Lue keskustelun säännöt.
Äitini on vapaaehtoisena vanhusten saattohoidossa
11.09.2018 |
Hän käy ulkoiluttamassa ikäihmisiä. Tällä hetkellä 4 vanhusta. Hän käy hautajaisissa. Monelle vanhukselle äitini on loppuaikana kaikkein läheisin ihminen. Joitain vanhuksia hän tuntee vuosia, joitain kuukausia ja joitain vain viikkoja. Jokainen on kuitenkin halunnut kutsua äitini omiin hautajaisiinsa. Moni vanhus olisi testamentannut omaisuuttaan äidilleni, mutta vapaaehtoiset eivät saa ottaa vastaan rahaa, eikä äitini varmaan ottaisi muutenkaan. Äitini hoitaa joidenkin vanhusten kauppaostoksia ja yksi oli tehnyt listan missä oli kaikenlaista, kahvipakettia, pullaa, leipää jne. Kun äiti vei ostokset, vanhus sanoi että ne on hänelle. Ostoksia oli 50-100€ arvosta. Yksi vanhus testamenttasi omaisuutensa yhdistykselle, jonka kautta äitini on vapaaehtoisena.
Vapaaehtoisista on pulaa ja minusta on aika koskettavaa, että vapaaehtoinen on monille se läheisin.
Mietityttää ollaanko me tosiaan niin kiireisiä, että ei ole aikaa tavata läheisiä edes heidän kuolinvuoteellaan. Ja surullista, että niin moni ikäihminen viettää viimeiset vuotensa yksin.
Tämä tuli mieleen, kun äitini kertoi valmistautuvansa taas hautajaisiin. Äidilleni kaikki hautajaiset ovat yhtä koskettavia ja vaikka hän tietää, että nuo vanhukset viettävät elämänsä viimeisiä hetkiä, on jokainen kuolema äidilleni surullinen.
Yhden vanhuksen hautajaisissa äitini oli ainoa omainen.
Kommentit (31)
Aika usealla on paljon lapsia ja lapsen lapsia mutta kukaan ei vain käy tervehtimässä. Kun kuolee, ovat kärppänä paikalla.
Olisi saatava muutos tuohon kenelle saa omaisuutensa jättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika usealla on paljon lapsia ja lapsen lapsia mutta kukaan ei vain käy tervehtimässä. Kun kuolee, ovat kärppänä paikalla.
Olisi saatava muutos tuohon kenelle saa omaisuutensa jättää.
Lapset saavat lakiosan, mutta muun omaisuuden voi jättää haluamalleen taholle. Esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestölle.
Tiedän että saavat lakiosan. Mielestäni monet eivät sitä ansaitse. Itse vanhustehoidossa kun olen.
Muutos asiaan!
Aloittaja, äitisi tekee erittäin hyvää työtä. Onneksi on ihmisiä, jotka välittävät muista.
Äitini toimi samoin ja vieraili useiden vanhusten ja toisinaan perheiden luona. Vaikeinta oli, kun hän kävi katsomassa mummoa ja koko perhe ilahtui saadessaan vieraan. Mummo asui heillä, mutta oli yksinäinen, kuten perhekin. Perheen äiti sairastui myöhemmin vakavasti ja pyysi, että äitini kertoo tilanteesta mummolle. Mummo ymmärsi, että miniä oli raskaana ja ilahtui. Äiti joutui kertomaan hänelle totuuden ja minä ehti kuolla ennen mummoa. Äiti oli kummankin hautajaisissa.
Hyväntekeminen on inhimillistä ja koskettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että saavat lakiosan. Mielestäni monet eivät sitä ansaitse. Itse vanhustehoidossa kun olen.
Muutos asiaan!
Vierailin usein muistisairaan isäpuoleni kotona ja soitin hänelle säännöllisesti, samoin hänen tyttärensä ja poikansa ja monet tutut. Isäpuoli ei muistanut heidän vierailuistaan mitään. Eikä minunkaan.
Kaikkia vanhuksia ei laiminlyödä, vaikka he eivät itse muistaisi käyntejä.
Laitoksessa tilanteen tietenkin näkee tarkemmin.
PS En tietenkään perinyt tytärpuolena mitään. Kävin hänen luonaan, koska pidin hänestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki yksinäiset vanhukset eivät ole pullantuoksuisia herranterttuja, joilla on sattumalta ilkeät ja itsekkäät lapset.
Vierailija kirjoitti:
Aika usealla on paljon lapsia ja lapsen lapsia mutta kukaan ei vain käy tervehtimässä. Kun kuolee, ovat kärppänä paikalla.
