Te työttömät joita työttömyys ei hävetä
Miten pystytte siihen? Mitä kauemmin jatkuu niin sitä suuremmaksi häpeä kasvaa, eikä loppua näy.
Kommentit (64)
Ap, älä häpeä.
Arvaan, ettet ole työtön omasta syystäsi, joten miksi häpeäisit?
...
Kenenkään työttömän ei tarvitse hävetä itseään.
Kenenkään ihmisen ei pidä hävetä itseään.
Ei hävetä yhtään, koska en syyllistä itseäni kokonaan työttömyyteeni.
Minut tiputettiin 0 euron työmarkkinatuelle aikoinaan tarveharkinnaisuuden purressa työmarkkinatukeeni eli yksityisellä sektorilla puurtavan aviopuolisoni bruttotulojen vuoksi en saanut yhtään kelalta ns. työnhakurahaa työttömänä ollessani, ja en toki ole ollut silloinkaan jos en aiemminkaan tuon lain vallitessa työttömänä, eli työhistoriaani olen kerryttänyt, mutta työllisyystilanteeni vaikeuduttua aikoinaan omalla opiskelemallani alalla en vaan onnistunut satojen kaltaisteni kanssa saamaan vakituista työpaikkaa, koska vain ja ainoastaan yksi otettiin, ja me muut työttömät jäimme rannalle.
Nyt olen ajan kuluessa saanut monenmoista vaivaa, joten tie työelämään on ollut poikki jo pitkään, ja ajathan ovat olleet huonot jo vuosikausia työllistymiseeni ja etenkin asuinpaikkakunnallani, joten tässä olen ja muuta en voi, mutta häpeän tunteeseen ei ole aihetta. Päinvastoin valtiovalta olisi voinut hoitaa asiat muullakin tavoin kuin vain kiristämällä työttömien kohtelua.
Olen jo tottunut ajatukseen lainaten "Isoa Opusta", että "sille annetaan lisää, jolla jo on, ja siltä otetaan pois, jolta on jo ennestään otettu pois"
Pitäkööt valtiovalta tunkkinsa työttömien suhteen, ja syyllistäkööt vaan itseään, että tähän on hommat annettu ajautua!!!!!! Ei ole työttömien syytä!
Vierailija kirjoitti:
tarkoitus ei ollut syyllistää ketään vaan haluan tietää miksi minua hävettää ja toisia ei. Haen kovasti töitä mutta ei vaan tärppää!
-ap
En tiedä onko tästä sinulle apua, mutta koetetaan.
Ajatteletko sinä pahaa muista työttömistä, ap? Vastaa vilpittömästi.
Jos et, niin miksi ajattelet, että muut ajattelevat pahaa sinusta?
Siis totta kai on ihmisiä, jotka haukkuvat syyllistävät kaikkia työttömiä, mutta on myös ihmisiä, jotka eivät niin tee. Miksi toimisit niiden mukaan, jotka ajattelevat sinusta pahaa etkä niiden, jotka ajattelevat sinusta hyvää?
Ovatko ne syyllistäjät mielestäsi kuitenkin enemmän oikeassa? Jos ovat, niin miten voit väittää, ettet itse kuulu heidän joukkoonsa? Jos kuulut heidän joukkoonsa, niin olet siis itsekin työttömien syyllistäjä ja ajattelet heistä pahaa.
Miten oikeastaan vastasitkaan ensimmäiseen kysymykseeni?
Vierailija kirjoitti:
En häpeä yhtään. Pieni paikkakunta, niin ei niin vaan töitä löydy. Varsinkin, kun ei ole ajokorttia, niin aika lähellä pitäis se työpaikka olla. Onneksi tiedän, et keväällä pääsen taas ihanaan kesätyöpaikkaani 😍
Mitenkäs se ajokortti auttaisi työn saantia, kun ja jos ei ole työttömällä varaa omaan autoon??? Auto ei ole mikään halpa hankinta eikä ylläpitokaan halvimmasta päästä, näet vakuutukset jne.
On mullakin ajokortti, muttei omaa autoa, miehelläni on auto, mutta hän tarvitsee sitä itse ja täten se ei mun työmatka-ajoihin eikä työajoihin joutaisi.
