Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteesta, kuuntelenko vaistoa vai..
13.09.2018 |
Miehen käytös on mitään sanomatonta, ei juuri puhu eikä varmaan edes kuuntele. Ei aina edes vastaa kun kysyn jotain.
Ei suutele, ei juuri kosketa. Ei katso minua edes silmiin, ei välttämättä vaikka puhuisin hänelle.
Seksiä ei juuri lainkaan enää, jos on niin se on hyvin "tunteetonta"
Ei koskaan sano minusta mitään hyvää (ja se on tuhoisaa koska minulla on muutenkin todella huono itsetunto)
Tunnen itseni todella yksinäiseksi koko ajan.
Olen sanonut monta kertaa mikä on ongelma, mutta mikään ei muutu.
Syynä käytökseen on kuulemma oman ajan puute ja väsymys töiden takia.
Lapsia on ja aika pitkä suhde on meillä takana.
Vaistoni siis tietenkin sanoo, ettei miestä enää suhteemme kiinnosta, mutta ei vaan jostain syystä pysty jättämään minua, vaan ehkä ennemminkin odottaa minun ehdottavan eroa.
Olen ehdottanut pariterapiaa, ei kiinnostusta. Olen kysynyt rakastaako vielä, kyllä rakastaa. Kerran sanoi jopa ettei halua erota.
Mutta jokin ei täsmää puheen ja käytöksen kanssa, tämä on jatkunut jo siis todella kauan.
Neuvoja?
Kommentit (36)
Aika hidas vaisto sinulla, kun pitää noin monta punaista vaatetta heiluttaa edessäsi noin pitkään eikä sinulla hilsekään pölähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut samassa tilanteessa. Kaikki kolme pitkää suhdetta lopulta tuota. Ja minun on pakko erota, koska yhdelläkään miehistä ei löytynyt munaa tai selkärankaa
Sitten kyllä alkoi kiinnostaa, kun ero realisoitui.
Mitä väliä punaisilla vaatteilla on, jos mies kysyttäessä sanoo että rakastaa , ei halua erota. Mutta käytös on jotain aivan muuta. Miksi miehellä ei ole munaa sen vertaa että päättäisi sitten suhteen?
Kauanko tunnekylmää , intohimotonta parisuhdetta kannattaa jatkaa?
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä punaisilla vaatteilla on, jos mies kysyttäessä sanoo että rakastaa , ei halua erota. Mutta käytös on jotain aivan muuta. Miksi miehellä ei ole munaa sen vertaa että päättäisi sitten suhteen?
Kauanko tunnekylmää , intohimotonta parisuhdetta kannattaa jatkaa?
Voi ziisus miten palikka olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi saattaa olla masentunut. Ehkä ei itsekään tajua sitä, ainakaan vielä. Ikäkriisi tms? Kyselisin häneltä ihan muuten vaan että mitä kuuluu, miten menee, miltä tuntuu.
Eli olen palikka, koska itse toivoisin vaan vastarakkautta ja huomiota ihmiseltä ,lasteni isältä, joka sanoo rakastavansa eikä halua erota, mutta käyttäytyy silti täysin päinvastaisesti.
Lisäksi minulla on erittäin huono itsetunto,ei itseluottamusta. En pysty vaan ottaa ja lähteä lasten kanssa. Tilanne on ihan jumissa.
Olen avautunut miehelle monta kertaa, purskahtanut itkuun,sanonut että tuntuu että olen koko ajan yksin. Mies ei vastaa siihenkään mitään ,saattaa lähteä vaan toiseen huoneeseen.
Seuraavana päivänä on kuin mitään ei olisi tapahtunut .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli olen palikka, koska itse toivoisin vaan vastarakkautta ja huomiota ihmiseltä ,lasteni isältä, joka sanoo rakastavansa eikä halua erota, mutta käyttäytyy silti täysin päinvastaisesti.
Lisäksi minulla on erittäin huono itsetunto,ei itseluottamusta. En pysty vaan ottaa ja lähteä lasten kanssa. Tilanne on ihan jumissa.
Olen avautunut miehelle monta kertaa, purskahtanut itkuun,sanonut että tuntuu että olen koko ajan yksin. Mies ei vastaa siihenkään mitään ,saattaa lähteä vaan toiseen huoneeseen.
Seuraavana päivänä on kuin mitään ei olisi tapahtunut .
Tuo suhde syö sinun itsetuntosi etkä tule koskaan saamaan sitä kuntoon, ellei kumppanisi muutu tai sinä eroat hänestä.
Tiedän omakohtaisesta kokemuksesta, mistä puhun. Totta kai tunnet itsesi arvottomaksi ja näkymättömäksi, koska sinua kohdellaan niin joka päivä ja otat sen vastaan eli pidät itsekin itseäsi saamasi kohtelun arvoisena.