Olisi saatava muutos tuohon kenelle saa omaisuutensa jättää.
Isäni on jättänyt minut lapsena eikä ole halunnut olla kanssani tekemisissä. Tietojeni mukaan olen hänen ainoa virallinen lähiomaisensa, joten minun on pakko olla "kärppänä paikalla", kun hän joskus kuolee ja hoitaa velvoitteet, joita hän ei ole hoitanut minua kohtaan.
Olisi helpottavaa, jos tietäisi, ettei sitä päivää koskaan tule. Ja rahansakin saisi toki jättää kenelle haluaa. Sen verran toki toivoisin, että isovanhempieni osuus perinnöstä voisi ohjautua minulle sen laskennallisen lakiosan osuudelta, koska olin heille kuitenkin lapsenlapsi ja he varmasti olisivat halunneet minun suvun jatkeena saavan oman osuuteni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennenkuin menee arvostelemaan ja tuomitsemaan omaisia niin pitäisi ainakin ammatti-ihmisen ymmärtää että kolikolla on aina kaksi puolta.
Voin vain kuvitella kuinka vanha isäni esittää marttyyriä/uhria ja hyvää ihmistä. Hänessä ei koskaan ole ollut mitään vikaa vaan muissa. Ja me muut olemme kyllä saaneet sen kärsiä.
Isäni oli lapsuudessani väkivaltainen narsisti ja oikea perhetyranni mutta ulospäin niin lupsakka ukko.
Aikuisena panin välit poikki koska en jaksanut enää ottaa sitä paskaa niskaa. Yhtä arvostelua ja haukkumista eikä koskaan mitään hyvää sanaa. Jos joku tekopyhä kukkahattutäti tulee minulle kertomaan miten minun tulisi elää suhteessani isääni niin varmaan verisuoni katkeaisi päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että saavat lakiosan. Mielestäni monet eivät sitä ansaitse. Itse vanhustehoidossa kun olen.
Muutos asiaan!
Vierailin usein muistisairaan isäpuoleni kotona ja soitin hänelle säännöllisesti, samoin hänen tyttärensä ja poikansa ja monet tutut. Isäpuoli ei muistanut heidän vierailuistaan mitään. Eikä minunkaan.
Kaikkia vanhuksia ei laiminlyödä, vaikka he eivät itse muistaisi käyntejä.
Laitoksessa tilanteen tietenkin näkee tarkemmin.
PS En tietenkään perinyt tytärpuolena mitään. Kävin hänen luonaan, koska pidin hänestä.
Tiedän työni kautta esimerkin, jossa lapsi kävi joka päivä katsomassa vanhempaansa. Kun juttelin tämän vanhuksen kanssa ja kysyin tästä lapsesta, vanhus totesi, ettei ole käynyt pitkään aikaan. Vanhus oli kuitenkin aina hyväntuulinen, joten päättelin, että lapsen vierailut näkyvät hänen mielialassaan, vaikka hän ei niitä pystynyt muistamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sääli että vanhustenhoidossa on noin epäpäteviä ihmisiä töissä jotka uskoo myös niiden omien lapsiensa elämää tuhonneiden kääkkien esitykset.
Äitisi tekee hienoa työtä. Toivon, että kannustat häntä, ja hän saa tuolta yhdistykseltä jotain korvausta, kuten matkakuluja.
Vapaaehtoistyöntekijöillä ei ole noissa suhteissa mitään painolastia t. historiaa autettavien kanssa ja se hieman helpottaa. Muistutanpa ettei laitosten työntekijätkään tiedä, miten nuo vanhukset ovat elämänsä eläneet. Joskus on "lapsia" kohdeltu huonosti ja ne vanhat jutut selittää, miksi "lapset" eivät ole kovin innokkaita käymään t. olemaan tekemisissä vanhustensa kanssa. Samaten muut sukulaiset voivat kantaa jotain kaunaa jostain tapahtumasta vuosikymmenten takaakin. Ei näitä edes "kylällä" tiedetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni on 8kymppinen ja pelkään että joku hoitaja/sosiaalitantta alkaa pian soitella moraalisesti närkästyneenä kun isäni yksin hylättynä yrittää pärjätä jossain hoitokodissa ym.
Paha ilkeä tytär ei välitä.
Pitää varmasti sitten kertoa kuinka ihanasti elämäni alkoi. Äitini oli 7kk raskaana kun isäni potkaisi häntä mahaan ja minä synnyn 2kk liian aikaisin. Ja kun olin 3kk niin isäni löi minua koska itkin. Ja paljon muuta paskaa :(
Mutta joo totta on etten välitä.
