Lapsettomat naiset! Kysymyksiä.

Oma perhe on vähän nihkeä kun eletään "väärin" ja joskus tulee hassuja tilanteita ja oletuksia siitä, että kotona odottaa miehen lisäksi lapset, mutta eipä kyllä muuten vaikuta mihinkään kun en tee asiasta numeroa. Miehen perhettä ärsyttää kai jotenkin se, että meillä on liian helppoa ja "kivaa" kun elämän pitäisi olla vain vaivalloista kärsimystä tai jotain ja sehän on minun syyni, lasten hankintahan on vain naisten asia ja miehet ovat täysin tahdottomia siinä asiassa, ilmeisesti. Joskus joku sanoi myös, että ei tällainen liitto kestä ja puolisoni lähtee ennen pitkää jonkun lapsia haluavan naisen tykö. Olemme vapaaehtoisesti lapsettomia siis mieheni kanssa ja häneltä on piuhatkin poikki.

Työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa tunnen joskus olevani ulkopuolinen, kun välillä (usein) ei puhuta muusta kuin lapsista. Usein juttelenkin enemmän nuorempien lapsettomien kollegoiden kanssa kuin omanikäisteni (40 v). Olen vapaaehtoisesti lapseton. Mieheni ei halua lapsia missään nimessä, itse olen tuntenut jonkinlaista vauvakuumetta muutamia kausittaisia ajanjaksoja. No nyt alkaa olla myöhäistä. Miehen sukulaiset kyselivät aikoinaan paljonkin, milloin teemme lapsia. Mies ilmoitti aina hyvin suoraan, ettei koskaan. Minua utelut eivät haitanneet lainkaan. Asia oli hyvin neutraali silloin nuorena. Kyselyt loppuivat kylläkin jo 10 vuotta sitten. Kaveripiirissä ne ystävät, joilla on samanikäisiä lapsia, tuntuvat lähentyneen. Lapsettomat ovat jotenkin jääneet vähän ulkopuolelle, se vähän harmittaa.

Yleensä kaikki ovat olleet ihan ok, esim. sukulaiseni tuntevat luonteeni, ja tietävät, että ilmoitin jo alle kouluikäisenä etten tee lapsia.

Isoin ongelma on olleet naapurit, kumma kyllä, niiltä on tullut oudoimmat ja typerimmät jutut. Ja asumme siis ns. hyvällä alueella, joten ei mitään wt-juttuja tähän. Ne on siis koulutettu ja muka sivistyneitä, silti ihan tajuttoman törkeitä.

Vain yksi henkilö ihmetellyt ääneen, sukulainen. Muutamat kysyneet onko lapsia. Sanon vaan ei, en ala selittää että olen vapaaehtoisesti lapseton. Hassua on, kun moni minua tuntematon puhuu, kuin olettaisi, että tämän ikäisellä naisella on automaattisesti lapsia. Joku puhelias tuntematon kerran bussis "nyt sitten kotiin lapsia hoitamaan" kun tulin töistä.

En ole kohdannut kielteistä suhtautumista lainkaan. Voi johtua siitä, että rajaan herkästi elämästäni pois ihmiset, jotka esim. puuttuvat liikaa asioihini, valittavat turhasta tai muuten vain luovat pahoinvointia ympärilleen. Luultavasti tämä on helpompi asia toteuttaa lapsettomana, kun ei ole sellaisia verkostoja joiden kanssa olisi vain pakko olla tekemisissä (esim. lasten koulun henkilökunta ja kavereiden vanhemmat). Loma-ajoissakaan en yrittäjänä joudu joustamaan, vaan pidän lomani juuri silloin kun itselle ja miehelle parhaiten sopii. 

Olen kyllä todella onnellinen, eipä oikeastaan voisi elämä ihanampaa olla!

Kovin paljon kysytään ja koen sen ahdistavaksi.

Ollaan neljä vuotta oltu naimisissa ja hoidoissa käyty, mutten niistä ala kenellekään avautumaan vaan nielen turhautumisen kysymyksiin ja vastaan tekohymyn takaa "ei olla päätetty vielä"

Eihän se sinäällään ole valehtelua, koska emme tosiaan ole päättäneet koska se lapsi sieltä tulee, eikä se ole meidän päätettävissäkään täysin kun kaksi ensimäistä hoitokertaa ei ole onnistunut.

N24

Olen joka päivä onnellinen siitä, että ei ole lapsia riippakivenä. Saan elää vapaasti ja tehdä aina sitä, mitä huvittaa. En tarvitse lapsia pönkittämään egoani, eikä minun tarvitse elää muiden ihmisten (kuten miehen tai lasten) kautta. Tekemistä on joka päivälle niin paljon, kuin ikinä vaan jaksaa/viitsii/haluaa tehdä. Lomat voi käyttää omien mieltymysten mukaan, ei huvipuistoja ja futiskisoja kierrellen. Ja koko oma palkka tulee omaan käyttöön, mikä takaa ihan mukavan elintason: kaiken saan, minkä tarvitsen. Onhan se myös kivaa päästä joka vuosi noin 5 kertaa Euroopan kaupunkilomalle, tämä on se matkailumuoto joka itseäni eniten kiinnostaa. Ja jokunen risteily tietty siihen päälle.