Ehkä mies ihan oikeasti kaipaa enemmän omaa aikaa ja lepoa. Kannattaisko sitä vaihtoehtoa harkita eikä ensimmäisenä surra, että mitään ei ole tehtävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli olen palikka, koska itse toivoisin vaan vastarakkautta ja huomiota ihmiseltä ,lasteni isältä, joka sanoo rakastavansa eikä halua erota, mutta käyttäytyy silti täysin päinvastaisesti.
Lisäksi minulla on erittäin huono itsetunto,ei itseluottamusta. En pysty vaan ottaa ja lähteä lasten kanssa. Tilanne on ihan jumissa.
Olen avautunut miehelle monta kertaa, purskahtanut itkuun,sanonut että tuntuu että olen koko ajan yksin. Mies ei vastaa siihenkään mitään ,saattaa lähteä vaan toiseen huoneeseen.
Seuraavana päivänä on kuin mitään ei olisi tapahtunut .Tuo suhde syö sinun itsetuntosi etkä tule koskaan saamaan sitä kuntoon, ellei kumppanisi muutu tai sinä eroat hänestä.
Tiedän omakohtaisesta kokemuksesta, mistä puhun. Totta kai tunnet itsesi arvottomaksi ja näkymättömäksi, koska sinua kohdellaan niin joka päivä ja otat sen vastaan eli pidät itsekin itseäsi saamasi kohtelun arvoisena.
No kieltämättä . Arvostukseni itseäni kohtaan on kyllä laskenut koko ajan. Lisäksi huomaan aina kateellisena katsovani muita perheitä ja pariskuntia yhdessä.
Perhe-elämämme on kamalaa, kun parisuhde ei ole kunnossa.
Lisäksi minä JOUDUN huolehtia kaikesta kotona sänkyvaatteiden vaihdosta wilma-viesteihin.
Olen huomannut, etten odota tulevaisuudelta enää mitään .
Voiko pelkkä masennus muka selittää tuollaisen käytöksen?
Tuskin.
Vaikka on omaa aikaa saanut, niin ei se käytös siitä ole mihinkään muuttunut minua kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä havahduin siihen, että alan muuttua rumaksi ja ilmeettömäksi, koska en saa mieheltä rakastavaa katsetta. Itsetunto rakentuu palasista ja vaihtelee elämän eri tilanteissa, mutta ainakin itselleni rakkaani peilaamat tunteet ja huomio joko murentavat tai kohentavat itsetunnon.
Jostakin syystä yhden ystäväni miehestä huokuu h-vibat. Ongelmat ovat sen sorttisia. En voi kuitenkaan loukata ystävääni sanomalla mitään tähän vittaavaa. Heterosuhteessa elävät ho mot tekevät väärin. Nyt kaapissa olon aikakausi on ylitetty. Kaikilla on oikeus kukoistaa juuri sellaisena kuin on. Ketään ei saa kúsettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aplle voin sanoa oman jutun. Kun minulla työpaineita olin tollanen kun miehesi. En halunnu koskea, kun työasiat painoi ja tunsin epäonnistumisen tunnetta, vaikka vaimoni yritti tukea kaikin tavoin. Pelkäsin pettymystä mitä aiheutan jos saan kenkää. Häntä se ei olisi kiinnostanut eikä kiinnostanut kun kerroin lopulta. Yritin suorittaa ja pitää kaiken ennallaan. Olin niin kiinni siinä työssä, että vaimoni kärsi. En koskenut, en halunnut kosketusta, halusin olla vaan. Vaimoni epäili sivusuhteeskakin mitä ei ollut todellakaan. Pelkäsin niin paljon, että vaimoni jättää minut jos epäonnistun. Mistään tuollaisesta ei ollut ikinä edes kyse. Hän halusi aina, että voin hyvin. Minä käänsin itse päässäni kaiken siihen pisteeseen etten kelpaa vaimolleni. Lopulta romahdin ja pyysin anteeksi ja vaimo sanoi ettei ole mitään anteeksi pyydettävää. En minä sinua jätä työntakia. Älä riko itseäsi ja hyväksy epäonnistuminen ja ole minulle läsnä, koska rakastan sinua oli asiat miten vain. Me ollaan aina ja muut tulee sitten. Sitten ymmärsi höllätä ja tajusin ettei minun ponnisteluni ole se asia, joka pitää minut perheenä. Vaan aito rakkaus.
Mies ei halua erota, kun ei halua erota lapsistaan. Tietää, että tuollainen perhe-elämä olisi loppu, ja näkisi lapsiaan joka toinen viikonloppu.
Selvästikään ei halua eikä rakasta enää, mutta puree hammasta lasten takia, eikä ikinä ehdota eroa.
Up