Voiko vanhempien ero mielestäsi joskus olla lasten syytä?
Kommentit (35)
En osaa kuvitella mikä tällainen tilanne olisi. Valota vähän?
Täällä oli joskus aloitus, jossa aikuinen lapsi oli saanut isänsä sivusuhteen selville ja harkitsi kertomista äidilleen. Tuollaisessa tapauksessa osasyy on lapsen. Antaa vanhempien hoitaa parisuhteensa ihan itse vaan, olin tätä mieltä silloin ja olen vieläkin.
Ei. Voi olla että eroon päädytään koska vanhempi ei kestä lapsiperhe-elämää, puolison muuttumista lasten myötä, vapauden menetystä tms , mutta ei se lasten _syy_ ole vaan aikuisten.
Kyllähän lapset laskevat vanhempiensa parisuhdetyytyväisyyttä. Omat vanhempani olivat jo eron partaalla (kertoivat sen meille lapsilleenkin), mutta kun muutimme pois kotoa, he rakastuivatkin uudelleen toisiinsa. Totta kai se kiristää pinnaa ja häivyttää romantiikkaa, kun on vaateliaita murkkuja nurkissa.
Mutta vastuullisen ihmisen näkökulmasta lapset ovat pikemminkin syy pysyä yhdessä kuin erota.
Minkälainen aikuinen(?) ihminen edes pohtii tällaista mahdollisuutta? Miten ihmeessä lapset voisivat olla syyllisiä vanhempiensa parisuhteen kariutumiseen? Todella outo olet.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän lapset laskevat vanhempiensa parisuhdetyytyväisyyttä. Omat vanhempani olivat jo eron partaalla (kertoivat sen meille lapsilleenkin), mutta kun muutimme pois kotoa, he rakastuivatkin uudelleen toisiinsa. Totta kai se kiristää pinnaa ja häivyttää romantiikkaa, kun on vaateliaita murkkuja nurkissa.
Mutta vastuullisen ihmisen näkökulmasta lapset ovat pikemminkin syy pysyä yhdessä kuin erota.
Ei se ole lasten syy, että heidät on saatettu tähän maailmaan. Eivätkä he myöskään ole syy pysyä yhdessä, jos muita syitä ei enää ole jäljellä.
Ei ksokaan. - Tietysti voidaan paeta vastuunottoa ja/ tai vierittää ja vältellä vastuuta sanomalla, että lastenhoito vei meidät erilleen, koska se teki meidät parina molemmat niin väsyneiksi, että tiuskimme ja kiukuttelimme vain tosillimme
Joku saatta kertoa lapsen syntymisen jälkeen sitten mies alkoi vielä ryypäänkin kun joutui työttömäksi ja tai tappelimme koko ajan rahan käytöstä ja siitä kumpi hoitaa lasta, ilman lasta ei olsi tarvinnut tuollaisesta koskaan riidellä...
Tai kuinka lapsen tulo vasta näytti, miten erilainen arvomaailma ja suunnitelmat ja ajatukset meillä oli tulevaisuudesta.
Ja tai mies lähti, kun ei kestänyt sitä, että hän ei saanut otona enää niin paljon huomiota, kun lapsi vaati ja tarvitsi osansa.
Nainen lähti, koska ei enää halunnut olla aikuiselle kumppanilleen äiti. - Jos lasta ei olisi tullut ei olisi ihan vielä lähtenyt, vaan toivoi ja uskoi että mies kyllä muuttuu ja aikuistuu kun tulee isäksi.
Kaikki edellä esitetyt sellitykset olen kuullut tai saanut lukea jostain, mutta missään edellä edellä esitetyssä syy eroon ei ole lapsen aikaan saama, niin että laspi olisi samalla vastuussa siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän lapset laskevat vanhempiensa parisuhdetyytyväisyyttä. Omat vanhempani olivat jo eron partaalla (kertoivat sen meille lapsilleenkin), mutta kun muutimme pois kotoa, he rakastuivatkin uudelleen toisiinsa. Totta kai se kiristää pinnaa ja häivyttää romantiikkaa, kun on vaateliaita murkkuja nurkissa.
Mutta vastuullisen ihmisen näkökulmasta lapset ovat pikemminkin syy pysyä yhdessä kuin erota.
Ei se ole lasten syy, että heidät on saatettu tähän maailmaan. Eivätkä he myöskään ole syy pysyä yhdessä, jos muita syitä ei enää ole jäljellä.
Kukaan ei ole syypää omaan olemassaoloonsa. Mutta silti ihmisen tulisi käyttää oma elämänsä viisaasti, luoden enemmän hyvää kuín pahaa. Lapset ovat oiva syy pyrkiä parhaaksi versioksi omasta itsestään, ja jos molemmat puolisot niin tekevät, kertyy suhteeseen paljon hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen aikuinen(?) ihminen edes pohtii tällaista mahdollisuutta? Miten ihmeessä lapset voisivat olla syyllisiä vanhempiensa parisuhteen kariutumiseen? Todella outo olet.