Miksi hävettäisi? Mikä siinä on että työ on kuin ihmisen toinen nimi? Ettekö osaa elämältä muuta hakea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En häpeä yhtään. Pieni paikkakunta, niin ei niin vaan töitä löydy. Varsinkin, kun ei ole ajokorttia, niin aika lähellä pitäis se työpaikka olla. Onneksi tiedän, et keväällä pääsen taas ihanaan kesätyöpaikkaani 😍
Mitenkäs se ajokortti auttaisi työn saantia, kun ja jos ei ole työttömällä varaa omaan autoon??? Auto ei ole mikään halpa hankinta eikä ylläpitokaan halvimmasta päästä, näet vakuutukset jne.
On mullakin ajokortti, muttei omaa autoa, miehelläni on auto, mutta hän tarvitsee sitä itse ja täten se ei mun työmatka-ajoihin eikä työajoihin joutaisi.
No jos olisi se kortti, voisi hakea töitä kauempaa, ja jos saisi töitä, olisi varaa hommata ja ylläpitää se auto.
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys on hyvin harvoin työttömän itsensä syy joten mitä hävettävää siinä on?
Työttömänä on myös kerrankin aikaa käyttää itseensä.
Kenen syy se työttömyys sitten on?
Njoo mutta kun täällä Kiekinkoskella ei nyt vain ole töitä Elokuvataiteen maisterille, ja enhän minä nyt voi oman alan ulkopuolelta mitään ottaa.
Ai muuttaminen? Ehei tule kuuloonsa, opiskelu etelässä oli jo aivan riittävästi, kyllä kotiseutu on kotiseutu.
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys on hyvin harvoin työttömän itsensä syy joten mitä hävettävää siinä on?
Työttömänä on myös kerrankin aikaa käyttää itseensä.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että kenen "syy" se sitten on yleensä? Ollaan kuitenkin kaikki synnytty Suomeen, joka maailman valtioista tarjoaa suunnilleen kaikista parhaat lähtökohdat ja kaikki mahdollisuudet menestymiseen elämässä, eli on siinä aika pahasti jotain mokattu ja useamman kuin kerrankin, jos taustalla on vuosikausia kestänyt työttömyys taustalla.
Yksilön työttömyys on lähes aina yksilön oma vika.
Rakenteellinen työttömyys on lähes aina päättävän tahon vika.
Vaikka olenkin nyt työtön virallisesti, mutta kumma kyllä omat lapseni kasvattaneena, jotka jo aikuisia ja omillaan, en katso olleeni toimeton elämässäni päivääkään!
Kummasti on perheessäni kotihommia piisannut vuosikymmenien ajan, ja lapset olen aikoinaan hoitanut lyhykäisten pätkätöiden ja opintojeni välissä hoitanut itse, ja yhteiskunnan päivähoitoon esim. perhepäivähoitoon tai tarhahoitoon ( jos ei pakollista esikoulua oteta huomioon) en olisi edes töissä ollessani omia lapsiani halunnut viedäkkään , vaan järkkäsin päivähoidon lapsilleni yksityiseltä luotettavalta taholta.
Perhepäivähoitajan ammattia en mitenkään morkkaa, mutta en jaksa uskoa, että yksi hoitajatäti kykenee antamaan huomiotaan niinkin monelle miltei samanikäiselle tenavalle hoitopäivän aikana kuin mitä näillä kunnallisilla perhepäivähoitajilla lapsia on lukumääräisesti monta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys on hyvin harvoin työttömän itsensä syy joten mitä hävettävää siinä on?
Työttömänä on myös kerrankin aikaa käyttää itseensä.Ihan mielenkiinnosta kysyn, että kenen "syy" se sitten on yleensä? Ollaan kuitenkin kaikki synnytty Suomeen, joka maailman valtioista tarjoaa suunnilleen kaikista parhaat lähtökohdat ja kaikki mahdollisuudet menestymiseen elämässä, eli on siinä aika pahasti jotain mokattu ja useamman kuin kerrankin, jos taustalla on vuosikausia kestänyt työttömyys taustalla.
Ai että mokattu ollaan, entäpä kun työttömänä sairastut, ja sinua ei kuitenkaan päästetä työkyvyttömyyseläkkeellekään, niin ja kuitenkaan sinua ei raihnaisuuksiesi takia huolita töihin muuta kuin ilmaiseksi orjaksi valtion maksellessa kulukorvaukset työnantajan puolesta, niin mieti sitä senkin....
Työhistorian runsauskaan ei siinä tilanteessa auta työtöntä sen ihtensä vertaa!
Vierailija kirjoitti:
Yksilön työttömyys on lähes aina yksilön oma vika.
Rakenteellinen työttömyys on lähes aina päättävän tahon vika.