Vierailija kirjoitti:
Olisi saatava muutos tuohon kenelle saa omaisuutensa jättää.
Miksi porukka yläpeukuttaa tuollaista kommenttia? Ettekö te itse halua päättää omaisuudestanne?
Jos ette, niin voitte toki valita minut päättämään asiasta :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki yksinäiset vanhukset eivät ole pullantuoksuisia herranterttuja, joilla on sattumalta ilkeät ja itsekkäät lapset.
Dementia muuttaa monen luonnetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi saatava muutos tuohon kenelle saa omaisuutensa jättää.
Miksi porukka yläpeukuttaa tuollaista kommenttia? Ettekö te itse halua päättää omaisuudestanne?
Jos ette, niin voitte toki valita minut päättämään asiasta :).
Hahah, taisin itse ymmärtää kommentin väärin.
Mutta kyllä niitä omaisuuden kärkkyjiä ja hyväksikäyttäjiä riittäisi silloinkin, kun itse saisi päättää kaikesta.
Muistisairaus ei ole mikään syy olla vierailematta, ellei itse koe sitä liian raskaaksi. Muistisairas ei välttämättä muista vierailua, mutta hänelle jää siitä hyvä tunne. Muistisairaat, joilla käy lapsia kylässä vain harvoin, ovat yleensä surullisempia. Ihan vain omaa havainnointiani tämä.
Ymmärrän, että rakkaan ihmisen muuttuminen on vaikeaa. Jos ei sitä kestä, niin se on ihan ok. Ymmärrän myös, että moni vanhempi on mulkku lapsilleen. Ei mulkun luona tarvitse vierailla. Mutta ei voi reippaasti yli puolet vanhuksista olla mulkkuja. Aika harvalla käy vieraita edes kerran viikossa, vaikka asuu paljon läheisiä samassa kaupungissa.
Ulkoiluttamassa, tulee mieleen koira. Mutta ymmärrän. Tärkeintä on, että toimii näiden ihmisten ehdoilla, eikä painosta tai käske, kuten henkilökunta usein tekee.
Tärkeää on myös tajuta se, ettei kuoleman lähestyminen ole välttämättä yhtään sen helpompi asia vanhukselle kuin nuoremmallekaan ihmiselle. Olen nähnyt useita, läheisiäni ja muita, joille tieto siitä, että kuolee pian, on ollut kauheaa. Kaikki vanhukset, sairaatkaan, eivät haluaisi kuolla. Ja tähän tunteeseen heillä on oikeus.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän työni kautta esimerkin, jossa lapsi kävi joka päivä katsomassa vanhempaansa. Kun juttelin tämän vanhuksen kanssa ja kysyin tästä lapsesta, vanhus totesi, ettei ole käynyt pitkään aikaan. Vanhus oli kuitenkin aina hyväntuulinen, joten päättelin, että lapsen vierailut näkyvät hänen mielialassaan, vaikka hän ei niitä pystynyt muistamaan.
Toisaalta joskus muistisairaiden ihmisten lasten vierailut saavat muistisairaan ahdistuneeksi ja levottomaksi - juuri siksi kun lapset ovat niin rakkaita. Joidenkin kohdalla tietää, että omaisten käynnin jälkeen tuleva ilta tulee olemaan todella vaikea.
Ymmärrän, mitä tarkoitat. Itselleni on ollut itsestäänselvyys saattaa kaikki isovanhempani ja olla tietysti läsnä jo ennen sitä. Joka kerta meille on sairaalassa hoitaja sanonut, että olemme ihania omaisia, kun olemme läsnä. Jotenkin nuo kommentit ovat herättäneet ajattelemaan, miten paljon yksinäisiä vanhuksia on.
Nykyään työnperässä muuttaminen on entistä tavallisempaa. Lapset tehdään myös vanhempana, joten siinä vaiheessa kun se oma äiti/isä on kuolinvuoteellaan, olet itse mahdollisesti 500 km päässä ja kotoa löytyy muutama alakouluikäinen lapsi. Vielä jos lapsilla on harrastuksia, joissa viikonloppuisin toimintaa. Ei siinä montaa kertaa vuodessa voi matkustaa vanhusten luo. Vai onko ap:n ratkaisu että tyttäret jäävät kotiin hoitamaan niin lapsia, kuin vanhuksia. Ollaan mieluummin työttömiä kuin muutetaan työn perässä?