On ihmisä niin miehiä kuin naisia, joille vika ja syy on on aina jonkun toisen,eikä heissä itsessään ole koskaan mitää vikaa tai puutetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän lapset laskevat vanhempiensa parisuhdetyytyväisyyttä. Omat vanhempani olivat jo eron partaalla (kertoivat sen meille lapsilleenkin), mutta kun muutimme pois kotoa, he rakastuivatkin uudelleen toisiinsa. Totta kai se kiristää pinnaa ja häivyttää romantiikkaa, kun on vaateliaita murkkuja nurkissa.
Mutta vastuullisen ihmisen näkökulmasta lapset ovat pikemminkin syy pysyä yhdessä kuin erota.
Ei se ole lasten syy, että heidät on saatettu tähän maailmaan. Eivätkä he myöskään ole syy pysyä yhdessä, jos muita syitä ei enää ole jäljellä.
Kukaan ei ole syypää omaan olemassaoloonsa. Mutta silti ihmisen tulisi käyttää oma elämänsä viisaasti, luoden enemmän hyvää kuín pahaa. Lapset ovat oiva syy pyrkiä parhaaksi versioksi omasta itsestään, ja jos molemmat puolisot niin tekevät, kertyy suhteeseen paljon hyvää.
Jos rakkautta ja halua yhdessäoloon ei ole, niin kyllä se on lastenkin etu, että erotaan.
Mielessä on käynyt. Minä tarvitsen omaa aikaa, nyt ipana imee kaiken energian jatkuvalla läsnäolollaan. Eihän se vika silloin miehessä ole vaan perhe-elämässä. Meillä on ihan mukavaa kahden miehen kanssa ja loma-aikoina perheenkin kesken. Kai mä vaan hammasta purren kestän vielä loput vuodet, minähän tässä se syypää olen ja itse valintani tehnyt.
Nyt taas jaksaa vähän matkaa, olin pitkän viikonlopun ihan yksin 😆
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen aikuinen(?) ihminen edes pohtii tällaista mahdollisuutta? Miten ihmeessä lapset voisivat olla syyllisiä vanhempiensa parisuhteen kariutumiseen? Todella outo olet.
On ihmisä niin miehiä kuin naisia, joille vika ja syy on on aina jonkun toisen,eikä heissä itsessään ole koskaan mitää vikaa tai puutetta.
... Niin tällaisiin täydellisen virheettömiin ja ongelmattomiin ja kaieksta paremmin tietäviin ja mnin verroin osaavampiin ihmsiin tai melkein ihmisiin törmää ja kohtaa säännöllisen epäsäännöllisesti tällä palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen aikuinen(?) ihminen edes pohtii tällaista mahdollisuutta? Miten ihmeessä lapset voisivat olla syyllisiä vanhempiensa parisuhteen kariutumiseen? Todella outo olet.
On ihmisä niin miehiä kuin naisia, joille vika ja syy on on aina jonkun toisen,eikä heissä itsessään ole koskaan mitää vikaa tai puutetta.
En ole ap, mutta luulen että tässä on kysymys sanojen vivahde-eroista. Syyn voi ajatella ihan neutraalina syy-seuraussuhteena: esimerkiksi avioliitto ei kestänyt pikkulapsiaikaa, koska vanhemmat eivät kyenneet täyttämään uusia roolejaan. Lapsen saanti oli siis eron syy. Se ei kuitenkaan tarkoita, että oltaisiin sormi pystyssä syyttelemässä, että jumalauta mukula, tuhosit meidän liiton.
Hyvin harva ihminen katuu lapsiaan, joten ymmärrettävästi lapsi nähdään avioliittoa tärkeämpänä. Niinpä sanotaan mieluummin, että avioliitto ei kestänyt vauva-aikaa tms. Mutta samasta asiasta on edelleen kyse. Ilman lasta avioliitto ei ehkä olisi hajonnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän lapset laskevat vanhempiensa parisuhdetyytyväisyyttä. Omat vanhempani olivat jo eron partaalla (kertoivat sen meille lapsilleenkin), mutta kun muutimme pois kotoa, he rakastuivatkin uudelleen toisiinsa. Totta kai se kiristää pinnaa ja häivyttää romantiikkaa, kun on vaateliaita murkkuja nurkissa.
Mutta vastuullisen ihmisen näkökulmasta lapset ovat pikemminkin syy pysyä yhdessä kuin erota.
Ei se ole lasten syy, että heidät on saatettu tähän maailmaan. Eivätkä he myöskään ole syy pysyä yhdessä, jos muita syitä ei enää ole jäljellä.
Kukaan ei ole syypää omaan olemassaoloonsa. Mutta silti ihmisen tulisi käyttää oma elämänsä viisaasti, luoden enemmän hyvää kuín pahaa. Lapset ovat oiva syy pyrkiä parhaaksi versioksi omasta itsestään, ja jos molemmat puolisot niin tekevät, kertyy suhteeseen paljon hyvää.
