Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä lakkasit välittämästä muiden mielipiteistä?
11.09.2018 |
Minua ahdistaa, kun aina sanotaan, että tietyssä iässä ei enää tarvitse mennä massan mukana vaan voi olla rohkeasti oma itsensä. Yleensä tarkoitetaan kai viimeistään keski- iässä.
Minä olen jo 47- vuotias, ja olen vieläkin kauhean herkkä sille mitä muut minusta ajattelevat. Facebookissa ja twitterissä olen oikea sopuli, tykkään kaikesta mistä muutkin enkä uskalla tuoda omia mielipiteitäni julki jos tiedän niiden olevan yleisesti hyväksyttyjä vastaan. Niinpä esim. fb- profiilissani olen vihervasemmistolainen maailmanhalaaja, vaikka todellisuudessa en suhtaudu asioihin hirveän kritiikittömästi. Lisäksi olen hirveän riippuvainen toisten tykkäyksistä kun julkaisen somessa jotain, masennun jos kukaan ei noteeraa juttujani tai kuviani. En vain uskalla olla muuta!
Kommentit (43)
Vanhemmat aina hokivat jotain tehdessäni, mitä naapurit/sukulaiset/tutut ajattelevat. Kun tätä kuunteli lapsuuden ja teini-iän läpi, niin nousihan siinä kapinamieli. Noin 30-vuotiaana lakkasin välittämästä kenenkään mielipiteistä ja yhteiskunnan normeista.
Elän yksin ja olen tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ala-asteiän jälkeen juuri välittänyt, vaikka ala-asteella olin oikea laumasielu. Yläasteella oli kiusaajajengi, jota kaikki kiusaamista välttelevät vain myötäilivät. Pukeuduin ja tein asiat omalla tyylilläni ja pikkuhiljaa aloin kaveerata kiusattujen jengin kanssa, koska olivat niin avoimia omia itsejään. Tein sen, vaikka tiesin, että silloin en pääse "normaaleihin" tyttöporukoihin, en saa kutsuja illanviettoon ja kiusaamistani tullaan ainakin yrittämään. Minua ei siis ikinä ollut kiusattu. Talloin näiden kiusaajatyttöjen laukut ruokatauolla, koska häiritsivät minun ja kaverini työtä kuvistunnilla haukkumalla. Lisäksi puhuin myöhemmin itselleni kuvisluokan avaimet ja hävitin heidän ryhmätyönsä. En jäänyt koskaan kiinni kummastakaan, koska siitä välitin kyllä, mitä henkilökunta minusta ajatteli.
Yliopistossa en juuri välittänyt sosiaalisista verkostoista tai opiskelijaelämästä, vaikka olin varmaan tiedekuntani nuorimpia. Koskaan en välittänyt siitä, että joku pahoitti mielensä elämäntyylistäni (en halunnut omanikäisiäni, sukulaisten mieleen olleita "komeita ja hyvätuloisia" miehiä, joita pyöri ympärillä nuoruudessa muutama, vaan annoin pakit kaikille seurusteluehdotuksille ja roikuin itseäni paljon vanhempien miesten kanssa hakemassa platonista keskusteluseuraa, koska sitä nämä nuoret jupit eivät hallinneet). Tykkäsin myös teininä aiheuttaa pahennusta sukujuhlissa ja hieroa konservatiivisukulaisteni naamaan sitä, kuinka en tule ikinä käymään rippikoulua, liittymään takaisin kirkkoon tai hankkimaan lapsia. :D Nautin siitä, kun vanhemmat kunnon rouvat tukehtuivat omaan arvomaailmaansa eivätkä kehdanneet saarnata minulle, kun vanhempani olivat läsnä. Nykyään en ole enää teini enkä näe pointtia siinä, että täytyisi hakea riitaa ja pyrkiä ärsyttämään muita ja haaskata resurssejaan siihen, mutta korjaan kyllä kärkkäästi, jos joku olettaa elämästäni jotakin väärää.
Asteittain se muutos on tapahtunut ja alkoi noin 27 vuoden iässä. Olen nyt 36 ja en juurikaan välitä puheista enää. Vieläkin kehity n tässä asiassa, uskoisin.