Perustelepa väitteesi!
Miten niin on lähes aina yksilön oma vika tuo työttömyys???
Miten niin on päättävän tahon vika rakenteellinen vastaava??
Kerropa!
Piensijoittaja kirjoitti:
Ei minua aikoinaan työttömyys hävettänyt, mutta rahan puute harmitti aivan helvetisti.
Sehän on yks yhteen. Jos et käy töissä et saa rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys on hyvin harvoin työttömän itsensä syy joten mitä hävettävää siinä on?
Työttömänä on myös kerrankin aikaa käyttää itseensä.Ihan mielenkiinnosta kysyn, että kenen "syy" se sitten on yleensä? Ollaan kuitenkin kaikki synnytty Suomeen, joka maailman valtioista tarjoaa suunnilleen kaikista parhaat lähtökohdat ja kaikki mahdollisuudet menestymiseen elämässä, eli on siinä aika pahasti jotain mokattu ja useamman kuin kerrankin, jos taustalla on vuosikausia kestänyt työttömyys taustalla.
Ai että mokattu ollaan, entäpä kun työttömänä sairastut, ja sinua ei kuitenkaan päästetä työkyvyttömyyseläkkeellekään, niin ja kuitenkaan sinua ei raihnaisuuksiesi takia huolita töihin muuta kuin ilmaiseksi orjaksi valtion maksellessa kulukorvaukset työnantajan puolesta, niin mieti sitä senkin....
Työhistorian runsauskaan ei siinä tilanteessa auta työtöntä sen ihtensä vertaa!
Sekin paljolti riippuu mihin olet sairastunut. Jos esim liikuntaelin sairauksiin mikä johtuu ylipainosta, se on sinun vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En häpeä yhtään. Pieni paikkakunta, niin ei niin vaan töitä löydy. Varsinkin, kun ei ole ajokorttia, niin aika lähellä pitäis se työpaikka olla. Onneksi tiedän, et keväällä pääsen taas ihanaan kesätyöpaikkaani 😍
Mitenkäs se ajokortti auttaisi työn saantia, kun ja jos ei ole työttömällä varaa omaan autoon??? Auto ei ole mikään halpa hankinta eikä ylläpitokaan halvimmasta päästä, näet vakuutukset jne.
On mullakin ajokortti, muttei omaa autoa, miehelläni on auto, mutta hän tarvitsee sitä itse ja täten se ei mun työmatka-ajoihin eikä työajoihin joutaisi.
No jos olisi se kortti, voisi hakea töitä kauempaa, ja jos saisi töitä, olisi varaa hommata ja ylläpitää se auto.
No et sä yhden kuukauden tienesteillä heti auto voisi ostella, ja pelkällä ajokortilla kun ei pääse kulkemaan sinne takapajulan takanurkasta kauemmaksi töihin sitä ensimmäistäkään palkkaasi ennen, että voisit edes ostaa sen auton velaksi:)
Vierailija kirjoitti:
Miksi hävettäisi?
Ei vihervasuria hävetä, on tottunut kuppaamaan muutenkin
Fuck Off kirjoitti:
Mun häpeän tunne loppu silloin kuin työkkäri sabotoi minun oikeuteni liitonrahoihin.
Sen jälkeen lätkäsivät karenssin. Sen jälkeen ehdottelevat 9€ päivä töitä samalla kun muslimeille annetaan varastötyöntekijä työtä mistä maksetaan 2400€ kk palkkaa. Kyllä ja tuohon juttuun otettiin vain m a a ha n muuttajia.
Häpeä? Hahhaaha...
Itsehän tulin juuri liiton asiamiehen luota. Kävin riitauttamassa karenssipäätöksen.
En tajua näitä ihmisten arvoja.
Ihminen on arvoton ja sontaa jos ei tee mitään ja on toimeeton? Ok.
No siitä pitäisi johtaa päätelmä että ihminen on arvokas kun tekee jotain ta ahkeroi? Ok.
Tästä voidaan päätellä, että tekeminen on arvokasta ja hienoa, ei ihminen joka sitä tekee. Ei taas sovi kohtaan 2
Olen ihan sekaisin näiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Piensijoittaja kirjoitti:
Ei minua aikoinaan työttömyys hävettänyt, mutta rahan puute harmitti aivan helvetisti.
Sehän on yks yhteen. Jos et käy töissä et saa rahaa.
Saa.
Ei hävetä, kun minkä minä sille voin, ettei töitä ole