahdistavaa pönötystä? Jos lapset ovat ihan pienestä asti tottuneet siihen, että ruoka syödään poikkeustapauksia lukuun ottamatta pöydän ääressä ja samalla jutellaan asioista, sehän on heille ihan normaalia toimintaa. Tuo on vain sun mielikuva asiasta, ei mikään totuus.

Niin, mulle se olisi ahdistavaa pönötystä kun joku määräisi että mun pitää nyt mennä siihen pöydän ääreen syömään ja samalla en saa tehdä mitä haluan, vaan joku määrää että nyt puhut muiden kanssa tästä ruuasta ja päivän tapahtumista etkä vaan laita ruokaa suuhusi niin kauan että nälkä lähtee. Se on eri asia kun on joku erikoistilaisuus, esim. vieraita tai ollaan kylässä, silloin toki jutellaan pöydässä, se on vapaaehtoista ja mukavaa, eli ei pönötystä.

Meilläkin lapset söi aina pöydässä siihen asti kun oppivat olemaan niin etteivät varmasti sotke olohuoneessa ja toki riippuu ruuasta, ei keiton kanssa lähdetä mihinkään (paitsi minä syön olohuoneen pöydän ääressä kaikki ruokani) Mutta ei ole koskaan käynyt mielessä että miksi meidän perheenä pitäisi keskustella juuri ruokapöydässä.

Ihanko totta ajattelet, että jos ruokapöydässä keskustellaan jostain, aiheina voivat olla joko ruuasta tai päivästä puhuminen? Jotenkin rasittavaa, että pitää väkisin vääntää siihen, että pakotetaan puhumaan jostain tietystä asiasta. Enkä tajua, mikä tekee pöydässä syömisestä ja samalla keskustelemisesta pönötystä. Miten oman kesken perheen edes pönötetään?

Meillä ruokailu on yhteinen rentouttava hetki, kaikki koolla yhtä aikaa saman pöydän ääressä, jokainen saa rauhassa syödä sen verran kuin maistuu ja samalla vaihdetaan kaikki yhdessä kuulumisia ja jutellaan. Yhtään ei pönötetä tai muuten jäykistellä, ketään ei pakoteta. Näin olemme toimineet alusta asti eikä nyt ole mitään ongelmaa saada myös teiniä ja esiteiniä yhteisen pöydän äärelle. Tästä yhteisestä ruokahetkestä huolimatta jokainen ehtii aivan riittävästi myös katsoa telkkaria/pädiä/kännykkää. Ruokapöytään näitä laitteita ei kuitenkaan tuoda.

Vierailija kirjoitti:

"On kiva istua yhdessä, keskustella ruoasta ja päivän tapahtumista"

Ei me kyllä erityisesti keskustella ruuasta silloin kun syödään, se keskustelu käydään ennen ruuan tekemistä tai sen aikana.

Ja päivän tapahtumista voi keskustella ihan missä vaan, miksi ne pitäisi ehtiä puhua sen muutaman minuutin aikana minkä ruokailu kestää? 

Mun mielestä on kivempi istua olohuoneessa yhdessä ihan yleisesti ilman että se liittyy syömiseen millään lailla.

Jaa. Me kyllä keskustellaan ruoasta, minkälaista se on, onko hyvää, saisiko jotain esim. maustetta olla enemmän tai vähemmän. Jne.  Riippuen toki ruoasta, eihän tätä aina tehdä, mutta jos on jotain uutta ruokaa tai eri tavalla valmistettua, niin kiinnitämme kyllä ruokaan huomiota.

Ja toki päivän tapahtumista voi keskustella missä vaan, mutta aika luonteva paikka siihen on ruokapöydän ääressä. Ruokapöydän ääressä on myös luontevaa jättää puhelimet ja tabletit pois, myös siltä teiniltä:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama kai se missä syö.

Eipä se taida olla. Perheen yhteinen ruokailuhetki on yllättävän tärkeä. Se opettaa hyviä tapoja sekä edistää terveellistä syömistä ja tutkimusten mukaan myös mielenterveyttä. Monessa perheessä varmasti työn ja harrastusten takia monia aterioita syödään erikseen, mutta tätä kompensoimaan kannattaa sitten oikein varta vasten varata joinain päivinä aikaa yhteiseen ruokailuun.

Riippuu perheestä. Muistan kun itse olin lapsi, niin meillä ei todellakaan perheen yhteiset ruokahetket olleet mitään hauskoja yhteenkuuluvuuden hetkiä, vaan pikemminkin ahdistavia tilanteita. Jos meistä tenavista lähti vähänkin liikaa ääntä, isä helposti käski pitämään pienempää suuta. Samoin ei sopinut sanoa, jos ei tykännyt jotain ruuasta. Ei ollut mitään pakkosyöttämisiä eikä muutenkaan väkivaltaa, mutta tunnelma oli ahdistava ja painostava. Paljon helpotti kun teini-iässä uskalsi ruveta kapinoimaan ja syömään itsekseen omassa rauhassaan.

Meillä syödään pöydän ääressä, joskus leffailtana tai viikonloppuna poikkeuksena iltapala/välipala telkkarin ääressä. Puhelimia ei oteta ruokapöytään ja tämä koskee vieraitakin, myös aikuisia! Kun ei ole vieraita välipaloilla ja ilta/aamupaloilla saa lukea lehteä tai kirjaa, mutta on vastuussa siitä jos sotkee näitä. Nämä säännöt käytössä alakouluikäisillä, mutta näistä ei ole minkäänlaista nupinaa ja jos ruokapäydässä tulee tappelua tai älytöntä apinameininkiä ihan millä tahansa ruualla, lukuoikeus ruokapöydässä poistetaan väliaikaisesti. Rento meininki silti ja pientä sähläystäkin siedetään tiettyyn rajaan, mutta tosiaan ruuat syödään pöydän ääressä!