Jos rakkautta ja halua yhdessäoloon ei ole, niin kyllä se on lastenkin etu, että erotaan.
Jos arki on hyvää, lasten etu on että vanhemmat pysyvät yhdessä, vaikka rakkaudettomassakin liitossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän lapset laskevat vanhempiensa parisuhdetyytyväisyyttä. Omat vanhempani olivat jo eron partaalla (kertoivat sen meille lapsilleenkin), mutta kun muutimme pois kotoa, he rakastuivatkin uudelleen toisiinsa. Totta kai se kiristää pinnaa ja häivyttää romantiikkaa, kun on vaateliaita murkkuja nurkissa.
Mutta vastuullisen ihmisen näkökulmasta lapset ovat pikemminkin syy pysyä yhdessä kuin erota.
Ei se ole lasten syy, että heidät on saatettu tähän maailmaan. Eivätkä he myöskään ole syy pysyä yhdessä, jos muita syitä ei enää ole jäljellä.
Kukaan ei ole syypää omaan olemassaoloonsa. Mutta silti ihmisen tulisi käyttää oma elämänsä viisaasti, luoden enemmän hyvää kuín pahaa. Lapset ovat oiva syy pyrkiä parhaaksi versioksi omasta itsestään, ja jos molemmat puolisot niin tekevät, kertyy suhteeseen paljon hyvää.
Jos rakkautta ja halua yhdessäoloon ei ole, niin kyllä se on lastenkin etu, että erotaan.
Ei kai viimeistä edellinen tarkoittanutkaan, etteikö olisi olemassa myös peruteita ja syitä, milloin saattaa olla viisasta erota. Mutta ei syy silloinkaan erolle ole lapsien vika tai syy. - Lapset voivat toimia kannustimena monen aiseen toimintaan tai toimimattomuuteen, mutta eivät syylisinä tai aikaansaada vanhempiensa eroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen aikuinen(?) ihminen edes pohtii tällaista mahdollisuutta? Miten ihmeessä lapset voisivat olla syyllisiä vanhempiensa parisuhteen kariutumiseen? Todella outo olet.
On ihmisä niin miehiä kuin naisia, joille vika ja syy on on aina jonkun toisen,eikä heissä itsessään ole koskaan mitää vikaa tai puutetta.
En ole ap, mutta luulen että tässä on kysymys sanojen vivahde-eroista. Syyn voi ajatella ihan neutraalina syy-seuraussuhteena: esimerkiksi avioliitto ei kestänyt pikkulapsiaikaa, koska vanhemmat eivät kyenneet täyttämään uusia roolejaan. Lapsen saanti oli siis eron syy. Se ei kuitenkaan tarkoita, että oltaisiin sormi pystyssä syyttelemässä, että jumalauta mukula, tuhosit meidän liiton.
Hyvin harva ihminen katuu lapsiaan, joten ymmärrettävästi lapsi nähdään avioliittoa tärkeämpänä. Niinpä sanotaan mieluummin, että avioliitto ei kestänyt vauva-aikaa tms. Mutta samasta asiasta on edelleen kyse. Ilman lasta avioliitto ei ehkä olisi hajonnut.
Hmm. Ajatuksia herättävä kommentti. - Valitettavasti itse olen kohdannut -lähinnä lukenut- tilanteista, jossa mennään ikäänkuin kumppanin tai tässä: lasten taakse piiloon, kykenemättä tai haluamatta tehdä itsenäisiä päätöksiä ja valintoja, vaan nille haetaan oikeutus lapsista Tällaien erityisesti lasten taakse meneminen, tuntuu toisinaan pahalta.
Tarkoitan nyt myös sitä, että en voi ymmärtää kun välillä tuntuu ja vaikuttaa sille, että osa vanhemmista uskoo vakaasti siihen, että lapsi tai lapset eläisivät ikäänkuin kuplan sisällä, eivätkä tuon kuplan sisältä tuntisi tai aistisi mitään heitä vanhempien toimesta satuttavaa.
Saatetaan lisäksi uskoa, että lapsi voidaan ostaa tai lahjoa omalle puolelle, tyyliin kun minä vanhempana ostan lapsellemme näin kalliin lelun niin lapsi ei kerro sitten maanantaina koulussa, että olin koko viikonvaihteen kännissä ja osaa lähteä sinne her. Tai lapselle riittää hyvään oloon se, että on koti johon tulla ja jääkaapissa, jotain mitä syödä.
Ja tai kyllä se apsi rakastaa ja välittä ja pitää minusta huolen vain ja ainoastaan siksi, että olen hänen vanhempi. - Mitä tuota sitten, että tulin lyöneeksi turpaan hänen ymmärtämätöntä äitiään, kun se sano taas jotain mun juomisesta.
Vierailija kirjoitti:
Voi.
Milloin???
Ei, pöljä.